Millaista on psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla

Potilaat ovat säilössä,annetaan lääkkeet ja vahditaan ettei satuteta itseä. Keskusteluapua tms.ei saa,hoitajat ovat lähes kaiken ajan ovien takana omassa rauhassa ja vahtivat potilaita kameroiden,ikkunoiden ym.kautta. Monet hoitajat naureskelevat potilaille ja tekevät pilaa heidän kustannuksellaan jaksaakseen raskasta työtä. Kiva hoitajille että löytyy huumorinaiheita,vähemmän kiva potilaille.

Minulla oli oma huone, pelkistetty ja pieni. Oma suihku ja vessa siinä yhteydessä. Ovi käytävään piti pitää auki, siis ei lukossa, ovi kiinni kuitenkin :D

Yleiset tilat oli ihan viihtyisät, pari telkkaria, askartelusoppi. Kirjoja, lautapelejä. Viihdyin enimmäkseen yksin huoneessani, ystävä toi tekemistä ja minulla oli puhelin siellä. Muut potilaat olivat mukavia ja ystävällisiä sekä hoitohenkilökunta myös. Ei siellä ollut yhtään paha olla.

Meidän tyttären poikaystävä joutui myös kesällä sairaalaan. Menivät ensin yhdessä päivystykseen kun pojalla oli niin paha olo ettei kestänyt. Siellä odottelivat muutaman tunnin ja sitten vielä ambulanssikyytiä sinne psykiatriseen sairaalaan. Tyttö meni pojan kanssa ambulanssilla ja oli mukana siellä sairaalassakin, kunnes lopulta illalla lähti kotiin. Aluksi epäiltiin vakavaa masennusta, mutta tutkimuksissa tarkentui sitten kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi.

Tyttö oli kesätöissä mutta kävi monta kertaa siellä sairaalassa töiden jälkeen ja vei pojalle ruokaa. Ne sairaalaruuat on ahdistavan pahoja. Lisäksi ensimmäisiä viemisiä oli ajantappolaitteet, tietokone ja kännykälle laturi. Vaikka se oli suljettu osasto, niin päästivät sieltä ulkoilemaan kaverin kanssa. Siellä kävi meidän tytön lisäksi muitakin kavereita niin että pääsi ihan kivasti ulkoilemaan. Ja sitten kun ei ollut kavereita paikalla, niin kavereiden kanssa pystyi kuitenkin viestittelemään kännykällä/tietokoneella. 

Tuo oli pelottava tilanne alkuun, kun ei oikein tiedetty mistä on kysymys. Ihan puskista tuli koko juttu. Onneksi kuitenkin pääsi hoitoon ja tuntui mukavalta sekin, että meidän tyttö oli siellä mukana ja tukena, ettei pojan tarvinnut olla ihan yksin siinä tilanteessa. Sairaalassa taisi olla pari viikkoa ja sen päälle vielä kuukausi sairaslomaa. Nyt on lääkitys ja elämäntapoihin pitää kiinnittää tarkemmin huomiota, että elämä pysyisi säännöllisenä.

Kannattaa ottaa selvää vierailuajoista ja viedä sinne jotain mukavaa ajanvietettä ja hyvää syömistä. Pitsat ja hampurilaiset voi tuntua juhlavalta tuollaisessa paikassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enn ole kosskaan olllut. Mieetiin tuoota kun yhdessä leffaadsa kun ne kaikki muut kävelee mielisaiiraaladssa myöötäpäivään ja ja ykksi alkaa kävellä vastapäivään niin ne muut alkaaa seota. Miksi me juoksemme aiina vastapäiväään?

Muuistan joskun kun olin kouludsa nii sinnne tuli filosofi luennoiimaan ja alkoii näyttämään mwiile videoita jammu siltavuoresta ja nalyysoimme niitä.

Moonihaan vetiii itteensä hiirteen lama-aiiikana.

Nuorten osastolla oli (ei kovin yllättäen) yksi aivan myrkyllisen psyko tyttö, joka saattoi tulla yhtäkkiä häiritsemään ja tuijottaa pistävästi ja kertoa kertovansa hoitajille jonkin valheen josta joutuu ongelmiin. Tätä lukuunottamatta se oli suht hyvä kokemus. Musiikkiterapiaan oli varattu soittimia kuten kitara, mutta niitä ei saanut soittaa, sillä hoitajat eivät jaksaneet kuunnella.

