Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Kuin minun kynästäni. Appivanhemmat hyysää ja maksaa kaiken tyttärelle ja kirsikkana kakun päällä ostivat tyttärelle rivarin (300ke) ja poikansa eivät saaneet mitään. Ja ei ole ennakkoperintö, paperit on tehty ja lahjavero maksettu.
Poikien lapset on aivan se ja sama, ei edes synttäreitä muisteta.
Meillä on ihan samanlaista, paitsi että anoppi vei kaiken vielä pidemmälle ehdottamalla että me, poikansa ja minä, ostaisimme heille, siis appivanhemmille, talon. Kyllä. Talon.
Ja saisimme sitten kuulemma periä sen yhdessä kahden kälyni kanssa, kun heistä aika jättää.
Tästä on nyt kohta 20 vuotta ja edelleen vetää sanattomaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Anoppini sanoi päin naamaa omalle pojalleen että ”kuule Risto, ne pojan lapset ei ole oikeita lapsia kun nehän on miniän lapsia, silsi vain tyttären lapset on oikeita ja aion olla mummo vain tyttären lapsille”.
Oma poika on siis toki isä näille ”miniän lapsille”. Mies on vielä 10v tapahtuneen jälkeen äidilleen loukkaantunut.
Mun anoppi sutkauttelee aina niin, ettei mies ole kuulemassa. Hän puuttuisi asiaan varmasti, joten laskelmoidusti vain minä saan kuulla, miten toiset lapsenlapset ovat hänelle rakkaampia, ja minä olen huono äiti. Anopin mielestä minun tulisi myös muuttaa pois yhteisestä kodistamme. Tämänkin hän sihahti minulle kahden kesken. Kun yritin kertoa näistä sitten miehelleni, minä olin se joka näytin sekopäältä. :) Mies ei tahtonut millään uskoa, ettäkö muka hänen mukava, herkkä (helposti itkevä) äitinsä olisi sanonut minulle noin. Minulle, josta anoppi kuulemma kovasti pitää, miehelle ja muulle suvulle on kehuskellut, että hänellä on niiiiiin ihana miniä.
Tadaa, kuka onkaan kuvion kahjo. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Anoppini sanoi päin naamaa omalle pojalleen että ”kuule Risto, ne pojan lapset ei ole oikeita lapsia kun nehän on miniän lapsia, silsi vain tyttären lapset on oikeita ja aion olla mummo vain tyttären lapsille”.
Oma poika on siis toki isä näille ”miniän lapsille”. Mies on vielä 10v tapahtuneen jälkeen äidilleen loukkaantunut.Mun anoppi sutkauttelee aina niin, ettei mies ole kuulemassa. Hän puuttuisi asiaan varmasti, joten laskelmoidusti vain minä saan kuulla, miten toiset lapsenlapset ovat hänelle rakkaampia, ja minä olen huono äiti. Anopin mielestä minun tulisi myös muuttaa pois yhteisestä kodistamme. Tämänkin hän sihahti minulle kahden kesken. Kun yritin kertoa näistä sitten miehelleni, minä olin se joka näytin sekopäältä. :) Mies ei tahtonut millään uskoa, ettäkö muka hänen mukava, herkkä (helposti itkevä) äitinsä olisi sanonut minulle noin. Minulle, josta anoppi kuulemma kovasti pitää, miehelle ja muulle suvulle on kehuskellut, että hänellä on niiiiiin ihana miniä.
Tadaa, kuka onkaan kuvion kahjo. :D
Saisitko joku kerta noista sutkautuksista nauhoitteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Anoppini sanoi päin naamaa omalle pojalleen että ”kuule Risto, ne pojan lapset ei ole oikeita lapsia kun nehän on miniän lapsia, silsi vain tyttären lapset on oikeita ja aion olla mummo vain tyttären lapsille”.
