Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Olen pahoillani kirjoittajan puolesta, jonka mies on haluton ratkaisemaan tilannetta muulla, kuin erolla.

Vinkkini on, että sanoita hätäsi oikeasti niin, että sinä pyydät nyt apua ja tukea ja toivot, että myös mies voisi sinua auttaa ja tehdä töitä liiton eteen. Näin hän joutuu vähintäänkin tunnustamaan, että avunpyyntösi on hylätty eikä hän rakasta perhettään riittävästi astuakseen ihan hiukan mukavuusalueensa ulkopuolelle ollakseen osa ratkaisua eikä ongelmaa. Hän siis kieltäytyy auttamasta sinua ja perhettään. Esimerkiksi. terapiaan meneminen olisi häneltä aika pieni uhraus, mutta hän ei suostu nyt auttamaan sinua ja olemaan hädän hetkellä tukenasi. Valitettavasti se ei ennusta hyvää liiton jatkolle.

Tässä on kyllä mielstäni mies enemmän oikeassa. Miksi vaimo sekaantuu miehen ja hänen äitinsä väleihin? Tyypillistä tämän ketjun omituisten miniöiden kertomaa. Nyt järki käteen molemmat,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus. 

Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.

Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.

Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.

Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.

Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.

Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.

Hyi luoja miten huonosti sinua kohdellaan. Henkistä väkivaltaa, täys lapsi tuo "miehesi".. Tilanne tulee nyt rauhoittaa. Pystyisitkö mitenkään menemään lapsen kanssa jonnekin? Ymmärrän ettei se ole helppoa, mutta itse pyrkisin lähtemään jo nyt miehen työpäivän aikana. Nuo loukkaukset hänen tulee todella ymmärtää katua ja pyytää anteeksi ennenkuin palaisin. Ja terapia on ainut ehto jatkolle. Ymmärrän todella hyvin miten vaikeaa on lähteä ja miten kovasti sitä kilttinä ihmisenä yrittää löytää itsestään vikoja ja lopulta ajaa itsensä hulluuden partaalle tai ihan hulluksikin. Tiedän minkälaista on tapella hulluutta vastaan, se on järjetöntä ja nyt oikeasti ei auta muu kuin pieni jäähy. Jäähyn aikana voit kirjoittaa ajatuksesi rauhassa paperille/koneelle ja kun olet ne jäsennellyt järkevästi voit lähettää sen miehelle. Jos suuttuu rehellisydestä, avoimuudesta sekä avunpyynnöstä (kyllä hätää kärsivän ihmisen avautuminen on avunpyyntö) niin oikeasti antaa miehen mennä äitinsä helmoihin.

Se on pikkupojille niin rankkaa vastustaa äitiä, tiedän kokemuksesta. Siihen tarvitaan joko massivinen aviokriisi tai ero, jotta pikkupoika näkisi oman kuplansa ulkopuolelle. Toivon teille parasta. Sinä et ole ansainnut loukkauksia ja nyt otat sellaisen asenteen <3 Kukaan ei ole!!

Mies antaa äitinsä kohdella itseään huonosti, jos mainitset asiasta, huom. Mainitset, hän purkaa kiukkuaan sinuun etsimällä kohdan, joka sattuu.

Väittää että äitinsä sanomiset ei haittaa häntä. Näkyyhän nuo haittaavan, koska muuten ei olisi tarve hermostua jos asiasta haluat puhua. Kyllähän asioista eri mieltäsi olla, ilman että toinen alkaa lyödä vyön alle.

Aika jännä, että miehesi ottaa mieluummin eron, kun korjaa suhdettaan äitiinsä. Kyllä vaimon tulisi tärkeysjärjestyksessä olla enne äitiä.

En tiedä miten avioliittoa voi korjata yksipuolisesti, en ole expertti, nyt sinä olet halukas etsimään apua miehesi ei tajua että mitään vikaa on.

Harmillista, mutta usein, vasta eron jälkeen mies tajuaa, miten typerä on ollut ja korjaa käytöstään seuraavaan suhteeseen, koska ei kukaan nainen mieslasta halua.

Nämä dominoivat äidit on kamalia, mutta vielä kamalampia, pojat, jotka salli sen.

Mies laittaa äitinsä järjestykseen, joko käyttäytyy tai sitten ei nähdä. Ei ole eriytynyt äidistään ja kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Syyttää sinua.

Olen pahoillani puolestasi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus. 

Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.

Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.

Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.

Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.

Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.

Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.

Mies on ikävä kyllä valinnut puolensa. Ja se puoli on anoppi. Ehkä hänelle on liian traumaattista yrittää muuttaa suhdettaan äitiinsä (jos lapsesta asti on opetettu olemaan kuramatto ja vain toisen miellyttää, tätä roolia vastaan on todella ahdistavaa taistella. Pelko siitä, mitä vastaan sanominen voi aiheuttaa, voi olla todella lamaava.). Siksi ehkä satuttaa sinua, ettei joutuisi omia kipujaan kohtaamaan.

Jos ei terapiaan suostu, on varmasti ero paras vaihtoehto.

Mä en usko, että mies on valinnut äitiään. Hänellä ei ole uskallusta nousta voimakastahtoista äitiään vastaan. Kuten sanoit, kun on ensihenkäyksestään asti ehdollistettu olemaan äitinsä jatke, niin se on vuosien prosessi päästä siitä irti.

Mä luulen, että miehen mielessä on pieni siemen, että vaimo on oikeassa. Sen takia reagoi voimakkaasti yrittää vierittää tuskaansa vaimon niskaan.

Tuo erolla uhkailu on henkistä väkivaltaa, samoin tuo vanhojen kaivelu ja niistä pilkkaaminen. Niitä ei tarvitse sietää. Varmasti mies kokee tuskallisena kun kerrot hänen äitinsä käytöksen satutyavan. Voisiko yrittää kostaa tällä tavalla, osoittaa ettet sinäkään ole täydellinen?

Auttaisiko se, jos miehelle saisi taottua päähän, ettei mies ole vastuussa äitinsä käytöksestä, ja sitä solvausta ja jatkuvaa asioihin puuttumista ei ole pakko sietää. Ihan selkeästi hallitsee suvereenisti poikaansa, esimerkiksi tuo, kun isä oli lapselleen laukeskellut, eikä ollut kehdannut "nolaamisen" jälkeen jatkaa.

Se terapia olisi niin tärkeää nyt, mutta eihän sinne voi ketään pakottaa. Käy itse, jos siitä tuntuu olevan sinulle apua. Jos mies ei suostu sinne itsensä tai puolisonsa takia, niin voisiko vedota siihen, että olisi lapselle parasta, kun äiti ja isi eivät jatkuvasti riitelisi?

