Taina Licciardo-Toivola herää klo 03:00
On pistänyt videon Youtubeen aamurutiineistaan. Herää kolmelta ja tekee omia juttujaan, kunnes pienimmät lapset heräävät klo 6. Ajatuksia? Kuulostaa hullulta tuohon aikaan herääminen, mutta samalla olen hieman kateellinen, että joku saa itsensä noin aikasin ylös viettämään omaa aikaa.
Kommentit (10856)
Lasten iän korostaminen on mielestäni sitä samaa Tainan huomionhakuisuutta, mitä olemme koko ajan nähneet. Tuo kotikoulun taso jaksaa kyllä edelleen huolestuttaa, vaikka Taina kovasti yrittää näyttää ulospäin, ettei huolta ole.
Vierailija kirjoitti:
Ovatko KingJames ja Nefertiti syntyneet samana vuonna?
Luin vähän aikaa sitten jotain artikkelia, jossa kerrottiin sen olevan yhtä harvinaista kuin kolmosten syntymä.
Eivät ole, Nefe täytti reissussa 5v olik elo- vai syyskuussa?
Kolme nuorinta ovat kai kaikki syntyneet marraskuussa. Omegan syntymän jälkeen oli hyvin pienen hetken tilanne, että perheessä oli kolme alle kaksi vuotiasta (siitä taisi olla videokin).
Yllättävän nopeasti Taina on raskautunut uudestaan. Ei tainnut imettää KJ:tä ja A:ta yhtä pitkään kuin Omegaa...
Jotta sisarukset syntyisivät samana vuonna pitäisi toisen syntyä ihan alkuvuodesta ja toisen loppuvuodesta, nämä ovat syntyneet elokuussa ja marraskuussa peräkkäisinä vuosina.
Jotenkin sekava vaikutelma jäi uudesta aamurutiinista. Ei ollut lähellekään yhtä huolella tehty kuin ensimmäinen. Ahdistavalta näytti myös sadepäivän jumppaharjoitukset. Edelleenkin ihmettelen myös tätä ruokailua, puuro pitää syödä ilman mitään juomista (olihan tuo onneksi aika vetistä), saksalainen ranskalais-makkara-annos syötiin ilman juomista..
Ja jos teinitkin nukkuvat vain 6 ja puoli tuntia nippa nappa, niin ei se voi olla pitemmän päälle terveellistä! Miksi kellon pitää herättää 2.55? Joku sairas päähän pinttymä tuo viittä vaille, pakko-oireista toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Jotta sisarukset syntyisivät samana vuonna pitäisi toisen syntyä ihan alkuvuodesta ja toisen loppuvuodesta, nämä ovat syntyneet elokuussa ja marraskuussa peräkkäisinä vuosina.
joo, joku jo kertoikin, että Nefertiti ei ole syntynyt alkuvuodesta :)
Tainan kaltainen ihminen hakee turvaa rutiineista. Toki ne ovat lapsiperheessäkin hyvä asia, mutta hänen kohdallaan ne ovat saavuttaneet oudot ja jopa vaaralliset mittasuhteet. Lapset kasvavat tynnyrissä ja joutuvat ennen pitkää kokemaan ja näkemään maailman sellaisenaan. Ehkä perheen teinit eivät kapinoi, sillä heidät on opetettu uskomaan, että tämä on paras tapa elää.
No, onko se? Ehkäpä tämän poppoon mielestä. Tavallisemmassa ympäristössä kasvaneet näkevät lasten erikoisen, alistuvan käytöksen.
Tämä on tragikoomista viihdettä, johon ei soisi kuuluvan pieniä lapsia.
