Lue keskustelun säännöt.
Mykkäkoulun pitäjä - nautitko siitä?
29.10.2018 |
Liittyen tuohon aiempaan mykkäkoulukeskusteluun. Jos olet se, joka pitää mykkäkoulua, mitä tunteita sinulla on mykkäkoulun aikana? Mitä koet erityisesti silloin, jos puolisosi yrittää saada sinua puhumaan? Toivon rehellisiä vastauksia.
Kommentit (35)
Minulle käy joskus niin, että tunteet nousee niin pahasti pintaan että en pysty puhumaan. En vain fyysisesti kykene muodostamaan sanoja.
Se on todella kamala tunne, ja tulee sellaisessa tilanteessa jossa koen tulleeni kohdelluksi todella huonosti. Mistään pienestä asiasta ei siinä ei ole kyse.
Eräällä työpaikalla minulle kävi noin kun muutama työkaveri oli systemaattisesti kiusannut minua useamman viikon ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
möks kirjoitti:
Hetken on makee joskus tuohtunutkin fiilis, mutta jo 20 min jälkeen on tylsää. Tietysti joskus tulee mökötettyä yön ylitse mutta yritän noudattaa sananlaskua 'älä anna auringon laskea vihasi ylle'. Kyse on loukkantumisesta mutta joskus myös huomionhakemisesta. Mökötän kerran pari kuukaudessa.
Mistä se makea fiilis tulee? Vallan tunteesta?
On vapauttavaa olla kommunikoimatta, koska siinä vaiheessa kun mykistyn, olen yrittänyt jo kauan turhaan tulla toimeen. Helpotusta koen, en nautintoa muuten.
Tunnen ensisijaisesti helpotusta. Kun toinen sanoo jotain tuskallisen raastavaa ja suorastaan haastaa lyömään, on jotenkin helpottavaa tajuta, että tämä oli tässä. Että tavallinen riita asiasta on yllättäen muuttunut sellaiseksi henkilökohtaiseksi loukkaamiseksi, jossa ei enää oteta yhtään toisen tunteita huomioon, vaan pyritään alistamaan ja nöyryyttämään. Silloin on helpotus kääntää selkä ja antaa toisen olla. Todeta itselleen, että toinen ei etsi ratkaisua, toinen etsii sitä, että menetän malttini.
Mykkäkoulu on tapa suojella itseään.
Mä olen entinen mykkäkouluilija. Opin sen tavan vanhemmiltani, riidellään ja riidat päättyy mykkäkouluun. Avioliitto päättyi tuohon puhekyvyttömyyteen. Harmi! Olisimmepa osanneet kommunikoida, kaksi niin muka fiksua ihmistä, keskenämme täysiä tolloja. Enää en moiseen ryhtyisi ja erityisesti en halua koskaan lasten näkevän sellaista. En huutamista, en mykkäilyä. Asioista saa puhua ja pitää, rakastan ihmisiä, jotka osaavat ilmaista tunteitaan!
Mykkäkoulu on kyllä ihan sairaus....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen ensisijaisesti helpotusta. Kun toinen sanoo jotain tuskallisen raastavaa ja suorastaan haastaa lyömään, on jotenkin helpottavaa tajuta, että tämä oli tässä. Että tavallinen riita asiasta on yllättäen muuttunut sellaiseksi henkilökohtaiseksi loukkaamiseksi, jossa ei enää oteta yhtään toisen tunteita huomioon, vaan pyritään alistamaan ja nöyryyttämään. Silloin on helpotus kääntää selkä ja antaa toisen olla. Todeta itselleen, että toinen ei etsi ratkaisua, toinen etsii sitä, että menetän malttini.
Mykkäkoulu on tapa suojella itseään.
Mykkäkoulu on todella avuton tapa reagoida ongelmiin.
Miks olet tuollaisen kumppanin kanssa, joka tahallaan loukkaa jne, ja jonka kanssa et voi keskustella? Koet varmaan paremmuutta - turhaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen ensisijaisesti helpotusta. Kun toinen sanoo jotain tuskallisen raastavaa ja suorastaan haastaa lyömään, on jotenkin helpottavaa tajuta, että tämä oli tässä. Että tavallinen riita asiasta on yllättäen muuttunut sellaiseksi henkilökohtaiseksi loukkaamiseksi, jossa ei enää oteta yhtään toisen tunteita huomioon, vaan pyritään alistamaan ja nöyryyttämään. Silloin on helpotus kääntää selkä ja antaa toisen olla. Todeta itselleen, että toinen ei etsi ratkaisua, toinen etsii sitä, että menetän malttini.
