Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kadehditko työttömän tai työkyvyttömän elämää? Ei kannattaisi
02.11.2018 |
Terveisiä täältä yhteiskunnan laidalta. Olen mielenterveyssyistä eläkkeellä, eikä paluuta normaaliin elämään ole näköpiirissä.
Tässä sitä istun. Olen siivonnut, söin lounaan jo nyt. Olen lukenut monta artikkelia Hesarista ja silmäillyt Iltasanomat. Sähköpostissa ei ollut yhtään uutta viestiä. Tulin tänne. Mieli on yhtä apea kuin ilmakin on ulkona. Silti ajattelin kävellä kauppaan tänään. Että saisi jotain liikuntaa. Ja että harjaisin hiukset ja katsoisin peiliin sekuntia kauemmin.
Alkaa olla se aika vuodesta, kun pukkaa juhlaa juhlan perään. Minulla ei ole tänäkään vuonna tiedossa mitään. Ei ole harrastuspaikan Halloween-iltaa, ei työpaikan pikkujouluja, ei ystävien kesken mitään. Joulukuun alussa leivon itselleni kakun ja juhlin yksin sitä, että täytän 35 vuotta. No oikeasti, en juhli. Itken itseni uneen, sitä ennen huudan tyynyyn katkeruuttani siitä, etten saanut normaalia elämänalkua, ja sitä, ettei kukaan välittänyt eikä välitä.
Toivon, että tulisi parempia aikoja. Että jaksaisi taas yrittää jotain harrastusta, tai opiskelua. Että olisi ihmisten ilmoilla, että olisi vaikka joskus mahdollisuus olla lounaalla jonkun muun kuin oman kännykän seurassa. Muiden onni satuttaa. Muiden normaali elämä satuttaa. Kun olisikin aamulla syy nousta, menisi töihin, ja vaikka se työ ei olisi sitä mistä haaveili, saisi edes palkkaa. Olisi jotenkin olemassa jollekin. Ei tarvitsisi tuntea, että elää jossain kuplassa josta ei pääse pois, että elämä tapahtuu siellä kuplan ulkopuolella: kaiken voi nähdä, mutta ei kokea itse.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Aapeen perusongelma. Hän elää todellisuudessa, jossa haaveillaan pääsemisestä tuottajien joukkoon, vaikka henkisesti ollaan vain kuluttajia. Linnunpoikana huudetaan pöntöstä hätäänsä, vaikka on oltu täysi-ikäisiä jo kauan.
Ala tekemään jotain. Tee vaikka sudokua, ristikkoa, kaulahuivia, piirrä, ihan mitä tahansa, mutta ala tuottaa jotain. Ja sitten alat tekemään aina vain hyödyllisempiä asioita, kunnes itsetuntosi alkaa saada katetta. Koska sinusta on johonkin.
Opiskele omin päin. Lue psykologiaa, ala selvitellä mikä sinut erottaa henkisesti muista, ja sitten alat korjata sitä. Siinä sitä tekemistä piisaa.
Jos et pysty keskittymään näihin, opeta itsesi siihen. Et muuten vielä kumonnut marttakerhoa tai työväenopistoa. Näetkö, ruikutat minkä ehdit muttet edes yritä kertoa, mikä on hätänä, ja miksi asenteesi on noin vetäytyvä.
Kysytkö sinä tätä tosissasi? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli ap, oletko hankala mt-ongelmainen?
Ehkä tämän pilven hopeareunus on se, että ei ole ketään, kelle olla hankala.
Minä en ole vainoharhainen enkä psykoottinen. Olen masentunut, paniikkihäiriöinen ja ahdistunut. Niin ainakin papereissani lukee. Mutta olen hankala, kun kaipaan hyväksyntää, johonkin kuulumista, mutta toki ainakin osittain omilla ehdoillani.
En tyrmännyt marttakerhoa, kun en heistä juuri mitään tiedä. Työväenopisto on tuttu paikka, tänä syksynä siellä ei ollut mitään minulle. Avoimessa yliopistossa on. En ehtinyt siihen, mikä alkoi jo. Seuraavan ehdin. Eikä kyse ole siitä, ettenkö tekisi mitään. Kerroin jo siivonneeni. En makaa paikoillani, mutta en voi tehdä paljoa sille, että olisin hyväksyttävästi osa yhteiskuntaa. Sillä siihen vaaditaan niin paljon sellaista, mitä minulla ei ole (ei ole ollutkaan). Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeen perusongelma. Hän elää todellisuudessa, jossa haaveillaan pääsemisestä tuottajien joukkoon, vaikka henkisesti ollaan vain kuluttajia. Linnunpoikana huudetaan pöntöstä hätäänsä, vaikka on oltu täysi-ikäisiä jo kauan.
