Lue keskustelun säännöt.
Itseään viiltelevä aikuinen
02.11.2018 |
Olen 26-vuotias masentunut ja ahdistunut nainen. Mielenterveysongelmani eivät näy ulospäin, koska osaan esittää iloista ja positiivista, ja pystyn käymään töissä.
Olen viillellyt itseäni yläasteelta asti ja edelleen teen sitä välillä. En yhtä usein, mutta silloin kun mikään muu ei enää auta. Tiedän, ettei se poista minun pahaa oloa, mutta hetkellisesti se auttaa, ja on mielestäni parempi ratkaisu kun esimerkiksi alkoholin tai huumeiden käyttö pahan olon lievittämiseksi. Minulla ei ole lapsia ja ainut joka tietää viiltelystäni on oma mieheni. Tai no sisko ja ystävät tietävät menneisyydestäni, mutta eivät tiedä, että viiltelen edelleen.
Suurin osa ihmisistä luulee, että viiltely on vain teinien juttu, ja aikuisten viiltelystä ei yleensä puhuta. Viiltely on kuitenkin hyvä keino saada henkinen paha olo siirrettyä fyysiseksi, ja on tutkittu, että se aiheuttaa samanlaista mielihyväntunnetta kuin esimerkiksi huumeet. En viiltelee näkyville paikoille, en liian syvälle ja desinfioin terät ennen ja jälkeen viiltelyn. En oikeastaan edes halua lopettaa, haluan vaan että viiltelystä voitaisiin puhua enemmän. Ja varsinkin aikuisten viiltelystä, koska siitä harvemmin uskalletaan puhua. Aikuiset eivät yleensä uskalla hakea apua ongelmiinsa, koska luulevat olevansa ainoita viilteleviä aikuisia.
Asiallista keskustelua viiltelystä! Ketään ei haukuta, vaan täällä voi jakaa omat kokemukset ja kertoa mielipiteitä viiltelystä. Tunnetko itse aikuisia ihmisiä, jotka viiltelevät tai viilteletkö itse?
Kommentit (34)
Jos viiltely auttaa niin en näe mitään pahaa siinä. Paitsi jos on lapsia niin toivon että pidätte hyvin arvet piilossa koska tuskin kukaan lapsi haluaa kuulla että oma äiti satuttaa itseään. Itse viiltelin teininä mutta lopetin 17 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olen viillellyt ensimmäisen kerran yli 20 vuotiaana. Vaikka se on huono selviytymiskeino niin välillä tuskissani turvaudun siihen. Meidän koulussa olen nähnyt useita tyttöjä joilla näkyy olevan arpia viiltelystä. Tälläkin hetkellä on vasen käsi etenkin ranteen alapuolelta raavittuna naarmuille. Etenkin tämä koronatilanne ja sen myötä julistettu maskisuositus on saatu mielenterveyteni horjumaan.
Minä olen 32-vuotias ja viiltelen satunnaisesti. Aloitin vasta muutama vuosi sitten psykoottisen masennuksen yhteydessä.
Nyt se on taka-alalla oleva pohjavire, satutan itseäni ehkä kaksi kertaa vuodessa. En viiltele käsiäni koska en halua näkyvälle paikalle arpia, toinen sääri on arvilla.
Hetkellisesti saan apua diapamista ja kuminauhan räpsyttelystä käsivarteen. Toisinaan vaan tunne siitä että minä ansaitsen tämän jyrää niin vahvana kaiken muum yli ettei edes halua käyttää muita ahdistuksen hallintakeinoja.
Ystäväni ja mieheni tietävät tavasta ja kovasti toivovat että lopettaisin mutta eivät kuitenkaan ole pettyneitä minuun kun olen sortunut.
Viiltelyn taustalla on voimakas ahdistuksen tunne. Hoidossa olisi tärkeää paneutua siihen, mikä AJATUS sen tunteen taustalla on. Ajatukset kun ohjaavat tunteitamme, ja sitten ne tunteet toimintaa. Tämä ketju on tärkeä opetella tunnistamaan ja erottamaan toisistaan ajatus ja tunne, ja sitten harjoitella ajatuksen muokkaamista, ja myös etsiä sellaisia keinoja tunteidensa käsittelyyn jotka eivät vahingoita itseä eikä muita. Esimerkiksi kuminauhan venyttäminen ja ”napsauttaminen” ihoa vasten auttaa monia. Samoin veden lämpötilan vaihtaminen ääripäästä toiseen suihkussa. Fyysinen rasitus voi myös helpottaa oloa. Monesti taustalla on lapsuudessa ”piiloitetut” tunteet. Ehkä ei saanut näyttää vihan tunteita ollenkaan? Joskus häpeä voi olla taustatunne. Dialektinen käyttäytymisterapia on tehokas hoitomuoto, mutta myös ihan keskustelut ammattitaitoisen hoitajan vastaanotolla voi olla riittävä apu oppia ymmärtämään itseä paremmin ja harjoitella ahdistuksenhallinta keinoja, ajatuksen muokkausta ja rentoutustekniikoita. Lääkehoito on myös mahdollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveystalo.fi sivustolla on vapaaksi viiltelystä-omahoito-ohjelma. Kokeile ap voisiko siitä olla apua. <3 Rakkautta ja valoa elämääsi!
