Miksi avioero tai suuri ikäero ovat uutisia
Vielä vuonna 2018 jaksetaan ihmetellä ja paheksua näitä asioita.
Kummallista.
Kommentit (5)
Nyt ne on etusivunuutisia. Avioerot ovat todella tavallisia. Ei niistä kannata repiä otsikoita, eikä ikäeroista. Jokaisen oma asia.
Nostan.
Haluaisin mielipiteitä näistä aiheista kun niistä on joka päivä suuria otsikoita,
Juorut kiinnostavat ihmisiä. Minusta on kuitenkin eri asia, ollaanko vain uteliaita vai paheksutaanko asiaa. Se, että Jannica 30v nai Jonnen 32v ei ole kiinnostavaa. Mutta jos Jannica 90v nai Jonnen 20v alkaa harvinaisuudessaan jo saada päivittelyä aikaiseksi.
Meidän suvussa ei taida olla kuin kaksi pariskuntaa joilla on ikäeroa alle kymmenen vuotta. Muuten ikäero pyörii siinä 10-30 vuoden välillä Ihan 1800-luvulta 2000-luvulle asti. Mies kylläkin meillä aina se vanhempi osapuoli. Mummon kanssa näitä joskus tutkittiin ja mun oma mies ja lasten isä on myös parikymmentä vuotta vanhempi. Minusta ikäero on vaan etu! Toinen on aina kypsempi ja toinen nuorekkaampi. Lapsi saa kaksi eri näkökulmaa kaikkeen.
No ennenhän niitä ei paheksuttukaan,tai avioeroja kyllä muttei ikäeroja.
Vielä vanhemmalla ajalla tyttäret naitettiin usein vanhemmille miehille,halusivat tai eivät.
On ollut myös toisinpäin ikäeroja aviopareissa.Oli tässä taannoin tutkimus,että vielä 1800-ja 1900-lukujen vaihteessa oli ihan normaalia,että mies oli ainakin reilut kymmenen vuotta nuorempi.
Naiset olivat tyttöaikoinaan piikoneet,ym, töitä ja näin saaneet säästettyä itselleen pesämunaa,että kun joutui jäämään kotiin lasten synnyttyä,oli omaakin säästöä.
Tässä nyt vaikka 40-luvulta 80-luvulle tiedän julkisuudestakin paljon eri-ikäisiä pareja.Eheistä silloin pidetty mitään meteliä.Luettelen tässä joitain julkisuuden henkilöitä,joilla oli tai on iso ikäero,ja varmaan kenenkään pakottamatta.Ovat nyt vain jääneet unhoon.Kukaan ei taida muistaa:Arvo ja Lea Ylppö,Alvar ja Elissa Aalto,Ansa Ikonen ja Jalmari Rinne,Marjatta Swennevig ja Edesmennyt miehensä Timo Sarpaneva.Professori Aapeli Saarisalo ja hänen puolisonsa(nimeä en muista).No he ovat kuolleet jo vuosikymmenet sitten. Doris Laine ja edesmennyt miehensä Alfons Almi.Vielä elossa olevat Esko Raipia ja vaimonsa,jonka nimeä en muista.(Ikäero toisinpäin).Onhan näitä.Mutta nyt lyödään kuin vierasta sikaa,kun uskaltaa avioitua eri-ikäisen kanssa.