Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos me joskus mieheni kanssa saadaan toinen lapsi, niin otan heti erilaisen asenteen. Anoppi ei tule pitelemään itkevää lasta pois minulta, ei tule hakemaan kädet ojossa lasta eikä pilaa enää toisia ristiäisiä. En aio kertoa raskaudestani kuin sitten kun vatsa alkaa näkyä.
En ole antanut anopin hoitaa lastamme kuin kerran lähinnä säälistä. Toista kertaa ei tule, oli nimittäin lapsi sen verran hämmentynyt kun mieheni kanssa haimme hänet kotiin. Uskon, että lapsemme aistii anopin.
Onneksi mieheni mummo on ihana ja puolustaa aina meitä. Hän myös sanoo napakasti anopille kun anoppi astuu liikaa reviirille. Joskus tekisi mieli sanoa tuolle miehen mummolle, että ” kiitos kun ymmärrät” huokaisen aina helpotuksesta ja tiedän , että miehen mummo on tukena ja käskee anoppia pois. Anoppi uskoo häntä. Kiva nähdä anopin ilme aina kun hänen äitinsä eli tuo mummo antaa hänelle palautetta :DMinä kanssa päätin, että toista äitiyslomaa appivanhemmat eivät pilaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla olin liian kiltti ja ajattelin, että olen vain nyt herkkä. Mutta sitten kun uskalsin asioista puhua, tajusin, että ei minun tarvitse kaikkea sietää. Meillä siis pappa saattoi käydä 4 kertaa päivässä kylässä, anoppi ei antanut itkevää vauvaa minulle pyynnöstäni huolimatta, minun olisi pitänyt lähteä kesken vanhempainvapaan töihin ja lopettaa imettäminen, että mummo olisi saanut hoitaa vauvan...oli raskasta taistella koko ajan vastaan. Kun toinen lapsi oli tulossa ilmoitin miehelleni, että vanhempasi eivät pilaa minun viimeistä äitiyslomaa, eivätkä ole pilanneet. Toki siitä saadaan kuulla... Ja itseänikin harmittaa, kun kahden lapsen kanssa apu olisi joskus tarpeen, mutta parempi kun ei pyydä, ettei taas ala joku uusi show.
Mulla eka lapsi ja opin 2kk ettei kannata olla liian kiltti, nyt jo 8kk myöhemmin ja mummo jaksaa vielä kiusata, ei hyväksy kun sanon ei ja sitten vielä nää "avustajat" tulee hakemaan lapseni "ilahduttamaan" mököttävää mummoa. Kunhan mies nyt vaan tajuaisi etten jaksa pitkään olla niiden seurassa, se on aivan hemmetin uuvuttavaa! Aina mun ja lapsen pitäisi joustaa, päiväunia ja ruokailuaikoja siirtää mummon takia ja leikkiä ei sais. "Se voi leikkiä sit kotona".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos me joskus mieheni kanssa saadaan toinen lapsi, niin otan heti erilaisen asenteen. Anoppi ei tule pitelemään itkevää lasta pois minulta, ei tule hakemaan kädet ojossa lasta eikä pilaa enää toisia ristiäisiä. En aio kertoa raskaudestani kuin sitten kun vatsa alkaa näkyä.
En ole antanut anopin hoitaa lastamme kuin kerran lähinnä säälistä. Toista kertaa ei tule, oli nimittäin lapsi sen verran hämmentynyt kun mieheni kanssa haimme hänet kotiin. Uskon, että lapsemme aistii anopin.
Onneksi mieheni mummo on ihana ja puolustaa aina meitä. Hän myös sanoo napakasti anopille kun anoppi astuu liikaa reviirille. Joskus tekisi mieli sanoa tuolle miehen mummolle, että ” kiitos kun ymmärrät” huokaisen aina helpotuksesta ja tiedän , että miehen mummo on tukena ja käskee anoppia pois. Anoppi uskoo häntä. Kiva nähdä anopin ilme aina kun hänen äitinsä eli tuo mummo antaa hänelle palautetta :DMinä kanssa päätin, että toista äitiyslomaa appivanhemmat eivät pilaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla olin liian kiltti ja ajattelin, että olen vain nyt herkkä. Mutta sitten kun uskalsin asioista puhua, tajusin, että ei minun tarvitse kaikkea sietää. Meillä siis pappa saattoi käydä 4 kertaa päivässä kylässä, anoppi ei antanut itkevää vauvaa minulle pyynnöstäni huolimatta, minun olisi pitänyt lähteä kesken vanhempainvapaan töihin ja lopettaa imettäminen, että mummo olisi saanut hoitaa vauvan...oli raskasta taistella koko ajan vastaan. Kun toinen lapsi oli tulossa ilmoitin miehelleni, että vanhempasi eivät pilaa minun viimeistä äitiyslomaa, eivätkä ole pilanneet. Toki siitä saadaan kuulla... Ja itseänikin harmittaa, kun kahden lapsen kanssa apu olisi joskus tarpeen, mutta parempi kun ei pyydä, ettei taas ala joku uusi show.
Mulla eka lapsi ja opin 2kk ettei kannata olla liian kiltti, nyt jo 8kk myöhemmin ja mummo jaksaa vielä kiusata, ei hyväksy kun sanon ei ja sitten vielä nää "avustajat" tulee hakemaan lapseni "ilahduttamaan" mököttävää mummoa. Kunhan mies nyt vaan tajuaisi etten jaksa pitkään olla niiden seurassa, se on aivan hemmetin uuvuttavaa! Aina mun ja lapsen pitäisi joustaa, päiväunia ja ruokailuaikoja siirtää mummon takia ja leikkiä ei sais. "Se voi leikkiä sit kotona".
Lapsi tajuaa nopeasti että mummon läsnäollessa pitää miellyttää mummoa, omien leikkien jne kustannuksella. En halua kuulostaa dramaattiselta mutta tuosta tulee olemaan haittaa lapsen kehitykselle ja jos annat tuon jatkua niin lapsi kasvaa mummon omaksi pikku sätkynukeksi, niin kuin varmaan tavoite onkin (mummolla). Tämä kuvio on nähty ja valitettavasti vielä niin, että kyseessä oma äitini ja veljeni lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun meillä oli esikoisemme ristiäiset, niin anoppi kantoi lasta sylissään melkein kokoajan. Jälkeenpäin sanoin, että en yhtään tykännyt, miten hän käyttäytyi. Rupesi itkemään ja sanoi, että halusi vain auttaa ja olla vauvan kanssa. Mun täytyi itse mennä hakemaan lapseni anopin sylistä, koska anoppi ei itse ymmärtänyt lasta antaa minulle. En tule koskaan unohtamaan tuota ja koin tuon suurena loukkauksena.
Minä olin ristiäisten aikaan vielä huonokuntoinen fyysisesti ja henkisesti. Otin vauvan aina syömään, mutta mihinkään itseni ja vauvan puolustamiseen ei energia riittänyt juhlavieraiden edessä.
Tuloksena oli, että anoppi sääti ja hääräsi miehen vieressä kenen nyt pitää sylitellä vauvaa. Itse piti varmaan tunnin nukkuvaa vauvaa sylissään. Vauva ei käynyt yhdenkään minun sukulaisen sylissä. Surettaa paljon, etten itse puuttunut tilanteeseen. Olin todella voimaton.
Nyt jälkikäteen ajateltuna, niin eihän tilanne mennyt yhtään niin kuin piti. Tyhmä mies ja vielä tyhmempi äitinsä. Moukkia koko miehen suku suoraan sanottuna. Tuoreen esikoisen äidin ei todellakaan edes pitäisi joutua tilanteeseen, missä pitää kymmenien vieraiden edessä vaatia vauvaa omaan syliin ja ehdotella että voisiko vauva käydä vaikka minunkin äidin sylissä. Muiden pitäisi tajuta itsekin olla omimatta alle 2 kuukauden ikäistä vauvaa.
Nyt olen kyllä jo paremmissa voinneissa ja olenkin käynyt runsaasti omien sukulaisten luona lapsen kanssa.
Nousi aivan karvat pystyyn siitä, miten sinuakin on kohdeltu. Aivan uskomatonta ja vielä kamalampaa olet kokenut, koska olet tuon kaiken kokemasi lisäksi ollut huonossa kunnossa. Tiedän miltä sinusta on tuntunut. Sanoitko muuten koskaan anopille asiasta jälkeenpäin? Ootko antanut tuon anteeksi vai onko tuo sellainen asia, mitä et koskaan unohda? Mä muistan tuon edelleen kuin eilisen päivän. Lapsen tärkein päivä, joka ei mennyt kuten kuului. :(
Jännä nähdä, miten anoppi suhtautuu jos miehen sisaruksille tulee lapsia. Jännä silloin nähdä onko yhtään rauhoittunut vai joutuuko tällaista touhua vielä todistamaan.Esikoisemme ristiäisistä otettiin yksi kuva, jossa oli koko juhlaväki. Järjestäydyimme kuvaan, anoppi tuli seisomaan viereeni. Ojensin vauvan miehelle, kun suoristin sukkiksia ennen kuvan ottoa. Kuulin kuinka anoppini sanoi vaimealla äänellä miehelle "anna vaan tähän".
