Miten tukea sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivää puolisoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muiden on tärkeä ymmärtää että lapsuuden olosuhteita on laidasta laitaan, vanhemmat voi kommunikoida paljon ja positiivisesti lapsensa kanssa tai jotkut vain muutamia sanoja päivässä. Eikä lapselta odoteta vuorovaikutusta vaan puhe on yhdensuuntaista ylhäältä alas.

Jotkut lapset leikkii ulkona naapurien kanssa useita tunteja päivässä, toiset asuu eristäytyneenä eikä vanhemmat hanki lapsilleen kavereita koska se ei ole heidän mielestään tärkeää vaikka itsellä olisi oman ikäisiä tuttavia paljonkin.

Uskon että vanhemmissa on paljon vikaa jos lapselle puhkeaa sosiaalinen fobia. Sairastuneen on tajuttava tämä, että jaksaisi suhtautua positiivisesti itseensä. Terapiassa ei ainakaan ennen puhuttu mitään tästä. Vastuu oli vain potilaalla, menneisyydestä ja tulevaisuudesta.

En oikein usko, että tästä välttämättä on kyse, koska puolison muistot lapsuudestaan ovat todella positiivisia ja hän on aina ollut vanhempiensa kallisarvoinen silmäterä.

Millä tavalla he auttoivat lastaan pelkotilanteissa. Oliko paljon kavereita? Miksi he eivät ole ottaneet selvää terapioista ja lääkkeistä? Eikö ihanille vanhemmille ole voinut puhua koko elämää varjostavista peloista?

Onko sinulla jotain katkeruutta omia vanhempiasi kohtaan, jota nyt heijastelet joka paikkaan?

Miten ihmeessä luulet pelkojen syntyvän? Tyhjästä? Miksi vastustat suunnattomasti sitä että siihen on syy.

Totta kai kaikkeen on aina jokin syy, mutta se syy ei välttämättä aina ole suoraan johdettavissa juuri vanhempien toimintaan.

Taidatkin olla hänen äitinsä.

Vanhempien vastuulla on huomata lapsen pahoinvointi ja etsiä apua.

Keskustelu on lähtenyt mielenkiintoiseen suuntaan. Tämä ei kuitenkaan minua hyödytä enää millään tavalla.

Niin. Sosiaalinen fobia ei ole mikään pikkujuttu joka paranee kun vähän pinnallisesti tukee siihen sairastunutta. Olisi hyvä tietää edes himppusen niitä kokemuksia joita hänellä on. Viimeisimmän tutkimustiedon mukaan liian armoton altistaminen ei ole hyväksi, tämä on oikea suunta ja tätä on odotettu.

Lääkkeitä kannattaa kokeilla. Ainakin betasalpaajia.

Jos mykistyy ihmisten keskuudessa niin lapsena ei ole oppinut tärkeää asiaa eli sitä että on yhtä arvokas kuin muutkin ja oikeutettu tuomaan ajatuksiaan julki. Sepä ei sormia napsauttamalla korjaannu.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Sosiaalinen fobia ei ole mikään pikkujuttu joka paranee kun vähän pinnallisesti tukee siihen sairastunutta. Olisi hyvä tietää edes himppusen niitä kokemuksia joita hänellä on. Viimeisimmän tutkimustiedon mukaan liian armoton altistaminen ei ole hyväksi, tämä on oikea suunta ja tätä on odotettu.

Lääkkeitä kannattaa kokeilla. Ainakin betasalpaajia.

Jos mykistyy ihmisten keskuudessa niin lapsena ei ole oppinut tärkeää asiaa eli sitä että on yhtä arvokas kuin muutkin ja oikeutettu tuomaan ajatuksiaan julki. Sepä ei sormia napsauttamalla korjaannu.

Puoliso on sanonut, että hänestä tuntuu kiusalliselta olla muiden huomion kohteena. Osaa kyllä tuoda esiin ajatuksiaan, muttei vain pidä noista tilanteista. Siksi voi tulla jotain fyysisiäkin reaktioita, jotka lisäävät jännittämistä entisestään. Teini-iän myötä siis jännittäminen lisääntyi, mutta ilmeisesti se on ollut niin kova paikka, että puoliso on pääosin turvautunut hankalien tilanteiden välttelyyn. Ei ole oikein osannut ottaa asiaa puheeksi missään, koska siihen liittyy myös häpeää jännittämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin monen muun tavoin ihmettelen tuota sinun kiusaantumistasi tilanteissa. Miksi et vain ota vastuuta keskustelusta ja that's it. Ei ole mitään tarvetta kiusaantua.

Vai onko keskustelun ylläpitäminen sinullekin vaikeaa. Ja kun et suoriudu siitä, niin syytät miestäsi, kun hän ei hoida hommaa puolestasi.