Oma poika on siis toki isä näille ”miniän lapsille”. Mies on vielä 10v tapahtuneen jälkeen äidilleen loukkaantunut.Mun anoppi sutkauttelee aina niin, ettei mies ole kuulemassa. Hän puuttuisi asiaan varmasti, joten laskelmoidusti vain minä saan kuulla, miten toiset lapsenlapset ovat hänelle rakkaampia, ja minä olen huono äiti. Anopin mielestä minun tulisi myös muuttaa pois yhteisestä kodistamme. Tämänkin hän sihahti minulle kahden kesken. Kun yritin kertoa näistä sitten miehelleni, minä olin se joka näytin sekopäältä. :) Mies ei tahtonut millään uskoa, ettäkö muka hänen mukava, herkkä (helposti itkevä) äitinsä olisi sanonut minulle noin. Minulle, josta anoppi kuulemma kovasti pitää, miehelle ja muulle suvulle on kehuskellut, että hänellä on niiiiiin ihana miniä.
Tadaa, kuka onkaan kuvion kahjo. :D
Kun olette ensi kerralla kahden, niin napsautat puhelimesta äänentallennussoftan päälle. Siinä todisteet miehellesi.
Olisi tosi ihanaa, jos appivanhemmat pitäisivät vain tyttärensä lapsia lapsenlapsinaan. Mutta kun ei. Miniänä olen sijaissynnyttäjä ja oikeastaan nykyään tarpeeton, sainhan kuitenkin tehtyä sukuun POJAN. Olen kuulemma liikaa vauvan kanssa ja mummon pitäisi saada hoitaa enemmän. Mummon harmiksi hänen kavereilleen (ja kaikille jotka jaksavat kuunnella) kertomat jutut minusta, pojastaan ja meidän huonoudesta on kerrottu myös minulle. Ei toki tullut yllätyksenä, sen verran hän on yrittänyt itsekin minua ohjailla toimimaan oikein. Muun muassa suurta loukkaantumista aiheutti kun en jättänyt 3 viikkoista (rintaruokinnassa olevaa) vauvaa viikonlopuksi hänelle, en myöskään voi tietää milloin vauvalla on nälkä, kyllä mummo tietää paremmin. Ja sanomattakin on selvä, että jos lapsi ei herää päiväunilta hiestä märkänä sillä on ollut kylmä. Ymmärrän, että on kurjaa jos ei ole ollenkaan isovanhempia ja lapsille todella harmi, jos he tajuavat että toisia lapsenlapsia kohdellaan eri tavalla, mutta kaikkeen puuttuvat isovanhemmatkin ovat sika raskasta seuraa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi tosi ihanaa, jos appivanhemmat pitäisivät vain tyttärensä lapsia lapsenlapsinaan. Mutta kun ei. Miniänä olen sijaissynnyttäjä ja oikeastaan nykyään tarpeeton, sainhan kuitenkin tehtyä sukuun POJAN. Olen kuulemma liikaa vauvan kanssa ja mummon pitäisi saada hoitaa enemmän. Mummon harmiksi hänen kavereilleen (ja kaikille jotka jaksavat kuunnella) kertomat jutut minusta, pojastaan ja meidän huonoudesta on kerrottu myös minulle. Ei toki tullut yllätyksenä, sen verran hän on yrittänyt itsekin minua ohjailla toimimaan oikein. Muun muassa suurta loukkaantumista aiheutti kun en jättänyt 3 viikkoista (rintaruokinnassa olevaa) vauvaa viikonlopuksi hänelle, en myöskään voi tietää milloin vauvalla on nälkä, kyllä mummo tietää paremmin. Ja sanomattakin on selvä, että jos lapsi ei herää päiväunilta hiestä märkänä sillä on ollut kylmä. Ymmärrän, että on kurjaa jos ei ole ollenkaan isovanhempia ja lapsille todella harmi, jos he tajuavat että toisia lapsenlapsia kohdellaan eri tavalla, mutta kaikkeen puuttuvat isovanhemmatkin ovat sika raskasta seuraa :(
Tuo vauvan palvelu. Oon kertonut ennenkin, että kerran anoppi oli silloin n. 10 kk ikäisen vauvan kanssa pihalla, kaunis auringonpaiste ja +15 mittarissa. Lapsi huusi punaisena (kirjaimellisesti), kun oli puettu toppahaalari. Mä tempaisin lapsen vastustelevalta mummolta, ja aloin riisua lasta saman tien. Siinä vaan ihmetteli että miten se nyt noi, niin sanoin että kuuma raukalla on. Siihen anoppi narisevalla äänellä, että on niin ikävää palella. Ihmettelen, etten lyönyt siinä vaiheessa. Valudtin, että se lämpöhalvaus on kyllä viel ikävämpää kuin pieni palelu. Kevyempi haalari oli eteisessä tyrkyllä, toppahaalari oli ollut saunassa kuivumassa, ja siten poissa silmistä. Kummasti oli silti löytynyt...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Kuin minun kynästäni. Appivanhemmat hyysää ja maksaa kaiken tyttärelle ja kirsikkana kakun päällä ostivat tyttärelle rivarin (300ke) ja poikansa eivät saaneet mitään. Ja ei ole ennakkoperintö, paperit on tehty ja lahjavero maksettu.