Hän otti vauvan syliinsä, minä ojentauduin ja ojensin käsiä vauvaa kohti, anoppi käänsi hienovaraisesti selkäänsä, ei siis ollut huomaavinaan. Sitten väki äkkiä hiljeni, kuva otettiin.
Kuvassa anoppi pitelee vauvaa hymyillen korvasta korvaan, minä katson ilmeettömänä suoraan kameraan, kädet epävarmasti yhdessä vatsani kohdalla.
Olin ihan pihalla vielä tuolloin, aloin puolustautua vasta kun vauva oli jotain 5kk.
En ole päässyt tuosta kuvasta yli vieläkään ja joka kerta kun ajattelen asiaa, läikähtää mielessä raivo myös miestä kohtaan.Järkyttävää! Oon sanaton!
Ei varmaan ole koskaan edes pyytänyt anteeksi? Ootko keskustellut asiasta koskaan? Tuo on kyllä niin ruma teko. Miten joku ihminen voi kohdella läheistänsä noin huonosti?
Meillä anoppi on tunne käsitettä anteeksipyyntö. En jaksa välittää edes koko ihmisestä enää. Oon vaan ajatellut, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.Uskon että anoppini tiedostaa nykyään miten törkeästi teki, mutta hän ei tule _koskaan_ ottamaan asiaa itse puheeksi, saati pyytämään anteeksi. Jos ottaisin asian puheeksi, niin hän saattaisi - siis ihan oikeasti - huudahtaa silmät ymmyrkäisinä että "nyt hetkinen, siis minä en ymmärrä mistä tässä edes puhutaan - sinähän itte annoit vauvan minulle siinä, nyt en ymmärrä yhtään!" - on käyttänyt vastaavaa taktiikkaa joka ikinen kerta, kun olen palannut johonkin tapahtuneeseen tai asiaan, jonka hän on minulle sanonut.
Olen aivan täysin varma että hän tietää ja muistaa ne, mutta silmät kirkkaina puhuu tapahtuman toiseksi ja kääntää sen sitten niin, että hänen mieli on pahoitettu. Eli hän valehtelee, ihan toimintatapana, joka on yksi syy miksei hän saa olla lastemme kanssa ilman minua tai miestäni.
Mies on sanonut myös, että kyllä se oikeasti tietää mistä on puhe, kun olen välillä epäillyt jo omaa mielenterveyttäni. Miten, MITEN voi kieltää kivenkovaan asioita, joita ovat muutkin olleet todistamassa, koskaan tapahtuneen?
On siis pelkästään poikien äiti ja pyöritti marttyroinnillaan perhettään kunnes tulin minä ja pilasin kaiken.
Mies heräsi ajoissa, nykyään sanoo äidilleen kun tämä aloittaa tekoitkunsa (se on niin koomista: ei kyyneltäkään, kädet otsalla ja se sama värisevä "yhy yhy yhy"-ääni) että lopeta jo, aikuinen ihminen :DJos me joskus mieheni kanssa saadaan toinen lapsi, niin otan heti erilaisen asenteen. Anoppi ei tule pitelemään itkevää lasta pois minulta, ei tule hakemaan kädet ojossa lasta eikä pilaa enää toisia ristiäisiä. En aio kertoa raskaudestani kuin sitten kun vatsa alkaa näkyä.
En ole antanut anopin hoitaa lastamme kuin kerran lähinnä säälistä. Toista kertaa ei tule, oli nimittäin lapsi sen verran hämmentynyt kun mieheni kanssa haimme hänet kotiin. Uskon, että lapsemme aistii anopin.
Onneksi mieheni mummo on ihana ja puolustaa aina meitä. Hän myös sanoo napakasti anopille kun anoppi astuu liikaa reviirille. Joskus tekisi mieli sanoa tuolle miehen mummolle, että ” kiitos kun ymmärrät” huokaisen aina helpotuksesta ja tiedän , että miehen mummo on tukena ja käskee anoppia pois. Anoppi uskoo häntä. Kiva nähdä anopin ilme aina kun hänen äitinsä eli tuo mummo antaa hänelle palautetta :DHyvä mummo! Mahtavaa, että saat tukea!
Mekin opittiin jotain ensimmäisen lapsen kanssa tehdyistä virheistä. Toisella kierroksella mies kertoi raskaudesta äidilleen joskus 5 kk kohdalla. Ristiäisiin ei annettu anopille mitään roolia (esikoisen kohdalla sai lukea jonkun raamatun pätkän), ei lainattu edes suvun kastemekkoa.
Esikoinen pelasti pikkiveljensä ristiäiset. 1-vuotiaalla oli vaikeuksia pysyä paikoillaan, mikä tietty oli ok kun kotona oltiin. Lapsi innostui yhdessä vaiheessa halailemaan vuorotellen mun äitiä ja mun kummitätiä. Anoppi yritti kovasti houkutella lasta luokseen, mutta lapsipas juoksi aina hänen ohitseen. Jos katse voisi tappaa... kyllä noistakin ristiäisistä tuli myöhemmin palautetta, väärä pappi oltiin pyydetty paikalle ja nimikin oli taas huono ja kuinka tyhmiä ne mun sukulaiset ovatkaan.
Anoppi on udellut mieheltä, että tietääkö hän, milloin veljellensä tulee lapsia. Toinen miniä eli mieheni veljen vaimo on kuulema anopin mielestä siinä iässä että oli hyvä aika hankkia lapsia. On muuten hieman noloa tollanen. En mä väitä, että pahaa olisi tarkoittanut, mutta tollanen toisten yksityisasioiden utelu muilta on kyllä noloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun meillä oli esikoisemme ristiäiset, niin anoppi kantoi lasta sylissään melkein kokoajan. Jälkeenpäin sanoin, että en yhtään tykännyt, miten hän käyttäytyi. Rupesi itkemään ja sanoi, että halusi vain auttaa ja olla vauvan kanssa. Mun täytyi itse mennä hakemaan lapseni anopin sylistä, koska anoppi ei itse ymmärtänyt lasta antaa minulle. En tule koskaan unohtamaan tuota ja koin tuon suurena loukkauksena.
Minä olin ristiäisten aikaan vielä huonokuntoinen fyysisesti ja henkisesti. Otin vauvan aina syömään, mutta mihinkään itseni ja vauvan puolustamiseen ei energia riittänyt juhlavieraiden edessä.
Tuloksena oli, että anoppi sääti ja hääräsi miehen vieressä kenen nyt pitää sylitellä vauvaa. Itse piti varmaan tunnin nukkuvaa vauvaa sylissään. Vauva ei käynyt yhdenkään minun sukulaisen sylissä. Surettaa paljon, etten itse puuttunut tilanteeseen. Olin todella voimaton.
Nyt jälkikäteen ajateltuna, niin eihän tilanne mennyt yhtään niin kuin piti. Tyhmä mies ja vielä tyhmempi äitinsä. Moukkia koko miehen suku suoraan sanottuna. Tuoreen esikoisen äidin ei todellakaan edes pitäisi joutua tilanteeseen, missä pitää kymmenien vieraiden edessä vaatia vauvaa omaan syliin ja ehdotella että voisiko vauva käydä vaikka minunkin äidin sylissä. Muiden pitäisi tajuta itsekin olla omimatta alle 2 kuukauden ikäistä vauvaa.
Nyt olen kyllä jo paremmissa voinneissa ja olenkin käynyt runsaasti omien sukulaisten luona lapsen kanssa.
Nousi aivan karvat pystyyn siitä, miten sinuakin on kohdeltu. Aivan uskomatonta ja vielä kamalampaa olet kokenut, koska olet tuon kaiken kokemasi lisäksi ollut huonossa kunnossa. Tiedän miltä sinusta on tuntunut. Sanoitko muuten koskaan anopille asiasta jälkeenpäin? Ootko antanut tuon anteeksi vai onko tuo sellainen asia, mitä et koskaan unohda? Mä muistan tuon edelleen kuin eilisen päivän. Lapsen tärkein päivä, joka ei mennyt kuten kuului. :(
Jännä nähdä, miten anoppi suhtautuu jos miehen sisaruksille tulee lapsia. Jännä silloin nähdä onko yhtään rauhoittunut vai joutuuko tällaista touhua vielä todistamaan.Esikoisemme ristiäisistä otettiin yksi kuva, jossa oli koko juhlaväki. Järjestäydyimme kuvaan, anoppi tuli seisomaan viereeni. Ojensin vauvan miehelle, kun suoristin sukkiksia ennen kuvan ottoa. Kuulin kuinka anoppini sanoi vaimealla äänellä miehelle "anna vaan tähän".
