Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kadehditko työttömän tai työkyvyttömän elämää? Ei kannattaisi
02.11.2018 |
Terveisiä täältä yhteiskunnan laidalta. Olen mielenterveyssyistä eläkkeellä, eikä paluuta normaaliin elämään ole näköpiirissä.
Tässä sitä istun. Olen siivonnut, söin lounaan jo nyt. Olen lukenut monta artikkelia Hesarista ja silmäillyt Iltasanomat. Sähköpostissa ei ollut yhtään uutta viestiä. Tulin tänne. Mieli on yhtä apea kuin ilmakin on ulkona. Silti ajattelin kävellä kauppaan tänään. Että saisi jotain liikuntaa. Ja että harjaisin hiukset ja katsoisin peiliin sekuntia kauemmin.
Alkaa olla se aika vuodesta, kun pukkaa juhlaa juhlan perään. Minulla ei ole tänäkään vuonna tiedossa mitään. Ei ole harrastuspaikan Halloween-iltaa, ei työpaikan pikkujouluja, ei ystävien kesken mitään. Joulukuun alussa leivon itselleni kakun ja juhlin yksin sitä, että täytän 35 vuotta. No oikeasti, en juhli. Itken itseni uneen, sitä ennen huudan tyynyyn katkeruuttani siitä, etten saanut normaalia elämänalkua, ja sitä, ettei kukaan välittänyt eikä välitä.
Toivon, että tulisi parempia aikoja. Että jaksaisi taas yrittää jotain harrastusta, tai opiskelua. Että olisi ihmisten ilmoilla, että olisi vaikka joskus mahdollisuus olla lounaalla jonkun muun kuin oman kännykän seurassa. Muiden onni satuttaa. Muiden normaali elämä satuttaa. Kun olisikin aamulla syy nousta, menisi töihin, ja vaikka se työ ei olisi sitä mistä haaveili, saisi edes palkkaa. Olisi jotenkin olemassa jollekin. Ei tarvitsisi tuntea, että elää jossain kuplassa josta ei pääse pois, että elämä tapahtuu siellä kuplan ulkopuolella: kaiken voi nähdä, mutta ei kokea itse.
Kommentit (42)
Aivan varmasti joku välittää susta, mä ainakin toivon sulle vaan kaikkea hyvää <3 pärjäilehän!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen työssäkäyvä keski-ikäinen. Eläkkeelle minulla on vielä 30 vuotta. Tuskin elän sinne asti. Painan töitä 8 tuntia joka arkipäivä, enemmänkin saisi kernaasti tehdä, mutta minulla on perhe, kotityöt ja opiskelut. Jollain ajalla pitäisi ehtiä liikkuakin, että jaksaisi ne 30 vuotta vielä pinnistellä, että ehkä voisin olla hetken eläkkeelläkin. Lounas jää usein syömättä, koska töissä on kiire. Iltaisin pyrin pikaisesti kokkaamaan perheelle aterian, aina ei kykene pitämään sitä ihan terveellisenä. Ei ole pikkujouluja minullakaan, koska julkisen sektorin työpaikoilla sellaisia ei tunneta. Ystäviä ehtii nähdä somessa, jos ehtii. Tästäkö joku on kateellinen?
Mutta eihän ongelmasi ole työttömyys vaan se ettet tee mitään. Työllisellä voi elämä olla ihan yhtä tyhjää kuin sulla tai sitten työttömällä voi olla henkisesti ja sosiaalisesti rikas elämä
En kadehdi. Työssä käyvälläkin elämä on tiukkaa, ja minä pidän siitä, että on joku rutiini ja työpaikan sosiaaliset kontaktit - ja säännöllistä tekemistä. En kyllä ole sen sorttinenkaan, että ketään kadehtisin.
