Mitä ovat laaja-alaiset oppimisvaikeudet?

Suoraan sanottuna tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Ei matala älykkyys ole normaalia älykkyyttä.

Tiedän yhden. Ysiluokalla käytti viidennen luokan enkunkirjaa. Matikassa kun joku mukautettu. Istui erityisopettajan luona usein. Eli ei paljoa tavallisessa luokassa. Ei päässyt minnekään yksin jälkeen, mutta jotenkin jonkun kurssin avulla pääsi sitten lukemaan lähihoitajaksi.

Mutta toihan on tosi hienosti, jos on pystynyt lähihoitajaopintoihin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tunnen yhden perheen josta kaikki on tallaisia vähän erikoisempia tapauksia.

Lapsilla kaikilla diagnosoituna laaja-alaiset oppimisvaikeudet. En tiedä vanhemmista mikä on diagnoosi, mutta heidän kanssa keskustellessa huomaa, että älykkyys ei ole lähellekkään normaalilla tasolla. Näistä lapsista kaksi seurustelee ja molempien kumppanit on kehitysvammaisia.

Ilmeisesti nämä asiat periytyy kun menee näin perheittä. Ja ihmisellähän on taipumusta etsiä kaltaisensa kumppani. Ei taida olla kahden heikkolahjaisen tai lievästi kehitysvammaisen lapsella paras onni geenilotossa :(

Asiat eivät mene aina niin suoraviivaisesti. Kehitysvammaiset saavat toisinaan lapsia, jotka otetaan heiltä pois, koska he eivät kykene hoitamaan näitä. Tällaiselle lapselle saattaa aikuisena tulla täysin yllätyksenä, että esim. oma äiti on kehitysvammainen. 

Aika kovasti kehitysvammaisten kanssa työskentelevätkin ajaa heidän oikeuksia saada lapsiperhe, vaikkei olisi kykyjä huolehtia edes itsestään. Kyllä ne nukkeleikit tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Liikuntavamma, kuurous ja lyhytkasvuisuus ovat sitten eri asioita, eikä ne välttämättä estä toimimasta vanhempana.

Samat ihmiset, jotka ajaa kehitysvammaisten oikeuksia perustaa perhe, paheksuvat kuitenkin 15-vuotiaan, mutta normaalisti kehittyneen tytön raskautta, ja teiniraskauksia halutaan ehkäistä teettämällä pakkoabortteja sikiölle , mutta kehitysvammainen, joka on 9-12-vuotiaan tasolla älyllisesti, onkin oikein sopiva vanhemmaksi tuettuna. Just joo. Ei tätä logiikkaa voi ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanottuna tyhmä.

Eikö nekin voisi olla koneinsinöörejä, kun somalejakin kutsutaan sellaisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Lähihoitaja

Tosi törkeästi sanottu. Moni lähihoitaja tekee hyvinkin vaativaa hommaa huonolla palkalla ja mitättömällä arvostuksella. Ja silti hyvällä asenteella ja hoidettavaa/avustettavaa ihmistä kunnioittaen. Pitää esim. hallita lääkelaskuja, tehdä hoidollisia toimenpiteitä, pitää tukea lapsen kasvua ja kehitystä kokonaisvaltaisesti, vastata esim. diabeetikkolapsen hoidosta, tehdä töitä monenlaisten ihmisten kanssa ja kyetä selkeästi kommunikoimaan esim. omaisten kanssa. Pystyä toimimaan moniammatillisissa tiimeissä ja palavereissa. Työ on myös monesti hyvinkin itsenäistä, eli ei ole ketään koulutetumpaa ja fiksumpaa vieressä ohjaamassa. 

Jos on selvästi heikkolahjainen niin en usko että voisi toimia täysipainoisena tiimin jäsenenä lähihoitajan paikalla. Meillä kyllä on esim. päiväkodissa välillä työharjoittelussa lievästi kehitysvammaisia tai heikkolahjaisia (henk.koht. en tiedä mitkä heidän haasteet ihan käytännön tasolla tarkkaan on tai miten eroavat toisistaan) ja he tekevät avustavia tehtäviä ja ovat usein hyviä ja tunnollisia työntekijöitä. Mutta eivät ole esim. kasvatusvastuullisia tai yksin vastuussa lapsiryhmästä milloinkaan. On kuitenkin hyvä että jokaiselle löytyy paikka työelämästä eikä kenenkään työpanos ole toista huonompi tai mitättömämpi. 

