Julkkis jonka ikä yllätti?
Suuntaan tai toiseen? Itse yllätyin Adelen iästä joka on vasta 30v 😳
Kommentit (341)
Näyttelijä Amy Adams näyttää kolmekymppiseltä, mutta on 44-vuotias. Hän on säilynyt tyttömäisen söpönä.
Maija Lehmusvirta on 49-vuotias, mutta näyttää ainakin TV:ssä nelikymppiseltä.
Cindy Lauper ainakin 80-luvulla. Oli jo 30-vuotias kun teki isomman läpimurron ja oli pinnalla. Luulin joskus ensi katsomalta, että on korkeintaan 25v ollut tuolloin. Nuorekas on kyllä edelleenkin, ainakin kun katsonut tuoreimpia kuvia hänestä.
Kun Laura Närhi tuli julkisuuteen Kemopetrolin laulusolistina vuonna 1999, hän oli tuolloin 21-vuotias ja näytti 15- tai 16-vuotiaalta. Närhi on edelleenkin tyttömäinen, vaikka on jo 40-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Angela Merkel! Kyllä on liki 7-kymppisen näköinen. Myös Adelen ikä hämmästytti.
Luin juuri eilettäin Angelasta, kun tuli uutinen, ettei hän enää pyri jatkoon. Tarkistin ikänsä, on vain vuoden minua vanhempi. Huh, vaikka itse sanonkin, olen parikymmentä vuotta nuoremman näköinen. Anteeksi, mutta tämä on totta.
Tyylimmekin on toki ihan erilainen, minä harrastan farkkuja, nahkahousuja, hyvin istuvia hameita, saappaita ja laadukkaita tennareita, jne.
Vierailija kirjoitti:
Susanne Päivärinnan oletin olevan joku kolmivitonen, mut onkin 52-vuotias.
Tämä varmaan ainoa oikea tapaus, jossa olen olettanut ihmisen huomattavan eri ikäiseksi kuin totuus.
Yleensä ihmiset näyttää ihan ikäisiltään, enkä voi allekirjoitaa muiden päivittelyä siitä miten ”ikäistään nuoremman” näköinen joku muka on.
Kun ei yleensä ole, eikä hoikkuus/sporttisuus ja tyylikkyys tee kenestäkään nuoremman näköistä.
Hoikka ja tyylikäs viisikymppinen on hoikka ja tyylikäs viisikymppinen, ei automaattisesti IHAN KOLMIKYMPPISEN NÄKÖINEN, kuten usein tunnutaan ajattelevan.
MITÄ?! Onko Päivärinta oikeasti yli 50v?! Nyt olen todella yllättynyt 😲
Vierailija kirjoitti:
Heli Palsanmäki on todella kulahtanut ikäisekseen (40)
Sillai sitä si rapistuu vanhemmiten.
Vierailija kirjoitti:
Cindy Lauper ainakin 80-luvulla. Oli jo 30-vuotias kun teki isomman läpimurron ja oli pinnalla. Luulin joskus ensi katsomalta, että on korkeintaan 25v ollut tuolloin. Nuorekas on kyllä edelleenkin, ainakin kun katsonut tuoreimpia kuvia hänestä.
Heh...Eihän siinä nyt ole kuin 5 vuoden ero, kolmekymppinen ei ole automaattisesti rupsahtanut.
Jaa, minusta Heli Palsanmäki on melko nuorekkaan oloinen.
Piia Pasanen on 45-vuotias ja näyttää noin 35-vuotiaalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heli Palsanmäki on todella kulahtanut ikäisekseen (40)
Sillai sitä si rapistuu vanhemmiten.
Ylipaino, painon jojoilu vanhentaa ihmistä. Helillä on kyllä ihan nuorekkaat kasvot. Aki näyttää huomattavasti ikäistään vanhemmalta.
salkkareiden Ulla lähentelee jo kahdeksaakymppiä(76)
Urho Kekkonen ikää jo 118 vuotta ja silti porskuttaa. Olisin luullut seitenkymppiseksi.
Shakira on 41-vuotias. Hän on edelleen tyttömäinen.
Vierailija kirjoitti:
Näyttelijä Amy Adams näyttää kolmekymppiseltä, mutta on 44-vuotias. Hän on säilynyt tyttömäisen söpönä.
Näyttelijät on aina vanhempia kuin luullaan, koska elokuvat mitä televisiosta näemme ovat vanhoja.
Vierailija kirjoitti:
Laura Huhtasaari. Näyttää noin 50-vuotiaalta, vaikka on alle 40.
Upean näköinen nainen😗
Jenni Vartiainen. Luulin kuuskymppiseks mutta onkin vasta 45.
Marisa Tomei kävisi nelikymppisestä, mutta on jo 53-vuotias. Hän on harvinaisen söpö ikäisekseen.
Ile Uusivuori. On joku 80 syntynyt, luulin vanhemmaksi.