Miksi ihmiset hakevat arvostusta materialla ja ulkonäöllä?

Jotkut ihmiset luulee, että tulee onnee, jos on hienoja materioita. Toistaiseksi maailmassa ei kuitenkaan ole vielä ensimmäistäkään ihmistä, joka olisi tullut onnelliseksi, kun olisi hankkinut jonkin oikein hienon kaman. Pari päivää tai viikon sitä on onnellinen, sitten tajuaa, että ei pysty itse muuttumaan siksi tavaraksi tai mitenkään sulautumaan siihen. Siitä ei tule sen ihmisen mieli, vaikka kuinka yrittäisi. Eihän se tavara voi olla sama, kuin se ihminen. Ei tätä tämän ymmärrettävämmin pysty sanomaan, ainakaan minä.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset luulee, että tulee onnee, jos on hienoja materioita. Toistaiseksi maailmassa ei kuitenkaan ole vielä ensimmäistäkään ihmistä, joka olisi tullut onnelliseksi, kun olisi hankkinut jonkin oikein hienon kaman. Pari päivää tai viikon sitä on onnellinen, sitten tajuaa, että ei pysty itse muuttumaan siksi tavaraksi tai mitenkään sulautumaan siihen. Siitä ei tule sen ihmisen mieli, vaikka kuinka yrittäisi. Eihän se tavara voi olla sama, kuin se ihminen. Ei tätä tämän ymmärrettävämmin pysty sanomaan, ainakaan minä.

Niin mitä sitten? Ovatko nämä ihmiset, jotka julkaisevat kuviaan itsestään ja materiastaan sanoneet, että ulkonäkönsä ja materiansa ovat tehneet heistä onnellisia?

Nämä jotka ostavat kauniita asioita kertovat ostavansa niitä, koska pitävät kauniista asioista. Sen sijaan nämä ympärillä olevat arvostelijat ovat kuitenkin aivan vakuuttuneita ettei asia ole niin, vaan nämä ostavat näitä asioita, koska haluavat arvostusta.

Mikä saa nämä jälkimmäiset ajattelemaan, että ensin mainitut valehtelevat motiiveistaan?

Sanotteko yliopistossa opiskeleville, että oikeasti opiskelet vain arvostuksen takia, et koska pidät alasta?

Miksi se on niin vaikeaa hyväksyä sitä, että toiset haluavat miellyttää itseään eikä ostamisen motiivina ole mitä muut ajattelevat heistä ja sen ajatuksen muokkaaminen?

Teettekin te itse asiat perustuen muiden ajatusten muuttamiseen vai miksi kuvittelette muiden tekevän tätä?

Mistä aloittaja tietää että kaikki hänen mielestään jotain tiettyjä tavaroita ostavat ihmiset hakevat arvostusta muilta näillä tavaroilla? Entä jos he vain tykkäävät niiden tavaroiden ulkonäöstä ja aloittaja onkin itse se, joka arvottaa ja arvostelee ihmisiä tavaroiden/ulkonäön perusteella.

Mikä tarve niin monilla ihmisillä on saada todistettua, että muut ihmiset ovat oikeasti onnettomia?

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset luulee, että tulee onnee, jos on hienoja materioita. Toistaiseksi maailmassa ei kuitenkaan ole vielä ensimmäistäkään ihmistä, joka olisi tullut onnelliseksi, kun olisi hankkinut jonkin oikein hienon kaman. Pari päivää tai viikon sitä on onnellinen, sitten tajuaa, että ei pysty itse muuttumaan siksi tavaraksi tai mitenkään sulautumaan siihen. Siitä ei tule sen ihmisen mieli, vaikka kuinka yrittäisi. Eihän se tavara voi olla sama, kuin se ihminen. Ei tätä tämän ymmärrettävämmin pysty sanomaan, ainakaan minä.

En ole samaa mieltä. Kyllä monet ovat oikein onnellisia ja tyytyväisiä pitkäänkin, kun ovat jotain mielestä saaneet ostettua. Itse ostin takin, jota olin toivonut kauan ja joka kerta kun laitan sen päälle se tekee minut onnelliseksi. Se on juuri sellainen kuin ajattelin sen olevan ja monta kertaa tuolla ulkona ollessani olen ajatellut kuinka onnellinen olen kuin minulla on se päällä eikä sitä vanhaa takkia. Muistan hyvin kun eräs sukulainen oli onnellinen kun osti uuden auton, ei se hänen onnellisuutensa missään viikossa kadonnut. Ei se tietenkään tee immuuniksikaan muilta ongelmilta, mutta kyllä omista tavaroista voi olla onnellinen vaikka maailma muuten pitkiäkin päähän. Siitä omasta kodista varsinkin.

Mä olen kyllä onnellinen omasta talostani, mutta ei tällä nyt kyllä brassailemaan pääse eikä arvostusta saa enkä kaipaakaan.  Tää on mun oma pikku pesäni. 