Poikien lapset on aivan se ja sama, ei edes synttäreitä muisteta.Meillä on ihan samanlaista, paitsi että anoppi vei kaiken vielä pidemmälle ehdottamalla että me, poikansa ja minä, ostaisimme heille, siis appivanhemmille, talon. Kyllä. Talon.
Ja saisimme sitten kuulemma periä sen yhdessä kahden kälyni kanssa, kun heistä aika jättää.
Tästä on nyt kohta 20 vuotta ja edelleen vetää sanattomaksi.
Olisi kyllä paskin diili ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Kuin minun kynästäni. Appivanhemmat hyysää ja maksaa kaiken tyttärelle ja kirsikkana kakun päällä ostivat tyttärelle rivarin (300ke) ja poikansa eivät saaneet mitään. Ja ei ole ennakkoperintö, paperit on tehty ja lahjavero maksettu.
Poikien lapset on aivan se ja sama, ei edes synttäreitä muisteta.Meillä on ihan samanlaista, paitsi että anoppi vei kaiken vielä pidemmälle ehdottamalla että me, poikansa ja minä, ostaisimme heille, siis appivanhemmille, talon. Kyllä. Talon.
Ja saisimme sitten kuulemma periä sen yhdessä kahden kälyni kanssa, kun heistä aika jättää.
Tästä on nyt kohta 20 vuotta ja edelleen vetää sanattomaksi.
Olisi kyllä paskin diili ikinä.
Sitä normaalina(?) ihmisenä aina välillä yllättyy, että mitä kaikkea joku toinen voi sanoa/tehdä/pyytää 😮
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Kuin minun kynästäni. Appivanhemmat hyysää ja maksaa kaiken tyttärelle ja kirsikkana kakun päällä ostivat tyttärelle rivarin (300ke) ja poikansa eivät saaneet mitään. Ja ei ole ennakkoperintö, paperit on tehty ja lahjavero maksettu.
Poikien lapset on aivan se ja sama, ei edes synttäreitä muisteta.Meillä on ihan samanlaista, paitsi että anoppi vei kaiken vielä pidemmälle ehdottamalla että me, poikansa ja minä, ostaisimme heille, siis appivanhemmille, talon. Kyllä. Talon.
Ja saisimme sitten kuulemma periä sen yhdessä kahden kälyni kanssa, kun heistä aika jättää.
Tästä on nyt kohta 20 vuotta ja edelleen vetää sanattomaksi.
Olisi kyllä paskin diili ikinä.
Sitä normaalina(?) ihmisenä aina välillä yllättyy, että mitä kaikkea joku toinen voi sanoa/tehdä/pyytää 😮
Mä ainakin välillä hämmennyn ja menen ihan lukkoon, kun joku käyttäytyy todella typerästi tai tökerösti. Keksin vastauksen yleensä kun tilanne on jo ohi, vaikka normaalisti en ole kovin ”hidas”. Tuohon talohommaan en tiedä, mitä olisin sanonut. Varmaan nauranut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta julmuutta on hyvyyteen verhottu julmuus.
