Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus.
Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.
Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.
Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.
Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.
Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.
Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.
Hyi luoja miten huonosti sinua kohdellaan. Henkistä väkivaltaa, täys lapsi tuo "miehesi".. Tilanne tulee nyt rauhoittaa. Pystyisitkö mitenkään menemään lapsen kanssa jonnekin? Ymmärrän ettei se ole helppoa, mutta itse pyrkisin lähtemään jo nyt miehen työpäivän aikana. Nuo loukkaukset hänen tulee todella ymmärtää katua ja pyytää anteeksi ennenkuin palaisin. Ja terapia on ainut ehto jatkolle. Ymmärrän todella hyvin miten vaikeaa on lähteä ja miten kovasti sitä kilttinä ihmisenä yrittää löytää itsestään vikoja ja lopulta ajaa itsensä hulluuden partaalle tai ihan hulluksikin. Tiedän minkälaista on tapella hulluutta vastaan, se on järjetöntä ja nyt oikeasti ei auta muu kuin pieni jäähy. Jäähyn aikana voit kirjoittaa ajatuksesi rauhassa paperille/koneelle ja kun olet ne jäsennellyt järkevästi voit lähettää sen miehelle. Jos suuttuu rehellisydestä, avoimuudesta sekä avunpyynnöstä (kyllä hätää kärsivän ihmisen avautuminen on avunpyyntö) niin oikeasti antaa miehen mennä äitinsä helmoihin.
Se on pikkupojille niin rankkaa vastustaa äitiä, tiedän kokemuksesta. Siihen tarvitaan joko massivinen aviokriisi tai ero, jotta pikkupoika näkisi oman kuplansa ulkopuolelle. Toivon teille parasta. Sinä et ole ansainnut loukkauksia ja nyt otat sellaisen asenteen <3 Kukaan ei ole!!
Mies antaa äitinsä kohdella itseään huonosti, jos mainitset asiasta, huom. Mainitset, hän purkaa kiukkuaan sinuun etsimällä kohdan, joka sattuu.
Väittää että äitinsä sanomiset ei haittaa häntä. Näkyyhän nuo haittaavan, koska muuten ei olisi tarve hermostua jos asiasta haluat puhua. Kyllähän asioista eri mieltäsi olla, ilman että toinen alkaa lyödä vyön alle.
Aika jännä, että miehesi ottaa mieluummin eron, kun korjaa suhdettaan äitiinsä. Kyllä vaimon tulisi tärkeysjärjestyksessä olla enne äitiä.
En tiedä miten avioliittoa voi korjata yksipuolisesti, en ole expertti, nyt sinä olet halukas etsimään apua miehesi ei tajua että mitään vikaa on.
Harmillista, mutta usein, vasta eron jälkeen mies tajuaa, miten typerä on ollut ja korjaa käytöstään seuraavaan suhteeseen, koska ei kukaan nainen mieslasta halua.
Nämä dominoivat äidit on kamalia, mutta vielä kamalampia, pojat, jotka salli sen.
Mies laittaa äitinsä järjestykseen, joko käyttäytyy tai sitten ei nähdä. Ei ole eriytynyt äidistään ja kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Syyttää sinua.
Olen pahoillani puolestasi!
Mä en syyttäisi poikaa, hän käyttäytyy täsmälleen kuten äiti on opettanut. Tässä ei käy ilmi kuinka vanhoista ihmisistä on kyse. Mun mies alkoi olla lähemmäs 40 ja kahden lapsen isä, ennen kuin mun ja terapeutin avulla alkoi nähdä, että hänen äitinsä käytös ei ole normaalia, eikä kaikkea tarvitse sietää, kun toinen nyt sattuu "olemaan tuollainen". Todella isosti on joutunut tekemään itsensä kanssa töitä. Me ollaan hyvin pitkälle karkottu välit anoppiin, se on ollut pakko meidän perheen henkisen hyvinvoinnin kannalta.
Mies ei voi äitinsä muuttaa, mutta hänen ei ole pakko totella äitiään eikä olla tämän sylkykuppi. Pieni hajurako voisi tässäkin olla ihan hyväksi.