Minä olen pahoillani niiden puolesta, jotka eivät saa töitä yrityksistään huolimatta. Toisaalta en kyllä halua syyllistää ketään työttömyydestä (tai työkyvyttömyydestä, sillekäänhän ei mitään voi), ja kyllä - maksan mielelläni veroja, jotta ihmisiä voidaan auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen työssäkäyvä keski-ikäinen. Eläkkeelle minulla on vielä 30 vuotta. Tuskin elän sinne asti. Painan töitä 8 tuntia joka arkipäivä, enemmänkin saisi kernaasti tehdä, mutta minulla on perhe, kotityöt ja opiskelut. Jollain ajalla pitäisi ehtiä liikkuakin, että jaksaisi ne 30 vuotta vielä pinnistellä, että ehkä voisin olla hetken eläkkeelläkin. Lounas jää usein syömättä, koska töissä on kiire. Iltaisin pyrin pikaisesti kokkaamaan perheelle aterian, aina ei kykene pitämään sitä ihan terveellisenä. Ei ole pikkujouluja minullakaan, koska julkisen sektorin työpaikoilla sellaisia ei tunneta. Ystäviä ehtii nähdä somessa, jos ehtii. Tästäkö joku on kateellinen?
Et osaa yhtään arvostaa hyvää elämääsi- jos tahdot eroon työstä, perheestä ja ystävistä niin mikään ei ole helpompaa: lopetat työt, muutat pois perheen luota ja lakkaat pitämästä yhteyttä ystäviisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei toi sun työttömyys ole se ongelma. Jos yhteiskunta syrjäyttää ihmisiä, niin se on ikävää vain yhteiskunnan näkökulmasta. Yhteiskunta on liian iso yhteisöksi. Se on kasassa vain poliisin ja poliitikkojan voimin.
Työttömän tai työkyvyttömän elämässä ei ole mitään kadehtimista. Eikä sellaisenkaan, jonka elämä on niin täynnä työtä, ettei siihen mahdu mitään muuta. Sitä työtä tehdään koko perheen hyvinvoinnin kustannuksella. Kultainen keskitie olisi paras, mutta yhteiskunta on nykyään joko tai, täytyy paahtaa töissä itsensä kuoliaaksi tai olla kokonaan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen työssäkäyvä keski-ikäinen. Eläkkeelle minulla on vielä 30 vuotta. Tuskin elän sinne asti. Painan töitä 8 tuntia joka arkipäivä, enemmänkin saisi kernaasti tehdä, mutta minulla on perhe, kotityöt ja opiskelut. Jollain ajalla pitäisi ehtiä liikkuakin, että jaksaisi ne 30 vuotta vielä pinnistellä, että ehkä voisin olla hetken eläkkeelläkin. Lounas jää usein syömättä, koska töissä on kiire. Iltaisin pyrin pikaisesti kokkaamaan perheelle aterian, aina ei kykene pitämään sitä ihan terveellisenä. Ei ole pikkujouluja minullakaan, koska julkisen sektorin työpaikoilla sellaisia ei tunneta. Ystäviä ehtii nähdä somessa, jos ehtii. Tästäkö joku on kateellinen?
Kiitos, en ole ap. mutta jotenkin "syrjässä" kuitenkin, ahdistuneisuuden takia työkyvyttömyyseläkkeellä. Pystyn kuitenkin liikkumaan, pyöräilen paljon, käyn paikoissa joissa käy paljon muitakin ihmisiä etten tuntisi niin paljon yksinäisyyttä. Alennusmyynneissä tulee kierreltyä. Oikeastaan kun en aina muista miettiä "kohtaloani", olenkin aika tyytyväinen.
No voi helvetti. Paikkakunnallasi on varmasti seurakunta, työväenopisto, mielenterveysyhdistyjsiä, marttakerhoja, eläkeläisyhdistyksiä. Jokaisessa niissä on paljon toimintaa, joihin olet tervetullut mukaan. Voit kertoa olevasi mielenterveyssyistä eläkkeellä, jos haluat. Voit myös jättää kertomattakin. Se ei haittaa, jos käyttäydyt hyvin, etkä odota erityiskohtelua. Olen itsekin sairauseläkeläinen ja olen mukana monessa yhdistyksessä, Ystäviä on paljon. On Halloweenjuhlia, on pikkujouluja ja risteilyjä ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle hiusten kampaaminen ja peseminen varsinkin ovat suuria ponnistuksen aiheita. Samoin suihku, puhtaan pyykin lajittelu kaappiin ja olohuoneen pöydän lehtien siirtäminen viereiseen paperinkeräysboksiin. Kauhea keko! Siitä pidän kiinni, että iltaisin pesen hampaat, aina. Tässäpä mun päivälle haasteita.