Ala tekemään jotain. Tee vaikka sudokua, ristikkoa, kaulahuivia, piirrä, ihan mitä tahansa, mutta ala tuottaa jotain. Ja sitten alat tekemään aina vain hyödyllisempiä asioita, kunnes itsetuntosi alkaa saada katetta. Koska sinusta on johonkin.
Opiskele omin päin. Lue psykologiaa, ala selvitellä mikä sinut erottaa henkisesti muista, ja sitten alat korjata sitä. Siinä sitä tekemistä piisaa.
Jos et pysty keskittymään näihin, opeta itsesi siihen. Et muuten vielä kumonnut marttakerhoa tai työväenopistoa. Näetkö, ruikutat minkä ehdit muttet edes yritä kertoa, mikä on hätänä, ja miksi asenteesi on noin vetäytyvä.
Kysytkö sinä tätä tosissasi? Ap
Toivottavasti kysyy tosissaan ja sinä mietit vastausta tosissasi. Ja koska vielä syyllistät vain sun alkueväitä tms niin vastuuta et ole ottanut itse mistään. Menneille et voi mitään. Nykyhetkelle ja tulevaan voit vaikuttaa, joten tee se.
Usko pois, että sinunkailtaisia on paljon, ja moni meistä on mennyt eteenpäin. Se vaatii yrittämistä ja tahtoa. Elämällä ON annettavaa, jos itse alkaa antamaan, eli tekemään, parantamaan itseään yms.
- sori, ohis - liika silittely ei auta, joskus potku persuksiin auttaa enemmän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi helvetti. Paikkakunnallasi on varmasti seurakunta, työväenopisto, mielenterveysyhdistyjsiä, marttakerhoja, eläkeläisyhdistyksiä. Jokaisessa niissä on paljon toimintaa, joihin olet tervetullut mukaan. Voit kertoa olevasi mielenterveyssyistä eläkkeellä, jos haluat. Voit myös jättää kertomattakin. Se ei haittaa, jos käyttäydyt hyvin, etkä odota erityiskohtelua. Olen itsekin sairauseläkeläinen ja olen mukana monessa yhdistyksessä, Ystäviä on paljon. On Halloweenjuhlia, on pikkujouluja ja risteilyjä ym.
No voi helvetti ihan itsellesi.
Minulle ei ole vuosien varrelta jäänyt ystäviä. Olen yrittänyt harrastuksia, en joko pärjää niissä taidollisesti tai sitten jään niin ulkopuolelle, että masennun vain lisää. Seurakuntaa en ateistina ole edes ajatellut, sen voin myöntää. Enkä kyllä eläkeyhdistyksiäkään näin nuorena.
En tiedä muista, mutta oma kokemukseni elämästä ja toisista ihmisistä on, että jokin minussa saa muut torjumaan minut. Minua kohtaan ollaan etäisiä, vaikka olisin kuinka normaali tahansa. Ottaisin mieluummin ruuhkavuodet työelämässä ja ne lukuisat ystävät mitä tuo yksi ei ehdi kuin somessa nähdä. Minulla ei ole somessakaan ystäviä. En tiedä miksi tein tämän aloituksen, olen varmasti masokisti. Sisimmissäni toivoin saavani lohtua, vertaistukea. Sen sijaan saan lukea miten teillä muilla on sitä ja tätä, enkä edes ymmärrä miten se minuun liittyy. Ap
Et välttämättä koskaan löydä ihmistä, joka hyväksyy sut ja välittää susta. Monet masentuneet on lähtökohtaisestikin todella rasittavaa seuraa. Sinusta en tiedä.
Minkään ”kiltteyden” tai ”herkkyyden” kautta muiden ihmisten lähestyminen ei kannata. Joku voi ottaa sinut lemmikiksi, mutta suhde ei tule olemaan kummallekaan tyydyttävä. Monet itsarin tekijät mainitaan jälkipuheissa superempaattisina ja liian herkkinä tälle maailmalle. Ja mihin se johti? Tosiasiassa ja oma kokemukseni on, että nämä ihmiset ovat oikeasti superpaatuneita, eivätkä todellisuudessa anna itsestään mitään. Sellaista herkkyyttä.
