Lue keskustelun säännöt.
Ihme vääntö naimisiinmenosta. Suhde lukossa?
25.10.2018 |
Olimme miehen kanssa heti alusta asti puhuneet siitä, että menemme naimisiin joku päivä. Kerroin hänelle, että minulle virallisesti sitoutuminen on tärkeää, varsinkin jos omistamme yhdessä esimerkiksi asunnon. Mies oli asian kanssa sinut, ja ostimmekin asunnon yhdessä. Puhuimme niihin aikoihin paljon kihloista (mies otti enimmäkseen puheeksi), mutta niihin aikoihin koimme yhdessä pienen tragedian, minun sairastuminen (krooninen sairaus), työongelmat sekä ensimmäiset suhdetta horjuttavat riidat.
Aloimme päästä kaikesta yli ja asiat meni hyvin. Kosin miestäni hetken mielenjohteesta ja mies sanoikin kyllä (olin puhunut että parin vuoden päästä voisimme sanoa tahdon). Meni noin viikko ja mies humalassa sanoi ettei mene ikinä kanssani naimisiin. Nyt on tästä lauseesta mennyt puoli vuotta ja tunnen olevani jumissa.
Mies katuu sanojaan, mutta ei sitä että purki kihlauksen. Hänen mielestään, nyt kun elämämme on epävakaata (työt ovat määräaikaisia, jne), ei voi mennä naimisiin ja hän ei halua. Itse taas olen vieläkin vihainen millä tavoin mies sanoi tämän.
Mies kyllä sanoo, että ehkä tässä viiden vuoden sisällä olisi aika, mutta ei lähiaikoina. Itse en taas usko, että oikeaa aikaa koskaan tulee, vaan hän tulee keksimään lisää syitä miksi ei.
Yritin erota, mies ei "anna". Ei halua lopettaa millään suhdetta, mutta ei halua vain olla virallisesti kanssani yhdessä. Itsellä taas nyt ajatus, että jos en kelpaa nytkään, en kelpaa koskaan, enkä halua antaa miehelle sitä, että sitten kun hänelle asia kävisikin, minun pitäisi vain olla heti mukana.
Ärsyttävä tilanne! Kumpa en olisi koskaan edes puhunut koko avioliitosta. Nyt se rasittaa koko suhdetta! Aivan älytöntä.
Tiedättekö kun teitä on loukattu ja joku asia on teiltä kielletty, siitä tulee jo liian iso asia päästä yli? Onko muilla tälläisestä kokemusta? Samanlaista vääntöä?
Vaikea päästä yli ja niellä kiukkua... Mitä te tekisitte? Olenko avian kohtuuton? Olemme olleet yhdessä kohta 4 vuotta ja omistamme asunnon yhdessä ja olemme yli 30 molemmat.
Kommentit (75)
Mies kuulostaa ikiteiniltä. Et vakaampi mies itsellesi. Jos ei halua edes olla kihloissa, se tuntuu jotenkin perääntymiseltä. Sinun pitää tuntea olevasi tärkeä ja haluttu. Mies haluaa vain hengailla ilman isoa vastuuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä lähes sama ongelma! Meillä kyllä ostettiin kihlat mutta naimisiin ei halua koska olen tällä hetkellä opiskelija. Ei kuulemma mene opiskelijan kanssa naimisiin. Vaikka olen töissä ja aiempi tutkintokin löytyy. Kuulostaa tekosyyltä ja juuri siltä että ei halua naimisiin MINUN kanssani. Nyt on kihlatkin purkautuneet. Meillä on jo talo ja 3v lapsi niin sydäntä raastaa kun mies ei voi mennä naimisiin lapsensa äidin kanssa. Suhteemme on ollut koko ajan aika vuoristorataa. Erokorttia heittää herkästi riitojen yhteydessä tai sanoo olevansa jumissa kanssani.
En enää itsekään halua naimisiin, ainakaan hänen kanssaan.
Jos haluaa avioliittoa ei kannata ostella taloja yms. ennenkuin on kunnolla sitouduttu ja leikkiä avioparia kun ei sellainen olla.. tuskin ”miehesi” syyttä päästi tollaista suustaan että ei ikinä mene kanssasi naimisiin. Eli kannattaisi jättää ja ettiä sellainen kuka haluaa sitoutua sinuun niinkuin sinä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vain pölvästi menee tänä päivänä naimisiin suomalaisen naisen kanssa.
Mitenniin?
Mies odottaa, että löytää toisen ja lähtee. Vasta sitten voitte miehen mielestä "erota".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos suhteenne olisi kestänyt vasta vuoden tai kaksi, ymmärtäisin miestä. Mutta kyllä neljän vuoden jälkeen ja yli kolmekymppisenä tuo asia pitää jo osata päättää - ja se "ehkä viiden vuoden päästä" on kyllä ihan sama kuin "ei ikinä".