Hän otti vauvan syliinsä, minä ojentauduin ja ojensin käsiä vauvaa kohti, anoppi käänsi hienovaraisesti selkäänsä, ei siis ollut huomaavinaan. Sitten väki äkkiä hiljeni, kuva otettiin.
Kuvassa anoppi pitelee vauvaa hymyillen korvasta korvaan, minä katson ilmeettömänä suoraan kameraan, kädet epävarmasti yhdessä vatsani kohdalla.
Olin ihan pihalla vielä tuolloin, aloin puolustautua vasta kun vauva oli jotain 5kk.
En ole päässyt tuosta kuvasta yli vieläkään ja joka kerta kun ajattelen asiaa, läikähtää mielessä raivo myös miestä kohtaan.Järkyttävää! Oon sanaton!
Ei varmaan ole koskaan edes pyytänyt anteeksi? Ootko keskustellut asiasta koskaan? Tuo on kyllä niin ruma teko. Miten joku ihminen voi kohdella läheistänsä noin huonosti?
Meillä anoppi on tunne käsitettä anteeksipyyntö. En jaksa välittää edes koko ihmisestä enää. Oon vaan ajatellut, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.Uskon että anoppini tiedostaa nykyään miten törkeästi teki, mutta hän ei tule _koskaan_ ottamaan asiaa itse puheeksi, saati pyytämään anteeksi. Jos ottaisin asian puheeksi, niin hän saattaisi - siis ihan oikeasti - huudahtaa silmät ymmyrkäisinä että "nyt hetkinen, siis minä en ymmärrä mistä tässä edes puhutaan - sinähän itte annoit vauvan minulle siinä, nyt en ymmärrä yhtään!" - on käyttänyt vastaavaa taktiikkaa joka ikinen kerta, kun olen palannut johonkin tapahtuneeseen tai asiaan, jonka hän on minulle sanonut.
Olen aivan täysin varma että hän tietää ja muistaa ne, mutta silmät kirkkaina puhuu tapahtuman toiseksi ja kääntää sen sitten niin, että hänen mieli on pahoitettu. Eli hän valehtelee, ihan toimintatapana, joka on yksi syy miksei hän saa olla lastemme kanssa ilman minua tai miestäni.
Mies on sanonut myös, että kyllä se oikeasti tietää mistä on puhe, kun olen välillä epäillyt jo omaa mielenterveyttäni. Miten, MITEN voi kieltää kivenkovaan asioita, joita ovat muutkin olleet todistamassa, koskaan tapahtuneen?
On siis pelkästään poikien äiti ja pyöritti marttyroinnillaan perhettään kunnes tulin minä ja pilasin kaiken.
Mies heräsi ajoissa, nykyään sanoo äidilleen kun tämä aloittaa tekoitkunsa (se on niin koomista: ei kyyneltäkään, kädet otsalla ja se sama värisevä "yhy yhy yhy"-ääni) että lopeta jo, aikuinen ihminen :DJos me joskus mieheni kanssa saadaan toinen lapsi, niin otan heti erilaisen asenteen. Anoppi ei tule pitelemään itkevää lasta pois minulta, ei tule hakemaan kädet ojossa lasta eikä pilaa enää toisia ristiäisiä. En aio kertoa raskaudestani kuin sitten kun vatsa alkaa näkyä.
En ole antanut anopin hoitaa lastamme kuin kerran lähinnä säälistä. Toista kertaa ei tule, oli nimittäin lapsi sen verran hämmentynyt kun mieheni kanssa haimme hänet kotiin. Uskon, että lapsemme aistii anopin.
Onneksi mieheni mummo on ihana ja puolustaa aina meitä. Hän myös sanoo napakasti anopille kun anoppi astuu liikaa reviirille. Joskus tekisi mieli sanoa tuolle miehen mummolle, että ” kiitos kun ymmärrät” huokaisen aina helpotuksesta ja tiedän , että miehen mummo on tukena ja käskee anoppia pois. Anoppi uskoo häntä. Kiva nähdä anopin ilme aina kun hänen äitinsä eli tuo mummo antaa hänelle palautetta :DHyvä mummo! Mahtavaa, että saat tukea!
Mekin opittiin jotain ensimmäisen lapsen kanssa tehdyistä virheistä. Toisella kierroksella mies kertoi raskaudesta äidilleen joskus 5 kk kohdalla. Ristiäisiin ei annettu anopille mitään roolia (esikoisen kohdalla sai lukea jonkun raamatun pätkän), ei lainattu edes suvun kastemekkoa.
Esikoinen pelasti pikkiveljensä ristiäiset. 1-vuotiaalla oli vaikeuksia pysyä paikoillaan, mikä tietty oli ok kun kotona oltiin. Lapsi innostui yhdessä vaiheessa halailemaan vuorotellen mun äitiä ja mun kummitätiä. Anoppi yritti kovasti houkutella lasta luokseen, mutta lapsipas juoksi aina hänen ohitseen. Jos katse voisi tappaa... kyllä noistakin ristiäisistä tuli myöhemmin palautetta, väärä pappi oltiin pyydetty paikalle ja nimikin oli taas huono ja kuinka tyhmiä ne mun sukulaiset ovatkaan.
Anoppi on udellut mieheltä, että tietääkö hän, milloin veljellensä tulee lapsia. Toinen miniä eli mieheni veljen vaimo on kuulema anopin mielestä siinä iässä että oli hyvä aika hankkia lapsia. On muuten hieman noloa tollanen. En mä väitä, että pahaa olisi tarkoittanut, mutta tollanen toisten yksityisasioiden utelu muilta on kyllä noloa.
Onpa ilkeää. Huumoria tai ei, niin tollasia asioita ei tartte udella edes ulkopuolisilta. Noi voi olla joskus hyvinkin arkoja asioita, joten utelu voi olla monelle kova paikka. Ei nyt tietenkän tässä tapauksessa, kun hän ei sitä heille suoraa sanonut, toki sekin päivä voi vielä tulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos me joskus mieheni kanssa saadaan toinen lapsi, niin otan heti erilaisen asenteen. Anoppi ei tule pitelemään itkevää lasta pois minulta, ei tule hakemaan kädet ojossa lasta eikä pilaa enää toisia ristiäisiä. En aio kertoa raskaudestani kuin sitten kun vatsa alkaa näkyä.
En ole antanut anopin hoitaa lastamme kuin kerran lähinnä säälistä. Toista kertaa ei tule, oli nimittäin lapsi sen verran hämmentynyt kun mieheni kanssa haimme hänet kotiin. Uskon, että lapsemme aistii anopin.
Onneksi mieheni mummo on ihana ja puolustaa aina meitä. Hän myös sanoo napakasti anopille kun anoppi astuu liikaa reviirille. Joskus tekisi mieli sanoa tuolle miehen mummolle, että ” kiitos kun ymmärrät” huokaisen aina helpotuksesta ja tiedän , että miehen mummo on tukena ja käskee anoppia pois. Anoppi uskoo häntä. Kiva nähdä anopin ilme aina kun hänen äitinsä eli tuo mummo antaa hänelle palautetta :DMinä kanssa päätin, että toista äitiyslomaa appivanhemmat eivät pilaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla olin liian kiltti ja ajattelin, että olen vain nyt herkkä. Mutta sitten kun uskalsin asioista puhua, tajusin, että ei minun tarvitse kaikkea sietää. Meillä siis pappa saattoi käydä 4 kertaa päivässä kylässä, anoppi ei antanut itkevää vauvaa minulle pyynnöstäni huolimatta, minun olisi pitänyt lähteä kesken vanhempainvapaan töihin ja lopettaa imettäminen, että mummo olisi saanut hoitaa vauvan...oli raskasta taistella koko ajan vastaan. Kun toinen lapsi oli tulossa ilmoitin miehelleni, että vanhempasi eivät pilaa minun viimeistä äitiyslomaa, eivätkä ole pilanneet. Toki siitä saadaan kuulla... Ja itseänikin harmittaa, kun kahden lapsen kanssa apu olisi joskus tarpeen, mutta parempi kun ei pyydä, ettei taas ala joku uusi show.