T. Vakan lähihoitaja

Ura vihervasemmistossa on mahdollinen. Riittää kun toistaa papukaijana monikulttuurisuuden ihanuutta.

Nykyään pitäisi olla hienotunteisempi älykkyyteen liittyvissä asioissa. Saamme puhua fyysisistä rajoitteista, muttemme älyllisistä eroista ihmisten välillä. Laaja-alaiset oppimisvaikeudet ovat sama asia kuin heikkolahjaisuus, joka oli vielä 80- ja 90-luvulla käytetty termi. Kyseessä ei ole lukihäiriön, dysfasia, adhd:n tai dyskalkulian kaltainen häiriö, jota voidaan kuntouttaa ja oireet voidaan saada aikuisiällä jopa näkymättömiksi tai edes lieviksi.

Jos äo on 70-85, joka on korkeampi kuin kehitysvammaisella, niin silloin kyse on heikkolahjaisuudesta. Tässäpä onkin se pulma, että he eivät ole tarpeeksi vammaisia saadakseen erityistä tukea opinnoissa ja avustajaa auttamaan arkisissa asioissa, mutta eivät he ole tarpeeksi älykkäitäkään selviytymään normaalien oppimäärien mukaisesti ja pärjäämään työelämässä.

Digitalisoituvassa yhteiskunnassa ja koneiden korvatessa ihmiset avustavat työt katoavat, joihin ei ole aiemmin tarvinnut koulutusta. Nykyään siivoojankin on oltava ammattikoulutuksen käynyt, vaikka kyse olisi yksinkertaisesta, rutiininomaisesta työstä ja siivoojakin tekee nykyään työnsä kello kaulassa. Kelassa ja pankissa asiointi ovat siirtyneet internettiin, mikä voi tehdä asiasta hankalan heikkolahjaiselle henkilölle, ellei ole elossa olevia vanhempia tai muita läheisiä, jotka auttaisivat hakemusten tekemisissä tai vakuutesten kanssa.

Lievästi kehitysvammaisille on sitten omat palvelunsa ja eläke tulee automaattisesti 16 vuotta täytettyään. Tai jos on kykyä työntekoon, niin tuen voi saada jopa tavalliselle työpaikalle. Tuki kulkee mukana myös omassa kodissa tai asuntolassa, jos siivoaminen on hankalin asia. On siis paljon parempi, että äo keikahtaa alle 70:een 85:en sijaan, jolloin palvelut tulee automaattisesti.

Olen aivan varma, että sieltä työttömien joukostakin löytyy heikkolahjaisia ja jopa lievästi kehitysvammaisia - ilman diagnoosia tosin. Nämä sitten roikkuu työvoimatoimistojen listoilla useita vuosia ja ihmetellään, kun eivät työllisty tai opiskele. Tämä vain tuli mieleen lukiessani artikkelia, jossa nainen sai lievän kehitysvamman diagnoosiksi vasta opiskelujen jälkeen, jotka myös meni rankasta työstä, vaikka kyse oli ammattikoulutuksesta. Peruskoulussakaan ei välttämättä osata ehdottaa tutkimuksia, jotta tiedettäisiin, että mikä tai mitkä ovat oppimisen ongelmien aiheuttajat. Ratkaisua etsitään vain yksilöllistämisestä, jotta oppilas pääsee läpi koulusta. Vasta ammattikoulussa tai sen jälkeen voikin paljastua, että kyse onkin lievästä kehitysvammasta tai heikkolahjaisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Mä tunnen yhden perheen josta kaikki on tallaisia vähän erikoisempia tapauksia.

Lapsilla kaikilla diagnosoituna laaja-alaiset oppimisvaikeudet. En tiedä vanhemmista mikä on diagnoosi, mutta heidän kanssa keskustellessa huomaa, että älykkyys ei ole lähellekkään normaalilla tasolla. Näistä lapsista kaksi seurustelee ja molempien kumppanit on kehitysvammaisia.