Mykkäkoulu on tapa suojella itseään.
Mykkäkoulu on todella avuton tapa reagoida ongelmiin.
Miks olet tuollaisen kumppanin kanssa, joka tahallaan loukkaa jne, ja jonka kanssa et voi keskustella? Koet varmaan paremmuutta - turhaan!
Harva meistä on koko elämänsä yhden ainoan ihmisen kanssa. Aina joskus sitä tekee ihmissuhteissa virheitä ja asia selviää vasta sitten, kun toinen ei hyväksykään sitä, että riidoissa riidellään asioista, ei loukata toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen ensisijaisesti helpotusta. Kun toinen sanoo jotain tuskallisen raastavaa ja suorastaan haastaa lyömään, on jotenkin helpottavaa tajuta, että tämä oli tässä. Että tavallinen riita asiasta on yllättäen muuttunut sellaiseksi henkilökohtaiseksi loukkaamiseksi, jossa ei enää oteta yhtään toisen tunteita huomioon, vaan pyritään alistamaan ja nöyryyttämään. Silloin on helpotus kääntää selkä ja antaa toisen olla. Todeta itselleen, että toinen ei etsi ratkaisua, toinen etsii sitä, että menetän malttini.
Mykkäkoulu on tapa suojella itseään.
Mykkäkoulu on todella avuton tapa reagoida ongelmiin.
Miks olet tuollaisen kumppanin kanssa, joka tahallaan loukkaa jne, ja jonka kanssa et voi keskustella? Koet varmaan paremmuutta - turhaan!
Olisiko siis parempi lyödä?
Mikä aiempi mykkäkoulukeskustelu? Kiinnostaa, olen suhteessa mykkäkouluilijan kanssa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nauti vaan kärsin. Olen "pitänyt mykkäkoulua" ainoastaan tilanteissa, joissa toinen on mielestäni osoittanut niin suurta epäkunnioitusta minua kohtaan, etten pysty enää sanomaan sanaakaan. Tuntuu, että mitä hyvänsä sanon, hänen sanomisensa ja ymmärtämättömyytensä todennäköisesti vain loukkaavat lisää, eikä psyykeni enää kestä yhtään enempää.
Vierailija kirjoitti:
Mikä aiempi mykkäkoulukeskustelu? Kiinnostaa, olen suhteessa mykkäkouluilijan kanssa...
https://www.vauva.fi/keskustelu/3303191/miten-mykkakoulun-saa-loppumaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tarve ihmisillä on näin rajusti tuomita mykkäkoulu? Eiköhän näillä tuomitsijoillakin ole jokin paha tapa? Ovatko he täysin kyvyttömiä arvioimaan omia käytösmallejaan? Nyt täällä sitten juopot haukuvat väkivaltaisia ja väkivaltaiset narkomaneeja ja narkomaanit kohtuuttomia perfektionisteja.
Kirjoitin jo aikaisempaan ketjuun, että minä olen lopettanut kahdessa ihmissuhteessa puhumisen viikoiksi, kun puhe ei ole auttanut eikä sitä ole edes kuunneltu. Ensimmäinen tunne, joka on ilmennyt jo ennen kuin olen oikeastaan tajunnut pitäväni mykkäkoulua, on ollut syvä turhautuminen ja viha. Miksi sanoisin mitään, kun minua ei kerran kuunnella? Vähitellen viha muuttuu surumielisyydeksi. Haluaisin etsiä ratkaisua mykkäkoulun aiheuttamaan juttuun, mutta edelleen takerrun siihen, että puhuminen ei tuntunut auttavan. Lopulta tulee pelko siitä, kuinka vaikeaa puhumisen aloittaminen jälleen on, ja millaisen vastaanoton ne ensimmäiset sanat saavat. Ensimmäisten sanojen jälkeen olo on epätietoinen. Mitä sanoa seuraavaksi? Muuttuiko mikään, tulenko edelleenkään kuulluksi? Ja miten saavuttaa normaali keskusteluyhteys jälleen. Minun tapauksessani se normaalin puheen palaaminen on vienyt pari, kolme iltaa. Viimeiset mykkäkouluun suoranaisesti liittyvät tuntemukset ovat häpeä siitä, että alkoi puhua ja toisaalta suru siitä, että oli hiljaa.