Käyttäjä25323 kirjoitti:

Tyttären ja vävyn kanssa ollut asialliset ja hyvät välit. Nyt ei viikkoon tytär ole ollut yhteydessä vaikka ennen oli päivittäin netin kautta. Korona estää muuten tapaamisen. Lähetti vaan kuvan lapsenlapsen joululahjasta. Olen huolesta sekaisin. Miksi välttelevät yhteydenpitoa.Ei vastaa viestiin. En saa nukuttua ja on epävarma olo. Mikset sä soita. Sua turhaan odotan. Epäilen että

Ovat eroamassa

Tytär ei saanut jatkoa työssään opena tai

Jotain muuta mitä ei halua kertoa.

En ymmärrä vaiteliaisuutta isovanhempien jotka ovat eläkkeellä ja joiden elämä sisältö on tietää että lapsen perhe voi ok.

Hanki oma elämä.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on kyllä mielstäni mies enemmän oikeassa. Miksi vaimo sekaantuu miehen ja hänen äitinsä väleihin? Tyypillistä tämän ketjun omituisten miniöiden kertomaa. Nyt järki käteen molemmat,

Mitä sekaantumista miehen ja tämän äidin väleihin on se, kun sanoo ettei jaksa puolisonsa äidin jatkuvaa haukkumista. Ja tässä se äiti kohtelee myös poikaansa törkeästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus. 

Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.

Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.

Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.

Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.

Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.

Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.

Hyi luoja miten huonosti sinua kohdellaan. Henkistä väkivaltaa, täys lapsi tuo "miehesi".. Tilanne tulee nyt rauhoittaa. Pystyisitkö mitenkään menemään lapsen kanssa jonnekin? Ymmärrän ettei se ole helppoa, mutta itse pyrkisin lähtemään jo nyt miehen työpäivän aikana. Nuo loukkaukset hänen tulee todella ymmärtää katua ja pyytää anteeksi ennenkuin palaisin. Ja terapia on ainut ehto jatkolle. Ymmärrän todella hyvin miten vaikeaa on lähteä ja miten kovasti sitä kilttinä ihmisenä yrittää löytää itsestään vikoja ja lopulta ajaa itsensä hulluuden partaalle tai ihan hulluksikin. Tiedän minkälaista on tapella hulluutta vastaan, se on järjetöntä ja nyt oikeasti ei auta muu kuin pieni jäähy. Jäähyn aikana voit kirjoittaa ajatuksesi rauhassa paperille/koneelle ja kun olet ne jäsennellyt järkevästi voit lähettää sen miehelle. Jos suuttuu rehellisydestä, avoimuudesta sekä avunpyynnöstä (kyllä hätää kärsivän ihmisen avautuminen on avunpyyntö) niin oikeasti antaa miehen mennä äitinsä helmoihin.

Se on pikkupojille niin rankkaa vastustaa äitiä, tiedän kokemuksesta. Siihen tarvitaan joko massivinen aviokriisi tai ero, jotta pikkupoika näkisi oman kuplansa ulkopuolelle. Toivon teille parasta. Sinä et ole ansainnut loukkauksia ja nyt otat sellaisen asenteen <3 Kukaan ei ole!!

Mies antaa äitinsä kohdella itseään huonosti, jos mainitset asiasta, huom. Mainitset, hän purkaa kiukkuaan sinuun etsimällä kohdan, joka sattuu.

Väittää että äitinsä sanomiset ei haittaa häntä. Näkyyhän nuo haittaavan, koska muuten ei olisi tarve hermostua jos asiasta haluat puhua. Kyllähän asioista eri mieltäsi olla, ilman että toinen alkaa lyödä vyön alle.

Aika jännä, että miehesi ottaa mieluummin eron, kun korjaa suhdettaan äitiinsä. Kyllä vaimon tulisi tärkeysjärjestyksessä olla enne äitiä.

En tiedä miten avioliittoa voi korjata yksipuolisesti, en ole expertti, nyt sinä olet halukas etsimään apua miehesi ei tajua että mitään vikaa on.

Harmillista, mutta usein, vasta eron jälkeen mies tajuaa, miten typerä on ollut ja korjaa käytöstään seuraavaan suhteeseen, koska ei kukaan nainen mieslasta halua.

Nämä dominoivat äidit on kamalia, mutta vielä kamalampia, pojat, jotka salli sen.

Mies laittaa äitinsä järjestykseen, joko käyttäytyy tai sitten ei nähdä. Ei ole eriytynyt äidistään ja kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Syyttää sinua.

Olen pahoillani puolestasi!

Mä en syyttäisi poikaa, hän käyttäytyy täsmälleen kuten äiti on opettanut. Tässä ei käy ilmi kuinka vanhoista ihmisistä on kyse. Mun mies alkoi olla lähemmäs 40 ja kahden lapsen isä, ennen kuin mun ja terapeutin avulla alkoi nähdä, että hänen äitinsä käytös ei ole normaalia, eikä kaikkea tarvitse sietää, kun toinen nyt sattuu "olemaan tuollainen". Todella isosti on joutunut tekemään itsensä kanssa töitä. Me ollaan hyvin pitkälle karkottu välit anoppiin, se on ollut pakko meidän perheen henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Mies ei voi äitinsä muuttaa, mutta hänen ei ole pakko totella äitiään eikä olla tämän sylkykuppi. Pieni hajurako voisi tässäkin olla ihan hyväksi.

Mä luulen, että mies uhkailee erolla, kun ei muutakaan keksi. Ei ole uskallusta uhmata äitiä, kun pelkää seurauksia. Kuten joku tässä jo ehdotti, niin jos vain mahdollista, niin lähde pois muutamaksi päiväksi.

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä! Teillä on vielä pitkä matka kuljettajana.

Vierailija kirjoitti:

En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus. 

Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.

Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.

Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.

Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.

Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.

Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.

Jos tänne kirjoittaminen auttaa, niin tee se. Näistä asioista on vaikea puhua, ja varsinkin hankalan (lue: mahdottoman) anopin tuottamaa tuskaa ei ymmärrä sellainen, joka ei ole kokenut vastaavaa. Kun mun tilanne oli akuuteimmillaan, muun muassa mun omat vanhemmat yrittivät väittää, että kyllä kaikkien kanssa voi tulla toimeen ja kyllä se sun mummukin oli aikoinaan hankala. Oli toki, mutta äitini näki omaa anoppiaan kolme kertaa vuodessa, mä pahimmillaan omaani kolme kertaa päivässä. Ei ihan verrannollista.

Jos ja kun mies kieltäytyy hankkimassa apua ulkopuolelta, niin hae apua itsellesi. Jos tilanne päätyy eroon, niin voit hyvällä omalla tunnolla todeta, että yritit kaikkesi.

Mies tarvitsee varmasti paljon aikaa (ja kärsivällisyyttä), ja ilmeisesti on sen verran kartalla, että äitinsä on yksi syy ongelmiin ne, mutta ei ole valmis myöntämään asiaa. Mutta mitä tahansa ei tarvitse sietää häneltäkään. Erolla uhkailu ja haukkuminen ei ole ok.