Mulla eka lapsi ja opin 2kk ettei kannata olla liian kiltti, nyt jo 8kk myöhemmin ja mummo jaksaa vielä kiusata, ei hyväksy kun sanon ei ja sitten vielä nää "avustajat" tulee hakemaan lapseni "ilahduttamaan" mököttävää mummoa. Kunhan mies nyt vaan tajuaisi etten jaksa pitkään olla niiden seurassa, se on aivan hemmetin uuvuttavaa! Aina mun ja lapsen pitäisi joustaa, päiväunia ja ruokailuaikoja siirtää mummon takia ja leikkiä ei sais. "Se voi leikkiä sit kotona".
Lapsi tajuaa nopeasti että mummon läsnäollessa pitää miellyttää mummoa, omien leikkien jne kustannuksella. En halua kuulostaa dramaattiselta mutta tuosta tulee olemaan haittaa lapsen kehitykselle ja jos annat tuon jatkua niin lapsi kasvaa mummon omaksi pikku sätkynukeksi, niin kuin varmaan tavoite onkin (mummolla). Tämä kuvio on nähty ja valitettavasti vielä niin, että kyseessä oma äitini ja veljeni lapset.
En annakaan, ja silloin on helvetti irti ja avustaja hädissään kun mummo mököttää jossain piilossa. Yhtäkkiä tullaan ihan viereen istumaan ja vahtimaan että koska olis mahdollisuus saada lapsi napattua siitä ja vietyä ilahduttamaan mummoa. Jos en ole valppaana tai edes tietoinen siitä että mummo mököttää niin lapsi viedään, ja sit mummo ilmestyy huoneestaan sohvalle mököttämään ja avustaja lapsen kanssa siihen sen eteen ilahduttamaan sitä vähän lisää. Eli sitä mummoa kirjaimellisesti huokutellaan piilostaan lapsen avulla, heilutellaan lasta sen nenän edessä. Sitten mies mököttää kun MINÄ olin se törkeä siinä kun suutuin tosta ja otin lapsen pois. 2 kertaa olen tota ollut todistamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä anoppi on aivan yli-innokas. Kun menimme mieheni kanssa hakemaan vauvaa hoidosta, niin anoppi oli vetänyt kaikki lelut lattialle, mitä talostansa vaan löytyy. Ne lelut eivät edes olleet kun ehkä sellaisen 3 -vuotiaan leluja, ei vauvan. En ymmärrä tuota. Pieni vauva ei montaa virikettä tarvitse eikä vauvaa kiinnosta isojen lasten lelut.
Oon huomannut, että oman äitini kanssa lapseni on rento ja oma itsensä. Vauva on anoppilassa täysin erilainen.
Anoppi sanoi, että kun minä olen töissä ja on seuraava kesäloma, niin mieheni tuo lapsemme kuulema sinne. En vastannut tuohon mitään. Ei edes kysynyt, että ” voisiko olla mahdollista”. Hän ilmeisesti kuvittelee, että lapsemme tuodaan hänelle seuraavana kesänä hoitoon joka päivä. Ajatuksena kiva, mutta määräävä ” minä otan” asenne ei mee vaan mun ymmärrykseen.
Mistään ei voi sanoa mitään, koska anoppi alkaa huutamaan, kiroilemaan ja itkemään. Kokemusta on. En jaksa sitä esittämistä. En myöskään halua pilata välejä, koska se vaikuttaisi myös muihin ihmisiin lapseni lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi on aivan yli-innokas. Kun menimme mieheni kanssa hakemaan vauvaa hoidosta, niin anoppi oli vetänyt kaikki lelut lattialle, mitä talostansa vaan löytyy. Ne lelut eivät edes olleet kun ehkä sellaisen 3 -vuotiaan leluja, ei vauvan. En ymmärrä tuota. Pieni vauva ei montaa virikettä tarvitse eikä vauvaa kiinnosta isojen lasten lelut.
Oon huomannut, että oman äitini kanssa lapseni on rento ja oma itsensä. Vauva on anoppilassa täysin erilainen.
Anoppi sanoi, että kun minä olen töissä ja on seuraava kesäloma, niin mieheni tuo lapsemme kuulema sinne. En vastannut tuohon mitään. Ei edes kysynyt, että ” voisiko olla mahdollista”. Hän ilmeisesti kuvittelee, että lapsemme tuodaan hänelle seuraavana kesänä hoitoon joka päivä. Ajatuksena kiva, mutta määräävä ” minä otan” asenne ei mee vaan mun ymmärrykseen.
Mistään ei voi sanoa mitään, koska anoppi alkaa huutamaan, kiroilemaan ja itkemään. Kokemusta on. En jaksa sitä esittämistä. En myöskään halua pilata välejä, koska se vaikuttaisi myös muihin ihmisiin lapseni lisäksi.
Ihan näin omalla kokemuksella... Joko alistut aina mummon tahtoon tai pilaat välit. Minäkin luulin, että mummo on tyytyväinen, jos saa (itse vaati) hoitaa lasta kolmena päivänä peräkkäin. Mutta olin väärässä, kun neljäntenä päivänä totesin, että haluan olla itse lapseni kanssa välillä mummo suuttui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meilläpä anoppi keksii etänä lapsilla käytösongelmia ja kehityshäiriöitä jos ei näe lapsia. Ns johtuu tietenkin minusta ja etäisyyttä otetaan van koska minä haluan peitellä niitä. Ei sen takia että olisi muutakin elämää tai että hänet itsensä kokisi koko perhe rasittavaksi.
Meillä on erityislapsi, ja jos joku olisi käyttänyt noin kun tutkimukset olivat vasta tulossa ja emme halunneet rikkoa lapsen oikeutta yksityisyyteen puhumalla asioista (ei siis siksi koska diagnoosi olisi häpeä vaan koska lapsella nyt on oikeus jonkinlaiseen yksityisyyteen terveysasioiden suhteen), niin olisin laittanut välit poikki selittelemättä.
Kuinka joku voi ollakin noin haas-kalintu, että käyttää tuollaista asiaa marttyrointiin, juoruiluun tai itsesäätelyn välineenä (sitähän se on, kun ei uskalla myöntää että ei ole toivottua seuraa).
Jos joku epämiellyttävä ihminen olisi sanonut kun saimme diagnoosin, että hän vähän epäilikin tätä kun emme ole halunneet tavata usein, niin olisin valehtematta saattanut vetäistä päin näköä. Ikään kuin lapsen kehitysviiveet tai muut häiriöt olisivat kuin iso häpeä, että vanhemmat haluaisivat piilottaa lapsensa! Aivan äärimmäisen loukkaavia tuollaiset puhetavat.
Kun jotain ihmistä ei haluta tavata kuin harvakseltaan, niin kyllä se tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä että tämän kyseisen ihmisen seura nyt vaan ei ole haluttua.
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi on aivan yli-innokas. Kun menimme mieheni kanssa hakemaan vauvaa hoidosta, niin anoppi oli vetänyt kaikki lelut lattialle, mitä talostansa vaan löytyy. Ne lelut eivät edes olleet kun ehkä sellaisen 3 -vuotiaan leluja, ei vauvan. En ymmärrä tuota. Pieni vauva ei montaa virikettä tarvitse eikä vauvaa kiinnosta isojen lasten lelut.
Oon huomannut, että oman äitini kanssa lapseni on rento ja oma itsensä. Vauva on anoppilassa täysin erilainen.
Anoppi sanoi, että kun minä olen töissä ja on seuraava kesäloma, niin mieheni tuo lapsemme kuulema sinne. En vastannut tuohon mitään. Ei edes kysynyt, että ” voisiko olla mahdollista”. Hän ilmeisesti kuvittelee, että lapsemme tuodaan hänelle seuraavana kesänä hoitoon joka päivä. Ajatuksena kiva, mutta määräävä ” minä otan” asenne ei mee vaan mun ymmärrykseen.
Mistään ei voi sanoa mitään, koska anoppi alkaa huutamaan, kiroilemaan ja itkemään. Kokemusta on. En jaksa sitä esittämistä. En myöskään halua pilata välejä, koska se vaikuttaisi myös muihin ihmisiin lapseni lisäksi.
Oletko varma, ettei miehesi ole mennyt sopimaan jo jotain tuollaista hoitokuviota?
Olisiko lapsi muuten päiväkodissa?
Olisiko parempi olla kokonaan hoidattamatta lasta mummolassa, vai onko mummon ainut vika, ettei erota ikätasoisia leluja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi on aivan yli-innokas. Kun menimme mieheni kanssa hakemaan vauvaa hoidosta, niin anoppi oli vetänyt kaikki lelut lattialle, mitä talostansa vaan löytyy. Ne lelut eivät edes olleet kun ehkä sellaisen 3 -vuotiaan leluja, ei vauvan. En ymmärrä tuota. Pieni vauva ei montaa virikettä tarvitse eikä vauvaa kiinnosta isojen lasten lelut.