Onkohan ihan terveellistä ruveta sanomaan toiselle miten ja kuka pitää lapsiensa opettaa? Miksi ei voida nähdä asiaa Tainan kannalta , eikä vain suurimman yhteisön kannalta. Eihän ole meidän asia sanoa että hänen on pakko/ pitäisi laittaa lapset kouluun ja sielläkö sitten vain ” järkevämpiä ” nuori ihmisiä saadaan? Suomen kouluissa on paljon ongelmia ja ongelmallisia lapsia tulee myös paljon kouluista ulos, joten jos äidin laita on koti kouluttaa ( ja näin oli laita satoja vuosia) kuka me ollaan tuomitsemaan jos hän haluaa koti kouluttaa, hyvä että otti omaksi rakkauden raa'aksi omia lapsia opettaa. Ja vaikka Suomessa on maailman paras koulutus ei se tarkoita sitä että kaikki sitä hallitus( sama hallitus mistä monet Suomalaiset valittavat jatkuvasti) koulutusta tarvitsevat tai haluavat. Koti koulutus on ihan laillista Suomessa joten eipä ruveta sanomaan mitä ja miten jonkun on opetettava lapsiaan. Tainan lapset ovat opetettuja. Kokemus on myös näköjään aika tärkeä heille. Eikö teillä ole vaikea tuomita ja arvostella ? Ei ole pakko katsoa, se just on tärkeä muistaa. Ja vaikka nämä mielipiteet ovat vain sitä, Taina voi myös ottaa vaikeasti nämä arvostelut eikö me välitetä ihmisen tunteista? Ja paljon täällä puhutaan hänen lapsien koulutuksesta ja ruoka valiosta jne, mutta ei välitetä miten puhutaan lapsien äidistä?? Jokaisella on oikeus, mutta milloin se on vain ” kiusaamista ” ? Luulin että Suomi on vuosien varrella ennemmän kasvanut sietämään monipuolisuutta. Mitä enemmän tutkin Suomen kansaa, alkaa vaikuttaa siltä että Suomalaiset jotka asuvat ulkomailla ovat enemmän kasvaneet enimmäkseen sietämään monipuolisuutta ja tietenkin minun ystävät Suomessa.
Ja kyllä selvästi ymmärrän Suomen rehellisyyttä, mutta tämä on vain loukkaavaa arvostelua ja se on oikein surullista.
❤️

Ja kyllä selvästi ymmärrän Suomen rehellisyyttä, mutta tämä on vain loukkaavaa arvostelua ja se on oikein surullista.❤️
Moi Taina?
5-6 tunnin unet on pidemmän päälle todella uuvuttavia. Kyllä muutama yö menisi sillä tyylillä, mutta jos koko ajan pitäisi nukkua noin vähää unta, niin heikolle jäisi. Elleivät sitten koko porukalla nuku muutaman tunnin päiväunia joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ihan terveellistä ruveta sanomaan toiselle miten ja kuka pitää lapsiensa opettaa? Miksi ei voida nähdä asiaa Tainan kannalta , eikä vain suurimman yhteisön kannalta. Eihän ole meidän asia sanoa että hänen on pakko/ pitäisi laittaa lapset kouluun ja sielläkö sitten vain ” järkevämpiä ” nuori ihmisiä saadaan? Suomen kouluissa on paljon ongelmia ja ongelmallisia lapsia tulee myös paljon kouluista ulos, joten jos äidin laita on koti kouluttaa ( ja näin oli laita satoja vuosia) kuka me ollaan tuomitsemaan jos hän haluaa koti kouluttaa, hyvä että otti omaksi rakkauden raa'aksi omia lapsia opettaa. Ja vaikka Suomessa on maailman paras koulutus ei se tarkoita sitä että kaikki sitä hallitus( sama hallitus mistä monet Suomalaiset valittavat jatkuvasti) koulutusta tarvitsevat tai haluavat. Koti koulutus on ihan laillista Suomessa joten eipä ruveta sanomaan mitä ja miten jonkun on opetettava lapsiaan. Tainan lapset ovat opetettuja. Kokemus on myös näköjään aika tärkeä heille. Eikö teillä ole vaikea tuomita ja arvostella ? Ei ole pakko katsoa, se just on tärkeä muistaa. Ja vaikka nämä mielipiteet ovat vain sitä, Taina voi myös ottaa vaikeasti nämä arvostelut eikö me välitetä ihmisen tunteista? Ja paljon täällä puhutaan hänen lapsien koulutuksesta ja ruoka valiosta jne, mutta ei välitetä miten puhutaan lapsien äidistä?? Jokaisella on oikeus, mutta milloin se on vain ” kiusaamista ” ? Luulin että Suomi on vuosien varrella ennemmän kasvanut sietämään monipuolisuutta. Mitä enemmän tutkin Suomen kansaa, alkaa vaikuttaa siltä että Suomalaiset jotka asuvat ulkomailla ovat enemmän kasvaneet enimmäkseen sietämään monipuolisuutta ja tietenkin minun ystävät Suomessa.
Ja kyllä selvästi ymmärrän Suomen rehellisyyttä, mutta tämä on vain loukkaavaa arvostelua ja se on oikein surullista.❤️
Toivottavasti tämän kirjoittaja ei ole Taina, vaikka kovasti siltä vaikuttaa. Jos kotikouluttajan kirjoitustaito ja ulosannin taso on tuo, ei lapsista voi millään kovin oppineita tulla.