Hyväksy se, että teidän pariskunnassa keskustelun ylläpitäminen kuuluu sinun vastuualueisiisi. Miehellä on sitten ihan omat vastuualueensa ja hän hoitaa puolestaan ne.

Introverttina minusta on hankalaa, että puolison hiljaisuuden takia minuun suunnataan pariskunnan sanavalmiimpana osapuolena paljon enemmän huomiota kuin jos liikkuisin yksikseni (toisin sanoen joudun pitämään seuraa muille kahden edestä). Tämä keskustelu on kuitenkin herättänyt minussa ajatuksia. Ehkä jatkossa tulen huomioimaan oman jaksamiseni paremmin ja toisinaan ilmoittamaan puolisolle, että joko minä haluan mennä jonnekin yksikseni tai sitten jäädä kotiin yksikseni viettämään aikaa, kun puoliso menee johonkin tilaisuuteen.

Älä pakota sosiaalisiin tilanteisiin. Jos ei voi olla ihmisten kanssa niin ei voi. En tykkää itsekään hälinästä, mutta voin kyllä jutella ihmisten kanssa, mutta en suuren joukon. Paras tilanne on vain yksi toinen osa puoli. Kahden kanssa on heti hankalampi keskustella ja isomman joukon kanssa vielä hankalampaa. Hiljenen jopa täysin kun en osaa keskustella ja koen itseni ulkopuoliseksi. 

Paniikkihäiriöstä olen itseni parantanut siedättämällä itseni. Menin tilanteisiin joissa sain kohtauksia ja annoin kohtauksen tulla, mutta en paennut paikalta. Mutta isojen ihmisjoukkojen keskellä en osaa toimia edelleenkään. En sanoisi, että pelkään, mutta en osaa.

kotiäiti kirjoitti:

Älä pakota sosiaalisiin tilanteisiin. Jos ei voi olla ihmisten kanssa niin ei voi. En tykkää itsekään hälinästä, mutta voin kyllä jutella ihmisten kanssa, mutta en suuren joukon. Paras tilanne on vain yksi toinen osa puoli. Kahden kanssa on heti hankalampi keskustella ja isomman joukon kanssa vielä hankalampaa. Hiljenen jopa täysin kun en osaa keskustella ja koen itseni ulkopuoliseksi. 

Paniikkihäiriöstä olen itseni parantanut siedättämällä itseni. Menin tilanteisiin joissa sain kohtauksia ja annoin kohtauksen tulla, mutta en paennut paikalta. Mutta isojen ihmisjoukkojen keskellä en osaa toimia edelleenkään. En sanoisi, että pelkään, mutta en osaa.

Hienoa, että paniikkihäiriösi on helpottanut! En pakota toista mihinkään mukaan. Puoliso on itse aina ilmoittanut haluavansa lähteä mukaan, mutta paikan päällä sitten sitten käyttäytyy kuin mykkä.

Up

Mykkyys tuttua täälläkin, omalta kohdalta. Siinä tuntee olonsa surkeaksi ja epävarmaksi, kun ei uskalla suutaan avata kuitenkaan, vaikka joskus jotain sanottavaa olisikin. Niin kuin joku mainitsi, helpointa on jutella vain yhden toisen osapuolen kanssa, jos on useampi, alkaa ahdistaa.

Onko puolisollasi mitään ns. turvaa, mikä helpottaisi, esim. työn puolesta tottunut kommunikoimaan? Tunteeko hän ihmiset, joiden kanssa pitäisi keskustella vai ovatko aivan outoja tyyppejä?

Onko hän kokeillut käydä vaikka terapiassa, jos se auttaisi aukaisemaan ja purkamaan tilannetta?

Vierailija kirjoitti:

Mykkyys tuttua täälläkin, omalta kohdalta. Siinä tuntee olonsa surkeaksi ja epävarmaksi, kun ei uskalla suutaan avata kuitenkaan, vaikka joskus jotain sanottavaa olisikin. Niin kuin joku mainitsi, helpointa on jutella vain yhden toisen osapuolen kanssa, jos on useampi, alkaa ahdistaa.

Onko puolisollasi mitään ns. turvaa, mikä helpottaisi, esim. työn puolesta tottunut kommunikoimaan? Tunteeko hän ihmiset, joiden kanssa pitäisi keskustella vai ovatko aivan outoja tyyppejä?

Onko hän kokeillut käydä vaikka terapiassa, jos se auttaisi aukaisemaan ja purkamaan tilannetta?

Ei ole kokeillut käydä terapiassa, kun on aika epäluuloinen sen suhteen voiko jännittämiselle tehdä mitään. Olen kyllä siihen yrittänyt rohkaista pitkään. Ehkä jossain välissä hän on valnis kokeilemaan. Jännittäminen voi kuulemma iskeä päälle tuttujenkin ihmisten seurassa ihan yhtäkkiä.