Ystävyys on mahdollista sellaisten välillä, jotka hyväksyvät itsensä. Jos et välitä/arvosta itseäsi miksi joku muukaan arvostaisi sinua tai miten itse pystyisi arvostamaan oikeasti muita. Itsensä rakastamiseen voi kaiketi päästä joillakin psyykkisillä harjoituksilla, niistä en oikein tiedä.
Luulen, että ne voivat toimia hyvinkin, jos haluaa vain päästä ns. samalle viivalle kuin muutkin. En tiedä vain kuinka moni oikeasti tietää, mitä se samalla viivalla oleminen todellisuudessa on.
Itse en uskaltaisi aloittaa mitään mindfulnessia, koska uskon Jumalaan.
Ja aasinsiltana todettakoon, että ei minulla ole enää tarvettakaan. Oma kokemukseni masennuksesta ja itsevihasta toipumiseen on nimittäin toisenlainen. Minut oli hylätty jo lapsena ja syrjäytyminen alkoi siitä. Pidin itseäni tyhmänä, ja sen saivat tuta kaikki. Sairastuin teini-ikäisenä masennukseen ja syömishäiriöön.
Kokeilin kaikkea mahdollista ideologiaa, joitakin seurakuntiakin ja kaikenmaailman hippeilyä ja radikaaliaktivismia, kunnes tuntui että olen kääntänyt joka kiven ja voisin yhtä hyvin pysyä kotona loppuelämäni. Tätä olin toteuttamassa, kun menin uuden tuttavani kanssa vain hänen mielikseen seurakuntaan ja istuin siellä sitten vaivautuneena kummallisen kuuloisista saarnoista. Kuitenkin poistuessamme pastori halusi tervehti minua ja todisti tuolloin Jumalasta minulle hyvin yksinkertaisesti. Ymmärsin myöhemmin, että Jumala itse oli puhunut minulle. Etsin Jumalaa koko seuraavan vuorokauden itsekseni ja tulin uskoon.
Tästä alkoi minulle uusi elämä. Olen saanut kokea niin paljon Jumalan hyväksyvää rakkautta, että esimerkiksi itseviha on vain muisto. Hän näyttää minulle lapsuudessa saamani sielunhaavat ja hyvin käytännöllisesti korjaa ajatuksiani. On myös todella hoitavaa saada rakkautta. Tämä on jotain mikä on jokaiselle tarkoitettu, laittaisin kaiken Jumalan varaan ja sivuuttaisin kaikki muut terapeutit silmääni räpäyttämättä.
Tarinasi on vain yksi tarina. Tavattoman monet viihtyy ja on akviisia sairaseläkkeelläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sitten taas vuorostani nautin eläkkeellä olosta. Saa rauhassa heräillä, lenkkeillä, kalastaa, sienestää, tavata ystäviä, käydä erilaisia kursseja työväenopistossa, osallistua seurankunnan vapaaehtoistoimintaan, jne vain mielikuvitus on rajana.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pikkujouluja minullakaan, koska julkisen sektorin työpaikoilla sellaisia ei tunneta.
Ai? Mä en tiennytkään, että valtion virasto, jossa mä olen töissä, onkin yksityisen sektorin työpaikka eikä julkisen... Meillä on pikkujoulu joka vuosi, samoin syysjuhla ja keväisin liikuntapäivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tervetuloa mukaan nuorten eläkäläisten toimintaan. Tänään olisi tarjolla improvisaatioteatteria ja huomenna lavatanssi-kurssi, jonka jälkee saa jäädä vapaasti tanssimaan. Sunnuntaina on perinteinen sinkkupäivällinen kaikille alle 40-vuotiaille.
No en kadehdi. Olen vierestä seurannut työttömän puolisoni elämää ihan tarpeeksi ja kärsinyt sen tuomasta köyhyydestä ja rahan vähyydestä itsekin. Ja eniten hermojani kiristi Te-toimiston touhu. Onneksi se on nyt ohi ja puolisoni työllisti itse itsensä.