Ihmiset on täällä ihan syystä huolissaan näistä lapsista. Jokainen lapsi on oikeutettu hyvään ja tasokkaaseen koulutukseen. Se vaikuttaa koko loppuelämään merkitsevästi. On vain typerää, että Suomen kaltaisessa maassa joku kotikouluttaa lapsiaan. Ei Tainalla kymmenen lapsen äitinä mitenkään ole aikaa eikä resursseja tehdä kotikoulutusta yhtä tasokkaasti (ja puolueettomasti ja tieteelliseltä pohjalta), kuin mitä Suomen koululaitoksissa tehdään.

Lisätäkseni tähän, että hyvän koulutuksen lisäksi lapsen on saatava hyvä pohja psyykkiselle kehitykselle kotoa, johon kuuluu kodista ja perheyhteisöstö irtaantuminen teini-iässä ystävien kautta ja myöhemmin omaa parisuhdetta perustettaessa. Läheisissä perhesuhteissa ei ole mitään pahaa, jos myös normaalin irtaantumisen annetaan tapahtua. Ilman perheen ulkopuolisia ihmissuhteita on vaikea rakentaa omaa identiteettiä ja lopullinen irtaantuminen voi olla todella iso romahdus, jos se tapahtuu vaikka avioliiton kautta ilman luonnollista harjoittelua. Tän perheen meininki sitoo tiukasti itseensä ja vaikuttaa, että lasten identiteetti rakentuu äidin kautta, mikä on huolestuttavaa. Teini-ikäiset tarvitsevat jo vertaisiaan kodin ulkopuolelta. Mä en halua ketää mollata ja aiheuttaa vihaa ketään kohtaan, mut lasten paras menee kaiken edelle, siksi kritiikki.

Olet oikeassa. Leon romahdus oli ihan odotettavissa. Toivottavasti hän saa ulkopuolista apua. Jenna vaikuttaa ymmärtäväiseltä ja ihanalta ihmiseltä, mutta hänkin on vielä kovin nuori ja masentuneen tukeminen on raskasta, joten toivottavasti myös hän saa keskusteluapua tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ihan terveellistä ruveta sanomaan toiselle miten ja kuka pitää lapsiensa opettaa? Miksi ei voida nähdä asiaa Tainan kannalta , eikä vain suurimman yhteisön kannalta. Eihän ole meidän asia sanoa että hänen on pakko/ pitäisi laittaa lapset kouluun ja sielläkö sitten vain ” järkevämpiä ” nuori ihmisiä saadaan? Suomen kouluissa on paljon ongelmia ja ongelmallisia lapsia tulee myös paljon kouluista ulos, joten jos äidin laita on koti kouluttaa ( ja näin oli laita satoja vuosia) kuka me ollaan tuomitsemaan jos hän haluaa koti kouluttaa, hyvä että otti omaksi rakkauden raa'aksi omia lapsia opettaa. Ja vaikka Suomessa on maailman paras koulutus ei se tarkoita sitä että kaikki sitä hallitus( sama hallitus mistä monet Suomalaiset valittavat jatkuvasti) koulutusta tarvitsevat tai haluavat. Koti koulutus on ihan laillista Suomessa joten eipä ruveta sanomaan mitä ja miten jonkun on opetettava lapsiaan. Tainan lapset ovat opetettuja. Kokemus on myös näköjään aika tärkeä heille. Eikö teillä ole vaikea tuomita ja arvostella ? Ei ole pakko katsoa, se just on tärkeä muistaa. Ja vaikka nämä mielipiteet ovat vain sitä, Taina voi myös ottaa vaikeasti nämä arvostelut eikö me välitetä ihmisen tunteista? Ja paljon täällä puhutaan hänen lapsien koulutuksesta ja ruoka valiosta jne, mutta ei välitetä miten puhutaan lapsien äidistä?? Jokaisella on oikeus, mutta milloin se on vain ” kiusaamista ” ? Luulin että Suomi on vuosien varrella ennemmän kasvanut sietämään monipuolisuutta. Mitä enemmän tutkin Suomen kansaa, alkaa vaikuttaa siltä että Suomalaiset jotka asuvat ulkomailla ovat enemmän kasvaneet enimmäkseen sietämään monipuolisuutta ja tietenkin minun ystävät Suomessa.
Ja kyllä selvästi ymmärrän Suomen rehellisyyttä, mutta tämä on vain loukkaavaa arvostelua ja se on oikein surullista.❤️
toisinpäin taas, miksi hänellä on tarve kertoa asioita heidän perheestä ja usein vielä puhua itsensä täysin pussiin? Hänellä, kun ei esim. ole halua vuorovaikutukselliseen keskusteluun, mikä on useimmiten somepersoonien meriitti.