Jos ap sulle on avioliitto tärkeä ja haaveilet esim. lapsista, niin älä tuhlaa enää yhtään vuotta tai edes kuukautta. Elämä valuu tyhjiin, kun vain odottaa toiselta sitä, mitä hän ei voi/halua antaa. Se että on ostettu yhteinen asunto, se on vain materiaa, myyntiin vain ja katse tulevaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, itse kerran eronneena kysyisin että miksi se naimisiimeno on niin tärkeä? Oletko valmis heittämään hukkaan kaiken hyvän mitä teidän suhteessa on, sen vuoksi että toinen ei naimisiin halua?
Seurustelen kivan miehen kanssa, ja tässä suhteessa minä olen se joka olen sitä mieltä että ei ikinä enää naimisiin. Papin aamen ei muuta yhtään mitään, hyvässä eikä pahassa. Toisiinsa sitoutumisen asteen ratkaisee enemmän teidän kummankin asenne, kuin se lukeeko ulko-ovessa sama sukunimi.
Ei miestä voi pakottaa rakastamaan enemmän, mutta sinä voit antaa itsellesi vain parasta. Erotkaa heti ja jakakaa omaisuus. Tai ostat miehen osuuden asunnosta. Tai hän ostaa.
"Ehkä viiden vuoden päästä" on koulupojan lausunto. Miehen on uskallettava sanoa, mitä haluaa ja uskallettava myös sanoa se ääneen. Ei voi pitää toista ikuisessa epävarmuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, itse kerran eronneena kysyisin että miksi se naimisiimeno on niin tärkeä? Oletko valmis heittämään hukkaan kaiken hyvän mitä teidän suhteessa on, sen vuoksi että toinen ei naimisiin halua?
Seurustelen kivan miehen kanssa, ja tässä suhteessa minä olen se joka olen sitä mieltä että ei ikinä enää naimisiin. Papin aamen ei muuta yhtään mitään, hyvässä eikä pahassa. Toisiinsa sitoutumisen asteen ratkaisee enemmän teidän kummankin asenne, kuin se lukeeko ulko-ovessa sama sukunimi.
On ihan eri asia olla periaatteesta avioliittoa vastaan, kuin ensin sanoa että haluaa naimisiin ja sitten peruu sen myöhemmin.
Ensin mainittu on syy joka lähtee ihmisestä itsestään, jälkimmäinen johtuu selkeästi siitä kumppanista jonka kanssa ei haluta (enää) naimisiin vaikkei mitään periaatteellista syytä naimisiinmenoa vastaan olekaan.
Jos on lapsia, ymmärrän , että sietää huonoakin parisuhdetta ja jaksaa yrittää ja antaa useita mahdollisuuksia. Mutta miksi ihmeessä kärvistellä huonossa suhteessa jos näin ei ole!! Molemmat ovat onnellisempia erillään ja vapaita uuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kokemusta tuosta, mutta toisen osapuolen näkökulmasta. Seurustelin ja asuin poikakaverini kanssa vuosia. Sitten mentiin kihloihin ja piti järjestää häät. Peruin kuitenkin häät, sanoin että lykätään niitä vuodella. Tai mitään tarkkaa uutta päivämäärää ei sovittu.
Koko ajan syynä oli se, että mies oli väärä. En halunnut mennä naimisiin ja perustaa perhettä hänen kanssaan. Mutta en oikein saanut puettua totuutta sanoiksi edes itselleni, saati miehelle. Kitkuttelin menemään.
Kunnes sitten vaihdoin työpaikkaa ja ihastuin päätä pahkaa uuteen työkaveriin. Siinä huumassa sain repäistyä itseni irti väljähtyneestä suhteesta. Uusi romanssi ei kestänyt kuin muutaman kuukauden, mutta olen ikuisesti kiitollinen sille miehelle, hänen ansiostaan sain lähdettyä.
Vierailija kirjoitti:
No, itse kerran eronneena kysyisin että miksi se naimisiimeno on niin tärkeä? Oletko valmis heittämään hukkaan kaiken hyvän mitä teidän suhteessa on, sen vuoksi että toinen ei naimisiin halua?
Seurustelen kivan miehen kanssa, ja tässä suhteessa minä olen se joka olen sitä mieltä että ei ikinä enää naimisiin. Papin aamen ei muuta yhtään mitään, hyvässä eikä pahassa. Toisiinsa sitoutumisen asteen ratkaisee enemmän teidän kummankin asenne, kuin se lukeeko ulko-ovessa sama sukunimi.
No, onneksi nimeän ei tartte vaihtaa vaikka naimisiin menisi (en ikinä vaihtaisi) eikä asua yhdessä. Papin aamenenkin voi korvata maistraatilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä jää jumiin toimimattomaan suhteeseen!
Vaikka osa asioista olisi hyvin, niin vaikuttaa siltä, ettei teistä paria tule- ei millään pahalla.
