Lue keskustelun säännöt.
Mitä on tapahtunut ihmiselle, joka ei oikeasti muista mitään lapsuudestaan?
17.10.2018 |
Voiko oikeasti olla noin? Siis ei kuulemma mitään muistikuvia. Vaikuttaa muuten ihan normaalilta ihmiseltä, ehkä vähän vetäytyvältä vain.
Kommentit (28)
Joko ei halua kertoa sinulle (tai muille) lapsuudestaan mitään vaikka olisikin ollut hyvä lapsuus, tai sitten taustalla on vaikea tai jopa traumaattinen lapsuus mitä ei oikeasti muista (tai muistaa, muttei halua puhua). Tai sitten oli niin tasaisen hyvä lapsuus ettei henkilö koe siinä olevan mitään erityistä muistettavaa ja/tai kerrottavaa.
Itse muistan joitain asioita lapsuudesta kirkkaasti, mutta suurin osa on aika sumuista ja hämärää hankalan lapsuuden vuoksi. Ja se vähä mitä muistan ei suurimmilta osin ole mitään hyvää, joten en vieraille ihmisille siitä haluaisikaan kertoa. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäni ensimmäiset 10v isän alkoholismia ja juoppohulluuskohtauksia. Väkivaltaa, pelkoa yms. Muistikuvani mahtuvat 1 käden sormiin, max kahden. Ja esim.mitään sylissäolemisia, perheretkiä, läksyissä auttamisia tms en muista yhtäkään, aivan mustaa. En edes äitini kanssa jonka kanssa oli myös omat pahuutensa mm eron jälkeen. Olen miettinyt hypnoosia, että mitähän siinä selviäisi ja muistaisi..ihmisen mieli suojelee silloin kun tarvetta on ettei mieli pirstaloidu tai hajoa.
Mutta tämähän ei kerro mitään tuttavastasi.
https://www.iltalehti.fi/mieli/2016041221404623_md.shtml
Meissä on eroavaisuuksia, muistissakin.
Eikö muistamiseen vaikuta mm. sekin, paljonko muistelee? Eli kertaus.
Muistavatkohan muuten sellaiset ihmiset lapsuudestaan enemmän, joilla päivän kulusta puhuttiin kotona? Kyseltiin vaikka miten koulussa meni. Se kai saisi ihmisen kiinnittämään enemmän huomiota siihen, mitä hänelle on tapahtunut.
Mun elämässä päivät on lipuneet ohi "turhina".
Mulla on aika vähän muistoja lapsuudesta/nuoruudesta, ja lähes kaikki taitaa olla sellaisia, joita olen ajatellut toistuvasti aina silloin tällöin. Hyvin harvoin muistan mitään "uutta".
En oikeastaan edes halua muistaa paljon vaan pitää mieleni tyhjänä historian ankeudesta. Ehkä sekin vaikuttaa.
Olen elänyt tavallisen lapsuuden vanhempien ja sisarusten kanssa. En muista koteja, huonekaluja, leluja, leikkejä, matkoja, kavereita tai edes saatuja toivelahjoja. En alkuluokilta tai aiemmilta vuosilta.
Tajusin tuon muistiaukon jo parikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin aina sanon etten muista mitään lapsuudesta. Mutta nyt kun mietin, niin muistan paljonkin, täytyy vaan ajatella ja keskittyä. Muistan kodin, vanhemmat, isovanhemmat, lomat, kaverit, leikit, tärkeät lelut, tavarat, painajaiset, pihan ja metsän jne. Aika paljon siis :)
Minäkään en muista oikeastaan mitään. Muistan kun karkasin päiväkodista - muistan tarkasti miltä tuntui pohtia asiaa ja tehdä päätös - ja muistan isän diabeteskohtaukset ja pari muuta lapsen mielestä isoa asiaa.
Leikkejä en kuitenkaan muista, en kavereita, en päiväkotia (muistan vain sen päätöshetken siellä pihalla) enkä oikeastaan muista ala-asteestakaan yhtään mitään.
Yläasteesta muistan jo vähän enemmän, mutta sekin on aikamoista sumua.
Muistan joitain juttuja sieltä täältä lapsuudesta, mutta osasta muistoja en ole satavarma yksityiskohdista. Vanhemmilla oli alkoholiongelmaa ja lisäksi olen joutunut jo aika pienestä toimimaan tulkkina eli kuormittavia asioita varsinkin lapselle.
Muistan melko huonosti nuoresta aikuisuudestakin asioita, esim. ahdistavan suhteen ajoilta muistoni ovat epävarmoja tai ehkä valemuistojakin. Tuntuu, että se joko tapahtui oikeasti tai on ollut hyvin todentuntuinen uni.
Ahdistuksen hallintaan olen jo nuoresta muodostanut pakko-oireita, joita on edelleen. Olen myös sairastanut/sairastan masennusta ja reilusti aikuisiällä puhkesi kilpirauhasen vajaatoiminta. Nyt tehtiin lisää verikokeita, joista toivottavasti selviää jotain. Syitä tai "syitä"" miksei ihminen muista asioita elämästään on äärettömästi. Mielenkiintoinen aihe siksikin.