Kumma ettei heistä olla tehty jo lastensuojeluilmoituksia. Näyttää moni anonyymi olevan kovin huolissaan lasten kasvusta ja kehityksestä ja Tainan jaksamisesta. Ovathan he kuitenkin suomen kansalaisia ja asuvat täällä, tälläkin hetkellä. Tuskin ovat enää ulkomailla. Onko joku tehtyt jo lasua?
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ihan terveellistä ruveta sanomaan toiselle miten ja kuka pitää lapsiensa opettaa? Miksi ei voida nähdä asiaa Tainan kannalta , eikä vain suurimman yhteisön kannalta. Eihän ole meidän asia sanoa että hänen on pakko/ pitäisi laittaa lapset kouluun ja sielläkö sitten vain ” järkevämpiä ” nuori ihmisiä saadaan? Suomen kouluissa on paljon ongelmia ja ongelmallisia lapsia tulee myös paljon kouluista ulos, joten jos äidin laita on koti kouluttaa ( ja näin oli laita satoja vuosia) kuka me ollaan tuomitsemaan jos hän haluaa koti kouluttaa, hyvä että otti omaksi rakkauden raa'aksi omia lapsia opettaa. Ja vaikka Suomessa on maailman paras koulutus ei se tarkoita sitä että kaikki sitä hallitus( sama hallitus mistä monet Suomalaiset valittavat jatkuvasti) koulutusta tarvitsevat tai haluavat. Koti koulutus on ihan laillista Suomessa joten eipä ruveta sanomaan mitä ja miten jonkun on opetettava lapsiaan. Tainan lapset ovat opetettuja. Kokemus on myös näköjään aika tärkeä heille. Eikö teillä ole vaikea tuomita ja arvostella ? Ei ole pakko katsoa, se just on tärkeä muistaa. Ja vaikka nämä mielipiteet ovat vain sitä, Taina voi myös ottaa vaikeasti nämä arvostelut eikö me välitetä ihmisen tunteista? Ja paljon täällä puhutaan hänen lapsien koulutuksesta ja ruoka valiosta jne, mutta ei välitetä miten puhutaan lapsien äidistä?? Jokaisella on oikeus, mutta milloin se on vain ” kiusaamista ” ? Luulin että Suomi on vuosien varrella ennemmän kasvanut sietämään monipuolisuutta. Mitä enemmän tutkin Suomen kansaa, alkaa vaikuttaa siltä että Suomalaiset jotka asuvat ulkomailla ovat enemmän kasvaneet enimmäkseen sietämään monipuolisuutta ja tietenkin minun ystävät Suomessa.
Ja kyllä selvästi ymmärrän Suomen rehellisyyttä, mutta tämä on vain loukkaavaa arvostelua ja se on oikein surullista.❤️
Niinkuin olisi murretta ja googlekääntäjää käytetty yhdessä. Sietämään monipuolisuutta? Jonkun ulkosuomalaisen tuotosta ilmeisesti. Hoono soomi sanoisin!
Vierailija kirjoitti:
Kumma ettei heistä olla tehty jo lastensuojeluilmoituksia. Näyttää moni anonyymi olevan kovin huolissaan lasten kasvusta ja kehityksestä ja Tainan jaksamisesta. Ovathan he kuitenkin suomen kansalaisia ja asuvat täällä, tälläkin hetkellä. Tuskin ovat enää ulkomailla. Onko joku tehtyt jo lasua?
Lapset ovat terveen ja onnellisen näköisiä. Eiköhän lopeteta lastensuojelun turha kuormittaminen älyttömillä lasuilla. Tässä maassa riittää niitä oikeastikin kaltoinkohdeltuja lapsia!!
Mutta voi Paul-parkaa: ei varmaan tee vanhalle miehelle hyvää nukkua puolta vuotta monta kymmentä senttiä liian lyhyessä sängyssä. :/
Vierailija kirjoitti:
Mutta voi Paul-parkaa: ei varmaan tee vanhalle miehelle hyvää nukkua puolta vuotta monta kymmentä senttiä liian lyhyessä sängyssä. :/
Juuri tämä sama tuli mieleen! Jalat koukussa jokainen yö ja pari lasta siinä kapeassa tilassa vaimon lisäksi. Eihän siinä pysty kylkeä kääntämään.
Miksi vanhemmat nukkuvat siinä liian lyhyessä kohdassa kun mahtuisivat nukkumaan takana jalat suorassa?
Nimenomaan, ja tuota siis itsekin tarkoitin. Mun molemmat lapset ovat tunnistaneet pienenä useita lauseita ja oman sekä päikkykavereidensa nimiä.
Niin ja opin muuten itse 4-vuotiaana lukemaan (samoin esikoiseni), ja tiedän monia muitakin. Siinä kohtaa luin itsenäisesti mm. Aku Ankkoja.