Vierailija kirjoitti:

En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus. 

Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.

Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.

Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.

Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.

Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.

Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.

Kuule, ota se ero. Miehesi on lapatossu ja äitinsä alistama eikä tule koskaan tuosta miehistymään - koska kieltää asian. Mä en kattoisi päivääkään tollasta miestä. Onnellisempi olet ilman pska-anoppia ja nyhverömiestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus. 

Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.

Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.

Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.

Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.

Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.

Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.

Kuule, ota se ero. Miehesi on lapatossu ja äitinsä alistama eikä tule koskaan tuosta miehistymään - koska kieltää asian. Mä en kattoisi päivääkään tollasta miestä. Onnellisempi olet ilman pska-anoppia ja nyhverömiestä.

Kyllä niitäkin miehiä on, jotka ovat äitinsä Aino-tossun alta päässeet karkuun. Jos mies muuten on kiva, sitten kannattaa vielä yrittää. Jos muitakin ongelmia on paljon, niin silloin ero voi olla paras vaihtoehto.

Käyttäjä25323 kirjoitti:

Tyttären ja vävyn kanssa ollut asialliset ja hyvät välit. Nyt ei viikkoon tytär ole ollut yhteydessä vaikka ennen oli päivittäin netin kautta. Korona estää muuten tapaamisen. Lähetti vaan kuvan lapsenlapsen joululahjasta. Olen huolesta sekaisin. Miksi välttelevät yhteydenpitoa.Ei vastaa viestiin. En saa nukuttua ja on epävarma olo. Mikset sä soita. Sua turhaan odotan. Epäilen että

Ovat eroamassa

Tytär ei saanut jatkoa työssään opena tai

Jotain muuta mitä ei halua kertoa.

En ymmärrä vaiteliaisuutta isovanhempien jotka ovat eläkkeellä ja joiden elämä sisältö on tietää että lapsen perhe voi ok.

Epäilet, että ovat eroamassa koska tyttäresi ei ole viikkoon ollut yhteydessä? Toki on outoa, jos ennen päivittäinen yhteydenpito katkeaa tai harvenee yllättäen, mutta jospa tyttäresi ei sittenkään jaksa noin tiivistä yhteydenpitoa tai velvoitetta siihen?

Vierailija kirjoitti:

Tässä on kyllä mielstäni mies enemmän oikeassa. Miksi vaimo sekaantuu miehen ja hänen äitinsä väleihin? Tyypillistä tämän ketjun omituisten miniöiden kertomaa. Nyt järki käteen molemmat,

Olisi aika erikoista, jos rakastamaansa ihmistä ei jollain tavoin pyrkisi puolustamaan tai olisi huolissaan hänen kohtelustaan. Huonoon kohteluun kun pitääkin puuttua.

Meillä anoppi saa järkyttäviä raivareita pojalleen ja jos ei saa tahtoaan läpi, niin vittuilee sekä viestein että puhelin ja alkaa ruotimaan lisäksi minuakin.

Joskus kommentit tuntuu pahalta, joskus ei, mutta miehen ei mielestäni tällaista tarvitsisi äidiltään kestään eikä tuo normaalia käytöstä ole.

Miehen kanssa ollaan paljon tästä puhuttu, onneksi mies osaa pitää itse rajojaan näissä tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus. 

Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.

Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.

Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.

Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.

Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.

Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.

Kuule, ota se ero. Miehesi on lapatossu ja äitinsä alistama eikä tule koskaan tuosta miehistymään - koska kieltää asian. Mä en kattoisi päivääkään tollasta miestä. Onnellisempi olet ilman pska-anoppia ja nyhverömiestä.

Tässä ketjussa taisi olla aiemmin juttua siitä ettei ihmiset uskalla erota kun sen jälkeen saisivat kasvattaa lapsen anopin kanssa. Meille kävisi sata varmasti just näin. Siksi on mielestäni lapsen kannalta parempi että yritetään tulla isänsä kanssa juttuun.

Eilen mies kertoi että olisi tilannut eropaperit mutta hitsi vie ne maksoivat niin ei sitten raaskinut tilata. Ihanaa että ainut syy ettei hakenut eroa on se että se maksaa. Mutta edellä mainitusta syystä ihan sama mulle.

Aikoinaan ei saatu adoptiolupaa koska olen tosiaan ollut masentunut. Oli kova paikka silloin varsinkin minulle kun oli "mun syytä". No saatiin lapsi sitten myöhemmin. No nyt mies sanoo ettei tosiaan mee mihinkään pariterapiaan kun sitten tulee merkintä ja hän ei saa adoptoida (ilmeisesti jonkun toisen kanssa) ja ei tiedä mihin kaikkialle muualle se vaikuttaisi. Eipä multa kyselty hetua niin eipä sillä mitään vaikutusta mihinkään pitäisi olla. Mutta sanomalla noin saa lyötyä mua tolla adoptio-asialla ja lisäksi "hyvän" syyn kieltäytyä terapiasta. Hän mieluummin eroaa kun yrittää selvittää asioita.

Mutta kuulkaas. Kyllä hänen äidillensäkin on seuraamuksia huonosta käyttäytymisestä! Olisi saattanut lähettää hänelle kuvan yks päivä mutta ei lähettänytkään. Siitäs sait äiti, mitäs käyttäydyit huonosti.

Kiitos. Sain hyvän vastauksen. En pidä enää niin tiiviisti yhteyttä. Oli hyviä näkemyksiä ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus. 

Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.

Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.

Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.

Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.

Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.

Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.

Hyi luoja miten huonosti sinua kohdellaan. Henkistä väkivaltaa, täys lapsi tuo "miehesi".. Tilanne tulee nyt rauhoittaa. Pystyisitkö mitenkään menemään lapsen kanssa jonnekin? Ymmärrän ettei se ole helppoa, mutta itse pyrkisin lähtemään jo nyt miehen työpäivän aikana. Nuo loukkaukset hänen tulee todella ymmärtää katua ja pyytää anteeksi ennenkuin palaisin. Ja terapia on ainut ehto jatkolle. Ymmärrän todella hyvin miten vaikeaa on lähteä ja miten kovasti sitä kilttinä ihmisenä yrittää löytää itsestään vikoja ja lopulta ajaa itsensä hulluuden partaalle tai ihan hulluksikin. Tiedän minkälaista on tapella hulluutta vastaan, se on järjetöntä ja nyt oikeasti ei auta muu kuin pieni jäähy. Jäähyn aikana voit kirjoittaa ajatuksesi rauhassa paperille/koneelle ja kun olet ne jäsennellyt järkevästi voit lähettää sen miehelle. Jos suuttuu rehellisydestä, avoimuudesta sekä avunpyynnöstä (kyllä hätää kärsivän ihmisen avautuminen on avunpyyntö) niin oikeasti antaa miehen mennä äitinsä helmoihin.

