Lue keskustelun säännöt.
Voiko uusperheen elämä onnistua?
28.10.2018 |
Olen kasvattajana tiukempi kuin mies, jonka kanssa suunnitteilla yhteinen elämä. Lasten pitää viihtyä myös keskenään eli aikuisen ei tarvitse jatkuvasti olla leikeissä mukana. Lapsilla ikää 5v ja 6v. Vaadin myös pieniä kotihommia eli astiat laittaa jokainen koneeseen, takin naulaan ja kengät järjestykseen. Ruoka syödään pöydässä ja lapsen ei tarvitse koko ajan olla esillä ja aikuisen ihailtavana. Mies on lepsumpi ja riehuu ja riehaannuttaa lastaan. Hänen lapsensa keskeyttää koko ajan aikuisten puheet ja kun tästä sanon, että sinun vuorosi on kohta, huomaan mökötystä molemmilta. Nukkuminen viiraantuu, kun jatkuvasti lapsi vailla jotain.
Olemme puolet ajasta kahdestaan ja silloin täynnä onnea. Puhumme kyllä näistä kasvatusasioista paljonkin ja mies on opetellut olemaan johdonmukaisempi.
Kuulostaako tämä nyt mahdottomalta kuviolta ja pitäisikö minun löysätä linjaani?
Kommentit (13)
Luojan kiitos ei ole ikinä tarvinnut miettiä tuollaisia. Eikä ikänä tarviikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen valmis parisuhteeseen, en jakamaan huomiota jonkun ikävän naisen ikävän lapsen kanssa. Lapsivapaita miehiäkin on olemassa onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Teille olisi perheenä parempi, että lapsilla olisi omat viikkonsa. Nyt kumpikaan lapsi ei saa osakseen mitään muuta kuin kuria ja järjestystä, kun säästätte rakastamisen ja kunnioituksen yhteiseen viikkoonne. Lapsi ei kaipaa isän/äidin uuden puolison lapsen seuraa vaan sitä omaa vanhempaa.
Eli ei, teidän uusperheenne elämä ei voi onnistua, koska et halua lasten olevan onnellisia.
No ei kai kahden aikuisen välinen rakkaus ole sama kuin rakkaus lapsiin. Myöskään lapset eivät saa olla este aikuisten suhteelle. Vai pitäisikö yh:n jäädä elämään yksin loppuiäksi.
Voi se toimia. Mutta helpompaa se olisiilman muuta, jos teillä olisi saman suuntainen käsitys siitä, miten kotona toimitaan ja mitä itse kultakin vaaditaan ja odotetaan, että kaikilla voisivat viihtyä ja pitää kotia mukavana omana paikkana. - Lohdutuksena voin sanoa, että tuskin sellaista perhemuotoa nkaan, jossa ei joskus odotukset ja tavat törmäisi tai menis ristiin...
Tarvitsette säännöt. Listaatte, mitkä ovat lasten velvollisuuksia ihan konkreettisesti, esim. jokainen laittaa ulkovaatteensa naulakkoon/paikoilleen.
Laitatte työnjakoa että vanhemmat yhdessä huolehtivat että lapset siivoavat lelut, ja harjoiteltavia asioita esim. se että ei keskeytetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen valmis parisuhteeseen, en jakamaan huomiota jonkun ikävän naisen ikävän lapsen kanssa. Lapsivapaita miehiäkin on olemassa onneksi.
Ei ole mitään halua olla osa miehen lapsen elämää. Olen parisuhteessa miehen kanssa ja lapsi on välillä mukana kuviossa. En tosin osallistu heidän harrastuksiin, kyläreissuille, saati matkoille. Ne onnistuu miehen kanssa kahdestaan paljon mukavammin. Miksi lähtisin matkoille, jossa ruokailut ulkona, iltakävelyt, juttelut ja tutustuminen nähtävyyksiin olisi yhtä painajaista lapsen takia.