Mikä ihmeen perustelu toi määräaikainen työsuhde on jos ei ole pitämässä mitään kymppitonnin häitä?
"Mennäänkö naimisiin?"
"Joo, toki! Eikun... millainen työsopimus sulla olikaan?"
"Määräaikainen, joka päätty toukokuussa"
"Aijaa, no en mä kyllä sit..."
Ukko vain pitkittää hommaa eikä halua kanssasi naimisiin. Älä tuhlaa kallista aikaasi tommoiseen pelleilyyn.
Millainen sairaus kyseessä? Jos joku etenevä/ uusiutuva, Mies ehkä pelkää sen etenemistä, eikä halua olla tulevaisuudessa omaishoitaja. Ei halua naimisiin, koska se olisi samalla lupaus pitää sinusta huolta jos menet taas huonoon kuntoon. avioero siinä tilsnteessa olisi moraalisesti tuomittavampaa, kuin ero avoliitosta, jossa loppuelämän lupauksia ei ole tehty. Pitää siis tätä takaporttia auki.
Vierailija kirjoitti:
Olimme miehen kanssa heti alusta asti puhuneet siitä, että menemme naimisiin joku päivä. Kerroin hänelle, että minulle virallisesti sitoutuminen on tärkeää, varsinkin jos omistamme yhdessä esimerkiksi asunnon. Mies oli asian kanssa sinut, ja ostimmekin asunnon yhdessä. Puhuimme niihin aikoihin paljon kihloista (mies otti enimmäkseen puheeksi), mutta niihin aikoihin koimme yhdessä pienen tragedian, minun sairastuminen (krooninen sairaus), työongelmat sekä ensimmäiset suhdetta horjuttavat riidat.
Aloimme päästä kaikesta yli ja asiat meni hyvin. Kosin miestäni hetken mielenjohteesta ja mies sanoikin kyllä (olin puhunut että parin vuoden päästä voisimme sanoa tahdon). Meni noin viikko ja mies humalassa sanoi ettei mene ikinä kanssani naimisiin. Nyt on tästä lauseesta mennyt puoli vuotta ja tunnen olevani jumissa.
Mies katuu sanojaan, mutta ei sitä että purki kihlauksen. Hänen mielestään, nyt kun elämämme on epävakaata (työt ovat määräaikaisia, jne), ei voi mennä naimisiin ja hän ei halua. Itse taas olen vieläkin vihainen millä tavoin mies sanoi tämän.
Mies kyllä sanoo, että ehkä tässä viiden vuoden sisällä olisi aika, mutta ei lähiaikoina. Itse en taas usko, että oikeaa aikaa koskaan tulee, vaan hän tulee keksimään lisää syitä miksi ei.
Yritin erota, mies ei "anna". Ei halua lopettaa millään suhdetta, mutta ei halua vain olla virallisesti kanssani yhdessä. Itsellä taas nyt ajatus, että jos en kelpaa nytkään, en kelpaa koskaan, enkä halua antaa miehelle sitä, että sitten kun hänelle asia kävisikin, minun pitäisi vain olla heti mukana.
Ärsyttävä tilanne! Kumpa en olisi koskaan edes puhunut koko avioliitosta. Nyt se rasittaa koko suhdetta! Aivan älytöntä.
Tiedättekö kun teitä on loukattu ja joku asia on teiltä kielletty, siitä tulee jo liian iso asia päästä yli? Onko muilla tälläisestä kokemusta? Samanlaista vääntöä?
Vaikea päästä yli ja niellä kiukkua... Mitä te tekisitte? Olenko avian kohtuuton? Olemme olleet yhdessä kohta 4 vuotta ja omistamme asunnon yhdessä ja olemme yli 30 molemmat.
Se on sellainen juttu että mitään lupaa eroamiseen sinä et mieheltä tarvitse. Ilmoitat että suhde on loppu ja kysyt lunastaako hän asunnon vai meneekö se myyntiin. Sano että tarvittaessa asia hoidetaan vaikka oikeusteitse.
Mieshän on kanssasi vain koska kulut ovat näin pienemmät.
TÄÄ ON SE SAMA TROLLI JOKA VALITTI SIITÄ ETTÄ MIES PAKOTTAA MATKUSTAMAAN?
Itse en ymmärrä sitä, jos pariskunta elää siinä ajatuksessa että tämä suhde kestää koko elämän, niin mikä siinä avioitumisessa on niin kauheeta. Eihän siinä avioliitossa mitään häviä, päinvastoin. Asunto voi hyvinkin sitoa enemmän kun avioliitto, aina voi ottaa eron, mutta mitä jos eron tullessa ei saakkaan asuntoa myytyä. Ymmärrän jos molemmat on sitä mieltä ettei halua naimisiin, sehän on heidän oma asiansa.
Sun tehtävä on nyt antaa seksiä ja hoitaa kotia kunnes mies löytää toisen jonka kanssa haluaa perheen ja naimisiin ja lapset.