Jouduin käymään eilen sairaalassa, meinasi psykoosi iskeä päälle :(

Olen nukkunut viime päivinä tosi vähän ja huonosti. Oikeastaan to-pe välisestä yöstä asti noin 5 tuntia per yö, kun yleensä nukun noin 9 tuntia. Viikonloppuna aika kului pääosin Red Dead Redemption 2:sta pelatessa ja jos aamuyöllä heräsin pissalle, niin peliohjain kutitteli pöydällä kovasti.

Tänään aamuyöstä klo 5 heräsin pelkotiloihin ja olin aivan varma että mua on ammuttu kasvoihin niin että luoti viisti naaman ohi tehden kuitenkin arven kasvoihin. Tämä tapahtui muka Sokoksen takapihalla ja ampuja oli ympäröivien kerrostalojen parvekkeella. Olin katkera että jos olen selättänyt aknen niin pitääkö tapahtua tällanen. Sain myös ivallisia puhelinsoittoja ja viestejä, joita kuitenkaan ei ollut olemassa kun selasin puhelinta sairaalassa. Aamulla en kuitenkaan uskaltanut laittaa valoa päälle, ettei ampuja näkisi mua ulkoa pimeästä. Tärisin parisen tuntia sängyssä, seiskan aikoihin konttasin ikkunalinjan alapuolella äidin makuuhuoneeseen ja kerroin että mua on ammuttu ja hänkin voi olla vaarassa. Painotin että ei valoja eikä ylimääräisiä liikkeitä. Itse menin nojatuolin taakse istumaan, jotta ikkunan kautta ei muhun ollut näköyhteyttä.

Äitini huolestui valtavasti ja kutsui ensihoitajat paikalle. Mulle hän sanoi että lääkäri tulee ja putsaa "ampumahaavan". Ensihoitajat veivät mut sairaalaan jossa olin jonkin aikaa aivan hämmentyneessä ja sekavassa mielentilassa, jolloin myös osastohoidon mahdollisuus oli esillä, mutta sitten järki alkoi vähitellen ottamaan voiton. Aloin ymmärtämään että kyse oli poikkeuksellisen todentuntuisesta painajaisesta ja kun näin itseni sairaalan peilin kautta, ymmärsin että mua ei oltu ammuttu kasvoihin. Aiemmin aamuyöstä olin ihan varma, että tietokonepöydälläni olevaan talouspaperirullaan osoittaa punainen laser-osoitin jonkun tarkka-ampujan toimesta, mutta ensihoitaja totesi että se on digitaalisen kelloradion punaiset osoittimet jotka aiheuttivat sen.

Kahden lääkärin kanssa juteltuani tulimme siihen tulokseen, että olen valmis kotiutumaan. Sovimme että vähennän pelaamista ja pyrin palaamaan normaaliin unirytmiin ja unentarpeeseen. Olen tänään pelannut hetken aikaa, mutta pyrin siihen että pelaaja on osa pelimaailmaa, kuten kuuluukin, mutta pelimaailma ei enää tule mun elämään. Sain myös Tenox-lääkkeitä mukaan sairaalasta. Se bentso mulla onkin kokeilematta, joten ei missään nimessä hukkareissu siinäkään mielessä.

Kun kotiuduin iltapäivällä, ryhdyin heti puuhastelemaan työjuttujen parissa ja se oli varsin erikoinen, mutta varmasti ihan hyvä, tunne vaihtaa sairaalan sängyn peitto suunnilleen lennosta työkamppeisiin ja vastailla puhelimeen jne. Ja ainakin nyt mulle tuo lohtua se, että jos joku "uhkaa" mua, niin mulla on kuitenkin tuttuja moottoripyöräkerhoon kuuluvia tyyppejä, jotka kirjoittavat tällekin palstalle, ja he varmasti jeesivät kaveria tarvittaessa. Jos joku assassin uhkaa niin eipä aikaakaan kun pihalle kaartaa Chevy Silverado ja muutama liivimies pesäpallomailojen kera tulee näyttämään kaapin paikan 😊