Voiko ihastua näin järjettömästi alle kuukaudessa? Kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

tyryt kirjoitti:

Hieno juttu, mutta jos rakkautta ruvetaan vannomaan viikon sisällä niin se on minusta vähän kummallista. Ihastuminen ja rakastaminen ovat vähän eri asioita kuitenkin, jälkimmäinen on sellainen kokonaisvaltainen asia jossa hyväksytään se ihminen vikoineen päivineen ja niitä ei vielä viikossa ja alkuhuumassa ehdi tulla esiin. Tai sitten ihmiset määrittelevät nämä kovin eri tavoin. 

Eli meinaat että salamarakastumisessa ei tajuta, että kukaan ei ole täydellinen, eikä olla jo valmiita hyväksymään ne tulevaisuudessa mahdollisesti ilmi tulevat puutteellisuudet? :) 

Jotkut ovat ihan kykeneviä ennakoimaan tämmöisetkin asiat, silloin sitä rakkautta ei tarvitse pantata vuositolkulla, kunnes kaikki mahdolliset viat ovat tiedossa. 

Perspektiivieroavaisuus! 

Olisitko valmis menemään naimisiin tuon ihmisen kanssa? Tapaamaan hänen sukunsa ja ystävänsä ja tutustuttamaan hänet omiisi, luopumaan omasta asunnostasi muuttaaksesi hänen kanssaan yhteen sillä ajatuksella, että todella jaatte koko loppuelämänne yhdessä? Hankkimaan lapsia, jos olette siinä iässä ja vielä suunnittelette lasten hankkimista? Sitoutumaan omaishoitajaksi, jos toiselle nyt puhkeaisi jokin vakava sairaus?

Itselleni ihastumisen ja rakastamisen ero on siinä, että minusta rakkautta on se, että on valmis sitoutumaan loppuiäkseen. Yhden tapaamisen tai edes yhden tai kahden vuoden seurustelun jälkeen en itse olisi ollut siihen valmis.

nr 6

Lyhyesti - kyllä. (Lapsia ei, ollaan molemmat veloja.) Joulusuunnitelmiin kuuluu jo tapaaminen minun sukuni kanssa, uuden vuoden aaton bileissä hän tapaa kaikki ystäväni (juhlat on mun luona). 

Mulla on oma talo, eli siitä en luovu, mutta tyyppi on toki tervetullut muuttamaan sinne kanssani. :) 

Missä tapasitte ap?

Äkki-ihastuminen, reilu vuosi siitä ja yhteinen lapsi. Avioliittoon 5 päivää ennen lapsen syntymää. 12 vuotta yhdessä. Löysimme taas sen alun huomion, onhan tähän vaiheita mahtunut. Go for it - anna mennä. Meillä on vain tämä yksi elämä.

Vierailija kirjoitti:

Äkki-ihastuminen, reilu vuosi siitä ja yhteinen lapsi. Avioliittoon 5 päivää ennen lapsen syntymää. 12 vuotta yhdessä. Löysimme taas sen alun huomion, onhan tähän vaiheita mahtunut. Go for it - anna mennä. Meillä on vain tämä yksi elämä.

Hurmion piti lukea - no miksei huomionkin.

Tapasin mieheni teininä, joten aika normaalia varmasti, että meillä oli juuri kuvailemasi meininki. Silloin asuttiin erimaissa, ja piti oikeesti tarkkaan pohtia, että onko järkeä teini-ihastuksen takia muutta maanosaa. Otettiin kuitenkin riski ja yhä edelleen vuosia myöhemmin täysin samameininki jatkuu eli ei pelkästään rakasteta toisiamme ihan älyttömästi, mutta ollaan edelleen todella ihastuneita toisiimme. 

Oltiin neljänkympin molemmin puolin, kun tavattiin - ero molemmilla takana.

Se ensimmäiset 8 kuukautta oli ihan hullua aikaa, unohdin miten syödään, pärjäsin kolmen tunnin yöunilla, oli ihan psykoosin oireet.

