Taina Licciardo-Toivola herää klo 03:00
On pistänyt videon Youtubeen aamurutiineistaan. Herää kolmelta ja tekee omia juttujaan, kunnes pienimmät lapset heräävät klo 6. Ajatuksia? Kuulostaa hullulta tuohon aikaan herääminen, mutta samalla olen hieman kateellinen, että joku saa itsensä noin aikasin ylös viettämään omaa aikaa.
Kommentit (10856)
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miksi ihmisillä (tai ainakin yhdellä, joka tähän postaa) on niin negatiivinen asenne kaikkeen mitä Taina tekee? Ja tarve tehdä oletuksia tietämättä asioista enempää.
Esimerkiksi nyt nämä Tainan hampaat. Mistä tulee se oletus, että on suomalaisella julkisella hammashoidolla laitettu hampaat kuntoon? Ihan läheisen kokemuksesta tiedän, että jos hampaat tippuu tapaturmaisesti, ei niitä muutamassa viikossa saa edes julkisella puolella kuntoon. Jonot on pitkät. Jos taas käynnyt yksityisellä, mutta saanut kela korvaukset niin so what? Tainan maksaa youtube tuloistaan verot suomeen, joten hän on oikeutettu käyttämään suomalaisia palveluja.
Jos perheellä on kaikilla vesipuistossa aurinkosuojavaatteet, sekin nähdään negatiivisena. Eikö ole pelkästään hyvä asia, että myös nuori Cleopatra suojaa ihoaan jatkuvalta auringon paisteelta? Tuolla vesipuistossa ollaan koko päivä. Ja vaikka hän on pienissä topeissa kaupungilla, voi kynnys olla pelkissä bikineissä kuvattavana suuri.
Miksi ylipäätään katsoa näitä videoita ja tulkita niitä kuin "piru raamattua"? Perheitä on erilaisia, tapoja tehdä asioita on erilaisia ja jos itse tekee asiat toisin kuin Taina, niin ei se tee Tainasta sen takia huonompaa. Lapset näyttää iloisilta, tasapainoisilta ja hyvinvoivilta. Eikö se ole tärkeintä?
Todella hyvä kommentti.Ja täysin paikkansa pitävä.
Tainan instassa oli kesäkuun puolivälin jälkeen kuva Intiasta. Samaan aikaan Paul julkaisi leikkipuistokuvia, jotka taitaa kaikki olla unkarissa kuvattuja. Todennäköisesti viettivät Unkarissa useamman viikon, jopa kuukauden (noiden leikkipuistovideoiden perusteella) ja jokuhan sanoi nähneensä osan Licciardojen perheestä heinäkuussa Suomessakin (ei koko perhettä) eli sieltä on tehty lento Suomeenkin.
Tainahan on sanonut, että osassa euroopan maita vietetään pidempään, osassa vain muutama päivä. Unkari taisi olla maa, jossa oltiin pidempään. Positiivista, että ovat olleet ilman videointia osan matkasta ja nauttineet normaalista perhe-elämästä ilman katsojia :)
Katsoin lounastauolla uusimman videoin. Nauroin ääneen, kun Taina alkoi laulaa Happy Birthdayta ja Nefertiti alkoi huutaa jotain siihen päälle. Ilmeisesti liika on liikaa tämänkin lajin huomiossa. :-D
Vierailija kirjoitti:
Uusimmalla videolla hypitään rantakivikossa lipokkaissa ja tikkarit suussa. Tutuu että Jerusalem on perheen pää ja järjen ääni, joka joutuu vahtimaan ja neuvomaan äitiäänkin.
Minusta myös näyttää siltä, että Jerusalem on ottanut aikuisen roolin perheessä. Pienempiä sisaruksia kohtaan on ollut jo aiemminkin, mutta nyt videoissa on korostunut J:n opastus koko perhettä kohtaan. Hieno ja vastuuntuntoinen nuori mies.
(Ehkä se kapinavaihekin joskus tulee tai on ollut, tai näkyy arjessa videoiden ulkopuolella.)

Tuota joskus itsekin mietin, että ei ikinä uskoisi että on vasta teini-ikäinen poika. On niin vastuullinen nuori herrasmies. Kun vertaa vaikka joihinkin es-jonneihin joita samanikäisissä on.

Kyllä! Aivan mahtava tyyppi. Joku onnellinen saa vielä hänestä mahtavan puolison tulevaisuudessa.
Kyllä muakin hirvittää toi tikkari suussa touhuaminen. Mua ainakin varoitettiin pienenä että kun syödään tikkaria (tai mitä vaan) niin keskitytään siihen syömiseen ettei mene kurkkuun ja tukehdu. Oli järkyttävää kuinka Jerusalem "heitteli" Nefertitiä sylissään kun tällä oli tikkari suussa, pääkin oli välillä alaspäin.

