Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainut, kenelle lapse sukupuolella ei oikeasti ole mitään väliä?
31.10.2018 |
Nyt tuntuu olevan menossa joku poikavillitys ja kaikki toivovat poikaa. On taas niitä, jotka pakkomielteisesti haluavat tytön.
Mulle oli esikoisen kohdalla ihan sama kumpiko on. Kun lapsi syntyi, en edes tajunnut heti kysyä kumpiko tuli. Lapsi poika ja mä olin ja olen ihan käsittämättömän ylpeä. Kuljeskelin joka paikassa sillä meiningillä, että hei tää on mun poika!
Lapsi oli ja on todella rauhallinen, herkkä ja arkka arka. Nyt on ekaluokkalainen. Välillä murehdin miten pärjää koulussa, kun on niin rauhallinen ja osaako pitää puoliaan, mutta hyvin on mennyt.
Toisen kohdalla mulle oli jälleen sama kumpiko tulee. Jossain vaiheessa ajattelin, että olisi helppoa, jos saisi kaikki esikoisen lelut ja vaatteet kierrätettyä toiselle pojalle. Mutta muuten ihan sama. Sain vilkkaan ja rämäpäisen tytön. Ihan erilainen persoona, kuin veljensä.
Kolmas syntyy toukokuussa. Ihan sama kumpiko hän on.
Kommentit (19)
Miten kukaan voi edes miettiä onko jossain ihan tavallisessa asiassa ainut? Ja sekö se pointti on? Olla ainut tai olla olematta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulle ole väliä. Toivoin ehkä saavani poikia siksi, kun mua on aina kiusattu tyttöjen ja naisten taholta. Päiväkodista yliopistoon. Pojat ja miehet ovat olleet aina reiluja, enkä muista koskaan kuulleeni mitään pahaa poikien puolelta.
Olin lapsesta asti hyvin tyttömäinen tyttö. Aikuisenakin tykkään mekoista, meikeistä, sisustamisesta ja kaikesta "naisellisesta hömpästä". Näistä piirteistä monet naiset naureskelevat mulle.
Olen aina halunnut lapsia ja toivoin saavani vain poikia. Koska ajattelin heidän olevan lojaalimpia, tottelevaisempia ja kaikella tavalla söpömpiä.
Kun sain kuulla odottavani tyttöä, niin itkin kauan. Mä puin asiaa ihan neuvolan psykologin kanssa.
Poikatoiveet toisaan johtuivat pitkälti siitä, että mulla oli mulla oli huonoja ja jopa pelottavia kokemuksia tytöistä. Mun maailmassa tytöt olivat ilkeitä. Mä myös pelkäsin, että yritän rakentaa itseäni jotenkin ehjemmäksi tyttölapsen kautta.
Kaikkeen vielä päälle vaikea oma äitisuhde.
Mun tyttö on kuitenkin ihana. Täydellinen. Söpö. Enkä olisi muuta halunnut.
Odotan ensimmäistä ja jos Luoja suo, niin kolme lasta olisi ihanaa. Eikä väliä, vaikka kolme olisi poikia tai vaan tyttöjä.
Ehkä ne toiveet pohjautuu mielikuviin. Mun mielestä pojat ovat suloisempia. Tämä varmaan johtuu siitä, että mun parhaalla kaverilla on kolme poikaa. He ovat kaikki jotenkin niin kauniita ja suloisia lapsia. Myös luonteeltaan.
Mun naapurissa asuu pikkutyttö, joka terrorisoi koko ajan. Pimpottelee ovia, huutelee, paiskoo tavaroita jne. Tämä varmasti taas saa aikaan mielikuvan "tytöt ovat kamalia".
Oikeastihan kaikki vauvat ovat söpöjä. Luonne ei ole sukupuolesta kiinni. Mun suppeat kokemukseni eivät määritä koko luomakunnan ihmiskuntaa.
Joten, kumpi tahansa tämä lapseni tulee olemaan, niin tervetuloa. Olet juuri hän, ketä toivon.
Oletan,että suurimmalle osalle lapsen sukupuolella ei ole merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en tunne ketään, kuka olisi jotenkin toivonut jompaa kumpaa
Ei minulle ollut. Olen ihan ihmeissäni, kun ihmiset sanoivat toivoneensa, että olisin saanut sekä tytön että pojan. Minulla on kaksi poikaa, nyt jo aikuisia. Päivääkään en ole kaivannut tyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet varmaan ihan ainut koko maailmassa..
Vierailija kirjoitti:
Ei mulle ole väliä. Toivoin ehkä saavani poikia siksi, kun mua on aina kiusattu tyttöjen ja naisten taholta. Päiväkodista yliopistoon. Pojat ja miehet ovat olleet aina reiluja, enkä muista koskaan kuulleeni mitään pahaa poikien puolelta.