Vierailija kirjoitti:
No voi helvetti. Paikkakunnallasi on varmasti seurakunta, työväenopisto, mielenterveysyhdistyjsiä, marttakerhoja, eläkeläisyhdistyksiä. Jokaisessa niissä on paljon toimintaa, joihin olet tervetullut mukaan. Voit kertoa olevasi mielenterveyssyistä eläkkeellä, jos haluat. Voit myös jättää kertomattakin. Se ei haittaa, jos käyttäydyt hyvin, etkä odota erityiskohtelua. Olen itsekin sairauseläkeläinen ja olen mukana monessa yhdistyksessä, Ystäviä on paljon. On Halloweenjuhlia, on pikkujouluja ja risteilyjä ym.
No voi helvetti ihan itsellesi.
Minulle ei ole vuosien varrelta jäänyt ystäviä. Olen yrittänyt harrastuksia, en joko pärjää niissä taidollisesti tai sitten jään niin ulkopuolelle, että masennun vain lisää. Seurakuntaa en ateistina ole edes ajatellut, sen voin myöntää. Enkä kyllä eläkeyhdistyksiäkään näin nuorena.
En tiedä muista, mutta oma kokemukseni elämästä ja toisista ihmisistä on, että jokin minussa saa muut torjumaan minut. Minua kohtaan ollaan etäisiä, vaikka olisin kuinka normaali tahansa. Ottaisin mieluummin ruuhkavuodet työelämässä ja ne lukuisat ystävät mitä tuo yksi ei ehdi kuin somessa nähdä. Minulla ei ole somessakaan ystäviä. En tiedä miksi tein tämän aloituksen, olen varmasti masokisti. Sisimmissäni toivoin saavani lohtua, vertaistukea. Sen sijaan saan lukea miten teillä muilla on sitä ja tätä, enkä edes ymmärrä miten se minuun liittyy. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi helvetti. Paikkakunnallasi on varmasti seurakunta, työväenopisto, mielenterveysyhdistyjsiä, marttakerhoja, eläkeläisyhdistyksiä. Jokaisessa niissä on paljon toimintaa, joihin olet tervetullut mukaan. Voit kertoa olevasi mielenterveyssyistä eläkkeellä, jos haluat. Voit myös jättää kertomattakin. Se ei haittaa, jos käyttäydyt hyvin, etkä odota erityiskohtelua. Olen itsekin sairauseläkeläinen ja olen mukana monessa yhdistyksessä, Ystäviä on paljon. On Halloweenjuhlia, on pikkujouluja ja risteilyjä ym.
No voi helvetti ihan itsellesi.
Minulle ei ole vuosien varrelta jäänyt ystäviä. Olen yrittänyt harrastuksia, en joko pärjää niissä taidollisesti tai sitten jään niin ulkopuolelle, että masennun vain lisää. Seurakuntaa en ateistina ole edes ajatellut, sen voin myöntää. Enkä kyllä eläkeyhdistyksiäkään näin nuorena.