Mä luulen, että mies uhkailee erolla, kun ei muutakaan keksi. Ei ole uskallusta uhmata äitiä, kun pelkää seurauksia. Kuten joku tässä jo ehdotti, niin jos vain mahdollista, niin lähde pois muutamaksi päiväksi.
Tsemppiä ja kärsivällisyyttä! Teillä on vielä pitkä matka kuljettajana.
Minäkään en lähtisi heti eroamaan, mutta kyllä tossa on rajoja vedettävä. Esim kun mies yrittää loukata niin sanot että et hyväksy tuollaista käytöstä keneltäkään. Jos ei lopeta poistut paikalta. Taisit osua arkaan kohtaan ja mies reagoi kuten on kotona lapsena oppinut. Oma mies teki samoin, mykkäkouluja piti mm. Juurikin anopin temppuja, näki että on äitinsä poika. Kommunikoida mies ei osannut ollenkaan, opitaan nyt sitten yhdessä. Tsemppiä sulle!
Piti oikein vieraista silmiä, tämäkin kuin omaltanäppikseltä. Mykkäkoulua, konfliktien pakenemista. Reppana ei ymmärrä, että ongelmista selvitään puhumalla. Mutta kun toinen ei vaan kykene, suurin ongelma taitaa olla, ettei ole kotona asuessaan saanut omaa ääntään kuuluviin, eikä siis osaa puhua omasta puolestaan. Eikä varmasti luota siihen, että häntä kuullaan. Anoppi ei todellakaan kuuntele, hän huutaa päälle, jos yrittää jotain sanoa.
Anopin seurassa ei todellakaan kannata näyttää tunteitaan, hän nauraa ja pilkkaa jos vahingossa itket hänen edessään. Itse kun surin läheisen kuolemaa, anoppi tuli siihen, nauroi ja kysyi multa kuka oli ollut ilkeä mulle. En ihmettele yhtään miksi mies on niin sulkeutunut, mies on kuin patsas välillä.
Meillä anoppi päätti, että minulla on synnytyksen jälkeinen masennus. Mitään merkityshän surullisuuteeni ei ollut sillä, että äitini kuoli 5 päivää aiemmin kuin lapseni syntyi. En siis itkenyt anopin nähden, neuvolassa eivät olleet huolissaan minusta ja jaksamisestani mutta anoppi tuli päivittäin "auttamaan" ja arvostelemaan minua. Ja "hyvin kasvatettu" mieheni yritti selittää, että eikö ole kiva kun äiti niin tykkää auttaa ja tykkää vauvasta niin kovasti. Tilanne on sittemmin muuttunut, mutta edelleen mieheltä lipsahtaa "aina se on tuommoinen ollut...". Eli pitkä tie tässä on kuljettavana.
Sain anopilta saman diagnoosin ihan vain siksi, koska en tarvinnut hänen apuaan. Hän halusi nukkua yöt vauvani kanssa, koska en antanut olin "sairas" ja "pakkomielteinen". Taisi oikeasti puhua itsestään.
Täällä myös anopin masentuneeksi diagnosoida. Anoppi päätti sitten auttaa, että pääsen ihan yksin tuulettumaan, hän hoitaa. Sädekehä loisti pään päällä, kun tämän ilmoitusasiana kertoi. En lähtenyt kertaakaan. Vihaan shoppailua eikä tuolloin muutenkaan ollut taskun pohjalla ylimääräistä. En kokenut vauvan hoitoa rasittavaksi, anopin vierailut taas koettelivat hermoja. En myöskään luottanut anoppiin, joten ilman hyvää syytä en vauvaa hänelle hoitoon jättänyt. Ja kun jätin, uhkakuvat toteutuivat.
Olin sitten kiittämätön, ilkeä jne, josta anoppi on *huolissaan*. Hän "hyvää hyvyyttään" ajatteli mun parasta. Tämän hän kertoi huutaen naama punaisena jalkaansa polkien (kirjaimellisesti). Kun pyysin, että haluan olla ihan rauhassa vauvan kanssa, niin olin omistushaluinen hullu, eikä tuollainen ole vauvallekaan hyväksi. Se taas on vauvalle hyväksi, että syötetään allergisoivia ruoka-aineita, lähdetään autoajelulle vauva sylissä jne. (Tätä jälkimmäistä ei tapahtunut, ehdin ajoissa väliin. Istuimet ovat turhia, kun anopin lapsetkin selvisivät ilman...)
