Lue keskustelun säännöt.
Vain yksi lapsi & syyllisyys siitä.
07.05.2006 |
Meillä on yksi 3-vuotias lapsi. Elämämme on ollut rauhallista, onnellista ja ihanaa sen jälkeen kun hänen syntymänsä jälkeisistä ensimmäisistä kuukausista toivuimme.
Emme kumpikaan kaipaa tällä hetkellä lisää lapsia. Minua vaivaa kuitenkin syyllisyys siitä, että lapsemme jäisi ilman sisaruksia. Sisarus ainoana syynä yrittää toista lasta ei kuitenkaan ole mielestämme riittävä.
Mieheni ei näe mitään surullista sisarettomassa elämässä, ja minäkin tiedän, etteivät sisarussuhteet aina ole pelkkää auvoa ja onnea. Silti tuntuu pahalta ja haluaisin, että me molemmat haluaisimme toisen lapsen hänen itsensä takia.
Painiskeleeko joku muukin saman asian kanssa? Olisi kiva kuulla myös niiden tuntemuksia, jotka ovat (tahallisesti) yhden lapsen vanhempia ilman syyllisyyttä tai surua ainokaisensa puolesta.
Kommentit (54)
Periaatteessa olen sitä mieltä, että halu saada lapselle sisarus on tarpeeksi hyvä syy hankkia toinenkin lapsi. Onhan sekin rakkautta sitä ainokaista kohtaan ja lapselle iso asia!
Mutta taas toisaalta, jos olette tyytyväisiä perheeseenne yhden lapsen kanssa, miksi väen vängällä alkaa hankkimaan toista lasta? Jaksaisitteko kahden lapsen kanssa, jos vaikka toinen lapsi olisikin huonosti nukkuva ja sairasteleva? Olisiko motivaatio hoitaa kenkummatkin päivät huonompi, jos kummallakaan teistä ei ole palavaa halua saada toista lasta?
Kaksipiippuinen juttu. Jos toisen lapsen päättäisitte hommata, luultavasti tottuisitte ajatukseen hyvin pian ja lapsen synnyttyä ette osaisi enää muuta kuvitellakaan, olisitte ehkä iloisia, että hankitte toisen lapsen. Mutta jos päätätte hyväksyä perheenne nyt tässä kokoonpanossa, en usko, että sekään teistä onnettomia tekisi. Lapsestakaan.
Mutta pohjimmiltani ajattelen, että lapsella on suuri onni omistaa sisarus. Itselläni on kaksi lasta ja päivittäin tunnen suurta iloa siitä, että heillä on toisensa. Ei kukaan aikuinen voi korvata sisarusta. Kikattelut ja jutut on aivan erilaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori jyrkkä otsikko mutta mua aina ärsyttää kun sanotaan VAIN yksi lapsi- ihan kuin se ei olisi perhe jos ei ole standardien mukaisia kahta lasta.
Jos olette itse tyytyväisiä elämäänne niin miksi tuntea syyllisyyttä?
Itselläni on 5 vuoden yrittämisen ja monien koeputkihoitojen jälkeen tytär, joka lähes menehtyi ennenaikaisessa synnytyksessä, eikä minunkaan elämänlankani silloin kovin paksu ollut.
Itse en tunne syyllisyyttä siitä etten ole kuvitellutkaan ryhtyväni uudelleen lapsettomuushoitoihin- ilman IVF-hoitoa emme lasta saa koskaan- mutta sukulaiset, tuttavat, ystävät!
Joka puolelta saa kuulla olevansa itsekäs ja laiska ihminen kun en toista lasta jaksa tehdä, pitäähän lapsella olla leikkikaveri.
Minä kun uskon että sosiaalinen ja iloinen kaksivuotiaani saa kyllä leikkikavereita ilman että minun niitä olisi kaikkia synnytettävä, varsinkaan henkeni uhalla.
Vaan ei se riitä " syyksi" esimerkiksi anoppi-kullalleni joka painostaa hankkimaan POJAN, tyttö kun meillä jo on. Anoppi tietää erittäin hyvin vaikeutemme saada vauvaa mutta se ei häntä estä vaatimasta lisää lapsenlapsia.
Standardi-vanhemmuudesta jos uskaltaa poiketa niin johan alkaa kivitys.
Uskokaa vaan itseenne ja olkaa onnellisia jos tilanne on mielestänne nyt hyvä. Eihän sitä tiedä jos myöhemmin olette eri mieltä.
Te kuitenkin voitte itse valita " hankitteko" toisen lapsen vai ette- voisit lohduttautua vaikka sillä:o)
Miltä tuntuisi, jos oma ainokainen ei haluaisikaan lapsia? Et saisi mummotettavia. Kahdella lapsella on jo huomattavasti suurempi todennäköisyys saada omiakin lapsenlapsia.
Ja miten on sitten teidän laita vanhempana kun ikää tulee ja tulee. Kuka teitä käy katsomassa vanhainkodissa jos ei omat lapset. Kuka teitä hoitaa? Kuka teistä silloin huolehtii kun omat voimanne pettävät?