Auttoiko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen ensisijaisesti helpotusta. Kun toinen sanoo jotain tuskallisen raastavaa ja suorastaan haastaa lyömään, on jotenkin helpottavaa tajuta, että tämä oli tässä. Että tavallinen riita asiasta on yllättäen muuttunut sellaiseksi henkilökohtaiseksi loukkaamiseksi, jossa ei enää oteta yhtään toisen tunteita huomioon, vaan pyritään alistamaan ja nöyryyttämään. Silloin on helpotus kääntää selkä ja antaa toisen olla. Todeta itselleen, että toinen ei etsi ratkaisua, toinen etsii sitä, että menetän malttini.
Mykkäkoulu on tapa suojella itseään.
Mykkäkoulu on todella avuton tapa reagoida ongelmiin.
Miks olet tuollaisen kumppanin kanssa, joka tahallaan loukkaa jne, ja jonka kanssa et voi keskustella? Koet varmaan paremmuutta - turhaan!
Olisiko siis parempi lyödä?
Näetkö ainoina konfliktinratkaisukeinoina lyömisen tai mykkäkoulun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen ensisijaisesti helpotusta. Kun toinen sanoo jotain tuskallisen raastavaa ja suorastaan haastaa lyömään, on jotenkin helpottavaa tajuta, että tämä oli tässä. Että tavallinen riita asiasta on yllättäen muuttunut sellaiseksi henkilökohtaiseksi loukkaamiseksi, jossa ei enää oteta yhtään toisen tunteita huomioon, vaan pyritään alistamaan ja nöyryyttämään. Silloin on helpotus kääntää selkä ja antaa toisen olla. Todeta itselleen, että toinen ei etsi ratkaisua, toinen etsii sitä, että menetän malttini.
Mykkäkoulu on tapa suojella itseään.
Mykkäkoulu on todella avuton tapa reagoida ongelmiin.
Miks olet tuollaisen kumppanin kanssa, joka tahallaan loukkaa jne, ja jonka kanssa et voi keskustella? Koet varmaan paremmuutta - turhaan!
Olisiko siis parempi lyödä?
Avaa suusi. Sano, mikä mieltä painaa. Kerro tunteistasi. Kysy kumppaniltasi, miten hän näkee asiat. Keskustelkaa, jos löytyisi sopu ongelmaanne, joka todennäköisesti ei ole kummoinen. Siitä on vaan tullut arvovaltataistelu. Jaksaisitko ystäväsi kanssa nostaa älämölön moisesta? Miksi siis kumppanisi kanssa - hänen pitäisi olla tärkein ihmisesi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen ensisijaisesti helpotusta. Kun toinen sanoo jotain tuskallisen raastavaa ja suorastaan haastaa lyömään, on jotenkin helpottavaa tajuta, että tämä oli tässä. Että tavallinen riita asiasta on yllättäen muuttunut sellaiseksi henkilökohtaiseksi loukkaamiseksi, jossa ei enää oteta yhtään toisen tunteita huomioon, vaan pyritään alistamaan ja nöyryyttämään. Silloin on helpotus kääntää selkä ja antaa toisen olla. Todeta itselleen, että toinen ei etsi ratkaisua, toinen etsii sitä, että menetän malttini.
Mykkäkoulu on tapa suojella itseään.
Mykkäkoulu on todella avuton tapa reagoida ongelmiin.
Miks olet tuollaisen kumppanin kanssa, joka tahallaan loukkaa jne, ja jonka kanssa et voi keskustella? Koet varmaan paremmuutta - turhaan!
Olisiko siis parempi lyödä?
Näetkö ainoina konfliktinratkaisukeinoina lyömisen tai mykkäkoulun?
Kun toinen loukkaa tahallaan ja tekee sen uudestaan ja uudestaan hyväksymättä sitä, että riidassa riidellään asiasta, ei luonteenpiirteistä tai kuvitelmista, niin minusta on parempi kääntää selkä ja olla hiljaa kuin lyödä. Kun tilanne ei ratkea puheella ja kuitenkin se pitää saada ratkeamaan, niin oikeasti en keksi muuta ratkaisua kuin viheltää peli poikki ja olla hiljaa, poistua paikalta. Tiedän, että lyömällä saa aikaan saman, mutta en ole koskaan sitä tehnyt.