En tiedä muista, mutta oma kokemukseni elämästä ja toisista ihmisistä on, että jokin minussa saa muut torjumaan minut. Minua kohtaan ollaan etäisiä, vaikka olisin kuinka normaali tahansa. Ottaisin mieluummin ruuhkavuodet työelämässä ja ne lukuisat ystävät mitä tuo yksi ei ehdi kuin somessa nähdä. Minulla ei ole somessakaan ystäviä. En tiedä miksi tein tämän aloituksen, olen varmasti masokisti. Sisimmissäni toivoin saavani lohtua, vertaistukea. Sen sijaan saan lukea miten teillä muilla on sitä ja tätä, enkä edes ymmärrä miten se minuun liittyy. Ap
Ateisti! No nyt ymmärrän miksi et pysty kokemaan mistään iloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työssäkäyvä keski-ikäinen. Eläkkeelle minulla on vielä 30 vuotta. Tuskin elän sinne asti. Painan töitä 8 tuntia joka arkipäivä, enemmänkin saisi kernaasti tehdä, mutta minulla on perhe, kotityöt ja opiskelut. Jollain ajalla pitäisi ehtiä liikkuakin, että jaksaisi ne 30 vuotta vielä pinnistellä, että ehkä voisin olla hetken eläkkeelläkin. Lounas jää usein syömättä, koska töissä on kiire. Iltaisin pyrin pikaisesti kokkaamaan perheelle aterian, aina ei kykene pitämään sitä ihan terveellisenä. Ei ole pikkujouluja minullakaan, koska julkisen sektorin työpaikoilla sellaisia ei tunneta. Ystäviä ehtii nähdä somessa, jos ehtii. Tästäkö joku on kateellinen?
Kiitos, en ole ap. mutta jotenkin "syrjässä" kuitenkin, ahdistuneisuuden takia työkyvyttömyyseläkkeellä. Pystyn kuitenkin liikkumaan, pyöräilen paljon, käyn paikoissa joissa käy paljon muitakin ihmisiä etten tuntisi niin paljon yksinäisyyttä. Alennusmyynneissä tulee kierreltyä. Oikeastaan kun en aina muista miettiä "kohtaloani", olenkin aika tyytyväinen.
Hyvä sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän ongelmasi ole työttömyys vaan se ettet tee mitään. Työllisellä voi elämä olla ihan yhtä tyhjää kuin sulla tai sitten työttömällä voi olla henkisesti ja sosiaalisesti rikas elämä
nää on näitä samoja jotka luulee parisuhteen ratkaisevan kaikki ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi helvetti. Paikkakunnallasi on varmasti seurakunta, työväenopisto, mielenterveysyhdistyjsiä, marttakerhoja, eläkeläisyhdistyksiä. Jokaisessa niissä on paljon toimintaa, joihin olet tervetullut mukaan. Voit kertoa olevasi mielenterveyssyistä eläkkeellä, jos haluat. Voit myös jättää kertomattakin. Se ei haittaa, jos käyttäydyt hyvin, etkä odota erityiskohtelua. Olen itsekin sairauseläkeläinen ja olen mukana monessa yhdistyksessä, Ystäviä on paljon. On Halloweenjuhlia, on pikkujouluja ja risteilyjä ym.
No voi helvetti ihan itsellesi.
Minulle ei ole vuosien varrelta jäänyt ystäviä. Olen yrittänyt harrastuksia, en joko pärjää niissä taidollisesti tai sitten jään niin ulkopuolelle, että masennun vain lisää. Seurakuntaa en ateistina ole edes ajatellut, sen voin myöntää. Enkä kyllä eläkeyhdistyksiäkään näin nuorena.
En tiedä muista, mutta oma kokemukseni elämästä ja toisista ihmisistä on, että jokin minussa saa muut torjumaan minut. Minua kohtaan ollaan etäisiä, vaikka olisin kuinka normaali tahansa. Ottaisin mieluummin ruuhkavuodet työelämässä ja ne lukuisat ystävät mitä tuo yksi ei ehdi kuin somessa nähdä. Minulla ei ole somessakaan ystäviä. En tiedä miksi tein tämän aloituksen, olen varmasti masokisti. Sisimmissäni toivoin saavani lohtua, vertaistukea. Sen sijaan saan lukea miten teillä muilla on sitä ja tätä, enkä edes ymmärrä miten se minuun liittyy. Ap
Ateisti! No nyt ymmärrän miksi et pysty kokemaan mistään iloa.
Jos käyttäytyisin kuten tosiuskovat, tuomitsisin kaikki eri tavoin ajattelevat, hylkäisin jopa omat lapseni jos he eivät usko, satuttaisin toisia... en kyllä voisi tuntea iloa mistään. Eikö se olisi ahdistavaa? Joutuisit tekojesi lisäksi elämään sen kanssa, että ehkä tuonpuoleinen ei ole sitä mitä luulet. Ehkä sinut tuomitaan? Ehkä et saakaan anteeksi? Ehkä mitään ei ole?