Oon huomannut, että oman äitini kanssa lapseni on rento ja oma itsensä. Vauva on anoppilassa täysin erilainen.
Anoppi sanoi, että kun minä olen töissä ja on seuraava kesäloma, niin mieheni tuo lapsemme kuulema sinne. En vastannut tuohon mitään. Ei edes kysynyt, että ” voisiko olla mahdollista”. Hän ilmeisesti kuvittelee, että lapsemme tuodaan hänelle seuraavana kesänä hoitoon joka päivä. Ajatuksena kiva, mutta määräävä ” minä otan” asenne ei mee vaan mun ymmärrykseen.
Mistään ei voi sanoa mitään, koska anoppi alkaa huutamaan, kiroilemaan ja itkemään. Kokemusta on. En jaksa sitä esittämistä. En myöskään halua pilata välejä, koska se vaikuttaisi myös muihin ihmisiin lapseni lisäksi.
Sinähän et niitä välejä pilaa vaan se anoppi.
Vierailija kirjoitti:
Koskeekohan tuo hulluksi hurahtaminen sitten enemmänkin poikien äitejä ja kun siinä välissä on tavallaan vieras ihminen, eli miniä, niin tilanne on räjähdysherkkä? Äidin ja tyttären välit taas pysyy paremmin kunnossa, kun he ovat aina toisensa tunteneet ja toimeen tulleet ja tietävät toisensa. Eli osaavat paremmin suhtautua.
No onhan tässäkin ketjussa monet kuvailleet kuinka oma äiti on se rajaton.
Se syy rajattomuuteen ei ole muistisairaus, ei vaihdevuodet, ei pelkästään pojan / poikien äitiys, tai muu vastaava asia. Tarvitaan tietynlainen luonne.
Näyttäisi rajattomille anopeille, apeille ja äideille olevan tyypillistä ainakin pienet piirit. Ei olla kauheasti nähty maailmaa eikä sivistytty. On myös ajatus, että asiat pitää tehdä tietyllä tavalla. Yhteyttä sukulaisiin on pidettävä vaikka velvollisuudesta - ja jos joku ei pidä, hänet paheksunnalla (tai väkisin kylään tunkemalla) laitetaan ruotuun. Edellisiin liittyen myös ollaan totuttu, että suku pysyy "juurillaan", ei muuteta kauas saati ulkomaille. Nämä hahmot ovat tottuneet hääräämään suvun keskiössä. He eivät ole niitä, jotka väistyvät muihin etäisyyttä ottaen.
Usein osaavat käyttäytyä muiden kanssa, mutta sukulaisten (varsinkaan nuorempien naisten) kanssa ei tarvitse, koska on se velvollisuus hengailla yhdessä.
Ja näistäkään muuttujista välttämättä mikään ei suoraan selitä, vaan tarvitaan se tietynlainen luonne. Sellainen muiden asioihin kantaa ottava ja puuttuva, rajaton, manipulatiivinen, kiero luonne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos me joskus mieheni kanssa saadaan toinen lapsi, niin otan heti erilaisen asenteen. Anoppi ei tule pitelemään itkevää lasta pois minulta, ei tule hakemaan kädet ojossa lasta eikä pilaa enää toisia ristiäisiä. En aio kertoa raskaudestani kuin sitten kun vatsa alkaa näkyä.
En ole antanut anopin hoitaa lastamme kuin kerran lähinnä säälistä. Toista kertaa ei tule, oli nimittäin lapsi sen verran hämmentynyt kun mieheni kanssa haimme hänet kotiin. Uskon, että lapsemme aistii anopin.
Onneksi mieheni mummo on ihana ja puolustaa aina meitä. Hän myös sanoo napakasti anopille kun anoppi astuu liikaa reviirille. Joskus tekisi mieli sanoa tuolle miehen mummolle, että ” kiitos kun ymmärrät” huokaisen aina helpotuksesta ja tiedän , että miehen mummo on tukena ja käskee anoppia pois. Anoppi uskoo häntä. Kiva nähdä anopin ilme aina kun hänen äitinsä eli tuo mummo antaa hänelle palautetta :DMinä kanssa päätin, että toista äitiyslomaa appivanhemmat eivät pilaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla olin liian kiltti ja ajattelin, että olen vain nyt herkkä. Mutta sitten kun uskalsin asioista puhua, tajusin, että ei minun tarvitse kaikkea sietää. Meillä siis pappa saattoi käydä 4 kertaa päivässä kylässä, anoppi ei antanut itkevää vauvaa minulle pyynnöstäni huolimatta, minun olisi pitänyt lähteä kesken vanhempainvapaan töihin ja lopettaa imettäminen, että mummo olisi saanut hoitaa vauvan...oli raskasta taistella koko ajan vastaan. Kun toinen lapsi oli tulossa ilmoitin miehelleni, että vanhempasi eivät pilaa minun viimeistä äitiyslomaa, eivätkä ole pilanneet. Toki siitä saadaan kuulla... Ja itseänikin harmittaa, kun kahden lapsen kanssa apu olisi joskus tarpeen, mutta parempi kun ei pyydä, ettei taas ala joku uusi show.
Mulla eka lapsi ja opin 2kk ettei kannata olla liian kiltti, nyt jo 8kk myöhemmin ja mummo jaksaa vielä kiusata, ei hyväksy kun sanon ei ja sitten vielä nää "avustajat" tulee hakemaan lapseni "ilahduttamaan" mököttävää mummoa. Kunhan mies nyt vaan tajuaisi etten jaksa pitkään olla niiden seurassa, se on aivan hemmetin uuvuttavaa! Aina mun ja lapsen pitäisi joustaa, päiväunia ja ruokailuaikoja siirtää mummon takia ja leikkiä ei sais. "Se voi leikkiä sit kotona".
Lapsi tajuaa nopeasti että mummon läsnäollessa pitää miellyttää mummoa, omien leikkien jne kustannuksella. En halua kuulostaa dramaattiselta mutta tuosta tulee olemaan haittaa lapsen kehitykselle ja jos annat tuon jatkua niin lapsi kasvaa mummon omaksi pikku sätkynukeksi, niin kuin varmaan tavoite onkin (mummolla). Tämä kuvio on nähty ja valitettavasti vielä niin, että kyseessä oma äitini ja veljeni lapset.
En annakaan, ja silloin on helvetti irti ja avustaja hädissään kun mummo mököttää jossain piilossa. Yhtäkkiä tullaan ihan viereen istumaan ja vahtimaan että koska olis mahdollisuus saada lapsi napattua siitä ja vietyä ilahduttamaan mummoa. Jos en ole valppaana tai edes tietoinen siitä että mummo mököttää niin lapsi viedään, ja sit mummo ilmestyy huoneestaan sohvalle mököttämään ja avustaja lapsen kanssa siihen sen eteen ilahduttamaan sitä vähän lisää. Eli sitä mummoa kirjaimellisesti huokutellaan piilostaan lapsen avulla, heilutellaan lasta sen nenän edessä. Sitten mies mököttää kun MINÄ olin se törkeä siinä kun suutuin tosta ja otin lapsen pois. 2 kertaa olen tota ollut todistamassa.
Ihmettelen myös kun näistä anopin mökötys-/mykkäkoulukohtauksista ei saa puhua koskaan. Kun se mökötti jossain eikä tullut hyvästelemään meitä niin kysyin apelta että onko se nyt noin vihainen, appi vaan nauroi ja heilutti kättä ja sanoi et miten niin? Ei kukaan oo vihainen, sit sitä koko juttua lakaistiin maton alle. Ei siitä koskaan enää puhuttu, vaan teeskenneltiin että kaikki oli niin hyvin, näin se on mennyt nyt toistuvasti. Anoppi mököttää, siitä ei saa mitään sanoa vaan sitä pitää mennä ilahduttamaan ja sitten unohtaa koko juttu ja teeskennellä että se on ihan normaalia käytöstä. Sit mä oon se pahis kun en tajua pysyä siinä roolissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi on aivan yli-innokas. Kun menimme mieheni kanssa hakemaan vauvaa hoidosta, niin anoppi oli vetänyt kaikki lelut lattialle, mitä talostansa vaan löytyy. Ne lelut eivät edes olleet kun ehkä sellaisen 3 -vuotiaan leluja, ei vauvan. En ymmärrä tuota. Pieni vauva ei montaa virikettä tarvitse eikä vauvaa kiinnosta isojen lasten lelut.