Olin lapsesta asti hyvin tyttömäinen tyttö. Aikuisenakin tykkään mekoista, meikeistä, sisustamisesta ja kaikesta "naisellisesta hömpästä". Näistä piirteistä monet naiset naureskelevat mulle.
Olen aina halunnut lapsia ja toivoin saavani vain poikia. Koska ajattelin heidän olevan lojaalimpia, tottelevaisempia ja kaikella tavalla söpömpiä.
Kun sain kuulla odottavani tyttöä, niin itkin kauan. Mä puin asiaa ihan neuvolan psykologin kanssa.Poikatoiveet toisaan johtuivat pitkälti siitä, että mulla oli mulla oli huonoja ja jopa pelottavia kokemuksia tytöistä. Mun maailmassa tytöt olivat ilkeitä. Mä myös pelkäsin, että yritän rakentaa itseäni jotenkin ehjemmäksi tyttölapsen kautta.
Kaikkeen vielä päälle vaikea oma äitisuhde.
Mun tyttö on kuitenkin ihana. Täydellinen. Söpö. Enkä olisi muuta halunnut.
Onnea tyttären johdosta! Itse pidän samoista asioista kuin sinäkin ja kahden pojan, nyt jo aikuisten, äitinä olen surrut sitä, etten ole saanut jakaa näitä asioita oman tyttären kanssa. Kaikilla ystävilläni on tytär ja he ovat aina harrastaneet paljon äiti-tytär shoppailureissuja ja katsoneet yhdessä romanttisia elokuvia ym. ihanaa. Niin rakkaita kuin omat poikani ovatkin, paljosta olen jäänyt vaille ilman tytärtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No periaatteessa oli ihan sama, mutta jostain takaraivosta se tyttötoive vain tuli. Tiedän kyllä monia ihania pikkupoikia, joten siitä ei ollut kyse etten tykkäisi pojista. Varmasti rakastaisin omaa poikaa yhtälailla kuin tyttöä, enkä olisi pettynyt. Silti se poikien maailma ehkä tuntui jotenkin vieraalta, johtuen omista lapsuudenkokemuksista jotka siinä kohtaa sitten alitajuisesti nousivat tällaisena toiveena pintaan. Sain 2 tyttöä, jotka hyvin erilaisia luonteiltaan.
Ymmärrän kummatkin puolet. Itsekin selvitin sukupuolen. Myöhemmin ymmärsin, miks joku jättää selvittämättä. Ei siinä ole kyse siitä, etteikö välittäisi, tai että asia on ihan sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se nut vaan on niin, että jompikumpi tulee.
En ole osannut toivoa erityisesti kumpaakaan.
Yhtä rakkaita ja läheisiä ovat minulle tyttäreni ja poikani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mulle ole väliä. Toivoin ehkä saavani poikia siksi, kun mua on aina kiusattu tyttöjen ja naisten taholta. Päiväkodista yliopistoon. Pojat ja miehet ovat olleet aina reiluja, enkä muista koskaan kuulleeni mitään pahaa poikien puolelta.
Olin lapsesta asti hyvin tyttömäinen tyttö. Aikuisenakin tykkään mekoista, meikeistä, sisustamisesta ja kaikesta "naisellisesta hömpästä". Näistä piirteistä monet naiset naureskelevat mulle.
Olen aina halunnut lapsia ja toivoin saavani vain poikia. Koska ajattelin heidän olevan lojaalimpia, tottelevaisempia ja kaikella tavalla söpömpiä.
Kun sain kuulla odottavani tyttöä, niin itkin kauan. Mä puin asiaa ihan neuvolan psykologin kanssa.Poikatoiveet toisaan johtuivat pitkälti siitä, että mulla oli mulla oli huonoja ja jopa pelottavia kokemuksia tytöistä. Mun maailmassa tytöt olivat ilkeitä. Mä myös pelkäsin, että yritän rakentaa itseäni jotenkin ehjemmäksi tyttölapsen kautta.
Kaikkeen vielä päälle vaikea oma äitisuhde.
Mun tyttö on kuitenkin ihana. Täydellinen. Söpö. Enkä olisi muuta halunnut.
Onnea tyttären johdosta! Itse pidän samoista asioista kuin sinäkin ja kahden pojan, nyt jo aikuisten, äitinä olen surrut sitä, etten ole saanut jakaa näitä asioita oman tyttären kanssa. Kaikilla ystävilläni on tytär ja he ovat aina harrastaneet paljon äiti-tytär shoppailureissuja ja katsoneet yhdessä romanttisia elokuvia ym. ihanaa. Niin rakkaita kuin omat poikani ovatkin, paljosta olen jäänyt vaille ilman tytärtä.
