Lue keskustelun säännöt.
Ihme vääntö naimisiinmenosta. Suhde lukossa?
25.10.2018 |
Olimme miehen kanssa heti alusta asti puhuneet siitä, että menemme naimisiin joku päivä. Kerroin hänelle, että minulle virallisesti sitoutuminen on tärkeää, varsinkin jos omistamme yhdessä esimerkiksi asunnon. Mies oli asian kanssa sinut, ja ostimmekin asunnon yhdessä. Puhuimme niihin aikoihin paljon kihloista (mies otti enimmäkseen puheeksi), mutta niihin aikoihin koimme yhdessä pienen tragedian, minun sairastuminen (krooninen sairaus), työongelmat sekä ensimmäiset suhdetta horjuttavat riidat.
Aloimme päästä kaikesta yli ja asiat meni hyvin. Kosin miestäni hetken mielenjohteesta ja mies sanoikin kyllä (olin puhunut että parin vuoden päästä voisimme sanoa tahdon). Meni noin viikko ja mies humalassa sanoi ettei mene ikinä kanssani naimisiin. Nyt on tästä lauseesta mennyt puoli vuotta ja tunnen olevani jumissa.
Mies katuu sanojaan, mutta ei sitä että purki kihlauksen. Hänen mielestään, nyt kun elämämme on epävakaata (työt ovat määräaikaisia, jne), ei voi mennä naimisiin ja hän ei halua. Itse taas olen vieläkin vihainen millä tavoin mies sanoi tämän.
Mies kyllä sanoo, että ehkä tässä viiden vuoden sisällä olisi aika, mutta ei lähiaikoina. Itse en taas usko, että oikeaa aikaa koskaan tulee, vaan hän tulee keksimään lisää syitä miksi ei.
Yritin erota, mies ei "anna". Ei halua lopettaa millään suhdetta, mutta ei halua vain olla virallisesti kanssani yhdessä. Itsellä taas nyt ajatus, että jos en kelpaa nytkään, en kelpaa koskaan, enkä halua antaa miehelle sitä, että sitten kun hänelle asia kävisikin, minun pitäisi vain olla heti mukana.
Ärsyttävä tilanne! Kumpa en olisi koskaan edes puhunut koko avioliitosta. Nyt se rasittaa koko suhdetta! Aivan älytöntä.
Tiedättekö kun teitä on loukattu ja joku asia on teiltä kielletty, siitä tulee jo liian iso asia päästä yli? Onko muilla tälläisestä kokemusta? Samanlaista vääntöä?
Vaikea päästä yli ja niellä kiukkua... Mitä te tekisitte? Olenko avian kohtuuton? Olemme olleet yhdessä kohta 4 vuotta ja omistamme asunnon yhdessä ja olemme yli 30 molemmat.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen naimisissa, en pidä sormusta, mutta en yksinkertaisesti tiedä mitä eroa olisi avoliittoon verrattuna. Naimisiin menin silloin syntyneen lapsen takia, mutta ei se olisi välttämätöntä ollut. Minä olen sitoutunut ihmiseen, en papin aameneen tai johonkin naiviin "lupaukseen". Sanoja tässä maailmassa riittää, teot ratkaisevat. Sormus, aamen, nimi maistraatin tai kirkon papereissa ei ole tae yhtään mistään jatkuvasta tai pysyvästä. Siitä kertovat avioerotilastotkin. Avioliitossa oleminen ei takaa yhtään mitään, jos puoliso toisen löytää ja haluaa mennä, hän menee. Ei siinä sormus nimetöntä paina.
Minä olen tuon toisen ihmisen kanssa, koska haluan olla. Ei siihen olisi avioliittoa tarvinnut.
Se on totta, että ei se avioliitto estä ihmistä lähtemästä. Ehkä kyse on vain periaatteesta. En ole uskonnollinen, en kuulu kirkkoon, joten ne papin aamenet ei tässä muutenkaan paina. En kaipaa häitä, haluaisin vain sen yhden päivän joka on meidän. Maistraatti ja syömään läheisten kesken. Nimeäkään en halua vaihtaa, ja yksi sormus riittänee. Eli en haluaisi mennä naimsiin pelkän häähössötyksen takia, haluan vain antaa lupauksen virallisesti miehelle, että tässä olen ja pysyn. :) Toivotaan, että se päivä joku päivä tulee! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli samantyyppinen ex. Hän ei halunnut naimisiin, vaikka olimme pitkään avoliitossa. Minä olisin halunnut, mutta en siitä jankuttanut vaan kerran pari hänelle mainitsin. Oli asunto ja 2 lasta. Sitten, kun halusin eron ja olin sen jo itsekseni täysin miettinyt niin mies olisi tehnyt, vaikka mitä. Jopa kosi ja halusi kovastinaimisiin. Ero tuli kuitenkin täysin muista syistä. En itse enää siinä vaiheessa halunnut naimisiin vaan erota. Erottiin.