Kuulostaa hirveän tutulta. Paitsi, että meillä pappa oli tämä " ei ole ennenkään turvaistuimia ollut." Ihanaa kun mummo "auttaa" ja pappa arvostelee kaiken.
T: 5 pv ennen synnytystä äitinsä menettänyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hulluja on monenlaisia.
On. Toiset hauskoja, toiset painajaisia. Osa siitä väliltä.
Kiitos Covid-19. Ei ole tarvinnut käydä lasten kanssa mummulassa talvilomalla kuuntelemassa loputonta litaniaa solvauksia!
Mites on loma mennyt, tuliko isovanhemmilla painostusta tuoda lapsenlapset hoitoon, kun eivät vanhemmat kuitenkaan koko lomaa jaksa mummun mussukkamössykkää? Vai tuliko pidettyä oma pää ja nautittua omasta rauhasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mites on loma mennyt, tuliko isovanhemmilla painostusta tuoda lapsenlapset hoitoon, kun eivät vanhemmat kuitenkaan koko lomaa jaksa mummun mussukkamössykkää? Vai tuliko pidettyä oma pää ja nautittua omasta rauhasta?
Lapsille tuli määräys lähteä talvilomalla mummun kanssa kylpylään, että olisi lapsille edes jotain kivaa lomalla. Lapset eivät ole ikinä olleet edes yökylässä anoppilassa (välit etäiset), ja nyt pitäisi päästää lapset 500 km päähän lillumaan kylpylään mummun kanssa useammaksi päiväksi. Mummu on huoleton tapaus, ei ole niin nöpönuukaa esim liikenneturvallisuuden kanssa, ja en ihmettelisi, että kylpylässä lapset saisivat läträtä keskenään, ovat 6 ja 7.
Anoppi toki kertoi tästä hienosta reissusta lapsille, kuinka lapset saa polskia ja syödä karkkia määrättömästi ennen kuin oli saanut luvan minulta ja lasten isältä. Vanhempi lapsi ei halunnut edes lähteä, nuorempi kyllä. Kumpikaan ei lähtenyt, ja mummu raivosi, kun rahat meni hukkaan.
Ihan kivasti viime viikko on mennyt, vaikka ei olla lomalla reissattu. Hyvin lapset on kotona viihtyneet.
Minä kyllä lähtisin heti eroamaan. Ihminen joka tahallaan loukkaa ja uhkailee erolla EI KELPAA kumppaniksi. Miehesi on tyylipuhdas kusipää, ihan sama vaikka taustalla olisi hankala lapsuus niin aikuinen ihminen on aina vastuussa käytöksestään. Kun hän on kerran päättänyt että sinua voi kohdella noin niin mitään tulevaisuutta teillä ei ole. Haluatko oikeasti haaskata ainutkertaisen elämäsi henkisesti väkivaltaisen mieslapsen likasankona?
Nyt silmät auki, näe hänet sellaisena kuin hän oikeasti on. Ihminen joka satuttaa toisia tahallaan on paha ihminen, väkivaltainen sika. Hän ei ansaitse mitään ymmärrystä eikä mahdollisuuksia sinulta.
Hän tulee myös kohtelemaan lasta ihan yhtä huonosti viimeistään kun lapsi on tarpeeksi vanha, että sillä on oma tahto ja pystyy ilmaisemaan sen (esim teininä). Koska mies on todistanut että hänen tapansa reagoida erimielisyyksiin on pyrkiä alistamaan toinen niin ei se tule rajoittumaan vain sinuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä lähtisin heti eroamaan. Ihminen joka tahallaan loukkaa ja uhkailee erolla EI KELPAA kumppaniksi. Miehesi on tyylipuhdas kusipää, ihan sama vaikka taustalla olisi hankala lapsuus niin aikuinen ihminen on aina vastuussa käytöksestään. Kun hän on kerran päättänyt että sinua voi kohdella noin niin mitään tulevaisuutta teillä ei ole. Haluatko oikeasti haaskata ainutkertaisen elämäsi henkisesti väkivaltaisen mieslapsen likasankona?