On aika iso taakka lapselle olla Isoäitinsä tarpeiden tyydyttäjä ja lähde. Osat on ihan täysin väärinpäin. Lapsi aistii sen kyllä, isompana myös tajuaa.
Siinä isoäiti hoitaa oma sisäistä lastaan ja hamuaa omia vaille jääneitä rakkausvalmentajalle pieneltä lapselta, samalla sekoittaa poikansa elämän ja avioliiton.
Stoppi tuolle pitää laittaa alkuunsa. Hän tarvitsee apua, mutta etsii sitä väärästä paikasta, pitää muita ihmisiä omaisuutenaan, joita voi käyttää oman tarpeen tyydytykseen.
Mikäli poikansa kykenee- mihin harva pystyy- jämäkästi, mutta rakkaudella laittaa selkeät rajat, minkä yli ei tulla. Se on pojan tehtävä, ei vaimon.
Vierailija kirjoitti:
Olisi tosi ihanaa, jos appivanhemmat pitäisivät vain tyttärensä lapsia lapsenlapsinaan. Mutta kun ei. Miniänä olen sijaissynnyttäjä ja oikeastaan nykyään tarpeeton, sainhan kuitenkin tehtyä sukuun POJAN. Olen kuulemma liikaa vauvan kanssa ja mummon pitäisi saada hoitaa enemmän. Mummon harmiksi hänen kavereilleen (ja kaikille jotka jaksavat kuunnella) kertomat jutut minusta, pojastaan ja meidän huonoudesta on kerrottu myös minulle. Ei toki tullut yllätyksenä, sen verran hän on yrittänyt itsekin minua ohjailla toimimaan oikein. Muun muassa suurta loukkaantumista aiheutti kun en jättänyt 3 viikkoista (rintaruokinnassa olevaa) vauvaa viikonlopuksi hänelle, en myöskään voi tietää milloin vauvalla on nälkä, kyllä mummo tietää paremmin. Ja sanomattakin on selvä, että jos lapsi ei herää päiväunilta hiestä märkänä sillä on ollut kylmä. Ymmärrän, että on kurjaa jos ei ole ollenkaan isovanhempia ja lapsille todella harmi, jos he tajuavat että toisia lapsenlapsia kohdellaan eri tavalla, mutta kaikkeen puuttuvat isovanhemmatkin ovat sika raskasta seuraa :(
Mun mielestä tämä on mielenkiintoista. Miniä on epämieluinen, ja poikakin huono mutta heidän yhdessä tekemä vauva kuitenkin kelpaisi anopille? Meillä anopille lapsenlapset ovat enempi näyttelyesineitä, ei hän heistä(kään) välitä oikeasti. Eikä jaksa/kiinnosta heidän kanssaan touhuta, mutta silti pitäisi saada hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi tosi ihanaa, jos appivanhemmat pitäisivät vain tyttärensä lapsia lapsenlapsinaan. Mutta kun ei. Miniänä olen sijaissynnyttäjä ja oikeastaan nykyään tarpeeton, sainhan kuitenkin tehtyä sukuun POJAN. Olen kuulemma liikaa vauvan kanssa ja mummon pitäisi saada hoitaa enemmän. Mummon harmiksi hänen kavereilleen (ja kaikille jotka jaksavat kuunnella) kertomat jutut minusta, pojastaan ja meidän huonoudesta on kerrottu myös minulle. Ei toki tullut yllätyksenä, sen verran hän on yrittänyt itsekin minua ohjailla toimimaan oikein. Muun muassa suurta loukkaantumista aiheutti kun en jättänyt 3 viikkoista (rintaruokinnassa olevaa) vauvaa viikonlopuksi hänelle, en myöskään voi tietää milloin vauvalla on nälkä, kyllä mummo tietää paremmin. Ja sanomattakin on selvä, että jos lapsi ei herää päiväunilta hiestä märkänä sillä on ollut kylmä. Ymmärrän, että on kurjaa jos ei ole ollenkaan isovanhempia ja lapsille todella harmi, jos he tajuavat että toisia lapsenlapsia kohdellaan eri tavalla, mutta kaikkeen puuttuvat isovanhemmatkin ovat sika raskasta seuraa :(
Mun mielestä tämä on mielenkiintoista. Miniä on epämieluinen, ja poikakin huono mutta heidän yhdessä tekemä vauva kuitenkin kelpaisi anopille? Meillä anopille lapsenlapset ovat enempi näyttelyesineitä, ei hän heistä(kään) välitä oikeasti. Eikä jaksa/kiinnosta heidän kanssaan touhuta, mutta silti pitäisi saada hoitaa.
