Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi laitat lapsen virikehoitoon?

Vierailija
03.11.2018 |

Ymmärrän jos päiväkoti on pieni, laadukas ja ryhmäkoko etenkin enintään 15 lasta. Mutta kunnallissa päiväkodeissa saattaa olla liki 30 lasta, usein homeisissa liian ahtaissa tiloissa. Hoitajamääräkään ei auta siihen, että se meteli on aivan älytön, varsinkin jos ei ole tiloja joihin jakaa pienryhmiä.

Aiemmin koin ristiriitaisuuden tunteita siitä, kun omani meni hoitoon vasta 3 ja 4-vuotiaana, mutta nykyään kun itse työskentelen 25 lapsen ryhmässä, niin huomaan, että lapseni eivät menettäneet yhtään mitään. Ovat monessa asiassa ikätovereitaan reilusti edellä, koska minulla oli aikaa tehdä heidän kanssa asioita. Toisin kuin isossa ryhmässä yksilöllinen apu jää todella vähälle, ja se tunti mitä päivässä on aikaa varsinaiselle varhaiskasvatukselle on todella pieni aika! Ainoa mistä ovat jääneet paitsi on kyynärpäätaktiikan oppiminen. :'D Jonka toki varmasti kerkeävät nytkin oppimaan, kun siellä jättisuuressa ryhmässä ovat.

Eli jos ei ole oma jaksaminen kyseessä, tai mahdollisuutta valita päiväkotia, niin en näe kyllä virikehoidolle nykyisillä resursseilla mitään tarvetta. Ehkä viisivuotiaan voisi laittaa jo tutustumaan tuleviin eskarikavereihin, mutta sitä nuoremmille ei mitään järkeä, ennen kuin tähän "varhaiskasvatukseen" saadaan jotain tolkkua.

Kommentit (48)

Vierailija
1/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla 3v uhmakas poika ja vauva 3kk. Ihan oman jaksamisen takia olen alkanut miettimään, jos tuon isommat lattaisin päiväkotiin esim kolmena päivänä viikossa esim.kuusi tuntia per päivä. Harmittaa esikoisen puolesta,kun vauva huutaa ja kanniskelen sitä jotta olisi hetken hiljaa. Yritä siinä,lukea tai leikkiä isomman kanssq kun vauva huutaa korvan juuressa.

itsellä hermo piukassa, vauva herättää tunnin välein yöllä ja isompi kovin mustasukkainen, tekee tuhojaan kun yritän imettää jne.

Vierailija
2/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokainen joka vie lapsensa turhaan päivähoitoon tai kamalan nuorena, voisivat käydä ite hetken töissä siellä niin mieli muuttuisi.

Päivökodissa työskennellyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei mitään järjeä laittaa lapsoa hoitoon, jos on itse kotona. Ymmärrän tämän vain hyvin harvoissa tapauksissa, joissa jostain syystä tarvitaan päiväkodin tukea joko lapsen kehitykseen tai vanhemman jaksamiseen. On aivan älytöntä että kaikilla mammoilla on olevinaan niin rankkaa, että lapset täytyy laittaa hoitoon ja itse olla kotona. Miksi niitä on sitten tehty niin monta jos ei jakseta hoitaa.

Vierailija
4/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koska tarvitaan sitä hoitoa väh. 1 päivä viikossa töiden takia, on lapsen ryhmäytymisen kannalta hyvä että hän on 3-4 pvä/viikossa "virikehoidossa".

Olen itsekkin ollut päiväkodissa töissä. Oma tyttö on onneksi tosi reipas ja omatoiminen, joten pärjää isossakin ryhmässä hyvin ja viihtyy hulinoissa. Lapset on erilaisia tässäkin.

Vierailija
5/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla 3v uhmakas poika ja vauva 3kk. Ihan oman jaksamisen takia olen alkanut miettimään, jos tuon isommat lattaisin päiväkotiin esim kolmena päivänä viikossa esim.kuusi tuntia per päivä. Harmittaa esikoisen puolesta,kun vauva huutaa ja kanniskelen sitä jotta olisi hetken hiljaa. Yritä siinä,lukea tai leikkiä isomman kanssq kun vauva huutaa korvan juuressa.

itsellä hermo piukassa, vauva herättää tunnin välein yöllä ja isompi kovin mustasukkainen, tekee tuhojaan kun yritän imettää jne.