Minä olen nyt 36 v. Aloitin viiltely kun olin 12 v. Sen jälkeen lopetin pitkään. Olin hoidossa. Mutta 30 vuotiana minulla oli iso kriisi ja aloitin taas viillellä. Silloin viilteli käsivarsiin ja jalkojen. Minä häpeän siitä arpeita.
Nyt minä olen naimisissä, ja en halua viillellä, minun mieheni vuoksi. Mutta joskus minä olen edeleen niin ahdistunut, että se tuli minun mieliin ja joskus en voi estää siitä. Minä syön opomoxen, kun olen ahdistunut ja yrittää erilaisia käynoja mutta se ei aina auttaa . Yritän piiloa sitä mieheltä, mutta se tuntuu tosi huono, että en voi olla rehellistä. On tosi vaikea mulle puhua siitä. Ei paljon ihmisiä ymärtää, tunnen aika yksin sen kanssa. Haluan, että voin lopettaa sitä kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus on pakko. Tietyt asiat tekevät liian pahaa. Kai se on parempi satuttaa itseään vähemmän kuin tehdä itsemurha.
https://madinfinland.org/mita-pelleilya-taas-viiltelyn-tarkoituksesta-j…
Viiltelystä hyvä kirjoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viiltelen kauan sitten tapahtuneen raiskauksen jälkioireena. Terveydenhuollon käytöksestä päätellen se ei ole nykyään rikos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hakkaa vaikka nyrkkeilysäkkiä ennemmin.
Sitä ei satu eikä sua, mutta saat siirrettyä henkisen pahan olon fyysiseksi.
Voit kanavoida sen niin monella muullakin tavalla, kuin itseäsi vahingoittamalla.
Nyrkkeilysäkin hakkaamisella ei ole ollenkaan samaa vaikutusta. Verenvuodon näkeminen aiheuttaa verenpaineen laskua, mikä vähentää samalla ahdistusta. Luonto on kehittänyt meille tämän ominaisuuden, jotta menettäisimme vähemmän verta jos haavoitumme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos saa mielihyvää niin ongelma on mikä.
Ongelma on se ettei tästä asiasta puhuta. Monet aikuiset haluavat hakea apua, mutta eivät kehtaa koska uskovat viiltelyn olevan noloa aikuisiällä. Myöskin uimareissut jäävät väliin, ettei jäljet näy, ja ranteisiin viiltäneet joutuvat käyttää helteelläkin pitkähihaista paitaa.
No onhan tuo vähän noloa. Väitän, että viiltelyä ei voi käsittää muut kuin samaan sortuneet vertaisviiltelijät. Ei käy mitenkään järkeen miten tuo helpottaisi oloa millään tavalla. Lisäksi sotket paikkoja verelläsi.
Mikset lähde viiltelyn sijaan vaikka juoksulenkille? Juokset niin kauan, että oksennat jonnekin lenkkipolun varteen. Takuulla tekee myös kipeää ja haukot henkeäsi. Samalla kasvaa kunto ja hapenottokyky.
Hmm... Minulla on molemmat käytössä, mutta:
En tiedä kuinka tuttua esim. traumaoireet sinulle ovat, mutta kun se paha olo ja häpeä omasta olemassaolostaan pyyhkii aaltona päälle iskee siinä niin hirveä tarve satuttaa / tuhota itseään, ettei rauhoittavalla itsensä utuiseen pumpuliin lääkitseminen (=hyvä teko itseään kohtaan) käy välttämättä mielessäkään. Saati sitten että nykyään rauhoittavia on pirun vaikea saada.
Seksi sitten taas. Noh, sanotaanko että itseäni ainakin huvittaa ajatus siitä, että niissä hulluuskohtauksissa kävisi edes mielessä alkaa panna. Eikä varmaan mieskään silloin ole innostuneimmillaan.
Minulle itsensä satuttaminen on keino katkaista jurnuttava, kehää kiertävä ahdistavien ajatusten kehä, eikä se tunnu katkeavan muulla tapaa.
- kolmonen