Mitä muita konfliktinratkaisukeinoja sinä tarjoat tilanteessa, jossa toinen on päättänyt loukata niin pitkään, että riitakumppani hajoaa palasiksi? Puhe ei auta, päinvastoin.
En ymmärrä, miksi mykkäkoulua pidetään pahana, koska ei siihen koskaan päädytä mistään pikkusyystä.
Vierailija kirjoitti:
En nauti vaan kärsin. Olen "pitänyt mykkäkoulua" ainoastaan tilanteissa, joissa toinen on mielestäni osoittanut niin suurta epäkunnioitusta minua kohtaan, etten pysty enää sanomaan sanaakaan. Tuntuu, että mitä hyvänsä sanon, hänen sanomisensa ja ymmärtämättömyytensä todennäköisesti vain loukkaavat lisää, eikä psyykeni enää kestä yhtään enempää.
Kannattaako olla puolison kanssa, joka puhuu tavalla, jota psyykesi ei kestä?
Vai liioitteletko, että herkkä mimosankukantuoksuinen psyykesi ei kestä esim toisen sukkia olohuoneessa kolmatta päivää?
Eli miettikää, onko ne asiat nyt lopulta niin riitelemisen arvoisia.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tarve ihmisillä on näin rajusti tuomita mykkäkoulu? Eiköhän näillä tuomitsijoillakin ole jokin paha tapa? Ovatko he täysin kyvyttömiä arvioimaan omia käytösmallejaan? Nyt täällä sitten juopot haukuvat väkivaltaisia ja väkivaltaiset narkomaneeja ja narkomaanit kohtuuttomia perfektionisteja.
Kirjoitin jo aikaisempaan ketjuun, että minä olen lopettanut kahdessa ihmissuhteessa puhumisen viikoiksi, kun puhe ei ole auttanut eikä sitä ole edes kuunneltu. Ensimmäinen tunne, joka on ilmennyt jo ennen kuin olen oikeastaan tajunnut pitäväni mykkäkoulua, on ollut syvä turhautuminen ja viha. Miksi sanoisin mitään, kun minua ei kerran kuunnella? Vähitellen viha muuttuu surumielisyydeksi. Haluaisin etsiä ratkaisua mykkäkoulun aiheuttamaan juttuun, mutta edelleen takerrun siihen, että puhuminen ei tuntunut auttavan. Lopulta tulee pelko siitä, kuinka vaikeaa puhumisen aloittaminen jälleen on, ja millaisen vastaanoton ne ensimmäiset sanat saavat. Ensimmäisten sanojen jälkeen olo on epätietoinen. Mitä sanoa seuraavaksi? Muuttuiko mikään, tulenko edelleenkään kuulluksi? Ja miten saavuttaa normaali keskusteluyhteys jälleen. Minun tapauksessani se normaalin puheen palaaminen on vienyt pari, kolme iltaa. Viimeiset mykkäkouluun suoranaisesti liittyvät tuntemukset ovat häpeä siitä, että alkoi puhua ja toisaalta suru siitä, että oli hiljaa.
Auttoiko?
No, minä ainakin tuomitsen väkivallan, oli se henkistä tai fyysistä. Mykkäkoulu on yksi rajuimmista henkisen vallankäytön ja väkivallan muodoista parisuhteessa.
https://vaestoliitonblogi.com/2014/10/01/mykkakoulu-on-henkista-vakival…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen ensisijaisesti helpotusta. Kun toinen sanoo jotain tuskallisen raastavaa ja suorastaan haastaa lyömään, on jotenkin helpottavaa tajuta, että tämä oli tässä. Että tavallinen riita asiasta on yllättäen muuttunut sellaiseksi henkilökohtaiseksi loukkaamiseksi, jossa ei enää oteta yhtään toisen tunteita huomioon, vaan pyritään alistamaan ja nöyryyttämään. Silloin on helpotus kääntää selkä ja antaa toisen olla. Todeta itselleen, että toinen ei etsi ratkaisua, toinen etsii sitä, että menetän malttini.
Mykkäkoulu on tapa suojella itseään.
Mykkäkoulu on todella avuton tapa reagoida ongelmiin.
Miks olet tuollaisen kumppanin kanssa, joka tahallaan loukkaa jne, ja jonka kanssa et voi keskustella? Koet varmaan paremmuutta - turhaan!
