Itseään viiltelevä aikuinen
Olen 26-vuotias masentunut ja ahdistunut nainen. Mielenterveysongelmani eivät näy ulospäin, koska osaan esittää iloista ja positiivista, ja pystyn käymään töissä.
Olen viillellyt itseäni yläasteelta asti ja edelleen teen sitä välillä. En yhtä usein, mutta silloin kun mikään muu ei enää auta. Tiedän, ettei se poista minun pahaa oloa, mutta hetkellisesti se auttaa, ja on mielestäni parempi ratkaisu kun esimerkiksi alkoholin tai huumeiden käyttö pahan olon lievittämiseksi. Minulla ei ole lapsia ja ainut joka tietää viiltelystäni on oma mieheni. Tai no sisko ja ystävät tietävät menneisyydestäni, mutta eivät tiedä, että viiltelen edelleen.
Suurin osa ihmisistä luulee, että viiltely on vain teinien juttu, ja aikuisten viiltelystä ei yleensä puhuta. Viiltely on kuitenkin hyvä keino saada henkinen paha olo siirrettyä fyysiseksi, ja on tutkittu, että se aiheuttaa samanlaista mielihyväntunnetta kuin esimerkiksi huumeet. En viiltelee näkyville paikoille, en liian syvälle ja desinfioin terät ennen ja jälkeen viiltelyn. En oikeastaan edes halua lopettaa, haluan vaan että viiltelystä voitaisiin puhua enemmän. Ja varsinkin aikuisten viiltelystä, koska siitä harvemmin uskalletaan puhua. Aikuiset eivät yleensä uskalla hakea apua ongelmiinsa, koska luulevat olevansa ainoita viilteleviä aikuisia.
Asiallista keskustelua viiltelystä! Ketään ei haukuta, vaan täällä voi jakaa omat kokemukset ja kertoa mielipiteitä viiltelystä. Tunnetko itse aikuisia ihmisiä, jotka viiltelevät tai viilteletkö itse?
Kommentit (34)
Hakkaa vaikka nyrkkeilysäkkiä ennemmin.
Sitä ei satu eikä sua, mutta saat siirrettyä henkisen pahan olon fyysiseksi.
Voit kanavoida sen niin monella muullakin tavalla, kuin itseäsi vahingoittamalla.
Viiltelen ehkä kerran vuodessa, kun tunteidenkäsittelytaidot käyvät riittämättömiksi enkä enää keksi muutakaan (alkoholia en enää juo, muitakaan päihteitä en käytä, siinä ahdistuksessa ei tee mieli lähteä hikilenkille, oksensin monta vuotta pahaa oloani mutta refluksiin sairastuttuani olen päättänyt, etten enää koskaan). Viiltelystä tulee saman tien hyvä olo, siinä se on petollista ja koukuttavaa. Jäljet vain hävettävät jälkikäteen, mutta mies ymmärtää (ei tosin pidä asiasta, tietenkään). En koskaan ihmisten ilmoilla paljasta jälkiäni.
Paljon on kyse häpeästä. Ennen ja jälkeen viiltelyn. Että aikuinen nainen, älä nyt viitsi.
29 vuotta, viillellyt ensimmäisen kerran 15-vuotiaana
Viiltelin joskus 2010-2011, olin noin 22-23. Nyt ei enää kehtaa, vaikka ajoittain tekisi mieli.
Viiltelen yläreisiin, joten en kehtaa käydä uimahallissa tai kesäisin rannalla uima-asussa tuoreiden arpien kanssa. Muutamassa kuukaudessa haalenee sen verran, että jos joku kysyy niin voin sanoa että on kymmenen vuotta vanhat arvet. Olen 24v.
En viiltele, mutta raavin ihoa ahdistuneena. Näyttää tosi rumalta. N33
Vierailija kirjoitti:
Hakkaa vaikka nyrkkeilysäkkiä ennemmin.
Sitä ei satu eikä sua, mutta saat siirrettyä henkisen pahan olon fyysiseksi.
Voit kanavoida sen niin monella muullakin tavalla, kuin itseäsi vahingoittamalla.
Ihmiset jotka ei itse oo koskaan viillelly eivät yleensä ymmärrä tätä, mutta tuo ei ole yhtään sama asia. Kuten Ap kirjoitti, viiltelystä saa mielihyvää, en usko että samaa tunnetta saa nyrkkeilysäkkiä hakkaamalla.
Jos saa mielihyvää niin ongelma on mikä.
Hei. Olen viiltänyt käsiäni ja jalkojani joskus vaikeiden tilanteiden/asioden aikoina.
Sitä vaan, että älä jää yksin. Mene terveyskeskukseen esim. ja kerro ihan kaikki.
Helppoa ei aina ole. Silti.
Parempi on kertoa samantien kaikki, kuin vain osa totuutta. !!!!
Helpottaa.
Ja lääkärit ja hoitajat ymmärtävät sitä enemmän mitä enemmän kerrot. Jos et kerro, he eivät lue ajatuksiasi kiireessään.
!!! Jos joskus on sairaanhoito-henkilöstöä joka ei tunnu tajuavan, pyydä aikaa toiselle henkilölle. !!!
Esim. sairaanhoitaja, yleislääkäri alkuun, psykiatri tai psykiatrinen sairaanhoitaja.
Meitä on muitakin. Et ole ainoa. ..Et ole ainoa.
29v n
Aloitin itsekin viiltelyn vasta 26 v. Nyt en ole enää tehnyt sitä. N30
Vierailija kirjoitti:
Jos saa mielihyvää niin ongelma on mikä.