Sinä olet oikeilla linjoilla. Mies lepsu. Lapsilla pitää olla kuri ja rajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille olisi perheenä parempi, että lapsilla olisi omat viikkonsa. Nyt kumpikaan lapsi ei saa osakseen mitään muuta kuin kuria ja järjestystä, kun säästätte rakastamisen ja kunnioituksen yhteiseen viikkoonne. Lapsi ei kaipaa isän/äidin uuden puolison lapsen seuraa vaan sitä omaa vanhempaa.
Eli ei, teidän uusperheenne elämä ei voi onnistua, koska et halua lasten olevan onnellisia.
No ei kai kahden aikuisen välinen rakkaus ole sama kuin rakkaus lapsiin. Myöskään lapset eivät saa olla este aikuisten suhteelle. Vai pitäisikö yh:n jäädä elämään yksin loppuiäksi.
Ap kirjoitti "Olemme puolet ajasta kahdestaan ja silloin täynnä onnea." Kahden aikuisen rakkaus on erilaista kuin rakkaus lapsiin ja juuri siksi ne lapset ovat ansainneet oman viikkonsa, ei isä/äitipuolen lapsen kanssa jaettua. Lapsen rakkaus kun on tässä ja nyt, aikuinen voi omine tarpeineen odottaa.
Ja jos sen miehen lapsella on omat sääntönsä,niin mikä estää menemästä niiden mukaan, miksi aina pitää valita se vaihtoehto, joka osoittaa lapselle, että hän on häiriöksi.
Jatkakaa asumista omissa asunnoissanne ja tapaatte vain lapsivapailla viikoilla. Myös lapsille parempi
kuvio näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ainakaan ole helppoa. Lasten hyvinvoinnin pitäisi olla etusijalla, ja samalla parisuhteen hyvä. Harvassa ovat niin kypsät ihmiset että onnistuu. Itse luulin olevani, mutta viiden uusperhevuoden jälkeen täytyy todeta, että perheytyminen miehen lasten kanssa ei ole kovin hyvin onnistunut. Mies rakastaa lapsiaan, minä pidän heistä, mutta kiintymyssuhteet ovat jääneet aika etäisiksi. Lapset asuvat eri kaupungissa, ja heidän äitinsä on ollut yhteistyökyvytön. Lapset ovat kärsineet varmaan valtavasti vanhempiensa välisestä "kylmästä sodasta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän hankalalta kuulostaa. Uusperheily ei sovi nipottajille. Niitä eroavuuksia on enemmän kuin ydinperheissä. Sitä vain pitää katsoa entistä enemmän sormien läpi. Tietty joitain sääsntöjä pystyy tekemään, mutta kyllähän ihmisen perusluonne pysyy. Ei se isän lepsuus lapsen kanssa katoa mihinkään, vaikka lapsi oppisi täyttämään astianpesukoneen. Lepsuus vain muuttaa olomuotoaan ja näyttäytyy toisaalla. Ja se taas ärsyttää nipottajaa.
Ja kun sinä alat puuttumaan miehen lapsen kasvatukseen, niin otat vastuun pois isältä. Mies on sellainen otus, että hän antaa helposti vastuun pois. Lopulta sinä huomaat kasvattavasi lasta, ja kuulet että et ole mun äiti. Ja uuvut....
Jostain syystä toisen lapsi vain ärsyttää enemmän kuin oma. Itse olen saanut itseni kiinni seuraavista: Minua ärsyttää, kun miehen lapset eivät syö lautasta tyhjäksi. No... ei syö minunkaan, mutta sen ymmärrän. Minua ärsyttää, kun miehen teini on niin hidas ja saamaton. No, niin on minunkin.... mutta ymmärrän, miksi hän sitä on.
Teille olisi perheenä parempi, että lapsilla olisi omat viikkonsa. Nyt kumpikaan lapsi ei saa osakseen mitään muuta kuin kuria ja järjestystä, kun säästätte rakastamisen ja kunnioituksen yhteiseen viikkoonne. Lapsi ei kaipaa isän/äidin uuden puolison lapsen seuraa vaan sitä omaa vanhempaa.
Eli ei, teidän uusperheenne elämä ei voi onnistua, koska et halua lasten olevan onnellisia.