Sittemmin se on vähän tasoittunut, mutta suhde jatkuu kyllä. Ja nyt ymmärrän sen ohjeen, että pitää välillä muistella suhteen alkuaikoja. Aiemmissa suhteissa en ollut kokenut mitään vastaavaa, joten ei ollut oikein muisteltavaakaan.

Nyt takana viisi vuotta elämäni parasta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Mies haluaa sulta vain p ersettä, jättää kohta löytäessään uuden p a nopuun. Been there done that.

Ikävää että sinulle on käynyt noin :(

Tämä mies ei kyllä ole mikään häntäheikki, joka juoksee jokaisen naisen perässä. Sen enempää en halua tilannetta avata täällä. Sängyssä meillä on ihanaa yhdessä, toisen varovaista opettelua ja nautinnon antamista (ja saamista). Tuollaista huomioimista sekä haluista ja toiveista etukäteen puhumista en ole myöskään kohdannut aiemmin.

Ap.

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus kirjoitti:

Niin kauan on hienoa kun on nuo alkuhuuman voimakkaat tunteet ihastunut/rakastanut, mutta mitä sitten tulee tapahtumaan kun saapuu se ARKI eli todellisuus, ja ne mahdolliset ensimmäiset isommat riidat?

Ei nyt maalata piruja seinille, onhan se tietysti hienoa jos on löytänyt jonkun ihanan kumppanin ruuhkavuosien keskellä, kun tiedetään että se voi olla monille erittäin vaikeaa, mutta hienoa että ap:lle kävi hyvä tsägä.

Toivottavasti/vieläkö rakkaus kantaa kun järvet jäätyvät ja lumeen peittyy niityt vihreät.

No sitähän ei tietenkään voi tietää. En ole tässä häitä suunnittelemassa kuitenkaan, päivä kerrallaan.

Halusin vain kuulla muiden kokemuksia. Olen hyvin tietoinen missä vaiheessa suhteemme on ja mitkä ovat mahdolliset vaarat ja sudenkuopat. Miksi silti maalaisin piruja seinille nyt, että "no ei tästä kuitenkaan mitään tule, kun syyt X, Y ja Z"?

Ajattelin nauttia täysillä joka sekunnista :)

Ap.

Kyllä sellaista voi käydä! Minä menin ihan tavallisille Tinder-treffeille alkuvuodesta, ja ne ekat treffit kestivätkin sitten vuorokauden. Oltiin kyllä puhuttu muutaman kerran pitkä puhelukin sen viikon aikana, kun tinderistä toisemme löydettiin mutta ei vielä ehditty treffeille.

Siitä lähtien ollaan oltu erottamattomat, ja tavataan toistemme ystäviä ja sukulaisia sitä mukaa, kun ehditään. Kaikki viikonloput ja lomat vietetty yhdessä jne. 

Jonkun kanssa kaikki vaan loksahtaa kerralla kohdalleen! Se on harvinaista, mutta mahdollista :-)

n46

Vierailija kirjoitti:

Missä tapasitte ap?

Sanotaanko näin, että ollaan tiedetty toisemme ulkonäöltä ja töiden merkeistä (ei sama työpaikka) jo vajaa pari vuosikymmentä varmaan. Nyt syksyllä jostain syystä aloimme jutella, kun näimme baarissa, vaikka aiemmin olemme vain moikkailleet (se vetovoima.. jokin veti mua hänen luo todella voimakkaasti). En tiennyt hänen suhdetilanteestaan mitään eikä hän minun, kun kohtasimme. Keskustelun myötä se kävi selväksi, että ollaan vapailla vesillä molemmat. Oltiin koko loppuilta yhdessä, mutta yöksi mentiin omiin koteihin. Vaihdettiin numerot ja intensiivinen yhteydenpito alkoi heti. Menin hänen luokseen pari päivää tuon baari-illan jälkeen ja siitä ei ole ollut enää paluuta.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Oltiin neljänkympin molemmin puolin, kun tavattiin - ero molemmilla takana.

Se ensimmäiset 8 kuukautta oli ihan hullua aikaa, unohdin miten syödään, pärjäsin kolmen tunnin yöunilla, oli ihan psykoosin oireet.