Eli on asioita, jotka kyllä tuottaa onnea, mutta jos se onni tulee vain siitä, että se asia on mahdollisimman hieno ja kadehdittava ja ilmiselvästi kallis, niin sitten on ihminen aika lailla muitten mielipiteitten orja.  Kyllähän se joillekin tuntuu olevan tärkeätä se, että muut näkee ja kadehtii.  Senhän näkee jo lapsissakin.  Olen itse 50-luvun lapsi ja kyllä jo silloin näki, miten joillekin oli tärkeätä olla hienompia ja kulkea kalliimmissa vaatteissa kuin muut.  Kun meidän naapuriin tuotiin jääkaappia (harvinainen kapistus vielä silloin pikkukylässä) niin pitihän se kaappi olla siinä pihassa näytillä niin pitkään, että kaikki ympärillä asuvat oli tulleet töistä ja nähneet, että hei, noi on ostaneet jääkaapin!  Se oli iso osa sitä jääkaapin tuomaa iloa ja hyötyä.  Me muut köyhät vaan käytettiin yhä kellareita.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tarve niin monilla ihmisillä on saada todistettua, että muut ihmiset ovat oikeasti onnettomia?

Koska jos ei itse ole onnellinen, on lohduttavaa ajatella ettei muutkaan ole, varsinkaan ne jotka herättävät kateutta. Eli helpottavat kateuden aiheuttamaa pahaa mieltään skottelemalla itselleen, ettei ole mitään syytä kateuteen. Tällaisilla aloituksilla saavat vertaistukea kun yhdessä voivat uskotella itselleen ja muille että ei ne kateuden kohteet oikeasti ole sen parempia kuin mekään. Vähättely on yksi selvimmistä kateuden merkeistä.

Vierailija kirjoitti:

Halutaan kuulua joukkoon, näyttää että minäkin pystyn hankkimaan menestyksen merkit. Mutta joo, ihmettelen vielä kolmikymppisiäkin, joilla pitää kodissa olla tietyt designkalut, tietty "hyväksytty" sisustus, ajaa "hyväksyttyä" autoa, harrastaa tiettyjä harrastuksia, matkustaa. Pukeutua tietyllä, "tasoaan" kuvaavalla tavallaan.

Mutta kukaan heistä, joilta kysyisi miksi kulutat noin, ei varmaankaan osaa perustella valintojansa. Mutku näin kuuluu tehdä.

Tämä. Mikäs siinä, jos tykkää panostaa ulkonäköönsä ja ostaa vaikka kalliita laukkuja tms. Mutta osalla tuntuu, että se on pyrkimys peittää omaa epävarmuutta ja sitä ettei uskalleta tai kyetä ajattelemaan omilla aivoilla ja pitää olla niinkuin kaikki muutkin. Ja imagoltaan mahdollisimman menestynyt.

Itse ajattelen, että fiksu ja onnellinen ihminen ei liiemmin vertaile itseään muihin vaan tekee niitä tietoisia valintoja, jotka tuntuvat itsestä hyvältä, toki muut huomioonottaen. Ja osaavat ajatella myös nenäänsä pidemmälle ja olla arvottamatta asioita vain sen ulkoisen perusteella.

Metsäkansan itsetunto? Nykyään entiset puutteet korvataan kys. tapaa. Henkinen köyhyys on vastaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset luulee, että tulee onnee, jos on hienoja materioita. Toistaiseksi maailmassa ei kuitenkaan ole vielä ensimmäistäkään ihmistä, joka olisi tullut onnelliseksi, kun olisi hankkinut jonkin oikein hienon kaman. Pari päivää tai viikon sitä on onnellinen, sitten tajuaa, että ei pysty itse muuttumaan siksi tavaraksi tai mitenkään sulautumaan siihen. Siitä ei tule sen ihmisen mieli, vaikka kuinka yrittäisi. Eihän se tavara voi olla sama, kuin se ihminen. Ei tätä tämän ymmärrettävämmin pysty sanomaan, ainakaan minä.

En ole samaa mieltä. Kyllä monet ovat oikein onnellisia ja tyytyväisiä pitkäänkin, kun ovat jotain mielestä saaneet ostettua. Itse ostin takin, jota olin toivonut kauan ja joka kerta kun laitan sen päälle se tekee minut onnelliseksi. Se on juuri sellainen kuin ajattelin sen olevan ja monta kertaa tuolla ulkona ollessani olen ajatellut kuinka onnellinen olen kuin minulla on se päällä eikä sitä vanhaa takkia. Muistan hyvin kun eräs sukulainen oli onnellinen kun osti uuden auton, ei se hänen onnellisuutensa missään viikossa kadonnut. Ei se tietenkään tee immuuniksikaan muilta ongelmilta, mutta kyllä omista tavaroista voi olla onnellinen vaikka maailma muuten pitkiäkin päähän. Siitä omasta kodista varsinkin.