Se on vaihe joka menew pian ohitse. Kyllä itsellekin olisi helpompi laittaa tuo 5v JÄÄRÄ ja 4v mallia ottava uhmis päiväkotiin päiviksi ja olla vaan vauvan kanssa kotona. Mutta en halua heitä laittaa home loukkoon kaiken keskelle. (päiväkoti jota perhetyön kautta tarjottiin oli aikanaan vanhainkoti mutta se suljettii koska siellä oli hometta. nyt siellä pidetään LAPSIA)

Ja en koe kyllä helppona sitä, että.päiväkodista aletaan kantaa taudit, kaiken huolehtiminen, huusata lapset päiväkotiin yms..

Onko loppuseen sen helpompaa.

Kakkonen

Vierailija
6/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen masentunut. Jaksoin paremmin keskittyä lapsiini, kun en ollut heidän seurassaan kaiken aikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pienten ryhmä on varsinkin aivan järkyttävää menoa. Lapset itkee ja tappelee suurimman osan päivästä. Purevat ja tönivät toisiaan. Monet lapset jopa pelkäävät toisiaan. Äidin ja isän odotus alkaa heti, kun vanhempi on paikalta poistunut. "Äiti/isi hakee mut" hoetaan 15 kertaa päivässä.

Hoitajia on paikalla 3 noin klo 9-13 ( lapset nukkumaan klo 11) , muuten "pärjätään" kahdella.

Huvittaa, kun joku äiti kirkkain silmin väittää kaksivuotiaan kaipaavan kavereita. Tuonikäiset eivät edes leiki keskenään.

Kun hoitaja kertoo sinulle että "lapsella on ollut hyvä päivä" niin se tarkoittaa lähinnä sitä, että ei näkyviä mustelmia tai naarmuja, joita pitäisi sinulle selitellä.

Vierailija
8/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen laiska ja tykkään omasta ajasta. Muille uskottelen lapsen viihtyvän päiväkodissa ja nauttivan siellä käymisestä ja kavereista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jokainen joka vie lapsensa turhaan päivähoitoon tai kamalan nuorena, voisivat käydä ite hetken töissä siellä niin mieli muuttuisi.

Päivökodissa työskennellyt.

Minun lapseni päiväkodin hoitaja kiikuttaa joka aamu taaperonsa hoitoon toiseen päiväkotiin. Se kyllä kummastuttaa minuakin, mutta en tuomitse.

Itse hoidan taaperoa kotona ja vien viisivuotiaan osapäivähoitoon leikkimään kavereidensa kanssa.

Vierailija
10/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todellakin aion laittaa lapseni 3-vuotiaana hoitoon, olin töissä tai en. Hän on jo nyt todella sosiaalinen persoona, 1,5 vuoden iässä. Tosin vaatii vielä todella paljon syliä ja läheisyyttä, joten me käymme sosiaalisoitumassa parissa eri harrastuksessa ja leikkipuistoissa. Mutta tulevaisuudessa koen todella tärkeänä, että hän verkostoituu myös päiväkodissa. Enkä näe siinä mitään pahaa, että siellä oppii sitten niitä itsenäistymisenkin taitoja. Entisaikojen kyläyhteisöjen tapa hoitaa lapset yhdessä on vain siirtynyt päiväkodin seinien sisälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan oman jaksamisen vuoksi. Että jaksan sitten olla parempi äiti. 

Vierailija
12/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos luitte aloituksen, niin siinä nimenomaan sanoin, että ellei oma jaksaminen ole kortilla. Ja sanoin myös, että jos voi valita niin valitsisin päiväkodin jossa ryhmäkoko pieni. Ongelmia tuo suuri ryhmäkoko

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

..Ja ihmettelen myös sitä, että miksei kukaan vanhempi pistä stoppia ryhmäkokojen kasvattamiselle, vaikka kyseessä on meidän kaikkein rakkaimmat?? Annetaan hallituksen tehdä tuhojaan, ja lakkoillaan ties mistä, muttei kaikkein tärkeimmästä asiasta; joka on tulevaisuuden kannalta erittäin merkityksellistä. On ihan eri asia olla 12 lapsen ryhmän hoitajana, kuin 25.. eron huomaa selkeästi perjantaisin.

Vierailija
14/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erosin raskausaikana ja 3v lapsi tuntui kaipaavan muuta tekemistä. Laitoin siis virikehoitoon, jatkoi samaa hoitoa kun vauva syntyi. Lastensuojelusta myös suositeltiin jatkamaan virikehoitoa. Lähdin siis turvakodin kautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen joka vie lapsensa turhaan päivähoitoon tai kamalan nuorena, voisivat käydä ite hetken töissä siellä niin mieli muuttuisi.