Omat lapset yleensä vanhemmistaan huolehtivat. Mutta yhdellä on raskasta yksin tuollaisessa tilanteessa..
Oma ratkaisunne on kuitenkin tärkein. Tässä vain yksi näkökulma asiaan..
mitä tarkoitat? oliko lapsi toivottu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin että nyt se toinen lapsi kehiin- muuten voitte jäädä ilman lapsenlapsia ja on tiedossa synkkä vanhuus eikä kukaan käy vanhainkodissa katsomassa teitä.
voin kertoa kokemuksena aiheesta että olen joutunut hoitamaan yksin isäni äkilliseen kuolemaan liittyvät käytännön asiat ja hautajaiset, perunkirjoitukset etc sekä isänäidin hoitamisen, vaikka minulla on 1 isoveli ja 2 isosiskoa.
Olen myös sisarusparvesta ainut jolla on lapsi.(VAIN YKSI). Niin että sekin piti tehdä yksin.....
Jos luulette että kaksi lasta " tekemällä" varmistatte itsellenne jotain ´niin saatatte olla väärässä. Sellaista on elämä
Meillä on yksi vuoden ikäinen lapsi, ja sama tilanne kuin teillä, että emme tiedä haluammeko toista lasta koskaan. Olen ajatellut asian niin, että väen vängällä toista lasta EI kannata missään tapauksessa alkaa hankkimaan, vaan odotella rauhassa josko joskus kuitenkin tulisi vielä sellainen olo, että toinen lapsi olisi kiva. Nimittäin edes 5-10 vuoden ikäero lapsilla ei ole mitään, sitten kun he ovat aikuisia! Tämä riippuu tietysti paljon omasta iästäsi, että kuinka vanhana vielä haluat tulla äidiksi. Itse olen 27 ja koen, että mulla on vielä 10 vuotta aikaa muuttaa mieleni, jos haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla että kuulostaa katkeralta mutta minua ärsyttää se että yhden lapsen perhettä ja lasta itseään väheksytään- ikään kuin hän ei olisi MITÄÄN, jos ei ole sisaruksia.
Pahemmat traumat lapsi saa jos saa koko ajan kuulla olevansa LIIAN VÄHÄN tai ei riittävä- jos on ainoa.
KATKERA olisin, jos lapseni olisikin kuollut minuutin ikäisenä eikä hänen sydämensä olisi enää elpynyt pysähdyksen jälkeen- seurasin leikkauspöydällä maaten lapseni elvytystä.
Niin että katkera on väärä ilmaisu, lapsestaan kiitollisempaa äitiä saat hakea :oD
4
Esim. vanhempien ero, äidin syöpä ja muu iso kriisi perheessä olisivat olleet hyvin raskaita yksin kantaa ja murehtia.
Aina toki ei sisaruksista ole apua, vaikka heitä olisikin. Mutta ajattelen, että jos vanhemmat ovat normaalit ihmiset ja osaavat jotenkin lapsensa kasvattaa keskinäiseen rakkauteen, ei sisarusten välit kovin helposti tulehdu.
Otsikkoosi viitaten vielä, älä missään nimessä tunne syyllisyyttä! Se on teidän ratkaisunne, minkä kokoinen perhe teillä tulee olemaan. Ja omista ratkaisuistanne teidän täytyy voida olla ylpeitä.
Voimia pohdintaan :)
t.3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
t. 2,7, jonka molemmat lapset ovat ivf ja loput ovat vielä pakastimessa
koska niin se kuvaa mielestäni paremmin tilityksen sisältöä. Olen kuitenkin samaa mieltä otsikkoa kritisoineen kanssa. Koen itseni todella voimakkaasti erittäin onnekkaaksi yhden lapsen äidiksi ilman mitään vaillinaisuuden kokemusta siitä, mitä minulla on.
Siihen taas en osaa yhtyä (kuten joku kirjoitti), että tekisin lapsia jotenkin " vanhuuden varalle" .
En vain tunnu hyväksyvän päätöstämme jättäytyä tietoisesti yksilapsiseksi perheeksi, mutta myös ajatus toisen yrittämisestä siksi, että " niin pitää olla" tuntuu väärältä.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pohdin samaa asiaa melkein päivittäin. Naapurissa kaikissa perheissä vähintään kaksi lasta, ja tuntuu niin pahalta lähteä pihalta leikkien jälkeen kahdestaan lapsen kanssa kotiin, kun muut lapset lähtevät sisaruksiensa kanssa.
Meidän perheessä vain vielä se, että olemme tällä hetkellä kahden lapseni kanssa, eli parisuhde ei ole kunnossa, siinäkin yksi tärkeä syy miksi en toista lasta tee. Jos parisuhteeni olisi täysin kunnossa, uskoisin jo odottavani toista. :)
..mutta uutta hoitoa ei todellakaan suositella minulle koska on niin vaikea PCO ja endometrioosi+ kiinnikkeet.
Ekaakaan hoitoa ei lääkäri mielellään tehnyt mutta suostui kun tiesi että lapsettomuusongelma oli meille kipeä.