Se on pikkupojille niin rankkaa vastustaa äitiä, tiedän kokemuksesta. Siihen tarvitaan joko massivinen aviokriisi tai ero, jotta pikkupoika näkisi oman kuplansa ulkopuolelle. Toivon teille parasta. Sinä et ole ansainnut loukkauksia ja nyt otat sellaisen asenteen <3 Kukaan ei ole!!

Mies antaa äitinsä kohdella itseään huonosti, jos mainitset asiasta, huom. Mainitset, hän purkaa kiukkuaan sinuun etsimällä kohdan, joka sattuu.

Väittää että äitinsä sanomiset ei haittaa häntä. Näkyyhän nuo haittaavan, koska muuten ei olisi tarve hermostua jos asiasta haluat puhua. Kyllähän asioista eri mieltäsi olla, ilman että toinen alkaa lyödä vyön alle.

Aika jännä, että miehesi ottaa mieluummin eron, kun korjaa suhdettaan äitiinsä. Kyllä vaimon tulisi tärkeysjärjestyksessä olla enne äitiä.

En tiedä miten avioliittoa voi korjata yksipuolisesti, en ole expertti, nyt sinä olet halukas etsimään apua miehesi ei tajua että mitään vikaa on.

Harmillista, mutta usein, vasta eron jälkeen mies tajuaa, miten typerä on ollut ja korjaa käytöstään seuraavaan suhteeseen, koska ei kukaan nainen mieslasta halua.

Nämä dominoivat äidit on kamalia, mutta vielä kamalampia, pojat, jotka salli sen.

Mies laittaa äitinsä järjestykseen, joko käyttäytyy tai sitten ei nähdä. Ei ole eriytynyt äidistään ja kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Syyttää sinua.

Olen pahoillani puolestasi!

Mä en syyttäisi poikaa, hän käyttäytyy täsmälleen kuten äiti on opettanut. Tässä ei käy ilmi kuinka vanhoista ihmisistä on kyse. Mun mies alkoi olla lähemmäs 40 ja kahden lapsen isä, ennen kuin mun ja terapeutin avulla alkoi nähdä, että hänen äitinsä käytös ei ole normaalia, eikä kaikkea tarvitse sietää, kun toinen nyt sattuu "olemaan tuollainen". Todella isosti on joutunut tekemään itsensä kanssa töitä. Me ollaan hyvin pitkälle karkottu välit anoppiin, se on ollut pakko meidän perheen henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Mies ei voi äitinsä muuttaa, mutta hänen ei ole pakko totella äitiään eikä olla tämän sylkykuppi. Pieni hajurako voisi tässäkin olla ihan hyväksi.

Mä luulen, että mies uhkailee erolla, kun ei muutakaan keksi. Ei ole uskallusta uhmata äitiä, kun pelkää seurauksia. Kuten joku tässä jo ehdotti, niin jos vain mahdollista, niin lähde pois muutamaksi päiväksi.

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä! Teillä on vielä pitkä matka kuljettajana.

Minäkään en lähtisi heti eroamaan, mutta kyllä tossa on rajoja vedettävä. Esim kun mies yrittää loukata niin sanot että et hyväksy tuollaista käytöstä keneltäkään. Jos ei lopeta poistut paikalta. Taisit osua arkaan kohtaan ja mies reagoi kuten on kotona lapsena oppinut. Oma mies teki samoin, mykkäkouluja piti mm. Juurikin anopin temppuja, näki että on äitinsä poika. Kommunikoida mies ei osannut ollenkaan, opitaan nyt sitten yhdessä. Tsemppiä sulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus. 

Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.

Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.

Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.

Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.

Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.

Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.

Kuule, ota se ero. Miehesi on lapatossu ja äitinsä alistama eikä tule koskaan tuosta miehistymään - koska kieltää asian. Mä en kattoisi päivääkään tollasta miestä. Onnellisempi olet ilman pska-anoppia ja nyhverömiestä.

Tässä ketjussa taisi olla aiemmin juttua siitä ettei ihmiset uskalla erota kun sen jälkeen saisivat kasvattaa lapsen anopin kanssa. Meille kävisi sata varmasti just näin. Siksi on mielestäni lapsen kannalta parempi että yritetään tulla isänsä kanssa juttuun.

Eilen mies kertoi että olisi tilannut eropaperit mutta hitsi vie ne maksoivat niin ei sitten raaskinut tilata. Ihanaa että ainut syy ettei hakenut eroa on se että se maksaa. Mutta edellä mainitusta syystä ihan sama mulle.

Aikoinaan ei saatu adoptiolupaa koska olen tosiaan ollut masentunut. Oli kova paikka silloin varsinkin minulle kun oli "mun syytä". No saatiin lapsi sitten myöhemmin. No nyt mies sanoo ettei tosiaan mee mihinkään pariterapiaan kun sitten tulee merkintä ja hän ei saa adoptoida (ilmeisesti jonkun toisen kanssa) ja ei tiedä mihin kaikkialle muualle se vaikuttaisi. Eipä multa kyselty hetua niin eipä sillä mitään vaikutusta mihinkään pitäisi olla. Mutta sanomalla noin saa lyötyä mua tolla adoptio-asialla ja lisäksi "hyvän" syyn kieltäytyä terapiasta. Hän mieluummin eroaa kun yrittää selvittää asioita.

Mutta kuulkaas. Kyllä hänen äidillensäkin on seuraamuksia huonosta käyttäytymisestä! Olisi saattanut lähettää hänelle kuvan yks päivä mutta ei lähettänytkään. Siitäs sait äiti, mitäs käyttäydyit huonosti.

Hyvä, jos ensimmäinen pieni askel on otettu. Mies siis selkeästi tajuaa, että jotain on pielessä.

Mutta tuollainen henkinen väkivalta jota mies harjoittaa, ei ole ok. En ole kuullut, että terapia vaikeuttaisi esim adoptiota. Miksi ihmeessä vaikeuttaisi, sehän vain osoittaa, että on halua selvittää ongelmat. Eikä varmasti aiheuta töissäkään ongelmia, ainakin itselläni Suojelupoliisin taustaselvitys läpi, vaikka kävin psykoterapiassa.

Miehellä saattaa olla muitakin ongelmia kuin hankala äiti. Voisiko olla itsetunto-ongelmia, kun ei osaa myöntää reilusti että ongelmia on, osa hänen syytään, ja vielä on haluton selvittämään niitä? Mun miehellä on edelleen tuollaisia piirteitä. Huonosti osaa ottaa mitään palautetta vastaan, ja jostain epäkohdista mainitessa mieluummin pitää mykkäkoulua tai pakenee kuin keskustelee asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus. 

Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.

Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.

Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.

Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.

Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.

Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.