Oon huomannut, että oman äitini kanssa lapseni on rento ja oma itsensä. Vauva on anoppilassa täysin erilainen.
Anoppi sanoi, että kun minä olen töissä ja on seuraava kesäloma, niin mieheni tuo lapsemme kuulema sinne. En vastannut tuohon mitään. Ei edes kysynyt, että ” voisiko olla mahdollista”. Hän ilmeisesti kuvittelee, että lapsemme tuodaan hänelle seuraavana kesänä hoitoon joka päivä. Ajatuksena kiva, mutta määräävä ” minä otan” asenne ei mee vaan mun ymmärrykseen.
Mistään ei voi sanoa mitään, koska anoppi alkaa huutamaan, kiroilemaan ja itkemään. Kokemusta on. En jaksa sitä esittämistä. En myöskään halua pilata välejä, koska se vaikuttaisi myös muihin ihmisiin lapseni lisäksi.Sinähän et niitä välejä pilaa vaan se anoppi.
Kyllä mä sen pohjimmiltani tiedän, mutta kun jostain syystä mä olen se paha ihminen, jos jotain sanon. Viimeksi kun sanoin yhdestä asiasta, alkoi huuto ja kiroilu. Tiedän, ettei se ole mun vika, mutta mulla on huono itsetunto ja koen, että pilaan kaiken omilla sanomisilla. Pelkään riitoja, joten olen antanut asioiden olla. Tiedän, että pitäisi olla kovempi. Harjoittelen sitä vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidin ja tyttären välit taas pysyy paremmin kunnossa, kun he ovat aina toisensa tunteneet ja toimeen tulleet ja tietävät toisensa. Eli osaavat paremmin suhtautua.
Ei tuokaan aina niin ruusuista ole. Se, että on tuntenut äitinsä aina, ei tarkoita että olisi tultu tai tultaisiin toimeen. Ex-anoppi, ihana ihminen, oli minulle enemmän äiti ja tukena. Olen yksi siihen pitkään 70-luvun äidit - ketjuun kirjoittaneista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi on aivan yli-innokas. Kun menimme mieheni kanssa hakemaan vauvaa hoidosta, niin anoppi oli vetänyt kaikki lelut lattialle, mitä talostansa vaan löytyy. Ne lelut eivät edes olleet kun ehkä sellaisen 3 -vuotiaan leluja, ei vauvan. En ymmärrä tuota. Pieni vauva ei montaa virikettä tarvitse eikä vauvaa kiinnosta isojen lasten lelut.
Oon huomannut, että oman äitini kanssa lapseni on rento ja oma itsensä. Vauva on anoppilassa täysin erilainen.
Anoppi sanoi, että kun minä olen töissä ja on seuraava kesäloma, niin mieheni tuo lapsemme kuulema sinne. En vastannut tuohon mitään. Ei edes kysynyt, että ” voisiko olla mahdollista”. Hän ilmeisesti kuvittelee, että lapsemme tuodaan hänelle seuraavana kesänä hoitoon joka päivä. Ajatuksena kiva, mutta määräävä ” minä otan” asenne ei mee vaan mun ymmärrykseen.
Mistään ei voi sanoa mitään, koska anoppi alkaa huutamaan, kiroilemaan ja itkemään. Kokemusta on. En jaksa sitä esittämistä. En myöskään halua pilata välejä, koska se vaikuttaisi myös muihin ihmisiin lapseni lisäksi.Sinähän et niitä välejä pilaa vaan se anoppi.
Kyllä mä sen pohjimmiltani tiedän, mutta kun jostain syystä mä olen se paha ihminen, jos jotain sanon. Viimeksi kun sanoin yhdestä asiasta, alkoi huuto ja kiroilu. Tiedän, ettei se ole mun vika, mutta mulla on huono itsetunto ja koen, että pilaan kaiken omilla sanomisilla. Pelkään riitoja, joten olen antanut asioiden olla. Tiedän, että pitäisi olla kovempi. Harjoittelen sitä vielä.
Ollaan siis aikalailla samanlaisessa tilanteessa, perhe toimii kunhan kaikki menee anopin haluamalla tavalla, kaikki on oppinut oman roolinsa siinä. Sitten tulee joku ulkopuolinen joka ei tajua tota kuviota ollenkaan vaan toimii "väärin" ja pilaa kaiken. Nyt pitäisi koko perheen alkaa anopin huonoa käytöstä myöntämään ja ehkä jopa käsittelemään eikä sitä voi enää välttää, se on työlästä, ei perhe siitä tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun meillä oli esikoisemme ristiäiset, niin anoppi kantoi lasta sylissään melkein kokoajan. Jälkeenpäin sanoin, että en yhtään tykännyt, miten hän käyttäytyi. Rupesi itkemään ja sanoi, että halusi vain auttaa ja olla vauvan kanssa. Mun täytyi itse mennä hakemaan lapseni anopin sylistä, koska anoppi ei itse ymmärtänyt lasta antaa minulle. En tule koskaan unohtamaan tuota ja koin tuon suurena loukkauksena.
Minä olin ristiäisten aikaan vielä huonokuntoinen fyysisesti ja henkisesti. Otin vauvan aina syömään, mutta mihinkään itseni ja vauvan puolustamiseen ei energia riittänyt juhlavieraiden edessä.
Tuloksena oli, että anoppi sääti ja hääräsi miehen vieressä kenen nyt pitää sylitellä vauvaa. Itse piti varmaan tunnin nukkuvaa vauvaa sylissään. Vauva ei käynyt yhdenkään minun sukulaisen sylissä. Surettaa paljon, etten itse puuttunut tilanteeseen. Olin todella voimaton.
Nyt jälkikäteen ajateltuna, niin eihän tilanne mennyt yhtään niin kuin piti. Tyhmä mies ja vielä tyhmempi äitinsä. Moukkia koko miehen suku suoraan sanottuna. Tuoreen esikoisen äidin ei todellakaan edes pitäisi joutua tilanteeseen, missä pitää kymmenien vieraiden edessä vaatia vauvaa omaan syliin ja ehdotella että voisiko vauva käydä vaikka minunkin äidin sylissä. Muiden pitäisi tajuta itsekin olla omimatta alle 2 kuukauden ikäistä vauvaa.
Nyt olen kyllä jo paremmissa voinneissa ja olenkin käynyt runsaasti omien sukulaisten luona lapsen kanssa.
Nousi aivan karvat pystyyn siitä, miten sinuakin on kohdeltu. Aivan uskomatonta ja vielä kamalampaa olet kokenut, koska olet tuon kaiken kokemasi lisäksi ollut huonossa kunnossa. Tiedän miltä sinusta on tuntunut. Sanoitko muuten koskaan anopille asiasta jälkeenpäin? Ootko antanut tuon anteeksi vai onko tuo sellainen asia, mitä et koskaan unohda? Mä muistan tuon edelleen kuin eilisen päivän. Lapsen tärkein päivä, joka ei mennyt kuten kuului. :(
Jännä nähdä, miten anoppi suhtautuu jos miehen sisaruksille tulee lapsia. Jännä silloin nähdä onko yhtään rauhoittunut vai joutuuko tällaista touhua vielä todistamaan.Esikoisemme ristiäisistä otettiin yksi kuva, jossa oli koko juhlaväki. Järjestäydyimme kuvaan, anoppi tuli seisomaan viereeni. Ojensin vauvan miehelle, kun suoristin sukkiksia ennen kuvan ottoa. Kuulin kuinka anoppini sanoi vaimealla äänellä miehelle "anna vaan tähän".
Hän otti vauvan syliinsä, minä ojentauduin ja ojensin käsiä vauvaa kohti, anoppi käänsi hienovaraisesti selkäänsä, ei siis ollut huomaavinaan. Sitten väki äkkiä hiljeni, kuva otettiin.
Kuvassa anoppi pitelee vauvaa hymyillen korvasta korvaan, minä katson ilmeettömänä suoraan kameraan, kädet epävarmasti yhdessä vatsani kohdalla.
Olin ihan pihalla vielä tuolloin, aloin puolustautua vasta kun vauva oli jotain 5kk.
En ole päässyt tuosta kuvasta yli vieläkään ja joka kerta kun ajattelen asiaa, läikähtää mielessä raivo myös miestä kohtaan.Järkyttävää! Oon sanaton!
Ei varmaan ole koskaan edes pyytänyt anteeksi? Ootko keskustellut asiasta koskaan? Tuo on kyllä niin ruma teko. Miten joku ihminen voi kohdella läheistänsä noin huonosti?