Sittemmin se on vähän tasoittunut, mutta suhde jatkuu kyllä. Ja nyt ymmärrän sen ohjeen, että pitää välillä muistella suhteen alkuaikoja. Aiemmissa suhteissa en ollut kokenut mitään vastaavaa, joten ei ollut oikein muisteltavaakaan.

Nyt takana viisi vuotta elämäni parasta aikaa.

Siis ihana kuulla näitä tarinoita <3 

Itsekin olen unohtanut syödä ja nukkumisen kanssa on vähän niin ja näin myös, sama toisella osapuolella.

Ap.

Nimenomaan ne järjettömät ihastumiset voivat tapahtua nopeasti. Minulla ei ole mennyt kuukautta, vaan pari tuntia on riittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan ne järjettömät ihastumiset voivat tapahtua nopeasti. Minulla ei ole mennyt kuukautta, vaan pari tuntia on riittänyt.

No käytännössä katsottuna tämäkin ihastuminen tapahtui kyllä nopeammin kuin kuukaudessa, mutta koska tuosta kohtaamisesta alkaa olla nyt n. 3 viikkoa aikaa, niin siksi muotoilin kysymyksen noin.

Toinen osapuoli mainitsi jo, että tuntuu siltä että on ihan justiinsa rakastumassa minuun ja mulla on samanlainen olo. Huom!  Rakastumisen tunne ja rakastaminen, tiedän kyllä eron. Mutta en olisi uskonut, että edes niitä rakastumisen tunteita voisi tulla näin nopeasti. Järki sanoo ettei voi tulla, mutta sydän on kyllä aiiiivan täysin eri mieltä. Ehkä kuuntelen sitä sydäntä tällä kertaa, mitä se järki minulle viimeksikään toi.. ei ainakaan tälläistä kemiaa :)

Ap.

Siis mitä ihmettä, just noinhan sitä ihastutaan. Tuo just on se kipinä ja kemia, josta palstalla aina puhutaan - sitä joko on tai ei ole. Ja kun on, se on just tuollaista.

Onnea, ap! Nauti täysillä, älä jarruttele! :)

Itse ihastuin tuolla tavalla ihan hetkessä. Itseasiassa se tunne oli aika hurja jo ensitapaamisella, en ollut tuntenut sellaista kipinää koskaan ennen. Tuntui jotenkin hölmöltä, kun en toista tuntenut yhtään ja muutenkin olin oppinut sellaiseen ajatusmalliin, että hetken "hulluudesta" seuraa vain särkynyt sydän ja että se on ihan höpönlöpöä, että sillä tavalla voisi heti tuntea löytäneensä ns. sen oikean. Pelotti, mutta en pystynyt silti edes peloilla ja epäilyksillä jarruttamaan tunteitani, se oli vaan todellakin niin järjetöntä ja voimakasta ihastumista. Toinen tunsi myös samoin, vaikka oli aiemmin ollut aika varautunut eikä esimerkiksi päästänyt helposti lähelleen yms, lähinnä oli naisten kanssa ollut vain kevyt hauskanpito ja kiva hengailu ajatuksena vakavan parisuhteen, rakastumisen, yhteisen tulevaisuuden rakentamisen yms sijaan. Mutta ei me vaan voitu mitään sille miten se tunne vei mukanaan.

Ja hyvin meillä ainakin kävi, vaikka jotkut alkuaikoina tuota vanhaa ajatusmalliani ruokkivatkin epäilyillään ja muutenkin naureskelivat, kun kerroin miltä tuntuu. Itsellä silti siitä järjen äänestä ja sen pelotteluista huolimatta oli tietyllä tavalla kokoajan tunne, että tämä on oikeasti jotain erityistä ja että tämä oikeasti kestää. Nyt tuosta on jo 5 vuotta, mentiin viime vuonna naimisiin ja tällä hetkellä odotan ensimmäistä lastamme. Ollaan todella onnellisia ja edelleen meillä on ihan erilaista kipinöintiä, intohimoa ja rakkauden tunnetta kuin mitä kenenkään muun kanssa - edes teininä ei tuntunut tältä. Tottakai alkuhuuma on (lähes?) jokaisessa suhteessa ja tietty määrä tasoittumista ja arkistumista kuuluu asiaan, mutta silti. Vaikka en enää jokaikinen kerta kuin esim. näen mieheni tai vain kuulen hänen äänensä puhelimessa tunne sitä jalat alta-fiilistä mitä tuolloin, kyllä hän silti saa sen fiiliksen säännöllisesti aiheutettua näiden vuosien jälkeenkin.