Ilmeisesti nämä asiat periytyy kun menee näin perheittä. Ja ihmisellähän on taipumusta etsiä kaltaisensa kumppani. Ei taida olla kahden heikkolahjaisen tai lievästi kehitysvammaisen lapsella paras onni geenilotossa :(

Minä olen tutkitusti heikkolahjainen. Tiedän, että ei ole suotavaa sanoa juuri tuota sanaa poliittisen korrektiuden ja eufemismin vallatessa tällä vuosisadalla. Suoritin peruskoulun osittain mukautetun oppimäärän mukaisesti: matematiikka oli mukautettu ja muut aineet suoritin ilman *-merkintää. Kävin toki alakoulun pienryhmässä ja jotkut tunnit olin ison ryhmän mukana. Yläkoulussa olin sitten kokonaan ison ryhmän mukana lukuun ottamatta matematiikkaa ja myöhemmin fysiikkaa. Vaikeuksista huolimatta sain keskiarvoksi 7,5. Yläkoulussa olin potenut itsevihaa erityisesti ulkonäköäni kohtaan, ja jatkuvien huutelujen kohteina oleminen oli saanut minut pelkäämään kouluun menoa. Juuri kiusaamisen takia en halunnut ryhmätöihin mukaan, vaikka koitin tulla muiden kanssa toimeen, mutta minusta ei pidetty perättömien juorujen takia.

Koulu tuntui ammattikoulussakin vastenmieliseltä jonkun verran johtuen pakollisista tutkinnon osista, kun kiinnostukseni oli hieman kapeaa, koska fyysisten vaivojen takia oli vaikeaa kantaa lautasia pöytiin. Töissä totta kai viihdyn, viihdyn jopa enemmän kuin koulussa. Pärjään tavallisella työpaikalla, josta saan normaalia palkkaa. Päätin olla luovuttamatta terveyskeskukselle erityishuollon lausuntoja liittyen minuun ollessani 19 vuoden iässä pelätessäni, että jos ne tiedot tulisi ilmi työterveyslääkärille, niin todennäköisesti olisin päätynyt työkeskukseen tai avustaviin töihin, joihin en alennu.

Vaikka nyt olen todistetusti heikkolahjainen, niin silti olen onnistunut saamaan itselleni suhteita vain normaaleista miehistä. Luulin sen olevan ensin vaikeaa, mutta aika helposti vain vedän normaaliälyisiä miehiä puoleeni johtuen ulkonäöstä. Enkä kelpuutakaan itselleni kehitysvammaista tai heikkolahjaista miestä, koska 1) en pystyisi sellaisen kanssa keskustelemaan mm. feminismin tekopyhyydestä ja globalismin haitoista ja 2) minulle ne ovat suoraan sanoen miehen irvikuvia arvostaessani miehissä rohkeutta, vahvuutta ja kykyä pitää huolta naisesta. Pärjään toki ilman miestäkin, mutta näköjään yh-äidin kasvattamana koen vain tarvetta samaistua miehiin, enkä ole saanut kokea ydinperheen elämää. Ainoa osa on ollut vain kadehtia muita luokkatovereita ja hävetä omaa, työtöntä perhettään, minkä takia vedinkin jopa teatteria, ettei totuus tulisi ilmi.

Sen lupaan, etten tee lapsia tähän maailmaan. Diagnoosini sen vahvistaa, että on ajateltava järjellä tunteiden sijaan. Olisipa omat vanhemmatkin ajatelleet, eikä tehneet sisarpuolia minulle, kun kahdella niistäkin on diagnoosit. Itse taas ajattelen lasten parasta ja sen takia en halua omia lapsia. Ainoa asia, mihin voin keskittyä, on työnteko. Ehkä oma yrityskin tulee pystyyn, jos vain pääsen epävarmasta luonteesta ja sosiaalisesta jännityksestä eroon. Vieläkin minulla on pelko itsensä mokaamisesta, vaikka kyse olisi minulle tutusta asiasta, jonka osaan tehdä omissa kotioloissa, mutta kiireessä käteni alkavat vapista peläten, että nolaanko itseni.