Nyt silmät auki, näe hänet sellaisena kuin hän oikeasti on. Ihminen joka satuttaa toisia tahallaan on paha ihminen, väkivaltainen sika. Hän ei ansaitse mitään ymmärrystä eikä mahdollisuuksia sinulta.
Hän tulee myös kohtelemaan lasta ihan yhtä huonosti viimeistään kun lapsi on tarpeeksi vanha, että sillä on oma tahto ja pystyy ilmaisemaan sen (esim teininä). Koska mies on todistanut että hänen tapansa reagoida erimielisyyksiin on pyrkiä alistamaan toinen niin ei se tule rajoittumaan vain sinuun.
Sun mielestä ihminen ei pysty muuttumaan?
Piti sanoa miniälle etten ota nyt lapsia. Perhe asuu kaksiossa 3 lapsen kanssa ja tekevät etätöitä. Miniä oli kuvitellut että otan pojat 4...8v luokseni kun minulla on isot tilat. Miniä olisi halunnut rentoutua. Ei ole minun syy pieni asuntonsa. Niin mak aakuin petaa. Oli jo suunnitellut vapaata. Lapset ovat levottomia ja sotkevat ja huutavat. En voi ymmärtää että isoäiti ottaisi noita nykylapsia luokseen. Ovat huonosti käyttäytyviä.
Oman tyttären tyttären otan joskus. Hän käyttäytyy hyvin. Miniäni mukaan kaikkia pitäisi kohdella samoin mutta itse on kasvattanut ikävät poikansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Piti sanoa miniälle etten ota nyt lapsia. Perhe asuu kaksiossa 3 lapsen kanssa ja tekevät etätöitä. Miniä oli kuvitellut että otan pojat 4...8v luokseni kun minulla on isot tilat. Miniä olisi halunnut rentoutua. Ei ole minun syy pieni asuntonsa. Niin mak aakuin petaa. Oli jo suunnitellut vapaata. Lapset ovat levottomia ja sotkevat ja huutavat. En voi ymmärtää että isoäiti ottaisi noita nykylapsia luokseen. Ovat huonosti käyttäytyviä.
Oman tyttären tyttären otan joskus. Hän käyttäytyy hyvin. Miniäni mukaan kaikkia pitäisi kohdella samoin mutta itse on kasvattanut ikävät poikansa.
Tämä ei liity ketjun aiheeseen mitenkään. Mutta olet oikeassa, että eihän sun tartte ketään kotiisi ottaa, ketä et halua. Jos taas muut kokevat sinun käytöksesi ikävänä, niin heillä on sama oikeus jättää sinut kutsumatta seuraavan kerran. Toisen mummon voi kyllä kutsua, jos hän on kiva ihminen.
Palasiko ap ikinä kertomaan miten tilanne anopin kanssa ratkaistiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus.
Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.
Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.
Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.
Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.
Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.
Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.
Ei ole todellista, onko meillä sama mies ja anoppi? Ja ihan samat mietinnöt täällä pariterapiaa myöten. Alan olla ihan finaalissa tähän touhuun ja tosiaan siihen, että toisella ei sitten taidakaan olla alkeellisintakaan tunnepuolen kotikasvatusta, vaikka kulissit on korkeat. Siis en jaksa elää niin, että mikä tahansa normaali parisuhdekeskustelu tosiaankin menee siihen, että minua yritetään loukata ”takaisin”. Ja anopin puolia pidetään vaikka olisi lyönyt poikaansa (joo, kyllä todellakin näin).
Eromietinnöissä painaa kyllä jotain se, että eron jälkeen viikko-viikko-systeemissä lapset olisi aina viikon kerrallaan tuon porukan armoilla.
Vierailija kirjoitti:
Palasiko ap ikinä kertomaan miten tilanne anopin kanssa ratkaistiin?