Kaikkea hyvää teille ap, nauti tuosta ihanasta tunteesta! Toivon, että siitä seuraa jotain pysyvää :) Mutta toisaalta vaikka ei seuraisi, ei se tarkoita, etteikö tuo olisi silti kokemisen arvoinen juttu elämässä eli jos jotain olen oppinut niin sen, ettei kannata antaa pelkojen, epävarmuuksien, muiden kommenttien yms jarrutella. Kerran täällä vaan edetään ja sitä rataa, kliseistä mutta totta!

N31

Vierailija kirjoitti:

Itse ihastuin tuolla tavalla ihan hetkessä. Itseasiassa se tunne oli aika hurja jo ensitapaamisella, en ollut tuntenut sellaista kipinää koskaan ennen. Tuntui jotenkin hölmöltä, kun en toista tuntenut yhtään ja muutenkin olin oppinut sellaiseen ajatusmalliin, että hetken "hulluudesta" seuraa vain särkynyt sydän ja että se on ihan höpönlöpöä, että sillä tavalla voisi heti tuntea löytäneensä ns. sen oikean. Pelotti, mutta en pystynyt silti edes peloilla ja epäilyksillä jarruttamaan tunteitani, se oli vaan todellakin niin järjetöntä ja voimakasta ihastumista. Toinen tunsi myös samoin, vaikka oli aiemmin ollut aika varautunut eikä esimerkiksi päästänyt helposti lähelleen yms, lähinnä oli naisten kanssa ollut vain kevyt hauskanpito ja kiva hengailu ajatuksena vakavan parisuhteen, rakastumisen, yhteisen tulevaisuuden rakentamisen yms sijaan. Mutta ei me vaan voitu mitään sille miten se tunne vei mukanaan.

Ja hyvin meillä ainakin kävi, vaikka jotkut alkuaikoina tuota vanhaa ajatusmalliani ruokkivatkin epäilyillään ja muutenkin naureskelivat, kun kerroin miltä tuntuu. Itsellä silti siitä järjen äänestä ja sen pelotteluista huolimatta oli tietyllä tavalla kokoajan tunne, että tämä on oikeasti jotain erityistä ja että tämä oikeasti kestää. Nyt tuosta on jo 5 vuotta, mentiin viime vuonna naimisiin ja tällä hetkellä odotan ensimmäistä lastamme. Ollaan todella onnellisia ja edelleen meillä on ihan erilaista kipinöintiä, intohimoa ja rakkauden tunnetta kuin mitä kenenkään muun kanssa - edes teininä ei tuntunut tältä. Tottakai alkuhuuma on (lähes?) jokaisessa suhteessa ja tietty määrä tasoittumista ja arkistumista kuuluu asiaan, mutta silti. Vaikka en enää jokaikinen kerta kuin esim. näen mieheni tai vain kuulen hänen äänensä puhelimessa tunne sitä jalat alta-fiilistä mitä tuolloin, kyllä hän silti saa sen fiiliksen säännöllisesti aiheutettua näiden vuosien jälkeenkin.

Kaikkea hyvää teille ap, nauti tuosta ihanasta tunteesta! Toivon, että siitä seuraa jotain pysyvää :) Mutta toisaalta vaikka ei seuraisi, ei se tarkoita, etteikö tuo olisi silti kokemisen arvoinen juttu elämässä eli jos jotain olen oppinut niin sen, ettei kannata antaa pelkojen, epävarmuuksien, muiden kommenttien yms jarrutella. Kerran täällä vaan edetään ja sitä rataa, kliseistä mutta totta!

N31

Ihana tarina, kiitos :)

Ja kaikkea hyvää myös teille!