Hyi luoja miten huonosti sinua kohdellaan. Henkistä väkivaltaa, täys lapsi tuo "miehesi".. Tilanne tulee nyt rauhoittaa. Pystyisitkö mitenkään menemään lapsen kanssa jonnekin? Ymmärrän ettei se ole helppoa, mutta itse pyrkisin lähtemään jo nyt miehen työpäivän aikana. Nuo loukkaukset hänen tulee todella ymmärtää katua ja pyytää anteeksi ennenkuin palaisin. Ja terapia on ainut ehto jatkolle. Ymmärrän todella hyvin miten vaikeaa on lähteä ja miten kovasti sitä kilttinä ihmisenä yrittää löytää itsestään vikoja ja lopulta ajaa itsensä hulluuden partaalle tai ihan hulluksikin. Tiedän minkälaista on tapella hulluutta vastaan, se on järjetöntä ja nyt oikeasti ei auta muu kuin pieni jäähy. Jäähyn aikana voit kirjoittaa ajatuksesi rauhassa paperille/koneelle ja kun olet ne jäsennellyt järkevästi voit lähettää sen miehelle. Jos suuttuu rehellisydestä, avoimuudesta sekä avunpyynnöstä (kyllä hätää kärsivän ihmisen avautuminen on avunpyyntö) niin oikeasti antaa miehen mennä äitinsä helmoihin.

Se on pikkupojille niin rankkaa vastustaa äitiä, tiedän kokemuksesta. Siihen tarvitaan joko massivinen aviokriisi tai ero, jotta pikkupoika näkisi oman kuplansa ulkopuolelle. Toivon teille parasta. Sinä et ole ansainnut loukkauksia ja nyt otat sellaisen asenteen <3 Kukaan ei ole!!

Mies antaa äitinsä kohdella itseään huonosti, jos mainitset asiasta, huom. Mainitset, hän purkaa kiukkuaan sinuun etsimällä kohdan, joka sattuu.

Väittää että äitinsä sanomiset ei haittaa häntä. Näkyyhän nuo haittaavan, koska muuten ei olisi tarve hermostua jos asiasta haluat puhua. Kyllähän asioista eri mieltäsi olla, ilman että toinen alkaa lyödä vyön alle.

Aika jännä, että miehesi ottaa mieluummin eron, kun korjaa suhdettaan äitiinsä. Kyllä vaimon tulisi tärkeysjärjestyksessä olla enne äitiä.

En tiedä miten avioliittoa voi korjata yksipuolisesti, en ole expertti, nyt sinä olet halukas etsimään apua miehesi ei tajua että mitään vikaa on.

Harmillista, mutta usein, vasta eron jälkeen mies tajuaa, miten typerä on ollut ja korjaa käytöstään seuraavaan suhteeseen, koska ei kukaan nainen mieslasta halua.

Nämä dominoivat äidit on kamalia, mutta vielä kamalampia, pojat, jotka salli sen.

Mies laittaa äitinsä järjestykseen, joko käyttäytyy tai sitten ei nähdä. Ei ole eriytynyt äidistään ja kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Syyttää sinua.

Olen pahoillani puolestasi!

Mä en syyttäisi poikaa, hän käyttäytyy täsmälleen kuten äiti on opettanut. Tässä ei käy ilmi kuinka vanhoista ihmisistä on kyse. Mun mies alkoi olla lähemmäs 40 ja kahden lapsen isä, ennen kuin mun ja terapeutin avulla alkoi nähdä, että hänen äitinsä käytös ei ole normaalia, eikä kaikkea tarvitse sietää, kun toinen nyt sattuu "olemaan tuollainen". Todella isosti on joutunut tekemään itsensä kanssa töitä. Me ollaan hyvin pitkälle karkottu välit anoppiin, se on ollut pakko meidän perheen henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Mies ei voi äitinsä muuttaa, mutta hänen ei ole pakko totella äitiään eikä olla tämän sylkykuppi. Pieni hajurako voisi tässäkin olla ihan hyväksi.

Mä luulen, että mies uhkailee erolla, kun ei muutakaan keksi. Ei ole uskallusta uhmata äitiä, kun pelkää seurauksia. Kuten joku tässä jo ehdotti, niin jos vain mahdollista, niin lähde pois muutamaksi päiväksi.

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä! Teillä on vielä pitkä matka kuljettajana.

Minäkään en lähtisi heti eroamaan, mutta kyllä tossa on rajoja vedettävä. Esim kun mies yrittää loukata niin sanot että et hyväksy tuollaista käytöstä keneltäkään. Jos ei lopeta poistut paikalta. Taisit osua arkaan kohtaan ja mies reagoi kuten on kotona lapsena oppinut. Oma mies teki samoin, mykkäkouluja piti mm. Juurikin anopin temppuja, näki että on äitinsä poika. Kommunikoida mies ei osannut ollenkaan, opitaan nyt sitten yhdessä. Tsemppiä sulle!

Piti oikein vieraista silmiä, tämäkin kuin omaltanäppikseltä. Mykkäkoulua, konfliktien pakenemista. Reppana ei ymmärrä, että ongelmista selvitään puhumalla. Mutta kun toinen ei vaan kykene, suurin ongelma taitaa olla, ettei ole kotona asuessaan saanut omaa ääntään kuuluviin, eikä siis osaa puhua omasta puolestaan. Eikä varmasti luota siihen, että häntä kuullaan. Anoppi ei todellakaan kuuntele, hän huutaa päälle, jos yrittää jotain sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus. 

Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.

Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.

Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.

Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.

Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.

Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.

Hyi luoja miten huonosti sinua kohdellaan. Henkistä väkivaltaa, täys lapsi tuo "miehesi".. Tilanne tulee nyt rauhoittaa. Pystyisitkö mitenkään menemään lapsen kanssa jonnekin? Ymmärrän ettei se ole helppoa, mutta itse pyrkisin lähtemään jo nyt miehen työpäivän aikana. Nuo loukkaukset hänen tulee todella ymmärtää katua ja pyytää anteeksi ennenkuin palaisin. Ja terapia on ainut ehto jatkolle. Ymmärrän todella hyvin miten vaikeaa on lähteä ja miten kovasti sitä kilttinä ihmisenä yrittää löytää itsestään vikoja ja lopulta ajaa itsensä hulluuden partaalle tai ihan hulluksikin. Tiedän minkälaista on tapella hulluutta vastaan, se on järjetöntä ja nyt oikeasti ei auta muu kuin pieni jäähy. Jäähyn aikana voit kirjoittaa ajatuksesi rauhassa paperille/koneelle ja kun olet ne jäsennellyt järkevästi voit lähettää sen miehelle. Jos suuttuu rehellisydestä, avoimuudesta sekä avunpyynnöstä (kyllä hätää kärsivän ihmisen avautuminen on avunpyyntö) niin oikeasti antaa miehen mennä äitinsä helmoihin.

Se on pikkupojille niin rankkaa vastustaa äitiä, tiedän kokemuksesta. Siihen tarvitaan joko massivinen aviokriisi tai ero, jotta pikkupoika näkisi oman kuplansa ulkopuolelle. Toivon teille parasta. Sinä et ole ansainnut loukkauksia ja nyt otat sellaisen asenteen <3 Kukaan ei ole!!