Ongelma on se ettei tästä asiasta puhuta. Monet aikuiset haluavat hakea apua, mutta eivät kehtaa koska uskovat viiltelyn olevan noloa aikuisiällä. Myöskin uimareissut jäävät väliin, ettei jäljet näy, ja ranteisiin viiltäneet joutuvat käyttää helteelläkin pitkähihaista paitaa.
Olen nyt 37. Joskus 20 vuotiaana viiltelin itseäni ja teini-ikäisenä. Nyt takana on muutaman vuoden mittainen henkisesti todella raskas aika ja tarve on noussut uudelleen pintaan. Ilmeisesti jonkinlaisena jälkitraumana, kun mieli "jaksaa" käsitellä viimevuosia. Pelkään, että sorrun, vaikka en haluaisi. Minulla on muutama arpi, jotka näkyvät vieläkin todella hyvin vaikka ovatkin jo melkein 20 vuotta vanhoja. En häpeä niitä, enkä edes ajattele, mutta uusia en haluaisi.
Vierailija kirjoitti:
En viiltele, mutta raavin ihoa ahdistuneena. Näyttää tosi rumalta. N33
Minä joskus ahdistuneena painan kynnet kämmeniin...se on onneksi pientä...
Vierailija kirjoitti:
!!! Jos joskus on sairaanhoito-henkilöstöä joka ei tunnu tajuavan, pyydä aikaa toiselle henkilölle. !!!
Tämä on todella yleistä, ettei ”ammattilaiset” osaa auttaa oikealla tavalla. Itse huomasin jo teininä, että suurin osa pakotti lopettamaan ja uhkaili psykiatrisella osastolla ellen lopeta heti. Lopettaminen ei todellakaan ole helppoa, eikä kaikki välttämättä edes halua lopettaa ja se voi olla ihan ok, kunhan muistaa terveysriskit. Eli tosiaan ei likaisella veitsellä viilletä eikä liian syvälle. On hyvä että kaikilla on kuitenkin joku keino purkaa ahdistusta, vaikka tietyisti parempi, jos se keino olisi terveellisempi. Itse huomaan aina, jos on tulossa paha paniikkikohtaus ja viiltämällä pystyn ehkäistä sen. Toivon kuitenkin, että voisin joskus löytää paremman keinon siihen.
Miten neuvoisitte käyttäytymään ystävän kanssa, joka viiltelee itseään?
On kerran muutamalla lauseella maininnut asiasta, hämmennyi, kun minulle uusi asia. En tiedä, oliko se hänen puoleltaan jonkinmoinen hätähuuto, asia jäi siihen. Miten mun pitää olla, voin ottaa asian puheeksi, ei tunnu vaikealta, mutta en tiedä, onko se epäkohteliasta. En todellakaan halua lisätä tippaakaan hänen tuskaansa uteluilla. Haluaisin auttaa, jos mitenkään mahdollista. Tiedän kyllä pahasta olostaan.
Itse satutin itseäni tietosesti ensimmäisen kerran ehkä 12-vuotiaana. Silloin se oli ihon raapimista, myöhemmin tuli kuvioihin viiltely. Tuosta iästä eteenpäin tein sitä hyvin harvoin ja satunnaisesti, kunnes 17-19 vuotiaana masennuin ja viiltelin useammin, en kuitenkaan päivittäin.
Pääsin säännöllisestä viiltelystä eroon kun parannuin masennuksesta, mutta tapa on edelleen takaraivossa. Edelleen, kun kohtaan vaikeita asioita, joita en pysty käsittelemään, saatan satuttaa itseäni. Näin aikuisiällä olen mm. lyönyt nyrkkiäni tai kättäni seinään. Viimeksi varsinaisesti viiltelin 23 vuoden iässä.
Viheliäinen tapa toimia, kun tunteita ei pysty muuten käsittelemään. En suosittele kenellekään, mutta pystyn ymmärtämään niitä, jotka itseään satuttavat.
Lääkäriin kertomaan.
Jos on huonot hoitajat niin vaihtoon!
Vierailija kirjoitti:
Miten neuvoisitte käyttäytymään ystävän kanssa, joka viiltelee itseään?
On kerran muutamalla lauseella maininnut asiasta, hämmennyi, kun minulle uusi asia. En tiedä, oliko se hänen puoleltaan jonkinmoinen hätähuuto, asia jäi siihen. Miten mun pitää olla, voin ottaa asian puheeksi, ei tunnu vaikealta, mutta en tiedä, onko se epäkohteliasta. En todellakaan halua lisätä tippaakaan hänen tuskaansa uteluilla. Haluaisin auttaa, jos mitenkään mahdollista. Tiedän kyllä pahasta olostaan.
Kerro, että lupaat olla hänen tukena vaikeina aikoina ja autat häntä lopettamaan, jos hän itse haluaa lopettaa. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa siihen, koska harvoin viiltelyä pystyy lopettaa noin vaan, ja viiltelyn jälkeen kaverillesi tulee paha olo siitä että on viillellyt ja myös siitä, että on pettänyt lupauksen.
Viiltelyyn voi siis jäädä koukkuun samalla tavalla kuin esimerkiksi päihteisiin, ja lopettaminen voi olla hyvinkin vaikeaa. Koittakaa yhdessä keksiä viiltelyn tilalle muita asioita, jotka saavat kaverisi olon paremmaksi. Kerro, että sinulle voi aina soittaa tai pyytää kylään, jos tulee ahdistunut olo. Voit myös kannustaa kaveriasi hakeutumaan ammattilaisen luokse.
Jos viiltely on ahdistuksenhallintakeino niin luulisi että esim. Diapam auttaisi siihen ahdistukseen eikä tarvitsisi viillellä. Orgasmi varmaan auttaisi myös.
Oon tainnut viimeisen kerran viillellä kymmenisen vuotta sitten, nyt olen 38. Hävetti niin ne jäljet. Enää ei tee mieli.