Nautin kyllä tästä tunteesta <3 Koska edellisen suhteen päättymisestä on niin vähän aikaa, niin tämän onnen olen kyllä pitänyt visusti piilossa vielä. Siksikin, kun en jaksa tai halua todistella tunteitani muille tässä vaiheessa, enkä kaipaa epäilijöitä ympärilleni. Tiedän kyllä aikuisena ihmisenä, mitkä ovat vaihtoehdot, että miten tässä voi käydä. En murehdi etukäteen, vaan annan palaa nyt. Tämä on niin mahtavaa.

Ja tosiaan, kuten joku sanoi aiemmin, kävi tässä miten tahansa, niin laimea ihastus ei varmasti jatkossa tunnu kyllä enää missään.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus kirjoitti:

Niin kauan on hienoa kun on nuo alkuhuuman voimakkaat tunteet ihastunut/rakastanut, mutta mitä sitten tulee tapahtumaan kun saapuu se ARKI eli todellisuus, ja ne mahdolliset ensimmäiset isommat riidat?

Ei nyt maalata piruja seinille, onhan se tietysti hienoa jos on löytänyt jonkun ihanan kumppanin ruuhkavuosien keskellä, kun tiedetään että se voi olla monille erittäin vaikeaa, mutta hienoa että ap:lle kävi hyvä tsägä.

Toivottavasti/vieläkö rakkaus kantaa kun järvet jäätyvät ja lumeen peittyy niityt vihreät.

No sitähän ei tietenkään voi tietää. En ole tässä häitä suunnittelemassa kuitenkaan, päivä kerrallaan.

Halusin vain kuulla muiden kokemuksia. Olen hyvin tietoinen missä vaiheessa suhteemme on ja mitkä ovat mahdolliset vaarat ja sudenkuopat. Miksi silti maalaisin piruja seinille nyt, että "no ei tästä kuitenkaan mitään tule, kun syyt X, Y ja Z"?

Ajattelin nauttia täysillä joka sekunnista :)

Ap.

Mitä sitä ihminen viddumaiselle luonteelleen mahtaa, siksi.

Elämä ei ole mikään Reilukerho, enkä ole minäkään.

Parempi kun ajattelee aina lähtökohtaisesti kielteisesti, niin harvemmin joutuu pettymään.

Tapasin tuota miestä taas eilen illalla. Miten voi olla niin hyvä olla toisen lähellä ja tuntuu, että tarpeeksi lähelle ei edes pääse. Kaikki epävarmuudet omasta kropasta ja mielestä katoavat, kun on vaan niin luonnollista olla siinä hänen sylissään <3

Toivon tälläisen tunteen ihan jokaiselle, joka ei ole koskaan kokenut järjetöntä ihastumista, kuten en minäkään aiemmin. On kokemisen arvoinen juttu, kunhan se tunne on molemminpuolinen <3 

Ap.

Ketjun ensimmäinen "alapeukutan jokaista onnellisuutta sisältävää vastausta" -tyyppi on löytynyt. Menipä siinä yllättävän pitkään :D

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Tapasin tuota miestä taas eilen illalla. Miten voi olla niin hyvä olla toisen lähellä ja tuntuu, että tarpeeksi lähelle ei edes pääse. Kaikki epävarmuudet omasta kropasta ja mielestä katoavat, kun on vaan niin luonnollista olla siinä hänen sylissään <3

Toivon tälläisen tunteen ihan jokaiselle, joka ei ole koskaan kokenut järjetöntä ihastumista, kuten en minäkään aiemmin. On kokemisen arvoinen juttu, kunhan se tunne on molemminpuolinen <3 

Ap.

Ihanaa, muistan niin hyvin tuon tunteen, kun tuntuu ettei pääse toista tarpeeksi lähelle. Sisäkkäinkin ollessa halusi vain lähemmäs :D Mulle se rakastumisen tunne oli toisaalta ahdistava, kun se oli niin valtava tunnemyrsky, kaikki oli jotenkin "enemmän". Mihinkään ei voinut keskittyä.  Nyt on ihana olla tämmöisessä tasaisessa, hyvässä arjessa :) Saman tyypin kanssa siis vielä kymmenen vuoden jälkeen :)