Mies antaa äitinsä kohdella itseään huonosti, jos mainitset asiasta, huom. Mainitset, hän purkaa kiukkuaan sinuun etsimällä kohdan, joka sattuu.

Väittää että äitinsä sanomiset ei haittaa häntä. Näkyyhän nuo haittaavan, koska muuten ei olisi tarve hermostua jos asiasta haluat puhua. Kyllähän asioista eri mieltäsi olla, ilman että toinen alkaa lyödä vyön alle.

Aika jännä, että miehesi ottaa mieluummin eron, kun korjaa suhdettaan äitiinsä. Kyllä vaimon tulisi tärkeysjärjestyksessä olla enne äitiä.

En tiedä miten avioliittoa voi korjata yksipuolisesti, en ole expertti, nyt sinä olet halukas etsimään apua miehesi ei tajua että mitään vikaa on.

Harmillista, mutta usein, vasta eron jälkeen mies tajuaa, miten typerä on ollut ja korjaa käytöstään seuraavaan suhteeseen, koska ei kukaan nainen mieslasta halua.

Nämä dominoivat äidit on kamalia, mutta vielä kamalampia, pojat, jotka salli sen.

Mies laittaa äitinsä järjestykseen, joko käyttäytyy tai sitten ei nähdä. Ei ole eriytynyt äidistään ja kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Syyttää sinua.

Olen pahoillani puolestasi!

Mä en syyttäisi poikaa, hän käyttäytyy täsmälleen kuten äiti on opettanut. Tässä ei käy ilmi kuinka vanhoista ihmisistä on kyse. Mun mies alkoi olla lähemmäs 40 ja kahden lapsen isä, ennen kuin mun ja terapeutin avulla alkoi nähdä, että hänen äitinsä käytös ei ole normaalia, eikä kaikkea tarvitse sietää, kun toinen nyt sattuu "olemaan tuollainen". Todella isosti on joutunut tekemään itsensä kanssa töitä. Me ollaan hyvin pitkälle karkottu välit anoppiin, se on ollut pakko meidän perheen henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Mies ei voi äitinsä muuttaa, mutta hänen ei ole pakko totella äitiään eikä olla tämän sylkykuppi. Pieni hajurako voisi tässäkin olla ihan hyväksi.

Mä luulen, että mies uhkailee erolla, kun ei muutakaan keksi. Ei ole uskallusta uhmata äitiä, kun pelkää seurauksia. Kuten joku tässä jo ehdotti, niin jos vain mahdollista, niin lähde pois muutamaksi päiväksi.

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä! Teillä on vielä pitkä matka kuljettajana.

Minäkään en lähtisi heti eroamaan, mutta kyllä tossa on rajoja vedettävä. Esim kun mies yrittää loukata niin sanot että et hyväksy tuollaista käytöstä keneltäkään. Jos ei lopeta poistut paikalta. Taisit osua arkaan kohtaan ja mies reagoi kuten on kotona lapsena oppinut. Oma mies teki samoin, mykkäkouluja piti mm. Juurikin anopin temppuja, näki että on äitinsä poika. Kommunikoida mies ei osannut ollenkaan, opitaan nyt sitten yhdessä. Tsemppiä sulle!

Piti oikein vieraista silmiä, tämäkin kuin omaltanäppikseltä. Mykkäkoulua, konfliktien pakenemista. Reppana ei ymmärrä, että ongelmista selvitään puhumalla. Mutta kun toinen ei vaan kykene, suurin ongelma taitaa olla, ettei ole kotona asuessaan saanut omaa ääntään kuuluviin, eikä siis osaa puhua omasta puolestaan. Eikä varmasti luota siihen, että häntä kuullaan. Anoppi ei todellakaan kuuntele, hän huutaa päälle, jos yrittää jotain sanoa.

Anopin seurassa ei todellakaan kannata näyttää tunteitaan, hän nauraa ja pilkkaa jos vahingossa itket hänen edessään. Itse kun surin läheisen kuolemaa, anoppi tuli siihen, nauroi ja kysyi multa kuka oli ollut ilkeä mulle. En ihmettele yhtään miksi mies on niin sulkeutunut, mies on kuin patsas välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus. 

Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.

Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.

Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.

Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.

Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.

Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.

Hyi luoja miten huonosti sinua kohdellaan. Henkistä väkivaltaa, täys lapsi tuo "miehesi".. Tilanne tulee nyt rauhoittaa. Pystyisitkö mitenkään menemään lapsen kanssa jonnekin? Ymmärrän ettei se ole helppoa, mutta itse pyrkisin lähtemään jo nyt miehen työpäivän aikana. Nuo loukkaukset hänen tulee todella ymmärtää katua ja pyytää anteeksi ennenkuin palaisin. Ja terapia on ainut ehto jatkolle. Ymmärrän todella hyvin miten vaikeaa on lähteä ja miten kovasti sitä kilttinä ihmisenä yrittää löytää itsestään vikoja ja lopulta ajaa itsensä hulluuden partaalle tai ihan hulluksikin. Tiedän minkälaista on tapella hulluutta vastaan, se on järjetöntä ja nyt oikeasti ei auta muu kuin pieni jäähy. Jäähyn aikana voit kirjoittaa ajatuksesi rauhassa paperille/koneelle ja kun olet ne jäsennellyt järkevästi voit lähettää sen miehelle. Jos suuttuu rehellisydestä, avoimuudesta sekä avunpyynnöstä (kyllä hätää kärsivän ihmisen avautuminen on avunpyyntö) niin oikeasti antaa miehen mennä äitinsä helmoihin.

Se on pikkupojille niin rankkaa vastustaa äitiä, tiedän kokemuksesta. Siihen tarvitaan joko massivinen aviokriisi tai ero, jotta pikkupoika näkisi oman kuplansa ulkopuolelle. Toivon teille parasta. Sinä et ole ansainnut loukkauksia ja nyt otat sellaisen asenteen <3 Kukaan ei ole!!

Mies antaa äitinsä kohdella itseään huonosti, jos mainitset asiasta, huom. Mainitset, hän purkaa kiukkuaan sinuun etsimällä kohdan, joka sattuu.

Väittää että äitinsä sanomiset ei haittaa häntä. Näkyyhän nuo haittaavan, koska muuten ei olisi tarve hermostua jos asiasta haluat puhua. Kyllähän asioista eri mieltäsi olla, ilman että toinen alkaa lyödä vyön alle.

Aika jännä, että miehesi ottaa mieluummin eron, kun korjaa suhdettaan äitiinsä. Kyllä vaimon tulisi tärkeysjärjestyksessä olla enne äitiä.

En tiedä miten avioliittoa voi korjata yksipuolisesti, en ole expertti, nyt sinä olet halukas etsimään apua miehesi ei tajua että mitään vikaa on.