Vierailija kirjoitti:
Olen työssäkäyvä keski-ikäinen. Eläkkeelle minulla on vielä 30 vuotta. Tuskin elän sinne asti. Painan töitä 8 tuntia joka arkipäivä, enemmänkin saisi kernaasti tehdä, mutta minulla on perhe, kotityöt ja opiskelut. Jollain ajalla pitäisi ehtiä liikkuakin, että jaksaisi ne 30 vuotta vielä pinnistellä, että ehkä voisin olla hetken eläkkeelläkin. Lounas jää usein syömättä, koska töissä on kiire. Iltaisin pyrin pikaisesti kokkaamaan perheelle aterian, aina ei kykene pitämään sitä ihan terveellisenä. Ei ole pikkujouluja minullakaan, koska julkisen sektorin työpaikoilla sellaisia ei tunneta. Ystäviä ehtii nähdä somessa, jos ehtii. Tästäkö joku on kateellinen?
Suurella osalla keski-ikäisistäsi on samanlainen tilanne, mutta ei ne siitä valita, sillä tuohan on normaalia elämää, taidat olla joku prinsessa. Sun asenteesta ei kukaan ole kateellinen, se on totta.
Ap, harva varmasti kadehtii työkyvyttömyyseläkkeellä olijoita, tiedetään, että elämä on usein yksinäistä ja tyhjää, työttömiä saatetaankin kadehtia, itsekin tavallaan kadehdin aikanaan, sitä vapaata ajan käyttömahdollisuutta. Toivottavasti uskallat kokeilla jotain seuratoimintaa, mitä sulla päin olisi tarjolla. Ateisti voi kyllä osallistua srk:n juttuihin, ne harvemmin mitään jessejuttuja on. Tsemppiä!
Itse nyt työttömänä, ja sairaudet alkaa olla takanapäin, joten sen vuoksi elämä hymyilee nyt. Olisi ihanaa saada edes yksi ystävä, pari jätti minut, kun perheeni sairastui... Toinen lapsi laitoksessa, toinen omillaan, eli yksin päiväni vietän. Keski-ikäisenä ne ruuhkavuodet olivat ihan parasta, sitä en tule enää saamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi helvetti. Paikkakunnallasi on varmasti seurakunta, työväenopisto, mielenterveysyhdistyjsiä, marttakerhoja, eläkeläisyhdistyksiä. Jokaisessa niissä on paljon toimintaa, joihin olet tervetullut mukaan. Voit kertoa olevasi mielenterveyssyistä eläkkeellä, jos haluat. Voit myös jättää kertomattakin. Se ei haittaa, jos käyttäydyt hyvin, etkä odota erityiskohtelua. Olen itsekin sairauseläkeläinen ja olen mukana monessa yhdistyksessä, Ystäviä on paljon. On Halloweenjuhlia, on pikkujouluja ja risteilyjä ym.
No voi helvetti ihan itsellesi.
Minulle ei ole vuosien varrelta jäänyt ystäviä. Olen yrittänyt harrastuksia, en joko pärjää niissä taidollisesti tai sitten jään niin ulkopuolelle, että masennun vain lisää. Seurakuntaa en ateistina ole edes ajatellut, sen voin myöntää. Enkä kyllä eläkeyhdistyksiäkään näin nuorena.