Ei ole näkynyt. Mutta toivottavasti siellä on kaikki hyvin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Piti sanoa miniälle etten ota nyt lapsia. Perhe asuu kaksiossa 3 lapsen kanssa ja tekevät etätöitä. Miniä oli kuvitellut että otan pojat 4...8v luokseni kun minulla on isot tilat. Miniä olisi halunnut rentoutua. Ei ole minun syy pieni asuntonsa. Niin mak aakuin petaa. Oli jo suunnitellut vapaata. Lapset ovat levottomia ja sotkevat ja huutavat. En voi ymmärtää että isoäiti ottaisi noita nykylapsia luokseen. Ovat huonosti käyttäytyviä.
Oman tyttären tyttären otan joskus. Hän käyttäytyy hyvin. Miniäni mukaan kaikkia pitäisi kohdella samoin mutta itse on kasvattanut ikävät poikansa.
Kaksiossa asuu viisi ihmistä?
Ehkä sun olisi pitänyt oma poika kasvattaa paremmin. Olisi ehkä "ottanut" itselleen paremman (=sulle mieluisamman) puolison, tai edes viitsisi osallistua omien lastensa kasvatukseen. Nyt pistät pojanpoikien huonon käytöksen yksin miniän piikkiin. Hyi, häpeä.
Vierailija kirjoitti:
Palasiko ap ikinä kertomaan miten tilanne anopin kanssa ratkaistiin?
Mun muistikuvien mukaan palasi, mutta kun koitin joskus etsiä niitä viestejä, en löytänyt enää. Täällä kun on niin kummallinen sensuuri niin voi olla, että on poistettu. Tai sitten olen nähnyt unta. Mä muistelen, että ap sai miehensä ymmärtämään asian laidan ja heillä meni sitten välit poikki miehen vanhempiin. Ap vois tulla päivittämään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus.
Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.
Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.
Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.
Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.
Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.
Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.
Hyi luoja miten huonosti sinua kohdellaan. Henkistä väkivaltaa, täys lapsi tuo "miehesi".. Tilanne tulee nyt rauhoittaa. Pystyisitkö mitenkään menemään lapsen kanssa jonnekin? Ymmärrän ettei se ole helppoa, mutta itse pyrkisin lähtemään jo nyt miehen työpäivän aikana. Nuo loukkaukset hänen tulee todella ymmärtää katua ja pyytää anteeksi ennenkuin palaisin. Ja terapia on ainut ehto jatkolle. Ymmärrän todella hyvin miten vaikeaa on lähteä ja miten kovasti sitä kilttinä ihmisenä yrittää löytää itsestään vikoja ja lopulta ajaa itsensä hulluuden partaalle tai ihan hulluksikin. Tiedän minkälaista on tapella hulluutta vastaan, se on järjetöntä ja nyt oikeasti ei auta muu kuin pieni jäähy. Jäähyn aikana voit kirjoittaa ajatuksesi rauhassa paperille/koneelle ja kun olet ne jäsennellyt järkevästi voit lähettää sen miehelle. Jos suuttuu rehellisydestä, avoimuudesta sekä avunpyynnöstä (kyllä hätää kärsivän ihmisen avautuminen on avunpyyntö) niin oikeasti antaa miehen mennä äitinsä helmoihin.
Se on pikkupojille niin rankkaa vastustaa äitiä, tiedän kokemuksesta. Siihen tarvitaan joko massivinen aviokriisi tai ero, jotta pikkupoika näkisi oman kuplansa ulkopuolelle. Toivon teille parasta. Sinä et ole ansainnut loukkauksia ja nyt otat sellaisen asenteen <3 Kukaan ei ole!!
Mies antaa äitinsä kohdella itseään huonosti, jos mainitset asiasta, huom. Mainitset, hän purkaa kiukkuaan sinuun etsimällä kohdan, joka sattuu.
Väittää että äitinsä sanomiset ei haittaa häntä. Näkyyhän nuo haittaavan, koska muuten ei olisi tarve hermostua jos asiasta haluat puhua. Kyllähän asioista eri mieltäsi olla, ilman että toinen alkaa lyödä vyön alle.