Harmillista, mutta usein, vasta eron jälkeen mies tajuaa, miten typerä on ollut ja korjaa käytöstään seuraavaan suhteeseen, koska ei kukaan nainen mieslasta halua.

Nämä dominoivat äidit on kamalia, mutta vielä kamalampia, pojat, jotka salli sen.

Mies laittaa äitinsä järjestykseen, joko käyttäytyy tai sitten ei nähdä. Ei ole eriytynyt äidistään ja kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Syyttää sinua.

Olen pahoillani puolestasi!

Mä en syyttäisi poikaa, hän käyttäytyy täsmälleen kuten äiti on opettanut. Tässä ei käy ilmi kuinka vanhoista ihmisistä on kyse. Mun mies alkoi olla lähemmäs 40 ja kahden lapsen isä, ennen kuin mun ja terapeutin avulla alkoi nähdä, että hänen äitinsä käytös ei ole normaalia, eikä kaikkea tarvitse sietää, kun toinen nyt sattuu "olemaan tuollainen". Todella isosti on joutunut tekemään itsensä kanssa töitä. Me ollaan hyvin pitkälle karkottu välit anoppiin, se on ollut pakko meidän perheen henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Mies ei voi äitinsä muuttaa, mutta hänen ei ole pakko totella äitiään eikä olla tämän sylkykuppi. Pieni hajurako voisi tässäkin olla ihan hyväksi.

Mä luulen, että mies uhkailee erolla, kun ei muutakaan keksi. Ei ole uskallusta uhmata äitiä, kun pelkää seurauksia. Kuten joku tässä jo ehdotti, niin jos vain mahdollista, niin lähde pois muutamaksi päiväksi.

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä! Teillä on vielä pitkä matka kuljettajana.

Minäkään en lähtisi heti eroamaan, mutta kyllä tossa on rajoja vedettävä. Esim kun mies yrittää loukata niin sanot että et hyväksy tuollaista käytöstä keneltäkään. Jos ei lopeta poistut paikalta. Taisit osua arkaan kohtaan ja mies reagoi kuten on kotona lapsena oppinut. Oma mies teki samoin, mykkäkouluja piti mm. Juurikin anopin temppuja, näki että on äitinsä poika. Kommunikoida mies ei osannut ollenkaan, opitaan nyt sitten yhdessä. Tsemppiä sulle!

Piti oikein vieraista silmiä, tämäkin kuin omaltanäppikseltä. Mykkäkoulua, konfliktien pakenemista. Reppana ei ymmärrä, että ongelmista selvitään puhumalla. Mutta kun toinen ei vaan kykene, suurin ongelma taitaa olla, ettei ole kotona asuessaan saanut omaa ääntään kuuluviin, eikä siis osaa puhua omasta puolestaan. Eikä varmasti luota siihen, että häntä kuullaan. Anoppi ei todellakaan kuuntele, hän huutaa päälle, jos yrittää jotain sanoa.

Anopin seurassa ei todellakaan kannata näyttää tunteitaan, hän nauraa ja pilkkaa jos vahingossa itket hänen edessään. Itse kun surin läheisen kuolemaa, anoppi tuli siihen, nauroi ja kysyi multa kuka oli ollut ilkeä mulle. En ihmettele yhtään miksi mies on niin sulkeutunut, mies on kuin patsas välillä.

Meillä anoppi päätti, että minulla on synnytyksen jälkeinen masennus. Mitään merkityshän surullisuuteeni ei ollut sillä, että äitini kuoli 5 päivää aiemmin kuin lapseni syntyi. En siis itkenyt anopin nähden, neuvolassa eivät olleet huolissaan minusta ja jaksamisestani mutta anoppi tuli päivittäin "auttamaan" ja arvostelemaan minua. Ja "hyvin kasvatettu" mieheni yritti selittää, että eikö ole kiva kun äiti niin tykkää auttaa ja tykkää vauvasta niin kovasti. Tilanne on sittemmin muuttunut, mutta edelleen mieheltä lipsahtaa "aina se on tuommoinen ollut...". Eli pitkä tie tässä on kuljettavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää hahmota että onko sittenkin kaikki vika vain minussa. Kirjoittelin joku aika sitten siitä kun sanoin lopulta anopille että tuntuu pahalta hänen arvostelunsa yms, ja tästä mies sitten suuttui minulle ja sanoi että avioero on ainoa mahdollisuus. 

Anoppi ei ole vieläkään sanonut aiheesta minulle sanaakaan. Miehen kanssa tilanne oli jo melko tyyni, mutta kyllähän nämä asiat aina painaa takana jos niitä ei selvitetä. Pariterapiaan hän ei suostunut lähtemään, ei yksin eikä yhdessä. Itse kävin kerran, en tiedä hyödyttääkö minun yksin siellä purkaa tuntojani.

Nyt oltiin taas appivanhemmilla käymässä. Mies körötteli ja lauleskeli lapselle kun anoppi tuli väliin häsäämään. Mies totesi että äiti, sä keskeytit. Anoppi nauroi että niin tein ja jatkoi showtaan. Sanoin miehelle että jatka vaan kun sulla jäi kesken. Mies katse lattiassa mumisi jotain ei mun tarvii ja anoppi pyöritti showta.

Sanoin kotona että pistää niin vihaksi että on noin huonokäytöksinen henkilö ja mies vaan hyväksyy hiljaa hymyillen kaiken. Miehen mielestä asia ei vaikuta hänen elämäänsä millään lailla, ihan sama jos joku käyttäytyy huonosti, ei se häneen vaikuta. Sitten suuttui minulle kun puutuin asiaan joka ei minulle kuulu.

Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tottahan se on ettei tuo asia minulle kuulu, ja jos miehen mielestä on ok että hänen yli kävellään niin ei kai sitten multa ole pois. (huom, miehen mielestä tuo ei tietenkään ole ylikävelyä). Haukkui mut taas pystyyn kaikesta ja yritti loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yritin selittää että sattuu katsoa kun rakastamaani ihmistä kohdellaan huonosti mutta ei kuulemma miestä kohdella huonosti eikä se haittaa häntä.

Satuttaa myös se että suuutuspäissään on nyt alkanut loukata mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, aina mun nuoruuden masennuksesta alkaen. Jos huomaa ettei joku asia mua satu niin alkaa käymään loukkauksia läpi kunnes joku sattuu. Itse yritän olla loukkaamatta mutta hänen mielestään kaikki sanomani on loukkauksia, koska hän loukkaantuu kun sanon että tuntuu pahalta kun äitinsä haukkuu minua. Eli en voi kuin hävitä. Nyt hän lähti vihaisena töiöhin ja huusi lopuksi että ei auta muu kuin avioero, nyt se on varma.

Anteeksi, menee ihan ohi aiheen mutten kehtaa puhua tästä livenä kellekään.