Onnistumisprosentiksi annettiin etukäteen vain 5%, joten ei kai tässä muuta voi kun tuntea itsensä lottovoittajaksi, että on elävä ja terve lapsi olemassa.
T.7 ja oliks se 12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alun hankaluuksilla tarkoitin lähinnä vaikeaa univelkaa, lapsen itkuisuutta ja kaikkea kutakuinkin normaalia lapsen syntymän jälkeiseen aikaan kuuluvaa. Lapsi oli erittäin toivottu.
Lapenlapsiakaan en osaa vielä ajatella. Eikä useampi lapsi ole mielestäni tae useammasta lapsenlapsesta, joskin on se tietysti todennäköisempää. Olen tyytyväisyyteen ja kiitollisuuteen taipuvainen ihminen, enkä usko lapseni lapsettomuuden olevan minulle kriisi muutoin kuin hänen mahdollisen surunsa takia. Ajattelen, että minä sentään olen saanut lapsen...
Minä en ajattele omaa tulevaisuuttani. Ajattelen vain lastani.
t. ap
että äitinä ajattelet lapsesi parasta ja toivot että hän on elämässään onnellinen, etkä suunnittele elämää nyt sen mukaan mitä ehkä on 50 vuoden päästä. Mitä vaan voi elämässä tapahtua.
Vaikutat apka tervejärkiseltä tämän asian suhteen joten älä lietso itsellesi ylimääräistä huonommuuden tunnetta.
Syyllisyyttä saa äiti-ihminen tuntea turhaan niin paljon muistakin asioista " uransa" aikana...
Toivon perheellesi onnellista elämää eteenpäin, joko kolmistaan tai nelistään/viisistään jne.
T. 7, 12 ja niin edelleen
Kiitos tuosta ajatuksesta, että reilun 5-vuoden ikäerokaan " ei ole enää aikuisena niin suuri" . Totta :). Voihan se olla, että joskus vielä uuden ihmisen kaipuu heräilee.
Joku kehotti pitämään kiinni omista ajatuksistaan (kiitos:), mutta jotenkin se vaan tuntuu niin vaikealta. Entä, jos sydän onkin tällä kertaa väärässä?
Mutta kun kaikki vaan tuntuvat toitottavan, että " parasta mitä vanhemmat voivat lapselleen antaa on sisarus" ja minä tunnun vielä kääntävän sen niin, että " pahinta mitä voi tehdä on olla antamatta" .
En oikein edes ymmärrä itseäni. Yleensä olen niin hyvä kulkemaan omia polkujani ja olemaan välittämättä muiden mielipiteistä...
Ei elämässä voi säästyä virheiltä ja suruilta- joskus ihminen tekee valinnan joka ei olekaan " oikea" sillä hetkellä. Eikä ehkä myöhemminkään.
Mutta jos NYT tuntuu siltä että ette halua toista lasta niin älä hyvä ihminen raatele itseäsi miettimällä että " mitä jos teen väärin?"
Ei sillä saa kun itsensä sekaisin.
Minulla on yksi sisarus, lähes 6 vuotta vanhempi isoveli joka on minulle äärimmäisen rakas- ollut aina vaikka lapsena ikäero tuntui sillä lailla että yhteisiä kavereita ei ollut.
Veljeni on aina kohdellut minua ihanasti, ottanut mukaan leikkeihin ja esitellyt kavereilleen- toki teini-iässä oli vuosia jolloin ei oltu niin läheisiä.
Nyt olen 30v ja veli 36v- hän on minulle kuin paras ystävä.
" suuri" ikäero ei ole mikään kamala asia- kaikki riippuu siitä miten sisarukset toisiaan rakastaa ja miten hyvin toisia kohtelee- siihen taas voi vanhemmat vaikuttaa- eli jos myöhemmin tulee vauvakuume niin antakaa palaa vaan!
Veljeni vaimolla on muuten ikäero vanhimpiin sisaruksiin 19 vuotta, ja ovat läheisiä!!! Se on siis mahdollista....
Parasta mitä lapsellesi voit antaa on RAKKAUTTA ja aikaa.
Muista että sinun ja miehesi keskinäinen suhde on lapsenne koti.
Jos se on kunnossa, on lapsesikin onnellinen tai omaa ainakin kaikki edellytykset siihen.
Miettikää asiaa miehesi kanssa vaikkapa vuoden verran-ensi keväänä tähän aikaan voi aatokset olla jo erilaiset- asiassa kun asiassa.
Tärkeintä on kuitenkin panostaa NYT siihen, mitä teillä on:o)
t. se sama seiska, kaksitoista jne
ja omalta kohdaltani voin sanoa, että onneksi meillä on nyt kaksi lasta. heistä on niin paljon seuraa ja iloa toisilleen. kuten myös meille, tuplasti hommaa mutta viisi kertaa enemmän iloa!! itse olen useampi lapsisesta perheestä ja olen läheinen sisarusteni kanssa, ja halusin tarjota saman ilon myös omille lapsilleni. mutta jokainen tekee omat ratkaisunsa!