No täällähän mummeli sen logiikan selitti: Lapsi on geeneiltään lähtöisin hänestä (ja apesta) ja "suvun lapsi" ja jatke. Meillä minun lapseton siskoni dissaa säännöllisesti kaikki äidit, oman puolen ja lasten toisen suvun puolen, mutta kaikki "suvun lapset" hän näkee "ominaan". Ja nimenomaan sen oman hoivavietin tyydyttäjänä ja ehdottoman rakkauden tarjoajina. Ei omina yksilöinä.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta julmuutta on hyvyyteen verhottu julmuus.
On aika iso taakka lapselle olla Isoäitinsä tarpeiden tyydyttäjä ja lähde. Osat on ihan täysin väärinpäin. Lapsi aistii sen kyllä, isompana myös tajuaa.
Siinä isoäiti hoitaa oma sisäistä lastaan ja hamuaa omia vaille jääneitä rakkausvalmentajalle pieneltä lapselta, samalla sekoittaa poikansa elämän ja avioliiton.
Stoppi tuolle pitää laittaa alkuunsa. Hän tarvitsee apua, mutta etsii sitä väärästä paikasta, pitää muita ihmisiä omaisuutenaan, joita voi käyttää oman tarpeen tyydytykseen.
Mikäli poikansa kykenee- mihin harva pystyy- jämäkästi, mutta rakkaudella laittaa selkeät rajat, minkä yli ei tulla. Se on pojan tehtävä, ei vaimon.
Entä jos poika ei saa asiaa tehtyä? Meillä mieheni yritti. Ihan todella yritti, monta kertaa. Toinen vaan universumin omistajan elkein tallasi poikansa yli samalla putsaten rapaiset kenkänsä itsetunnon rippeisiin. Mun yli ei sitten kävellytkään alun haparointien jälkeen. Gandalfilta lainasin "you shall not pass" -ajatuksen, jonka jälkeen tehnyt anopille hyvin selväksi, että kotini ja perheeni eivät ole hänen valtakuntansa jatke, vaan minun ja hänen poikansa valtakunta, mihin hänellä ei ole mitään sananvaltaa. Kyllähän hänellä on ollut asian kanssa sulattelemista, ihan varmasti on pahoittanut mielensä, mutta mitä sitten. Eipä mun eikä edes mieheni tunteilla ole ollut anopille mitään merkitystä.