Meillä anoppi on tunne käsitettä anteeksipyyntö. En jaksa välittää edes koko ihmisestä enää. Oon vaan ajatellut, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.Uskon että anoppini tiedostaa nykyään miten törkeästi teki, mutta hän ei tule _koskaan_ ottamaan asiaa itse puheeksi, saati pyytämään anteeksi. Jos ottaisin asian puheeksi, niin hän saattaisi - siis ihan oikeasti - huudahtaa silmät ymmyrkäisinä että "nyt hetkinen, siis minä en ymmärrä mistä tässä edes puhutaan - sinähän itte annoit vauvan minulle siinä, nyt en ymmärrä yhtään!" - on käyttänyt vastaavaa taktiikkaa joka ikinen kerta, kun olen palannut johonkin tapahtuneeseen tai asiaan, jonka hän on minulle sanonut.
Olen aivan täysin varma että hän tietää ja muistaa ne, mutta silmät kirkkaina puhuu tapahtuman toiseksi ja kääntää sen sitten niin, että hänen mieli on pahoitettu. Eli hän valehtelee, ihan toimintatapana, joka on yksi syy miksei hän saa olla lastemme kanssa ilman minua tai miestäni.
Mies on sanonut myös, että kyllä se oikeasti tietää mistä on puhe, kun olen välillä epäillyt jo omaa mielenterveyttäni. Miten, MITEN voi kieltää kivenkovaan asioita, joita ovat muutkin olleet todistamassa, koskaan tapahtuneen?
On siis pelkästään poikien äiti ja pyöritti marttyroinnillaan perhettään kunnes tulin minä ja pilasin kaiken.
Mies heräsi ajoissa, nykyään sanoo äidilleen kun tämä aloittaa tekoitkunsa (se on niin koomista: ei kyyneltäkään, kädet otsalla ja se sama värisevä "yhy yhy yhy"-ääni) että lopeta jo, aikuinen ihminen :DHei, nyt kuulostaa muistisairauden oireilta. Onko käynyt muistitestissä? onko tietoa että onko suvussaan esim. Alzheimeria? Lääkäriin aika. Jos ei suostu, niin joku mukaan käynnille. Sanon tämän yli 10v kokemuksella vanhustenhoidosta. Myös oudot itkeskelyt ja tilanteeseen sopimaton käytös on just sitä itteään. Vaikea ymmärtää sellaisen joka ei tunne sairautta mutta muistikuvat todellakin muuttuvat ihan toisiksi ja ne on näille se totuus sitten.
Oon vissiin kirjottanu tästä jo aikaisemminkin mutta kyse ei ainakaan meidän kohdalla ole muistisairaudesta. Kerrottiin moneen kertaan ettei kuvia lapsesta saa julkaista netissä. Sitten kuvat kuitenkin julkaistiin eikä suostuttu poistumaan. Pyysivät että lähettäis tuoreita kuvia ja kerrottiin ettei olla lähetetty kuvia kun tuntuu pahalta että niitä julkaistiin vastoin meidän haluamme. Tähän reaktio oli "sinä annoit luvan lisätä kuvat. Jos et muista tätä, se on sinun ongelmasi eikä meidän".
No jepjep, hedelmällistä keskustelua tuosta ei saa millään. Ei todella olla annettu lupaa eikä puhuttu mitään mistä olisi voinut ymmärtää väärin. Kun aikoinaan kerrottiin ettei kuvia saa julkaista niin nyökyttelivät ja "ei tietenkään". Jälkikäteen muistellaan ihan omia, eli siis valehdellaan. Ei tollasten kanssa voi olla tekemissä. Ongelma kyllä poistui kun ilmeisesti odottavat meiltä anteeksipyyntöä kun ollaan kohdeltu heitä väärin. Parasta tuossa on vielä tuo "se on sinun ongelmasi, ei meidän". Eivät vissiin tajunneet että hoidan kyllä tämän "ongelmani" pois päiväjärjestyksestä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos me joskus mieheni kanssa saadaan toinen lapsi, niin otan heti erilaisen asenteen. Anoppi ei tule pitelemään itkevää lasta pois minulta, ei tule hakemaan kädet ojossa lasta eikä pilaa enää toisia ristiäisiä. En aio kertoa raskaudestani kuin sitten kun vatsa alkaa näkyä.
En ole antanut anopin hoitaa lastamme kuin kerran lähinnä säälistä. Toista kertaa ei tule, oli nimittäin lapsi sen verran hämmentynyt kun mieheni kanssa haimme hänet kotiin. Uskon, että lapsemme aistii anopin.
Onneksi mieheni mummo on ihana ja puolustaa aina meitä. Hän myös sanoo napakasti anopille kun anoppi astuu liikaa reviirille. Joskus tekisi mieli sanoa tuolle miehen mummolle, että ” kiitos kun ymmärrät” huokaisen aina helpotuksesta ja tiedän , että miehen mummo on tukena ja käskee anoppia pois. Anoppi uskoo häntä. Kiva nähdä anopin ilme aina kun hänen äitinsä eli tuo mummo antaa hänelle palautetta :DMinä kanssa päätin, että toista äitiyslomaa appivanhemmat eivät pilaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla olin liian kiltti ja ajattelin, että olen vain nyt herkkä. Mutta sitten kun uskalsin asioista puhua, tajusin, että ei minun tarvitse kaikkea sietää. Meillä siis pappa saattoi käydä 4 kertaa päivässä kylässä, anoppi ei antanut itkevää vauvaa minulle pyynnöstäni huolimatta, minun olisi pitänyt lähteä kesken vanhempainvapaan töihin ja lopettaa imettäminen, että mummo olisi saanut hoitaa vauvan...oli raskasta taistella koko ajan vastaan. Kun toinen lapsi oli tulossa ilmoitin miehelleni, että vanhempasi eivät pilaa minun viimeistä äitiyslomaa, eivätkä ole pilanneet. Toki siitä saadaan kuulla... Ja itseänikin harmittaa, kun kahden lapsen kanssa apu olisi joskus tarpeen, mutta parempi kun ei pyydä, ettei taas ala joku uusi show.
Mulla eka lapsi ja opin 2kk ettei kannata olla liian kiltti, nyt jo 8kk myöhemmin ja mummo jaksaa vielä kiusata, ei hyväksy kun sanon ei ja sitten vielä nää "avustajat" tulee hakemaan lapseni "ilahduttamaan" mököttävää mummoa. Kunhan mies nyt vaan tajuaisi etten jaksa pitkään olla niiden seurassa, se on aivan hemmetin uuvuttavaa! Aina mun ja lapsen pitäisi joustaa, päiväunia ja ruokailuaikoja siirtää mummon takia ja leikkiä ei sais. "Se voi leikkiä sit kotona".
Lapsi tajuaa nopeasti että mummon läsnäollessa pitää miellyttää mummoa, omien leikkien jne kustannuksella. En halua kuulostaa dramaattiselta mutta tuosta tulee olemaan haittaa lapsen kehitykselle ja jos annat tuon jatkua niin lapsi kasvaa mummon omaksi pikku sätkynukeksi, niin kuin varmaan tavoite onkin (mummolla). Tämä kuvio on nähty ja valitettavasti vielä niin, että kyseessä oma äitini ja veljeni lapset.
En annakaan, ja silloin on helvetti irti ja avustaja hädissään kun mummo mököttää jossain piilossa. Yhtäkkiä tullaan ihan viereen istumaan ja vahtimaan että koska olis mahdollisuus saada lapsi napattua siitä ja vietyä ilahduttamaan mummoa. Jos en ole valppaana tai edes tietoinen siitä että mummo mököttää niin lapsi viedään, ja sit mummo ilmestyy huoneestaan sohvalle mököttämään ja avustaja lapsen kanssa siihen sen eteen ilahduttamaan sitä vähän lisää. Eli sitä mummoa kirjaimellisesti huokutellaan piilostaan lapsen avulla, heilutellaan lasta sen nenän edessä. Sitten mies mököttää kun MINÄ olin se törkeä siinä kun suutuin tosta ja otin lapsen pois. 2 kertaa olen tota ollut todistamassa.
Ihmettelen myös kun näistä anopin mökötys-/mykkäkoulukohtauksista ei saa puhua koskaan. Kun se mökötti jossain eikä tullut hyvästelemään meitä niin kysyin apelta että onko se nyt noin vihainen, appi vaan nauroi ja heilutti kättä ja sanoi et miten niin? Ei kukaan oo vihainen, sit sitä koko juttua lakaistiin maton alle. Ei siitä koskaan enää puhuttu, vaan teeskenneltiin että kaikki oli niin hyvin, näin se on mennyt nyt toistuvasti. Anoppi mököttää, siitä ei saa mitään sanoa vaan sitä pitää mennä ilahduttamaan ja sitten unohtaa koko juttu ja teeskennellä että se on ihan normaalia käytöstä. Sit mä oon se pahis kun en tajua pysyä siinä roolissa.