Aika jännä, että miehesi ottaa mieluummin eron, kun korjaa suhdettaan äitiinsä. Kyllä vaimon tulisi tärkeysjärjestyksessä olla enne äitiä.
En tiedä miten avioliittoa voi korjata yksipuolisesti, en ole expertti, nyt sinä olet halukas etsimään apua miehesi ei tajua että mitään vikaa on.
Harmillista, mutta usein, vasta eron jälkeen mies tajuaa, miten typerä on ollut ja korjaa käytöstään seuraavaan suhteeseen, koska ei kukaan nainen mieslasta halua.
Nämä dominoivat äidit on kamalia, mutta vielä kamalampia, pojat, jotka salli sen.
Mies laittaa äitinsä järjestykseen, joko käyttäytyy tai sitten ei nähdä. Ei ole eriytynyt äidistään ja kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Syyttää sinua.
Olen pahoillani puolestasi!
Mä en syyttäisi poikaa, hän käyttäytyy täsmälleen kuten äiti on opettanut. Tässä ei käy ilmi kuinka vanhoista ihmisistä on kyse. Mun mies alkoi olla lähemmäs 40 ja kahden lapsen isä, ennen kuin mun ja terapeutin avulla alkoi nähdä, että hänen äitinsä käytös ei ole normaalia, eikä kaikkea tarvitse sietää, kun toinen nyt sattuu "olemaan tuollainen". Todella isosti on joutunut tekemään itsensä kanssa töitä. Me ollaan hyvin pitkälle karkottu välit anoppiin, se on ollut pakko meidän perheen henkisen hyvinvoinnin kannalta.
Mies ei voi äitinsä muuttaa, mutta hänen ei ole pakko totella äitiään eikä olla tämän sylkykuppi. Pieni hajurako voisi tässäkin olla ihan hyväksi.
Mä luulen, että mies uhkailee erolla, kun ei muutakaan keksi. Ei ole uskallusta uhmata äitiä, kun pelkää seurauksia. Kuten joku tässä jo ehdotti, niin jos vain mahdollista, niin lähde pois muutamaksi päiväksi.
Tsemppiä ja kärsivällisyyttä! Teillä on vielä pitkä matka kuljettajana.
Minäkään en lähtisi heti eroamaan, mutta kyllä tossa on rajoja vedettävä. Esim kun mies yrittää loukata niin sanot että et hyväksy tuollaista käytöstä keneltäkään. Jos ei lopeta poistut paikalta. Taisit osua arkaan kohtaan ja mies reagoi kuten on kotona lapsena oppinut. Oma mies teki samoin, mykkäkouluja piti mm. Juurikin anopin temppuja, näki että on äitinsä poika. Kommunikoida mies ei osannut ollenkaan, opitaan nyt sitten yhdessä. Tsemppiä sulle!
Piti oikein vieraista silmiä, tämäkin kuin omaltanäppikseltä. Mykkäkoulua, konfliktien pakenemista. Reppana ei ymmärrä, että ongelmista selvitään puhumalla. Mutta kun toinen ei vaan kykene, suurin ongelma taitaa olla, ettei ole kotona asuessaan saanut omaa ääntään kuuluviin, eikä siis osaa puhua omasta puolestaan. Eikä varmasti luota siihen, että häntä kuullaan. Anoppi ei todellakaan kuuntele, hän huutaa päälle, jos yrittää jotain sanoa.
Anopin seurassa ei todellakaan kannata näyttää tunteitaan, hän nauraa ja pilkkaa jos vahingossa itket hänen edessään. Itse kun surin läheisen kuolemaa, anoppi tuli siihen, nauroi ja kysyi multa kuka oli ollut ilkeä mulle. En ihmettele yhtään miksi mies on niin sulkeutunut, mies on kuin patsas välillä.