Jälkeenpäin ollaan juteltu. Ymmärsin vasta myöhemmin, että naimisiin menemisen kammo hänellä johtuu omasta lapsuudestaan: useiden erojen näkemisestä ja kokemisesta. Hän oli ja on edelleenkin vakuuttunut, että naimisiinmeno tuhoaa suhteen. On kuitenkin hyvä mies eikä petä, mutta naimisiin ei mene vaan nytkin elää avoliitossa. Itse olen onnellisesti naimisissa nykyään, vaikka eron jälkeen olin päättänyt olematta ikinä menemättä naimisiin. Tuli vaan elämäni mies vastaan, ja kaikki tuntui itsestään selvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen naimisissa, en pidä sormusta, mutta en yksinkertaisesti tiedä mitä eroa olisi avoliittoon verrattuna. Naimisiin menin silloin syntyneen lapsen takia, mutta ei se olisi välttämätöntä ollut. Minä olen sitoutunut ihmiseen, en papin aameneen tai johonkin naiviin "lupaukseen". Sanoja tässä maailmassa riittää, teot ratkaisevat. Sormus, aamen, nimi maistraatin tai kirkon papereissa ei ole tae yhtään mistään jatkuvasta tai pysyvästä. Siitä kertovat avioerotilastotkin. Avioliitossa oleminen ei takaa yhtään mitään, jos puoliso toisen löytää ja haluaa mennä, hän menee. Ei siinä sormus nimetöntä paina.
Minä olen tuon toisen ihmisen kanssa, koska haluan olla. Ei siihen olisi avioliittoa tarvinnut.
Se on totta, että ei se avioliitto estä ihmistä lähtemästä. Ehkä kyse on vain periaatteesta. En ole uskonnollinen, en kuulu kirkkoon, joten ne papin aamenet ei tässä muutenkaan paina. En kaipaa häitä, haluaisin vain sen yhden päivän joka on meidän. Maistraatti ja syömään läheisten kesken. Nimeäkään en halua vaihtaa, ja yksi sormus riittänee. Eli en haluaisi mennä naimsiin pelkän häähössötyksen takia, haluan vain antaa lupauksen virallisesti miehelle, että tässä olen ja pysyn. :) Toivotaan, että se päivä joku päivä tulee! Ap
Itse en näe tilanteessa oikein ongelmaa kummankaan kannalta, tällainen nössö myötäilijä ja miellyttämisenhaluinen kun olen: jos ette mene naimisiin, voitte silti illastaa, antaa lupauksen ja viettää ihanan päivän kavereiden kanssa ja yön yhdessä. Jos menette, teette kaikki samat asiat ja suhde jatkuu samaa rataa.
En siis koe naimisiinmenoa minään valtavana virstanpylväänä parisuhteessa. Parisuhteet rullaa melko usein samoilla raiteillaan riippumatta siitä mennäänkö naimisiin vai ei. Jos suhde toimii kaikilla osa-alueilla hyvin, ei naimisiinmenosta ehkä kannata rakentaa mitään valtavaa kynnyskysymystä, niin kuin te molemmat tunnutte nyt tekevän.
Jos epäilet miehen sitoutumista suhteeseenne, kannattaa varmaankin harkita eroa. Jos et epäile, ongelmaa ei luulisi olevan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen naimisissa, en pidä sormusta, mutta en yksinkertaisesti tiedä mitä eroa olisi avoliittoon verrattuna. Naimisiin menin silloin syntyneen lapsen takia, mutta ei se olisi välttämätöntä ollut. Minä olen sitoutunut ihmiseen, en papin aameneen tai johonkin naiviin "lupaukseen". Sanoja tässä maailmassa riittää, teot ratkaisevat. Sormus, aamen, nimi maistraatin tai kirkon papereissa ei ole tae yhtään mistään jatkuvasta tai pysyvästä. Siitä kertovat avioerotilastotkin. Avioliitossa oleminen ei takaa yhtään mitään, jos puoliso toisen löytää ja haluaa mennä, hän menee. Ei siinä sormus nimetöntä paina.
Minä olen tuon toisen ihmisen kanssa, koska haluan olla. Ei siihen olisi avioliittoa tarvinnut.
