Kusipäiset teinit?

Olisin halunnut olla nuori äiti, iloinen ja ihana. Itsestäni riippumattomista syistä kasasin pesueeni eka 36v ja sitten tasatahtia 2v välein = minä nyt muumio, esikoistyttö 19v keskiöpoika 17v kuopuspoika 15v. En leiki ylikaveria mutta oon keskivertomutsia avarakatseisempi. Tytön kanssa suunnilleen ok, viimeiset yo-kirjotukset keväällä. Kuopuksen kanssa ihan kivaa, juteltu tulevasta ja mietitty yhteishakua. Isoin ongelma keskimmäinen: Syyttää, et jätetty vähimälle jne. Joka EI totta (kuopus heikoimmalla...) ja on TOSI vaikea: MITÄ PITÄIS TEHDÄ? Koulun kuraattori jne. jutellu sille mukavia, mut kundi uhriutuu: sikailee, sekoilee, sotkee... KYLLÄ on yritetty kasvattaa ja rakastaa, mut SILTI tää yksi tuhoaa meidän perhettä, onko KELLÄÄN mitään ohjeita tai apua - ammattilaiset vaan nyökyttelee ja kundi pilaa OMAA ELÄMÄÄNSÄ - ja munä äitinä kärsin sivussa!
Oikeasti on niin kusipäinen, et ykskään aikuinen ei sitä normihommissa katselis sitä hetkeäkään.
Silti. Se on vielä lapsi. Mun lapsi. Haluaisin auttaa, en enää osaa. Minullekin se on tosi törkeä. Paha olo, varmaan joo, mut sit?
Sama tyyppi oli pienenä niin iloinen, ehkä vähän tosikko mut niin on moni lapsi.
Nyt täysi itsekäs kusipää. Oon sietänyt jo useamman vuoden, en ole antanut periksi, tuntuu vain, et kohta murenen:
Tää yhteiskunta tukee ”väärinymmärrettyjä” - kuka OIKEASTI auttais vanhempia!?
Olisin tosi iloinen jos joku vastaisi, kommentoisi: Vanhempi TAI nuori, jolla vastasvaa!