En tiedä muista, mutta oma kokemukseni elämästä ja toisista ihmisistä on, että jokin minussa saa muut torjumaan minut. Minua kohtaan ollaan etäisiä, vaikka olisin kuinka normaali tahansa. Ottaisin mieluummin ruuhkavuodet työelämässä ja ne lukuisat ystävät mitä tuo yksi ei ehdi kuin somessa nähdä. Minulla ei ole somessakaan ystäviä. En tiedä miksi tein tämän aloituksen, olen varmasti masokisti. Sisimmissäni toivoin saavani lohtua, vertaistukea. Sen sijaan saan lukea miten teillä muilla on sitä ja tätä, enkä edes ymmärrä miten se minuun liittyy. Ap
Se jokin sinussa, joka saa muut torjumaan sinut on se, että et yritä tehdä ystäviä vaan oletat, että sen tekevät muut puolestasi. Ei kukaan sinua kotoa tule hakemaan. Eikä noissa harrastuksissakaan ja seurakunnissa mitään vikaa ole, jos haluaa ystäviä saada. Toki, jos taidot ja mielipiteet on sinulle tärkeämpiä kuin ne mahdolliset ystävät, niin jää toki kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi helvetti. Paikkakunnallasi on varmasti seurakunta, työväenopisto, mielenterveysyhdistyjsiä, marttakerhoja, eläkeläisyhdistyksiä. Jokaisessa niissä on paljon toimintaa, joihin olet tervetullut mukaan. Voit kertoa olevasi mielenterveyssyistä eläkkeellä, jos haluat. Voit myös jättää kertomattakin. Se ei haittaa, jos käyttäydyt hyvin, etkä odota erityiskohtelua. Olen itsekin sairauseläkeläinen ja olen mukana monessa yhdistyksessä, Ystäviä on paljon. On Halloweenjuhlia, on pikkujouluja ja risteilyjä ym.
No voi helvetti ihan itsellesi.
Minulle ei ole vuosien varrelta jäänyt ystäviä. Olen yrittänyt harrastuksia, en joko pärjää niissä taidollisesti tai sitten jään niin ulkopuolelle, että masennun vain lisää. Seurakuntaa en ateistina ole edes ajatellut, sen voin myöntää. Enkä kyllä eläkeyhdistyksiäkään näin nuorena.
En tiedä muista, mutta oma kokemukseni elämästä ja toisista ihmisistä on, että jokin minussa saa muut torjumaan minut. Minua kohtaan ollaan etäisiä, vaikka olisin kuinka normaali tahansa. Ottaisin mieluummin ruuhkavuodet työelämässä ja ne lukuisat ystävät mitä tuo yksi ei ehdi kuin somessa nähdä. Minulla ei ole somessakaan ystäviä. En tiedä miksi tein tämän aloituksen, olen varmasti masokisti. Sisimmissäni toivoin saavani lohtua, vertaistukea. Sen sijaan saan lukea miten teillä muilla on sitä ja tätä, enkä edes ymmärrä miten se minuun liittyy. Ap
Ateisti! No nyt ymmärrän miksi et pysty kokemaan mistään iloa.
Näin kristittynä pidän viestiäsi jokseekin loukkaavana. Missä kultainen sääntö?
Mulla on eräs mt-sairas ystävä.
Siksi kysyn, hoidatko mielenterveyttä sitten riittävän hyvin ja et vuosienkaan päästä lopeta lääkityksiäsi?
Ystäväni on ollut noin 5 kertaa osastojaksoja sairaalassa, kun on kotonaan ollessa pikku hiljaa aina lopettanut lääkitykset.
Kolmen ekan sekoamisen aikana ja jälkeen olen ollut hänelle hyvä ystävä ja kuuntelija.
Neljännen jälkeen vielä hiukan yritin.
Nyt viidennen jälkeen en enää jaksa. En sitten millään.
Syy: jokaisen sekoamisen aikaan hän on aina enemmän sekaisin kuin aiemmalla kerralla. Ei mua muu sekoaminen haittaisi, mutta alkaa ajan mittaan ensin epäillä mua milloin mistäkin ja lopulta aina luulee, että suunnittelen hänen tappamistaan ja kulun mafiaan ja vaikka mitä. Sitten alkaa uhkailu. Hän soittaa iltamyöhään ja uhkailee ja huutaa ihan kahjoista asioista. (esim että olen muka tyhjentänyt hänen pankin tallelokeronsa) Pelkään, että käy kimppuuni.
Eli suomeksi: vaikka hän on nyt taas osastojaksoja jälkeen paremmassa kunnossa, tiedän, että kohta lääkkeet taas jää ja sekoaa ja joudun pelkäämään häntä.
Eli ap, oletko hankala mt-ongelmainen?
Alue: Aihe vapaa
Täysin sama meininki...ystävät, mitä ne on, jotain syötävää?