Se on totta, että ei se avioliitto estä ihmistä lähtemästä. Ehkä kyse on vain periaatteesta. En ole uskonnollinen, en kuulu kirkkoon, joten ne papin aamenet ei tässä muutenkaan paina. En kaipaa häitä, haluaisin vain sen yhden päivän joka on meidän. Maistraatti ja syömään läheisten kesken. Nimeäkään en halua vaihtaa, ja yksi sormus riittänee. Eli en haluaisi mennä naimsiin pelkän häähössötyksen takia, haluan vain antaa lupauksen virallisesti miehelle, että tässä olen ja pysyn. :) Toivotaan, että se päivä joku päivä tulee! Ap
Itse en näe tilanteessa oikein ongelmaa kummankaan kannalta, tällainen nössö myötäilijä ja miellyttämisenhaluinen kun olen: jos ette mene naimisiin, voitte silti illastaa, antaa lupauksen ja viettää ihanan päivän kavereiden kanssa ja yön yhdessä. Jos menette, teette kaikki samat asiat ja suhde jatkuu samaa rataa.
En siis koe naimisiinmenoa minään valtavana virstanpylväänä parisuhteessa. Parisuhteet rullaa melko usein samoilla raiteillaan riippumatta siitä mennäänkö naimisiin vai ei. Jos suhde toimii kaikilla osa-alueilla hyvin, ei naimisiinmenosta ehkä kannata rakentaa mitään valtavaa kynnyskysymystä, niin kuin te molemmat tunnutte nyt tekevän.
Jos epäilet miehen sitoutumista suhteeseenne, kannattaa varmaankin harkita eroa. Jos et epäile, ongelmaa ei luulisi olevan?
Jos avioliitto ei muuta mitään, miksi kynnys sen solmimiseen on sitten niin korkea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen naimisissa, en pidä sormusta, mutta en yksinkertaisesti tiedä mitä eroa olisi avoliittoon verrattuna. Naimisiin menin silloin syntyneen lapsen takia, mutta ei se olisi välttämätöntä ollut. Minä olen sitoutunut ihmiseen, en papin aameneen tai johonkin naiviin "lupaukseen". Sanoja tässä maailmassa riittää, teot ratkaisevat. Sormus, aamen, nimi maistraatin tai kirkon papereissa ei ole tae yhtään mistään jatkuvasta tai pysyvästä. Siitä kertovat avioerotilastotkin. Avioliitossa oleminen ei takaa yhtään mitään, jos puoliso toisen löytää ja haluaa mennä, hän menee. Ei siinä sormus nimetöntä paina.
Minä olen tuon toisen ihmisen kanssa, koska haluan olla. Ei siihen olisi avioliittoa tarvinnut.
Se on totta, että ei se avioliitto estä ihmistä lähtemästä. Ehkä kyse on vain periaatteesta. En ole uskonnollinen, en kuulu kirkkoon, joten ne papin aamenet ei tässä muutenkaan paina. En kaipaa häitä, haluaisin vain sen yhden päivän joka on meidän. Maistraatti ja syömään läheisten kesken. Nimeäkään en halua vaihtaa, ja yksi sormus riittänee. Eli en haluaisi mennä naimsiin pelkän häähössötyksen takia, haluan vain antaa lupauksen virallisesti miehelle, että tässä olen ja pysyn. :) Toivotaan, että se päivä joku päivä tulee! Ap
Itse en näe tilanteessa oikein ongelmaa kummankaan kannalta, tällainen nössö myötäilijä ja miellyttämisenhaluinen kun olen: jos ette mene naimisiin, voitte silti illastaa, antaa lupauksen ja viettää ihanan päivän kavereiden kanssa ja yön yhdessä. Jos menette, teette kaikki samat asiat ja suhde jatkuu samaa rataa.
En siis koe naimisiinmenoa minään valtavana virstanpylväänä parisuhteessa. Parisuhteet rullaa melko usein samoilla raiteillaan riippumatta siitä mennäänkö naimisiin vai ei. Jos suhde toimii kaikilla osa-alueilla hyvin, ei naimisiinmenosta ehkä kannata rakentaa mitään valtavaa kynnyskysymystä, niin kuin te molemmat tunnutte nyt tekevän.
Jos epäilet miehen sitoutumista suhteeseenne, kannattaa varmaankin harkita eroa. Jos et epäile, ongelmaa ei luulisi olevan?
Jos avioliitto ei muuta mitään, miksi kynnys sen solmimiseen on sitten niin korkea?