Näitä kaikkia kummallisuuksia on juuri "hyvyydellä" ja auttamisen halulla perusteltu. Mutta kuka oikeasti haluaa, että joku käy kotona vaihtamassa matot tai järjestelemässä keittiön kaapit uudelleen yllätykseksi? Mä jouduin taistelemaan jopa siitä, että saan pestä omat pyykit. Anoppi varmaan kaksi viikkoa jaksoi jankuttaa ja vaatia, että hänen pitää saada pestä pyykkimme. Lopuksi tuli niskojen nakkelu ja marttyyrinen "no ei sitten". Ilmeisesti halusi kasvattaa meidän kiitollisuuden velkaa, plus olisi saanut sitten kertoa kavereilleen, että ei se pojan emäntä viitsi edes pyykkiä pestä, vaan pesettää ne hänellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Vaikuttaakin kovin epämiellyttävältä ihmiseltä, taitaa syy löytyä peilistä. Ja miksi ihmeessä teitä pitäisi auttaa kun tulette toimeen omillani? Ahne olet! Kuten usein ovatkin kaikesta valittavat ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi tosi ihanaa, jos appivanhemmat pitäisivät vain tyttärensä lapsia lapsenlapsinaan. Mutta kun ei. Miniänä olen sijaissynnyttäjä ja oikeastaan nykyään tarpeeton, sainhan kuitenkin tehtyä sukuun POJAN. Olen kuulemma liikaa vauvan kanssa ja mummon pitäisi saada hoitaa enemmän. Mummon harmiksi hänen kavereilleen (ja kaikille jotka jaksavat kuunnella) kertomat jutut minusta, pojastaan ja meidän huonoudesta on kerrottu myös minulle. Ei toki tullut yllätyksenä, sen verran hän on yrittänyt itsekin minua ohjailla toimimaan oikein. Muun muassa suurta loukkaantumista aiheutti kun en jättänyt 3 viikkoista (rintaruokinnassa olevaa) vauvaa viikonlopuksi hänelle, en myöskään voi tietää milloin vauvalla on nälkä, kyllä mummo tietää paremmin. Ja sanomattakin on selvä, että jos lapsi ei herää päiväunilta hiestä märkänä sillä on ollut kylmä. Ymmärrän, että on kurjaa jos ei ole ollenkaan isovanhempia ja lapsille todella harmi, jos he tajuavat että toisia lapsenlapsia kohdellaan eri tavalla, mutta kaikkeen puuttuvat isovanhemmatkin ovat sika raskasta seuraa :(
Mun mielestä tämä on mielenkiintoista. Miniä on epämieluinen, ja poikakin huono mutta heidän yhdessä tekemä vauva kuitenkin kelpaisi anopille? Meillä anopille lapsenlapset ovat enempi näyttelyesineitä, ei hän heistä(kään) välitä oikeasti. Eikä jaksa/kiinnosta heidän kanssaan touhuta, mutta silti pitäisi saada hoitaa.
No täällähän mummeli sen logiikan selitti: Lapsi on geeneiltään lähtöisin hänestä (ja apesta) ja "suvun lapsi" ja jatke. Meillä minun lapseton siskoni dissaa säännöllisesti kaikki äidit, oman puolen ja lasten toisen suvun puolen, mutta kaikki "suvun lapset" hän näkee "ominaan". Ja nimenomaan sen oman hoivavietin tyydyttäjänä ja ehdottoman rakkauden tarjoajina. Ei omina yksilöinä.
Ei se mummeli täysin väärässä ole. Mutta ovat osallisia siihen lapseen vain epäsuorasti poikansa kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Kuin minun kynästäni. Appivanhemmat hyysää ja maksaa kaiken tyttärelle ja kirsikkana kakun päällä ostivat tyttärelle rivarin (300ke) ja poikansa eivät saaneet mitään. Ja ei ole ennakkoperintö, paperit on tehty ja lahjavero maksettu.
Poikien lapset on aivan se ja sama, ei edes synttäreitä muisteta.Meillä on ihan samanlaista, paitsi että anoppi vei kaiken vielä pidemmälle ehdottamalla että me, poikansa ja minä, ostaisimme heille, siis appivanhemmille, talon. Kyllä. Talon.
Ja saisimme sitten kuulemma periä sen yhdessä kahden kälyni kanssa, kun heistä aika jättää.
Tästä on nyt kohta 20 vuotta ja edelleen vetää sanattomaksi.
Olisi kyllä paskin diili ikinä.