Totta kai voi ja saa olla onnellinen jostain uudesta takista, mutta ei se sinun kokonaistilannettasi miksikään muuta.   Onnellisuus ja tyytyväisyys koostuu monista asioista.  Materia ei ole siinä ehkä ihan ensimmäisenä.  Jos ihmisen perusasiat ei ole kunnossa ja huoli niistä painaa koko ajan, niin ei se uusi takki paljoa auta.  Riippuu tietysti siitä, minkä suuruisista mittapuista on kyse.   Yksi varakas lapsensa menettänyt isä sanoi, että antaisi kaiken omaisuutensa ja asuisi vaikka missä töllissä, tai itse asiassa antaisi pois jopa oman elämänsä, kunhan vain lapsi olisi saanut elää.   Jotkut ihmiset on muuttaneetkin elämänarvojaan jonkun ison katastrofin jälkeen, ei ole enää niin tärkeätä se, mitä muut ajattelee ja miltä ulospäin näyttää. 

Tärkeintä on se, että ihminen voisi elää itselleen mielekästä elämää.   Kaikkien onni ei todellakaan ole muitten määriteltävissä.   

Vierailija kirjoitti:

Metsäkansan itsetunto? Nykyään entiset puutteet korvataan kys. tapaa. Henkinen köyhyys on vastaus.

Miksi vain ulkonäköön ja materian haalimiseen panostaminen on tyhjyyden täyttämistä? Miksei koskaan kuule että Mirjami-mummin sukkien neulomis-harrastus on tyhjyyden täyttämistä? Mielestäni kaikki ihmisen toiminta on ihan yhtä paljon tyhjyyden täyttämistä. Kuka sen edes määrittelee, mikä on "vain tyhjyyden täyttämistä" ja mikä ei? Ja mitä sillä "tyhjyydellä" tarkoitetaan? Jos päätän etten halua alistua ulkonäköni ja materian haalimisen vangiksi vaan käytänkin kaiken vapaa-aikani istumalla sängylläni tuijottaen tyhjää seinää, saanko siitä jonkin henkisen kruunun päähäni, koska enhän sentään täytä "tyhjyyttä" ulkonäköni kohentamiseen tai minua miellyttävän materian hankkimiseen?

Ihminen on omien geeniensä orja.

Aikanaan, kun eläminen oli kamppailua selviytymisestä, kilpailu oli perusteltua.

Nyt kun kilpailu on maapallon tuhoamista jotta saataisiin isompi talo "arvostetulta alueelta" ja päästäisiin matkustamaan tolkuttomasti saastuttavalla lentokoneella Dubain keinotekoiseen muovihelvettiin, ihmiset eivät tajua muuttaa toimintamallejaan sellaisiksi jotka sopisivat yltäkylläiseen maailmaan jossa elämme.

Järkevämpää olisi kilpailla muilla asioilla kuin koreudella ja materialla. Ehkä, jos maapallo on vielä silloin asumiskelpoinen, muutaman kymmenen tuhannen vuoden kuluttua ihmiset ovat päivittäneet ajatteluaan.

Mielenkiintoinen aihe ja hyviä ajatuksia aiheesta.

Elämähän on monille kilpailua. Jopa niille jotka kokevat olevansa kilpailun ulkopuolella.

Antakaa ihmisten nauttia materiasta ja rikkauksistaan. Ei oo teiltä pois.

Hyvä aihe. Herättää kyllä monenlaisia ajatuksia.

Minusta kuitenkin se on niinkin yksinkertaista, että siisti ulkonäkö on vain merkki siitä että tyyppi ehkä osaa huolehtia itsestään. Hänelle on myös ehkä houkuttelevampi mennä juttelemaan kuin henkilölle joka ei huolehdi ulkonäöstään, sehän on selvä asia. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että arvostaisin kyseistä henkilöä ulkonäön vuoksi. Ihmiset huolehtivat ulkonäöstään, koska haluavat olla terveitä ja näyttääkkin sen, että ovat terveitä, hyvinvoivia ja hyvännäköisiä.

Materialla pröystäilystä en pidä, kuten suurin osa Suomalaisista. Toki jos on rahaa ja varaa laitella laadukkaampaa tai jotain kalliimpaa jos haluaa, niin miksei? Oma valintahan se on eikä se kuitenkaan herätä minussa sellaista tunnetta, että jotenkin arvostaisin kyseistä henkilöä enemmän. Tiedostan vain sen, että hänellä on varaa ja on taloudellisesti siinä asemassa. Hieno asia jos on onnistunut ja onhan se omalla tavallaan positiivinen juttu :). Arvostus ihmiseen pohjimmiltaan syntyy monesta eri asiasta, eikä materia tai ulkonäkö ole todellakaan päävaikuttajina siinä.. Jos on niin minusta sitten ollaan kyllä hieman väärällä asenteella liikenteessä.

Raha ja materia antaa kyllä mahdollisuuksia tehdä asioita, mutta muistakaahan että se ei kuitenkaan tee meistä ratkaisevasti onnellisia :).