En myöskään kadehdi työkyvyttömyyseläkkeellä olevia tuttaviani. Heidän ajattelunsa monissa asioissa kulkevat aivan eri rataa kuin omani ja usein pyörivät liian lähellä omaa napaansa ja ottavat vähän väliä nokkiinsa syystä että persoonallisuus on säröillä tai muuten on mielenterveysongelmia. Eivät näytä aina hahmottavan että maailman ei pyöri heidän ympärillään. Pidän mahdollisimman vähän yhteyttä, niin minimoin väärinkäsitykset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaistun moneen asiaan mitä kirjoitit.
Ja voin suoraan sanoa, että en tässä olisi ilman perhettäni ja tukevaa puolisoa. Onnekas olen siinä mielessä, että hänet sain nuorena elämääni ja on minua jaksanut näinkin kauan. Muitapa todella läheisiä aikuisia ihmisiä minulla ei sitten olekaan somemaailman lisäksi.
Yritän kai sanoa, että meitä on muitakin jotka voi huonosti. Olet vahva, kun jaksat elämääsi yksin.
Yksinäisyys on kuitenkin sellainen asia mikä syö hiljalleen ihmistä, ellei ole täysin erakko.
Kovasti jaksamista arkeen, päivä kerrallaan.
Elämä on myös kaunista ja rauhallista ilman turhaa small talkia - kirjaimellisesti pientä puhetta. Itse olen laittanut kodin kauniiksi ja tykkään olla neljän seinän sisällä yksikseni. Maailma on meluisa ja kylmä ja olen iloinen, että pystyn hallitsemaan kuormitusta. Minulla on autismi ja aistiherkkyyksiä. Ymmärrän kyllä yksinäisyyden tunteesi ja yhdyn siihen, ettei meitä kannata kadehtia. Uskon vakaasti, että kaikella on tarkoituksensa ja "huonoissa" tilanteissa voi piillä aarre - näin olen kokenut itse. Mistä löytää ystävän? Ensin olla paras ystävä itselleen. Aloita tänään oma hyvinvointiviikkosi ja pohdi asioita, joista tykkäät ja nautit. Hiero käsiäsi ja käy kuumassa suihkussa - uimahallissa saunomassa. Osta alepasta kukkia itsellesi ja kehu ihanaksi. Keksi tapoja, joilla saat hyvinvointia lisättyä - kaiken ei tarvitse maksaa. Älä lähde vielä harrastus- ja yhdistysrumbaan, vaan anna aikaa. Sytytä kynttilä ja vietä elämäsi parhaat pikkujoulut. Kaunista ja ihanaa iltaa sinulle Ap <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä jäin työkyvyttömyyseläkkeelle 28-vuotiaana. Aloitin palkkatyöt 13-vuotiaana, ja totuin siihen, että olin hyödyllinen yhteiskunnan jäsen. Kun sitten jouduin onnettomuuteen, minut uudelleenkoulutettiin kevyempään ammattiin. Jaksoin tehdä kolme vuotta töitä opiskelujen jälkeen. Sitten hajosi pää, enkä enää yhtenä aamuna selviytynyt töihin.
Oon tosi huonossa kunnossa sekä fyysisesti, että psyykkisesti. En kuitenkaan ole syrjäytynyt. Teen vapaaehtoistyötä paikallisessa vanhainkodissa parina päivänä viikossa ja käyn mt-kuntoutujien ryhmässä parina päivänä viikossa.
Mutta kyllä on todella vaikeaa pitää itsestään huolta ja lähteä liikkeelle melkein joka päivä. Mutta pakko se on. Yritin itsaria kun hautauduin liiaksi kotiin. Tajusin etten pysty pitämään itsestäni huolta ja itseäni elossa.
Hakeuduin mt-toimiston aktiiviasiakkaaksi, otin selvää ryhmistä joita on ja pyysin sitten toimistosta apua niihin hakeutumiseen. Sossu sitten päätti maksaa kuntoutujaryhmät mulle.
On kivaa olla yhdessä ihmisten kanssa jotka ymmärtävät kuinka hankalaa voi pään sisällä olla. Mä oon saanut ystäviä ryhmässä, joiden kanssa olen yhdessä muutoinkin.
Ota selvää lähialueidesi kuntouttavista ryhmistä/kuntoutuspaikoista. Oon itse ollut nyt monenlaisessa kokoonpanossa mukana ja nauttinut kaikista, vaikka se ei helppoa olekkaan. Mutta kyllä se aktiivisuutta vaatii!