Hyi luoja miten huonosti sinua kohdellaan. Henkistä väkivaltaa, täys lapsi tuo "miehesi".. Tilanne tulee nyt rauhoittaa. Pystyisitkö mitenkään menemään lapsen kanssa jonnekin? Ymmärrän ettei se ole helppoa, mutta itse pyrkisin lähtemään jo nyt miehen työpäivän aikana. Nuo loukkaukset hänen tulee todella ymmärtää katua ja pyytää anteeksi ennenkuin palaisin. Ja terapia on ainut ehto jatkolle. Ymmärrän todella hyvin miten vaikeaa on lähteä ja miten kovasti sitä kilttinä ihmisenä yrittää löytää itsestään vikoja ja lopulta ajaa itsensä hulluuden partaalle tai ihan hulluksikin. Tiedän minkälaista on tapella hulluutta vastaan, se on järjetöntä ja nyt oikeasti ei auta muu kuin pieni jäähy. Jäähyn aikana voit kirjoittaa ajatuksesi rauhassa paperille/koneelle ja kun olet ne jäsennellyt järkevästi voit lähettää sen miehelle. Jos suuttuu rehellisydestä, avoimuudesta sekä avunpyynnöstä (kyllä hätää kärsivän ihmisen avautuminen on avunpyyntö) niin oikeasti antaa miehen mennä äitinsä helmoihin.

Se on pikkupojille niin rankkaa vastustaa äitiä, tiedän kokemuksesta. Siihen tarvitaan joko massivinen aviokriisi tai ero, jotta pikkupoika näkisi oman kuplansa ulkopuolelle. Toivon teille parasta. Sinä et ole ansainnut loukkauksia ja nyt otat sellaisen asenteen <3 Kukaan ei ole!!

Mies antaa äitinsä kohdella itseään huonosti, jos mainitset asiasta, huom. Mainitset, hän purkaa kiukkuaan sinuun etsimällä kohdan, joka sattuu.

Väittää että äitinsä sanomiset ei haittaa häntä. Näkyyhän nuo haittaavan, koska muuten ei olisi tarve hermostua jos asiasta haluat puhua. Kyllähän asioista eri mieltäsi olla, ilman että toinen alkaa lyödä vyön alle.

Aika jännä, että miehesi ottaa mieluummin eron, kun korjaa suhdettaan äitiinsä. Kyllä vaimon tulisi tärkeysjärjestyksessä olla enne äitiä.

En tiedä miten avioliittoa voi korjata yksipuolisesti, en ole expertti, nyt sinä olet halukas etsimään apua miehesi ei tajua että mitään vikaa on.

Harmillista, mutta usein, vasta eron jälkeen mies tajuaa, miten typerä on ollut ja korjaa käytöstään seuraavaan suhteeseen, koska ei kukaan nainen mieslasta halua.

Nämä dominoivat äidit on kamalia, mutta vielä kamalampia, pojat, jotka salli sen.

Mies laittaa äitinsä järjestykseen, joko käyttäytyy tai sitten ei nähdä. Ei ole eriytynyt äidistään ja kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Syyttää sinua.

Olen pahoillani puolestasi!

Mä en syyttäisi poikaa, hän käyttäytyy täsmälleen kuten äiti on opettanut. Tässä ei käy ilmi kuinka vanhoista ihmisistä on kyse. Mun mies alkoi olla lähemmäs 40 ja kahden lapsen isä, ennen kuin mun ja terapeutin avulla alkoi nähdä, että hänen äitinsä käytös ei ole normaalia, eikä kaikkea tarvitse sietää, kun toinen nyt sattuu "olemaan tuollainen". Todella isosti on joutunut tekemään itsensä kanssa töitä. Me ollaan hyvin pitkälle karkottu välit anoppiin, se on ollut pakko meidän perheen henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Mies ei voi äitinsä muuttaa, mutta hänen ei ole pakko totella äitiään eikä olla tämän sylkykuppi. Pieni hajurako voisi tässäkin olla ihan hyväksi.

Mä luulen, että mies uhkailee erolla, kun ei muutakaan keksi. Ei ole uskallusta uhmata äitiä, kun pelkää seurauksia. Kuten joku tässä jo ehdotti, niin jos vain mahdollista, niin lähde pois muutamaksi päiväksi.

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä! Teillä on vielä pitkä matka kuljettajana.

Minäkään en lähtisi heti eroamaan, mutta kyllä tossa on rajoja vedettävä. Esim kun mies yrittää loukata niin sanot että et hyväksy tuollaista käytöstä keneltäkään. Jos ei lopeta poistut paikalta. Taisit osua arkaan kohtaan ja mies reagoi kuten on kotona lapsena oppinut. Oma mies teki samoin, mykkäkouluja piti mm. Juurikin anopin temppuja, näki että on äitinsä poika. Kommunikoida mies ei osannut ollenkaan, opitaan nyt sitten yhdessä. Tsemppiä sulle!

Piti oikein vieraista silmiä, tämäkin kuin omaltanäppikseltä. Mykkäkoulua, konfliktien pakenemista. Reppana ei ymmärrä, että ongelmista selvitään puhumalla. Mutta kun toinen ei vaan kykene, suurin ongelma taitaa olla, ettei ole kotona asuessaan saanut omaa ääntään kuuluviin, eikä siis osaa puhua omasta puolestaan. Eikä varmasti luota siihen, että häntä kuullaan. Anoppi ei todellakaan kuuntele, hän huutaa päälle, jos yrittää jotain sanoa.

Anopin seurassa ei todellakaan kannata näyttää tunteitaan, hän nauraa ja pilkkaa jos vahingossa itket hänen edessään. Itse kun surin läheisen kuolemaa, anoppi tuli siihen, nauroi ja kysyi multa kuka oli ollut ilkeä mulle. En ihmettele yhtään miksi mies on niin sulkeutunut, mies on kuin patsas välillä.

Meillä anoppi päätti, että minulla on synnytyksen jälkeinen masennus. Mitään merkityshän surullisuuteeni ei ollut sillä, että äitini kuoli 5 päivää aiemmin kuin lapseni syntyi. En siis itkenyt anopin nähden, neuvolassa eivät olleet huolissaan minusta ja jaksamisestani mutta anoppi tuli päivittäin "auttamaan" ja arvostelemaan minua. Ja "hyvin kasvatettu" mieheni yritti selittää, että eikö ole kiva kun äiti niin tykkää auttaa ja tykkää vauvasta niin kovasti. Tilanne on sittemmin muuttunut, mutta edelleen mieheltä lipsahtaa "aina se on tuommoinen ollut...". Eli pitkä tie tässä on kuljettavana.

Sain anopilta saman diagnoosin ihan vain siksi, koska en tarvinnut hänen apuaan. Hän halusi nukkua yöt vauvani kanssa, koska en antanut olin "sairas" ja "pakkomielteinen". Taisi oikeasti puhua itsestään.