Olisiko siis parempi lyödä?
Näetkö ainoina konfliktinratkaisukeinoina lyömisen tai mykkäkoulun?
Kun toinen loukkaa tahallaan ja tekee sen uudestaan ja uudestaan hyväksymättä sitä, että riidassa riidellään asiasta, ei luonteenpiirteistä tai kuvitelmista, niin minusta on parempi kääntää selkä ja olla hiljaa kuin lyödä. Kun tilanne ei ratkea puheella ja kuitenkin se pitää saada ratkeamaan, niin oikeasti en keksi muuta ratkaisua kuin viheltää peli poikki ja olla hiljaa, poistua paikalta. Tiedän, että lyömällä saa aikaan saman, mutta en ole koskaan sitä tehnyt.
Mitä muita konfliktinratkaisukeinoja sinä tarjoat tilanteessa, jossa toinen on päättänyt loukata niin pitkään, että riitakumppani hajoaa palasiksi? Puhe ei auta, päinvastoin.
En ymmärrä, miksi mykkäkoulua pidetään pahana, koska ei siihen koskaan päädytä mistään pikkusyystä.
On se mykkäkoulukin paha. Sellaisenko kommunikaatiotavan haluat lapsillesi opettaa. Varmaan siihen liittyy myös seksillä kiristäminen. Mykkäkoulu kestää kerta kerralta pidempään ja kohta olette kuin ilmaa toisillenne kumppanisi kanssa.
Jollei toinen halua puhua, niin sano hänelle, että mennäänkö jonnekin terapiaan opettelemaan yhdessä, miten tällaisista asioista voisi jutella rakentavasti. Ja jollei toinen halua puhua, niin sit varmaan on parempi sopia, että sitten ei ole edellytksiä jatkaa parisuhdetta. Näin se vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen ensisijaisesti helpotusta. Kun toinen sanoo jotain tuskallisen raastavaa ja suorastaan haastaa lyömään, on jotenkin helpottavaa tajuta, että tämä oli tässä. Että tavallinen riita asiasta on yllättäen muuttunut sellaiseksi henkilökohtaiseksi loukkaamiseksi, jossa ei enää oteta yhtään toisen tunteita huomioon, vaan pyritään alistamaan ja nöyryyttämään. Silloin on helpotus kääntää selkä ja antaa toisen olla. Todeta itselleen, että toinen ei etsi ratkaisua, toinen etsii sitä, että menetän malttini.
Mykkäkoulu on tapa suojella itseään.
Mykkäkoulu on todella avuton tapa reagoida ongelmiin.
Miks olet tuollaisen kumppanin kanssa, joka tahallaan loukkaa jne, ja jonka kanssa et voi keskustella? Koet varmaan paremmuutta - turhaan!
Olisiko siis parempi lyödä?
Näetkö ainoina konfliktinratkaisukeinoina lyömisen tai mykkäkoulun?
Kun toinen loukkaa tahallaan ja tekee sen uudestaan ja uudestaan hyväksymättä sitä, että riidassa riidellään asiasta, ei luonteenpiirteistä tai kuvitelmista, niin minusta on parempi kääntää selkä ja olla hiljaa kuin lyödä. Kun tilanne ei ratkea puheella ja kuitenkin se pitää saada ratkeamaan, niin oikeasti en keksi muuta ratkaisua kuin viheltää peli poikki ja olla hiljaa, poistua paikalta. Tiedän, että lyömällä saa aikaan saman, mutta en ole koskaan sitä tehnyt.
Mitä muita konfliktinratkaisukeinoja sinä tarjoat tilanteessa, jossa toinen on päättänyt loukata niin pitkään, että riitakumppani hajoaa palasiksi? Puhe ei auta, päinvastoin.
En ymmärrä, miksi mykkäkoulua pidetään pahana, koska ei siihen koskaan päädytä mistään pikkusyystä.
MIKSI kukaan edes haluaa olla sellaisen ihmisen kanssa, joka pistää henkisesti palasiksi?
Hetken on makee joskus tuohtunutkin fiilis, mutta jo 20 min jälkeen on tylsää. Tietysti joskus tulee mökötettyä yön ylitse mutta yritän noudattaa sananlaskua 'älä anna auringon laskea vihasi ylle'. Kyse on loukkantumisesta mutta joskus myös huomionhakemisesta. Mökötän kerran pari kuukaudessa.