Sitä normaalina(?) ihmisenä aina välillä yllättyy, että mitä kaikkea joku toinen voi sanoa/tehdä/pyytää 😮
Mä ainakin välillä hämmennyn ja menen ihan lukkoon, kun joku käyttäytyy todella typerästi tai tökerösti. Keksin vastauksen yleensä kun tilanne on jo ohi, vaikka normaalisti en ole kovin ”hidas”. Tuohon talohommaan en tiedä, mitä olisin sanonut. Varmaan nauranut.
Mikähän lienee totuus tuossakin, katkeran kätinää uskoisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Vaikuttaakin kovin epämiellyttävältä ihmiseltä, taitaa syy löytyä peilistä. Ja miksi ihmeessä teitä pitäisi auttaa kun tulette toimeen omillani? Ahne olet! Kuten usein ovatkin kaikesta valittavat ihmiset.
Just samaa olin tulossa kirjoittamaan, nämä valittavat miniät eivät näe itsessään mitään vikaa, vika on aina muissa.
Onneksi omassa tuttavapiirissä ei tuommoisia kaikesta katkeria elämän epäonnistujia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Vaikuttaakin kovin epämiellyttävältä ihmiseltä, taitaa syy löytyä peilistä. Ja miksi ihmeessä teitä pitäisi auttaa kun tulette toimeen omillani? Ahne olet! Kuten usein ovatkin kaikesta valittavat ihmiset.
Just samaa olin tulossa kirjoittamaan, nämä valittavat miniät eivät näe itsessään mitään vikaa, vika on aina muissa.
Onneksi omassa tuttavapiirissä ei tuommoisia kaikesta katkeria elämän epäonnistujia ole.
Vastaat itse itsellesi.
Oikeasti tuossa on kyse narsistisesta käytöksestä. Suositaan ja kilpailutetaan omia lapsia. Ei liity miniään mitenkään, vaan on sen narsistimummelin ihkaoma kasvatusmalli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Kuin minun kynästäni. Appivanhemmat hyysää ja maksaa kaiken tyttärelle ja kirsikkana kakun päällä ostivat tyttärelle rivarin (300ke) ja poikansa eivät saaneet mitään. Ja ei ole ennakkoperintö, paperit on tehty ja lahjavero maksettu.
Poikien lapset on aivan se ja sama, ei edes synttäreitä muisteta.Meillä on ihan samanlaista, paitsi että anoppi vei kaiken vielä pidemmälle ehdottamalla että me, poikansa ja minä, ostaisimme heille, siis appivanhemmille, talon. Kyllä. Talon.
Ja saisimme sitten kuulemma periä sen yhdessä kahden kälyni kanssa, kun heistä aika jättää.
Tästä on nyt kohta 20 vuotta ja edelleen vetää sanattomaksi.
Olisi kyllä paskin diili ikinä.
Sitä normaalina(?) ihmisenä aina välillä yllättyy, että mitä kaikkea joku toinen voi sanoa/tehdä/pyytää 😮
Mä ainakin välillä hämmennyn ja menen ihan lukkoon, kun joku käyttäytyy todella typerästi tai tökerösti. Keksin vastauksen yleensä kun tilanne on jo ohi, vaikka normaalisti en ole kovin ”hidas”. Tuohon talohommaan en tiedä, mitä olisin sanonut. Varmaan nauranut.
Aina voi vastata: Ihanko totta, niinkö sinä olisit tehnyt?
Tai, ajattelitko asiaa ennen kuin puhuit?
JA jättää asia siihen eikä paljastaa mitä itse ajattelee asiasta.
Tämä on niin yllättävää rajattomalle, että kyllä jatkossa jo pikkasen miettii pari x.
Anoppini sanoi päin naamaa omalle pojalleen että ”kuule Risto, ne pojan lapset ei ole oikeita lapsia kun nehän on miniän lapsia, silsi vain tyttären lapset on oikeita ja aion olla mummo vain tyttären lapsille”.
Oma poika on siis toki isä näille ”miniän lapsille”. Mies on vielä 10v tapahtuneen jälkeen äidilleen loukkaantunut.