Mä en ole ollut koskaan läheinen äitini kanssa. Eivätkä oikeastaan kaverinikaan. Kukaan ei vietä äitinsä kanssa aikaa. Oikeastaan äitiä vähän pelätään. Mitä se taas sanoo, mitä mieltä se nyt taas on.
Mulle äiti on tosi etäinen. Ei olla tehty mitään yhdessä vuosikausiin, paitsi joskus käydään syömässä. Asialliset välit meillä on.
Jos sulla olisi tytär, niin mistä voit tietää, olisitteko edes läheisiä.
Tyttösi olisi voinut aina tuntua etäiseltä. Vaikka rakastua ulkomaalaiseen ja asua toisella puolella maailmaa.
Mä toivon kahta poikaa. En varsinaisesti osaa sanoa, että miksi. Kaksi poikaa haluaisin ja jos kolmannen saisin, niin hän voisi myös olla poika.
Esikoista odotan ja LA on 10.5.19
Haluaisin ennen kaikkea tytön mutta ei pojassakaan mitään vikaa olisi.
Mä en ole ollut koskaan läheinen äitini kanssa. Eivätkä oikeastaan kaverinikaan. Kukaan ei vietä äitinsä kanssa aikaa. Oikeastaan äitiä vähän pelätään. Mitä se taas sanoo, mitä mieltä se nyt taas on.
Mulle äiti on tosi etäinen. Ei olla tehty mitään yhdessä vuosikausiin, paitsi joskus käydään syömässä. Asialliset välit meillä on.
Jos sulla olisi tytär, niin mistä voit tietää, olisitteko edes läheisiä.
Tyttösi olisi voinut aina tuntua etäiseltä. Vaikka rakastua ulkomaalaiseen ja asua toisella puolella maailmaa.[/quote]
Voisi tietenkin olla näinkin, mutta ainakin ystävieni tyttäret jaksoivat jo alle kouluikäisinä kiertää kauppoja useamman tunnin, ihailla kauniita mekkoja ja ovat viimeistään ala-asteella kiinnostuneet sisustuksesta. Pojat taas (myös näiden ystävieni tytärten veljet) ovat viimeistään kolmannen kaupan kohdalla kysyneet: "Onko vielä pakko kierrellä, eikö mennä jo kotiin?" Erityisen haikealta tämä on tuntunut, kun olen lomilla yrittänyt saada seuraa esim. Ideapark-Ikea -reissulle ja kaikki ystäväni toteuttavat nämä reissut omien tytärtensä kanssa. Pojat lähtivät mukaan vain siinä vaiheessa, kun kyse oli heidän opiskelija-asuntojensa kalustamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole ollut koskaan läheinen äitini kanssa. Eivätkä oikeastaan kaverinikaan. Kukaan ei vietä äitinsä kanssa aikaa. Oikeastaan äitiä vähän pelätään. Mitä se taas sanoo, mitä mieltä se nyt taas on.
Mulle äiti on tosi etäinen. Ei olla tehty mitään yhdessä vuosikausiin, paitsi joskus käydään syömässä. Asialliset välit meillä on.Jos sulla olisi tytär, niin mistä voit tietää, olisitteko edes läheisiä.
Tyttösi olisi voinut aina tuntua etäiseltä. Vaikka rakastua ulkomaalaiseen ja asua toisella puolella maailmaa.
Voisi tietenkin olla näinkin, mutta ainakin ystävieni tyttäret jaksoivat jo alle kouluikäisinä kiertää kauppoja useamman tunnin, ihailla kauniita mekkoja ja ovat viimeistään ala-asteella kiinnostuneet sisustuksesta. Pojat taas (myös näiden ystävieni tytärten veljet) ovat viimeistään kolmannen kaupan kohdalla kysyneet: "Onko vielä pakko kierrellä, eikö mennä jo kotiin?" Erityisen haikealta tämä on tuntunut, kun olen lomilla yrittänyt saada seuraa esim. Ideapark-Ikea -reissulle ja kaikki ystäväni toteuttavat nämä reissut omien tytärtensä kanssa. Pojat lähtivät mukaan vain siinä vaiheessa, kun kyse oli heidän opiskelija-asuntojensa kalustamisesta.
Minäkään en ole läheinen äitini kanssa. Olen 32-vuotias ja viimeksi tehnyt äidin kanssa jotain ehkä lukioiässä. Eivätkä myöskään minun ystäväni vietä äitiensä kanssa aikaa.
Mun 12-vuotias poika on aina tykännyt kierrellä kauppoja. Hänestä kyllä on saanut seuraa kaupungille. Myös sisustaminen kiinnostaa meillä poikaa enemmän. 10-vuotias tyttö taas on paljon vähemmän kiinnostunut kaupoista jne. Poika tykkää enemmän touhuta mun kanssa.
Meille oli ihan sama, poika tuli ja ihana tyyppi tulikin ❤️