Isovanhempi hukuttaa meidät tavaraan!

Vierailija kirjoitti:

Meillä on (ehkä jonkun muun näkökulmasta positiivinen) ongelma, lapsille läheinen isovanhempi hukuttaa heidät tavaraan.

Ovat tekemissä viikottain ja käyvät yhdessä monenlaisissa kulttuurimenoissa: teatterissa, sirkuksessa, eläin-ja huvipuistoissa jne. Joka paikasta missä käyvät, ostetaan jotain. Ja se ostettava juttu on lähes poikkeuksetta aina joku isompi juttu, lelu tai isokokoinen peli tms. Lapset ovat varmasti ostovaiheessa kyllä pyytäneet ko. ostoksia eli toteuttaa lasten toiveita.

Joulu lähestyy ja mua ahdistaa jo valmiiksi. Paketteja tulee aina vähintään 10 kpl per lapsi ja nekin ovat isokokoisia.

Välit isovanhempaan ovat hyvät ja olen monta kertaa sanonut etteivät ostaisi mitään, kaikuu kuuroille korville. Isovanhemman lapsuuden kodissa on eletty erittäin niukasti ja nyt hyvätuloisena eläkeläisenä mopo tuntuu keulivan todella kovasti.

Selviämmekö tavaravuoresta mitenkään muuten kuin pistämällä samaa tahtia tavaraa kiertoon? Lapsille on vaikeaa luopua tavaroistaan, mutta tila ei tavallisessa omakotitalossa vaan mitenkään riitä.

Lässyn lässyn voi että on jollain kauhiaa kun ei ole puutetta mistään ja yltäkylläisyyden keskellä eletään. Anna vähävaraisille liiat lahjat jotka ei tavalliseen omakotitaloosi vaan mitenkään mahdu äläkä märise.

Mikä siinä on, että ette osaa avata suutanne, ja sanoa että ÄLKÄÄ TUOKO MEILLE TAVARAA vaan pitää täällä uikuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on, että ette osaa avata suutanne, ja sanoa että ÄLKÄÄ TUOKO MEILLE TAVARAA vaan pitää täällä uikuttaa?

Aphan sanoi, että sanottu on ja usein, mutta sana ei mene perille.

Jouluna 2007 olin joulupukkina. Yhdessä perheessä läsnä olivat isovanhemmat, vanhemmat ja kaksi karkeasti ottaen 6-vuotiasta tytärtä. Lahjoja oli kaksi isoa säkillistä. Aikuisille oli varsin kohtuullisesti muutama paketti kullekin. Loput olivat näille kahdelle tytölle. Ensimmäiset paketit he avasivat innolla. Sitten he alkoivat pinota niitä torniksi. Kun tornista tuli hutera, he alkoivat kerätä niitä kahdeksi jonoksi olohuoneen lattialle. Jonot olivat metrien mittaisia.

Mikä saa aikuiset ihmiset jotenkin sokeaksi liiallisen tavaran arvolle - olipa kyse lapsille tai itselle haalitusta roinasta? Tämä sama keskustelunaihe on täällä AV:llakin esillä aika ajoin, joten ihan harvinaista tämä ei ole. En suoraan sanoen tajua edes sitä mekanismia, että jos itse on elänyt lapsena köyhästi, niin siitä jotenkin seuraisi tarvis haalia tavaraa. Ymmärrän kyllä, että jos on kärsinyt köyhyydestä, niin arvostaa omaisuutta - jos sellaista saa - mutta miksi ei näe turhan tavaran haitallisuutta?

Tuo yllä kuvattu on tyypillistä jouluisin ylemmän keskiluokan perheissä. Sukulaisperheessä lasten lahjoja on niin paljon, että osa avataan vasta seuraavana päivänä, koska lapset eivät jaksa aattona avata kaikkea. Ihan hullua, todellisuudessa lapsille riittäisi muutama paketti.

Täällä ihan sama! Mummolla on shoppailuongelma, päätti olla ostamatta enää itselleen mitään kun tajusi asian. No nyt hän sitten ostaa meidän tytölle rompetta ja sulkee näin silmänsä omalta tuhlailultaan. Usein roudaa jo valmiiksi liian pieniä vaatteita yms. koska olivat tarjouksessa ja kyllähän nämä nyt varmasti vähän aikaa menevät (joo kyllä 104 senttinen paita mahtuu 125 senttiselle lapselle). Viime talvena toi 10 pipoa joista 1 oli oikean kokoinen (!?) Kaikkea pikkusälää ja krääsää pursuaa ovista ja ikkunoista, viimeksi tyttö sanoi että älä tuo enää värityskirjoja kun mun kaappiin ei mahdu enempää kun ne 30 aikaisempaakin on värittämättä..

Olen yllättynyt siitä, kuinka monen mielestä isovanhemman oikeus on ostaa lapsenlapsilleen mitä haluaa jos aikaa vietetään yhdessä. En tunne ketään lapsiperheitä joissa isovanhemmat eivät olisi lämpimissä väleissä lapsenlapsiin jos vain ovat elossa.

Lahjatkin lakkaavat tuntumasta erityisiltä, kun niitä saa jatkuvasti.

Mua myös inhottaa kun isovanhemmilla oikeus ostaa loputtomasti krääsää, näyttää huonoja lasten ohjelmia sekä syöttää miten epäterveellistä ruokaa haluavat kun ”hemmottelevat”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on (ehkä jonkun muun näkökulmasta positiivinen) ongelma, lapsille läheinen isovanhempi hukuttaa heidät tavaraan.