Ai että mä kyllä tekisin niin tuollaisessa tilanteessa, että menisin pökkäämään anopin olkapäätä että "no mutta anoppi, mitä sä nyt mökötät? mistä sä nyt oot suuttunu? vai onksulla murheita? hymyile nyt vähän kun muutkin on iloisia! "
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos me joskus mieheni kanssa saadaan toinen lapsi, niin otan heti erilaisen asenteen. Anoppi ei tule pitelemään itkevää lasta pois minulta, ei tule hakemaan kädet ojossa lasta eikä pilaa enää toisia ristiäisiä. En aio kertoa raskaudestani kuin sitten kun vatsa alkaa näkyä.
En ole antanut anopin hoitaa lastamme kuin kerran lähinnä säälistä. Toista kertaa ei tule, oli nimittäin lapsi sen verran hämmentynyt kun mieheni kanssa haimme hänet kotiin. Uskon, että lapsemme aistii anopin.
Onneksi mieheni mummo on ihana ja puolustaa aina meitä. Hän myös sanoo napakasti anopille kun anoppi astuu liikaa reviirille. Joskus tekisi mieli sanoa tuolle miehen mummolle, että ” kiitos kun ymmärrät” huokaisen aina helpotuksesta ja tiedän , että miehen mummo on tukena ja käskee anoppia pois. Anoppi uskoo häntä. Kiva nähdä anopin ilme aina kun hänen äitinsä eli tuo mummo antaa hänelle palautetta :DMinä kanssa päätin, että toista äitiyslomaa appivanhemmat eivät pilaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla olin liian kiltti ja ajattelin, että olen vain nyt herkkä. Mutta sitten kun uskalsin asioista puhua, tajusin, että ei minun tarvitse kaikkea sietää. Meillä siis pappa saattoi käydä 4 kertaa päivässä kylässä, anoppi ei antanut itkevää vauvaa minulle pyynnöstäni huolimatta, minun olisi pitänyt lähteä kesken vanhempainvapaan töihin ja lopettaa imettäminen, että mummo olisi saanut hoitaa vauvan...oli raskasta taistella koko ajan vastaan. Kun toinen lapsi oli tulossa ilmoitin miehelleni, että vanhempasi eivät pilaa minun viimeistä äitiyslomaa, eivätkä ole pilanneet. Toki siitä saadaan kuulla... Ja itseänikin harmittaa, kun kahden lapsen kanssa apu olisi joskus tarpeen, mutta parempi kun ei pyydä, ettei taas ala joku uusi show.
Mulla eka lapsi ja opin 2kk ettei kannata olla liian kiltti, nyt jo 8kk myöhemmin ja mummo jaksaa vielä kiusata, ei hyväksy kun sanon ei ja sitten vielä nää "avustajat" tulee hakemaan lapseni "ilahduttamaan" mököttävää mummoa. Kunhan mies nyt vaan tajuaisi etten jaksa pitkään olla niiden seurassa, se on aivan hemmetin uuvuttavaa! Aina mun ja lapsen pitäisi joustaa, päiväunia ja ruokailuaikoja siirtää mummon takia ja leikkiä ei sais. "Se voi leikkiä sit kotona".
Lapsi tajuaa nopeasti että mummon läsnäollessa pitää miellyttää mummoa, omien leikkien jne kustannuksella. En halua kuulostaa dramaattiselta mutta tuosta tulee olemaan haittaa lapsen kehitykselle ja jos annat tuon jatkua niin lapsi kasvaa mummon omaksi pikku sätkynukeksi, niin kuin varmaan tavoite onkin (mummolla). Tämä kuvio on nähty ja valitettavasti vielä niin, että kyseessä oma äitini ja veljeni lapset.
En annakaan, ja silloin on helvetti irti ja avustaja hädissään kun mummo mököttää jossain piilossa. Yhtäkkiä tullaan ihan viereen istumaan ja vahtimaan että koska olis mahdollisuus saada lapsi napattua siitä ja vietyä ilahduttamaan mummoa. Jos en ole valppaana tai edes tietoinen siitä että mummo mököttää niin lapsi viedään, ja sit mummo ilmestyy huoneestaan sohvalle mököttämään ja avustaja lapsen kanssa siihen sen eteen ilahduttamaan sitä vähän lisää. Eli sitä mummoa kirjaimellisesti huokutellaan piilostaan lapsen avulla, heilutellaan lasta sen nenän edessä. Sitten mies mököttää kun MINÄ olin se törkeä siinä kun suutuin tosta ja otin lapsen pois. 2 kertaa olen tota ollut todistamassa.
Ihmettelen myös kun näistä anopin mökötys-/mykkäkoulukohtauksista ei saa puhua koskaan. Kun se mökötti jossain eikä tullut hyvästelemään meitä niin kysyin apelta että onko se nyt noin vihainen, appi vaan nauroi ja heilutti kättä ja sanoi et miten niin? Ei kukaan oo vihainen, sit sitä koko juttua lakaistiin maton alle. Ei siitä koskaan enää puhuttu, vaan teeskenneltiin että kaikki oli niin hyvin, näin se on mennyt nyt toistuvasti. Anoppi mököttää, siitä ei saa mitään sanoa vaan sitä pitää mennä ilahduttamaan ja sitten unohtaa koko juttu ja teeskennellä että se on ihan normaalia käytöstä. Sit mä oon se pahis kun en tajua pysyä siinä roolissa.
Ai että mä kyllä tekisin niin tuollaisessa tilanteessa, että menisin pökkäämään anopin olkapäätä että "no mutta anoppi, mitä sä nyt mökötät? mistä sä nyt oot suuttunu? vai onksulla murheita? hymyile nyt vähän kun muutkin on iloisia! "
Nautin vaan kun se mököttää, saa olla ainakin hetken rauhassa. Muuten se pyörii koko ajan siinä ja yrittää lasta saada itsellensä ja mennä viettämään kahdenkeskistä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi on aivan yli-innokas. Kun menimme mieheni kanssa hakemaan vauvaa hoidosta, niin anoppi oli vetänyt kaikki lelut lattialle, mitä talostansa vaan löytyy. Ne lelut eivät edes olleet kun ehkä sellaisen 3 -vuotiaan leluja, ei vauvan. En ymmärrä tuota. Pieni vauva ei montaa virikettä tarvitse eikä vauvaa kiinnosta isojen lasten lelut.
Oon huomannut, että oman äitini kanssa lapseni on rento ja oma itsensä. Vauva on anoppilassa täysin erilainen.
Anoppi sanoi, että kun minä olen töissä ja on seuraava kesäloma, niin mieheni tuo lapsemme kuulema sinne. En vastannut tuohon mitään. Ei edes kysynyt, että ” voisiko olla mahdollista”. Hän ilmeisesti kuvittelee, että lapsemme tuodaan hänelle seuraavana kesänä hoitoon joka päivä. Ajatuksena kiva, mutta määräävä ” minä otan” asenne ei mee vaan mun ymmärrykseen.
Mistään ei voi sanoa mitään, koska anoppi alkaa huutamaan, kiroilemaan ja itkemään. Kokemusta on. En jaksa sitä esittämistä. En myöskään halua pilata välejä, koska se vaikuttaisi myös muihin ihmisiin lapseni lisäksi.Ihan näin omalla kokemuksella... Joko alistut aina mummon tahtoon tai pilaat välit. Minäkin luulin, että mummo on tyytyväinen, jos saa (itse vaati) hoitaa lasta kolmena päivänä peräkkäin. Mutta olin väärässä, kun neljäntenä päivänä totesin, että haluan olla itse lapseni kanssa välillä mummo suuttui.
Mites sitten, jos mies kuitenkin hyppää äitinsä pillin mukaan ja kiikuttaa lasta sinne?
"nimikin oli taas huono". Juu meillä kanssa oli outo nimi. Varmaan sen takia kun mieheni halusi minun suvussa kulkeneen perinteisen nimen lapselle ensimmäiseksi nimeksi, itse ehdotin sitä toiseksi nimeksi. Miehen isä kävi monesti ennen ristiäisiä kertomassa mikä on "miehen nimi" ja ristiäisten jälkeen jankkasi kun kyllä x olis ollut parempi. Ihmettelen suuresti, että miksi se "miehen nimi" ei ole kelvannut hänen oman pojan nimeksi, vaan hänelle on annettu harvinainen nimi.
Kyseessä sama pappa joka kokee aiheelliseksi käydä kylässä 4 kertaa päivässä.