Ai niin, ja olen todella pieneltä paikkakunnalta jossa ei ole mitään omaa kyntoutujaryhmää, käyn kahden naapurikunnan ryhmissä. Kulku on välillä haastavaa kun maalla ei edes bussit kulje, mutta suurimmaksi osaksi pääsen aina paikalle.
Oon uskis aktiivisesti, mutten kyllä ammattiapua jättäisi pois yhtälöstä! Myös lääkitys on tärkeää kun on selkeä sairaus. Ja siihen näköjään jotkin lääkkeet purevatkin, on vaan todella hankalaa ollut löytää oikeanlaista lääkitystä.
Mindfullnesia on monenlaista, esim värityskirjat tms ovat mun mielestä aivan loistava lisä mielen tasapainoon. Mä oon huomannut, että toimii pikemminkin uskon tukena nämä tietoisen läsnäolonharjoitukset.
Osaisinpa auttaa. On kurjaa kuulla, että jossain maailmassa on ihminen, joka kokee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Se tuntuu olevan tämän päivän maailmassa ihan liian yleistä.
Luin jostain lehdestä, että ihmiset ovat löytäneet ystäviä facebookin välityksellä - siellä on ollut yksinäisten miittejäkin. Voi kun tietäisin, missä. Onko sinulla facebook? Tiedän että autisteilla, ADHD-kirjolaisilla ja masentuneills on suljettuja, omia fb-ryhmiä, joista saa vertaistukea.
Tiedän, ettet ole yksin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kadehdi, olen ollut työtön ja tiedän mitä helvettiä elämä voi olla, nykyään vielä pahentunut entisestään.
Vertaistukiryhmät on hyviä tapoja löytää kanssakulkijoita. Ja niissä saa nauraa. Suosittelen!
Ja itkeä! Tukea ja kuunnella samankaltaista kulkijaa.
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että tulisi parempia aikoja. Että jaksaisi taas yrittää jotain harrastusta, tai opiskelua.
Itse suht samassa tilanteessa voin suositella tuota harrastusta, se voi itsessään tuoda ne paremmat ajat. 8 tuntia päivässä yrität tulla paremmaksi harrastuksessasi, lopputuloksena on päivän jälkeen hyvä olo kun on saanut edes jotain aikaan mistä voi itse olla ylpeä. Harrastusten parista ne kaveritkin sitten löytyy ennenpitkää.
Vierailija kirjoitti:
Vertaistukiryhmät on hyviä tapoja löytää kanssakulkijoita. Ja niissä saa nauraa. Suosittelen!
En halua loukata ketään näissä ryhmissä kävijää, mutta eikö se ole tosi masentavaa? Että on joukko surkeita ihmisiä, joiden samanlaisia tarinoita pitäisi jaksaa kuunnella, kun itse haluaisi olla osaa maailmaa, puhua kaikesta maan ja taivaan välillä?
Ei kaikki masentuneet halua puhua siitä masennuksestaan ja ahdistuksestaan, vaan tavallisista asioista. Ja tehdä tavallisia asioita. Minua ainakin lannistaa, että minun viiteryhmäni on joukkio surkeita puuhastelijoita (tyyliin Klubi-talot), joita yhdistää jokin lääkitys ja mielentila. Minä haluaisin olla tavallinen ihminen, en halua että masennukseni takia en ole sitä.
Alue: Aihe vapaa
Aapeen perusongelma. Hän elää todellisuudessa, jossa haaveillaan pääsemisestä tuottajien joukkoon, vaikka henkisesti ollaan vain kuluttajia. Linnunpoikana huudetaan pöntöstä hätäänsä, vaikka on oltu täysi-ikäisiä jo kauan.
Ala tekemään jotain. Tee vaikka sudokua, ristikkoa, kaulahuivia, piirrä, ihan mitä tahansa, mutta ala tuottaa jotain. Ja sitten alat tekemään aina vain hyödyllisempiä asioita, kunnes itsetuntosi alkaa saada katetta. Koska sinusta on johonkin.
Opiskele omin päin. Lue psykologiaa, ala selvitellä mikä sinut erottaa henkisesti muista, ja sitten alat korjata sitä. Siinä sitä tekemistä piisaa.
Jos et pysty keskittymään näihin, opeta itsesi siihen. Et muuten vielä kumonnut marttakerhoa tai työväenopistoa. Näetkö, ruikutat minkä ehdit muttet edes yritä kertoa, mikä on hätänä, ja miksi asenteesi on noin vetäytyvä.