No sitähän tuossa vähän ehkä vähän kehnosti yritinkin selittää. Itse heilahtaisin tuossa tilanteessa naimisiin vaikka heti jos suhde olisi muuten kunnossa. Eli mahdollisesti suhteessa on jotakin muutakin säröä kuin tuo miehen naimisiinmenon kanssa jahkailu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loukkaavaa ettei tahdo olla virallisesti kanssasi kuolemaansa asti. Itse en olisi kyllä edes muuttanut yhteen ellei olla vähintään kihloissa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä samankaltainen tilanne. Sillä lisäyksellä että olen raskaana.
Olen tajunnut että mies ryhtyi tähän suhteeseen koska halusi lapsen. Naimisiin ei halua.
Toisaalta onneksi tajusin asian jo nyt. Ja koska ei olla naimisissa, mies ei saa automaattisesti huoltajuutta enkä mä sitä hänelle anna. Koska ei olla naimisissa, lapsi on enemmän mun ja mä päätän missä asutaan jne. Mies saa vain tapaamisoikeuden.
No nyt on asennetta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on viskelly mun kihlasormuksenki metsään, huutanut suutuspäissään, ettei koskaan halua naimisiin kanssani saati lapsia ja silti kutsuu mua vaimoksi joka päivä.
Aikonut ostaa minulle uuden sormuksen ja puhunut taas naimisiin menosta ja lapsista, mutta jotenkin tuo miehen negatiivinen käytös käänsi mun purjeet eri suuntaan.
Mä oon tällä hetkellä enemmän ura kiilto silmissä menossa, kuin perheen perustaminen mielessä (mies aiheutti sen epävarmuuden, etten tiedä haluanko jakaa loppuelämää hänen kanssaan).
Pain is going to last for a moment, but success is forever.
Oleellisempaahan tässä nyt on tuo miehen muuttunut kanta lapsiin. Haluaako ap lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oleellisempaahan tässä nyt on tuo miehen muuttunut kanta lapsiin. Haluaako ap lapsia?
Itse en oikein ole puoleen enkä vastaan. Alussa sanoin miehelle että lapset eivät ole minulle niin iso asia, mutta naimisiin haluan. Mies sanoi silloin ettei halua lapsia ja sovimme että ok niitä ei mietitä. Mutta sanoin myös että jos mies aivan välttämättä haluaa lapsen, voidaan siitä keskustella.
Eli asia on minun puolelta avoin. Jos mies haluaa kanssani naimisiin ja lapsen, voin lapsi asiassa joustaa, jos kaikki on ok ja elämä tasaista.
Ap
Asunto myyntiin. Ero. Ansaitset parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut miehet vedättää näillä sitoutumislupauksilla. Motiivia en aivan ymmärrä. Lähipiirissä oli tapaus, jossa mies kihlasi näyttävästi sukulaisten edessä. Myöhemmin paljastui, ettei ollut aikomustakaan mennä naimisiin tai muuten viedä sitoutumista eteenpäin. Oli kuulemma halunnut pelata aikaa suhteelle. Miksi, kun tuollainen kuitenkin johtaa eroon? Vissiin laski mielessään, että saa sillä tavalla pidempään nauttia pedin lämmityksestä ynnä muista luontaiseduista. Että kyllä toiset ovat vaan häikäilemättömiä ja itsekkäitä.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut miehet vedättää näillä sitoutumislupauksilla. Motiivia en aivan ymmärrä. Lähipiirissä oli tapaus, jossa mies kihlasi näyttävästi sukulaisten edessä. Myöhemmin paljastui, ettei ollut aikomustakaan mennä naimisiin tai muuten viedä sitoutumista eteenpäin. Oli kuulemma halunnut pelata aikaa suhteelle. Miksi, kun tuollainen kuitenkin johtaa eroon? Vissiin laski mielessään, että saa sillä tavalla pidempään nauttia pedin lämmityksestä ynnä muista luontaiseduista. Että kyllä toiset ovat vaan häikäilemättömiä ja itsekkäitä.
Joillain se ajan pelaaminen on kyllä myös menettämisen pelkoon liittyvää panikointia. Ei haluta luopua, mutta epäillään kuitenkin suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvitse, mutta jos toiseen on sitoutunut, mitä se haittaakaan? Mä olen toista kertaa naimisissa ja tällä toisella kierroksella tiesin, ettei se suhteen luonnetta muuta. Mutta kun toiselle avioliitto oli tärkeä asia, miksi sen olisin häneltä evännyt.