Päivökodissa työskennellyt.

Minun lapseni päiväkodin hoitaja kiikuttaa joka aamu taaperonsa hoitoon toiseen päiväkotiin. Se kyllä kummastuttaa minuakin, mutta en tuomitse.

Itse hoidan taaperoa kotona ja vien viisivuotiaan osapäivähoitoon leikkimään kavereidensa kanssa.

Niin? Hän käy töissä, joten täytyy viedä lapsi hoitoon.

Vierailija
16/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Erosin raskausaikana ja 3v lapsi tuntui kaipaavan muuta tekemistä. Laitoin siis virikehoitoon, jatkoi samaa hoitoa kun vauva syntyi. Lastensuojelusta myös suositeltiin jatkamaan virikehoitoa. Lähdin siis turvakodin kautta.

Omia aivoja ei sitten voi käyttää, täytyy kuunnella lastensuojelua?

Vierailija
17/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän jos päiväkoti on pieni, laadukas ja ryhmäkoko etenkin enintään 15 lasta. Mutta kunnallissa päiväkodeissa saattaa olla liki 30 lasta, usein homeisissa liian ahtaissa tiloissa. Hoitajamääräkään ei auta siihen, että se meteli on aivan älytön, varsinkin jos ei ole tiloja joihin jakaa pienryhmiä.

Aiemmin koin ristiriitaisuuden tunteita siitä, kun omani meni hoitoon vasta 3 ja 4-vuotiaana, mutta nykyään kun itse työskentelen 25 lapsen ryhmässä, niin huomaan, että lapseni eivät menettäneet yhtään mitään. Ovat monessa asiassa ikätovereitaan reilusti edellä, koska minulla oli aikaa tehdä heidän kanssa asioita. Toisin kuin isossa ryhmässä yksilöllinen apu jää todella vähälle, ja se tunti mitä päivässä on aikaa varsinaiselle varhaiskasvatukselle on todella pieni aika! Ainoa mistä ovat jääneet paitsi on kyynärpäätaktiikan oppiminen. :'D Jonka toki varmasti kerkeävät nytkin oppimaan, kun siellä jättisuuressa ryhmässä ovat.

Eli jos ei ole oma jaksaminen kyseessä, tai mahdollisuutta valita päiväkotia, niin en näe kyllä virikehoidolle nykyisillä resursseilla mitään tarvetta. Ehkä viisivuotiaan voisi laittaa jo tutustumaan tuleviin eskarikavereihin, mutta sitä nuoremmille ei mitään järkeä, ennen kuin tähän "varhaiskasvatukseen" saadaan jotain tolkkua.

Otsikosta tuli mieleen virikekanala.

Vierailija
18/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokaisella vanhemmalla pitäisi olla oikeus viettää koko päivä joskus päiväkodeissa :)

Tiedän paikkoja, joissa henkilökunnan kesken on lähes paniikki päällä, kun tiedetään jonkun tulevan tutustumaan. Naapuriryhmästä löytyykin yhtäkkiä vähän lisäkäsiä :D

Miksi peitellään sitä, että kaikki on useimmiten päin pärsettä? Vanhempien olisi hyvä tietää totuus "laadukkaasta varhaiskasvatuksesta".

Päiväkoti ja varhaiskasvatus on parhaimmillaan tosi hieno juttu. Mutta yleensä monessa paikassa yritetään vain selvitä päivästä toiseen. Lapsetkin lähinnä kärsivät.

Vierailija
19/48 |

Nimenomaan. Olen myös nähnyt hoitajan vievän kurkkusuorana huutavan 1-vuotiaan eri huoneeseen, kun äiti soitti että lopettiko itkemisen. Pokkana kertoi, että on rauhoittunut. Todellisuutta ei todellakaan kerrota vanhemmille.

Vierailija
20/48 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Virikehoidatuksille pitäisi pistää kaikki kustannukset kattava hinta + ainakin 20 % kate siihen päälle, niin eiköhän loppuisi. Hoitopaikat pitäisi olla vain niitä oikeasti tarvitseville. Jos äiti ei selviä "tuhojaan imetyksen aikana tekevän" kolmivuotiaan ja vauvan kanssa, niin joku topakka martta opettamaan hänelle kasvatuksen  ja huushollauksen perusteet.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme kahdeksan