Juu, kuuluu samaan sarjaan ku saksien kanssa juokseminen. Perusasioita joita lapsille jankataan, oli syntynyt sitten 70-luvulla tai 2010!
Anyone noticed how Shakespeare's face is badly sunburned? His skin is pealing off. He doesn't look happy at all in the latest video. I feel so sad for him seing him sitting on direct sun without any protection again. BUT they are nicely tanned, right? Is T that stupid or is it child neglect?? Someone needs to stop this lady:(.
Stranger kirjoitti:

Niin ja missä on isän vastuu? Miksi isä ei laita lapsille aurinkorasvaa tai vaadi ostamaan hattuja?
Onko hän niin suuri saarnaaja, ettei hänen tarvitse tehdä mitään? Vai onko hänellä oikeasti sen verran huono näkö, ettei voi hoitaa asioita? Taina ei ole sanonut muuta, kuin että Paul ei halua olla videoissa.
Kaikki vastuu toistensa huolehtimisesta on lapsilla itsellään.
En ymmärrä näitä kommentteja joissa syyllistetään meidän kommentoijien negatiivisuudesta, mua ainakin henkilökohtaisesti eniten Tainassa häiritsee jatkuva ja systemaattinen valehtelu! Kaikessa pitää olla jotenkin paras: "jokainen lapsemme osaa 5 kieltä! Aphrodite, sano hyvää yötä japaniksi?"
Aphrodite: "blafgk njsuekl"
GOOOOOOD GIIIIIRRL!
Ja noita esimerkkejä on lukemattomia...
Tainan pisteet nousisi huomattavasti jos ei valehtelisi jokaisesta pienestäkin asiasta.
Hauskaa, kun keväällä joku tiesi kertoa varmana tietona, että Licciardot joutuvat muuttamaan ennen kesää pois sieltä kivilinnasta, koska se on myyty ja puolen vuoden irtisanomisaika päättyy silloin. Että se on syy muuttaa asunto-autoon.
No nyt on kulunut 4kk ja kivilinna edelleen myynnissä. Ei ole siis missään vaiheessa mennyt kaupaksi ja Licciardojen poismuutto siitä olikin perheen oma päätös :)
Mutta tietäjät tietää 'D

Olisiko ollut arvaus sen vuoksi, että talo otettiin välillä pois myynnistä. Nyt on tullut sitten uudestaan välittäjäfirman myymäksi. aiemmin omistaja myi sitä itse.
Itse en näissä videoissa näe mitään pahaa. Lapset vaikuttavat iloisilta eikä aroilta. Mun mielestä perheessä on hyvä fiilis.
Mitä tikkari suussa juoksemiseen tulee, vaikka se toki vaarallista onkin, ehkä about kahdeksannen lapset jälkeen joka ikiseen virheeseen ei ole aikaa puuttua.
Taina varmaan itse käy täällä kommentoimassa ja puolustelemassa itseään. Hän selvästi lukee nettikeskusteluja, kun on videoissaan viime aikoina kommentoinut asioita joita täällä ja ulkomaisilla foorumeilla ihmetellään. Laittoi Jerusaleminkin selittämään, kuinka Jerusalem itse halusi olla vastuussa vessan tyhjentämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa, kun keväällä joku tiesi kertoa varmana tietona, että Licciardot joutuvat muuttamaan ennen kesää pois sieltä kivilinnasta, koska se on myyty ja puolen vuoden irtisanomisaika päättyy silloin. Että se on syy muuttaa asunto-autoon.
No nyt on kulunut 4kk ja kivilinna edelleen myynnissä. Ei ole siis missään vaiheessa mennyt kaupaksi ja Licciardojen poismuutto siitä olikin perheen oma päätös :)
Mutta tietäjät tietää 'D
No et voi kyllä noinkaan väittää, koska sehän on talon omistajan ja vuokralaisen keskinäinen sopimus, ei vuokralaisten eli Licciardojen yksipuolinen päätös. Mutta ennakoitavaa oli se, että kun kohde on syrjässä ja ilmeisen vaikea myytävä, ja myyntiä oli yritetty jo hyvän aikaa, omistajalla on intressi saada vuokralainen pois, jotta talo olisi helpompi myydä. Ja aivan oikein, 6kk myynti-ilmoituksen poistumisesta stailaajat tulivat ja touko-kesäkuun vaihteessa talosta ilmestyi myynti-ilmoitus, jonka mukaan se on heti vapaa. Itse ainakin osasin odottaa, että juuri tuolloin ilmestyy taas myyntiin ja tällä kertaa tyhjänä ja juuri niin kävikin.
Uusimmista videoista välittyy kyllä tosi ihana fiilis. Lisää tätä!
Vierailija kirjoitti:
Taina varmaan itse käy täällä kommentoimassa ja puolustelemassa itseään. Hän selvästi lukee nettikeskusteluja, kun on videoissaan viime aikoina kommentoinut asioita joita täällä ja ulkomaisilla foorumeilla ihmetellään. Laittoi Jerusaleminkin selittämään, kuinka Jerusalem itse halusi olla vastuussa vessan tyhjentämisestä.
Tätä mäkin ajattelin, mut videot tulee niin paljon myöhässä, et ei niihin kyllä pysty oikein reagoimaan? :D

Tuosta vessa-asiasta keskusteltiin ainakin ulkomaisilla foorumeilla jo silloin pari kuukautta sitten kun ekat vessavideot tulivat, eli sopii kyllä aikatauluun että Taina kommentoi sitä nyt julkaistavilla videoilla.
Erittäin hyvä kommentti.Niin totta!