Ovat tekemissä viikottain ja käyvät yhdessä monenlaisissa kulttuurimenoissa: teatterissa, sirkuksessa, eläin-ja huvipuistoissa jne. Joka paikasta missä käyvät, ostetaan jotain. Ja se ostettava juttu on lähes poikkeuksetta aina joku isompi juttu, lelu tai isokokoinen peli tms. Lapset ovat varmasti ostovaiheessa kyllä pyytäneet ko. ostoksia eli toteuttaa lasten toiveita.

Joulu lähestyy ja mua ahdistaa jo valmiiksi. Paketteja tulee aina vähintään 10 kpl per lapsi ja nekin ovat isokokoisia.

Välit isovanhempaan ovat hyvät ja olen monta kertaa sanonut etteivät ostaisi mitään, kaikuu kuuroille korville. Isovanhemman lapsuuden kodissa on eletty erittäin niukasti ja nyt hyvätuloisena eläkeläisenä mopo tuntuu keulivan todella kovasti.

Selviämmekö tavaravuoresta mitenkään muuten kuin pistämällä samaa tahtia tavaraa kiertoon? Lapsille on vaikeaa luopua tavaroistaan, mutta tila ei tavallisessa omakotitalossa vaan mitenkään riitä.

Joulu lähestyy ja lasten saamien (isovanhempien kustantamien) pakettien paljous ahdistaa jo valmiiksi.

"Jonkun muun näkökulmasta positiivinen ongelma".

Ei ristus.

Av:n näkökulmasta tässä onkin kyseessä psykomummo ja -vaari, joille pitää hankkia lähestymiskielto, rikostuomio ja -rekisteri sekä psykiatrinen diagnoosi. Ja sanoa suorat sanat ja välit poikki.

Eh. Minä ehdottaisin isovanhemmille, että lopettaisivat/vähentäisivät ostoksia ja alkaisivat säästämään lapsille ostosrahat tulevaksi pesämunaksi. Varmaan sitäkin kyllä jo tekevät, mutta siihen varmasti motivoituvat. Ja lapsille kielto pyytää ostamaan mitään.

Itse keskustelisin hyvin vakavasti mieheni ja isovnhempien kanssa, että lapsia ei kerta kaikkiaan saa hukuttaa tavaraan. Se ei tee hyvåä lapsien psyykkiselle kehitykselle.

Lisäksi isovanhemmat eivät saa olla ainoa taho, jotka antavat lapsille mieluisia lahjoja. Vanhemmillakin pitää olla oikeus siihen, vaikka sitten edullisesti käytettyjä leluja kirpparilta. Muuten käy helposti niin, että omat vanhemmat ovat ne, jotka koko ajan kieltävät ja isovanhemmat ovat ne, jotka koko ajan antavat. Ei ole oikein eikä hyväksi lapsien kehitykselle.

Oman lapseni toinen mummo antaa käydessään hirveän kasan tavaraa, vähempikin riittäisi, mutta koska käyntejä on vain muutamia vuodessa asia ei ole ongelma. Jos käyntejä olisi tiheään puhuisin ilman muuta asiasta. Jos isovanhempi loukkaantuu niin sitten loukkaantuu, mutta paljon on varmaan kyse siitä, miten asian esittää. Tietysti kaikkein pahin on se, jos isovanhemmat alkavat antaa tavaraa salassa tai haukkuvat lahjojen antamista kieltänyttä vanhempaa, mutta sitten ei olisi isovanhemmilla asiaa lapsenlapsiaan tapaamaankaan.

Ensimmäiseksi alkaisiin selittää lapsille, miksi jatkuva tavaran hankinta on huonoa, tyyliin merestä kuolevat kalat, kun muoviroinaa on niin paljon. Ehkä isovanhempian kanssa voisi sopia jotain, että säästäisivät rahat ja ostaisivat sitten harvemmin jotain todella isoa vaikka ipadin tai ulkomaanmatkan?

Vierailija kirjoitti:

Miksi et voi antaa niitä tavaroita eteenpäin. Meillä on lähistöllä vaikka kuinka paljon erilaisia toreja , he tulevat myös kotoa hakemaan tavarat. Ainahan se on ollut niin, että loppujen lopuksi se jolla rahat on määrää mitä antaa lahjaksi. Samoin on nykyisinkin häissä, jos morsian antaa tilinumeron lahjarahaa varten, joku aina loukkaantuu, eikä halua olla edes tekemisissä koko pariskunnan kanssa. Omituisin idea olisi säästää tilille lukiokirjoja varten. Jos kovasti määräilet otat aina riskin, että he loukkaantuvat. Kokemusta minullakin on lahjovasta anopista ja anopin siskosta. Ei siitä mitään haittaa lapsille ollut. Jaoin niitä tavaroita kesäisin koko suvulle. Tasan ei mene nallekarkit Suomessakaan.

Mä haluan itse kasvattaa lapseni. Enkä halua että ne tottuu että aina, jatkuvasti, saa liikaa kaikkea. Eikä ikinä tarvi odottaa/haaveilla. Eihän silloin ole edes iloinen saamastaan. Ja kaikki vaan jotta isoäiti vaikuttaa anteliaalta ja parhaalta

up

.