Meillä anoppi päätti, että minulla on synnytyksen jälkeinen masennus. Mitään merkityshän surullisuuteeni ei ollut sillä, että äitini kuoli 5 päivää aiemmin kuin lapseni syntyi. En siis itkenyt anopin nähden, neuvolassa eivät olleet huolissaan minusta ja jaksamisestani mutta anoppi tuli päivittäin "auttamaan" ja arvostelemaan minua. Ja "hyvin kasvatettu" mieheni yritti selittää, että eikö ole kiva kun äiti niin tykkää auttaa ja tykkää vauvasta niin kovasti. Tilanne on sittemmin muuttunut, mutta edelleen mieheltä lipsahtaa "aina se on tuommoinen ollut...". Eli pitkä tie tässä on kuljettavana.
Meilläkin tuosta "aina se on tuollainen ollut" -fraasista ollaan yritetty päästä eroon kohta kymmenen vuotta. Tiukassa on, joskin eteenpäin on päästy. Mies kyllä ahdistuu äitinsä tempauksista vähintään yhtä paljon kuin minä.
Joskus juteltiin mieheni kanssa, että mä olen pilannut hänen selviämiskeinonsa hänen äitinsä kanssa. Kun hän on tajunnut, ettei "aina se on..." tai "ei se mitään pahaa tarkoita" eivät ole hyväksyttäviä selityksiä tunkeilevalle, kaikki normaalin rajat ylittävälle törkeälle käytökselle, niin sitä jatkuvaa ivallista sontavyöryä ja suoranaista hyväksikäyttöä on hankalampi sietää. Pakko vielä mainita, että ihan hyvässä hengessä käytiin tuo keskustelu mieheni kanssa.
Luulin ettei tätä ketjua ole enää. :D
Vierailija kirjoitti:
Luulin ettei tätä ketjua ole enää. :D
Onneksi on!
Olen lukenut tätä ketjua ja olen surullinen siitä miten teitä on kohdeltu. On silmiä avaavaa ollut lukea millaisia mummoja voi olla. Omassa suvussa on kyllä äidit jätetty rauhaan pienien vauvojen kanssa. On kyllä kyläilty, mutta ei olla oltu vauvojen kimpussa. Katsottu ja ihailtu vaan, mutta äidin asia on ollut pieni vauva hoitaa. Ei pientä vauvaa ole edes pyydetty syliin. Kyllähän siitä mummosta tulee tuttu henkilö vauvalle, kun häntä silloin tällöin näkee vaikka se mummo vaan äidin kanssa juttelisi. Ihmettelen kovasti tätä tarvetta toisen vauvaa väkisin syliin saada. Itselle ei tulisi mieleenkään. Kyllä se lapsi sitten ihan itse alkaa mummoa lähestyä kun kasvaa jos mummo tuntuu kivalta ja syliin menee. Itse asun Etelä-Suomessa. Ehkä tämä on yleisempää jossain muualla päin Suomea. Mutta nämä on tietenkin näitä ääritapauksia. Suurin osa mummoista on varmaan ihan normaaleja.
Täällä myös anopin masentuneeksi diagnosoida. Anoppi päätti sitten auttaa, että pääsen ihan yksin tuulettumaan, hän hoitaa. Sädekehä loisti pään päällä, kun tämän ilmoitusasiana kertoi. En lähtenyt kertaakaan. Vihaan shoppailua eikä tuolloin muutenkaan ollut taskun pohjalla ylimääräistä. En kokenut vauvan hoitoa rasittavaksi, anopin vierailut taas koettelivat hermoja. En myöskään luottanut anoppiin, joten ilman hyvää syytä en vauvaa hänelle hoitoon jättänyt. Ja kun jätin, uhkakuvat toteutuivat.
Olin sitten kiittämätön, ilkeä jne, josta anoppi on *huolissaan*. Hän "hyvää hyvyyttään" ajatteli mun parasta. Tämän hän kertoi huutaen naama punaisena jalkaansa polkien (kirjaimellisesti). Kun pyysin, että haluan olla ihan rauhassa vauvan kanssa, niin olin omistushaluinen hullu, eikä tuollainen ole vauvallekaan hyväksi. Se taas on vauvalle hyväksi, että syötetään allergisoivia ruoka-aineita, lähdetään autoajelulle vauva sylissä jne. (Tätä jälkimmäistä ei tapahtunut, ehdin ajoissa väliin. Istuimet ovat turhia, kun anopin lapsetkin selvisivät ilman...)