Aikuisten osastolla olikin tympeämpää ja yllättäen siellä kohdeltiin potilaita myös todella paljon lapsellisemmin kuin nuorten osastolla. Vittumaista simputtamista. Tässä muutamia kokemuksia:

- miespotilas istuu viereen kun katsoo televisiota ja alkaa kuvailla miten raiskaa sinut. Käyt kertomassa hoitajille, jotka sanovat "no se on voi voi, hänellä on psykoosi eikä ulkoiluoikeuksia, sinä voit mennä ulos jos et jaksa kuunnella" (mulla rajatut ulkoiluoikeudet). Ovet eivät tietenkään olleet lukittavia öisin ja joudut asumaan tämän tyypin kanssa samalla 12 hengen osastolla.

- sairastin masennuksen ja muun lisäksi syömishäiriötä, joten minulle määrättiin toimintaterapiaksi leipomista. En ollut tuossa vaiheessa syönyt herkkuja moneen vuoteen hyvillä mielin, mutta halusin tosissani parantua, ja leipominen on mielestäni kivaa, joten kun pullat tulivat uunista otin yhden syödäkseni sen. Hoitaja sätti ja sanoi että pullat menevät hoitajien kahvihuoneeseen ja saisin syödä niitä huomenna kun loput tuodaan jälkiruoaksi potilaille. Aloin itkeä kun se oli jotenkin niin nöyryyttävän typerä kokemus

+ sata muuta samanlaista kokemusta, joista suurimman osan olen onneksi unohtanut (näistä aikaa yli 10 vuotta). Nöyryyttävän typerä on itse asiassa tosi hyvä kuvaus suuremmasta osasta. 

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suljetun osaston varsinaisen merkityshän on osasto, jolla henkilön oikeuksia voidaan rajoittaa hetkellisesti ja tarpeen vaatiessa. Oikeuksia tulee antaa takaisin sitä mukaa, kun potilaan olo paranee. Kaikki potilaat eivät ole suojetullakaan keskenään samassa tilanteessa.

No jos potilas voi niin hyvin, ettei tarvitse hoitoa suljetulla osastolla, miksi hän sitten olisi siellä?

Hesperiassa tilanne oli se, että potilaspaikkoja oli aivan riittämätön määrä tulijoihin verrattuna. Varsinkin viikonloppuna potilaita tuotiin pillit vikuen, suoraan siteisiin tai vahvaan lääkitykseen. Joskus poliisien kanssa.

Heti, kun potilaan kunto oli parempi, siirrettiin tavalliselle hoito-, arviointi- tai kuntoutusosastolle. Suljetulla olivat ne ja vain ne, jotka todella tarvitsivat sitä vapauden rajoittamista ja tahdonvastaista hoitoa. 

Varmasti eri kunnissa on eri tilanne, HUS:lla tilanne oli tämä. Kertoo varmasti myös riittämättömistä resursseista ja potilaspaikkojen riittämättömyydestä. Esim. itsemurhaa yrittäneet pitäisi mielestäni kaikki ottaa edes tarkkailuun joksikin aikaa, mutta käytännössä heidät yleensä kotiutetaan saman tien, kun fyysiset vammat on hoidettu. Moni jopa yrittää itsemurhaa päästäkseen hoitoon, viimeisenä keinona. Esim. kirjailija Anna-Leena Härkönen kirjoitti kirjan siskonsa itsemurhasta, hänellehän kävi juuri näin. Olisi halunnut hoitoon, mutta ei päässyt. 

Henkilö, joka on viety suljetulle ja hänen olonsa paranee, voi varmastikin nopeasti vaipua takaisin tilaan, jossa tarvitsee esim. vapauden rajoittamista? Yhtä tuttua on psykoosin jälkeen pidetty n. viikko suljetulla sen jälkeen, kun sinne on joutunut. Olo on parantunut nopeasti, parissa päivässä ovat harhat ja kova tarve tehdä itsemurha ovat loppuneet, mutta silti häntä on pidetty siellä tarkkailussa. On saanut mm. käydä lenkillä sairaalan puistossa ja käyttää puhelinta, vaikka suljetulla on ollutkin.

Vierailija kirjoitti:

Potilaat ovat säilössä,annetaan lääkkeet ja vahditaan ettei satuteta itseä. Keskusteluapua tms.ei saa,hoitajat ovat lähes kaiken ajan ovien takana omassa rauhassa ja vahtivat potilaita kameroiden,ikkunoiden ym.kautta. Monet hoitajat naureskelevat potilaille ja tekevät pilaa heidän kustannuksellaan jaksaakseen raskasta työtä. Kiva hoitajille että löytyy huumorinaiheita,vähemmän kiva potilaille.

No eipäs pidä tämäkään paikkaansa. Meidän työmme on nimen omaan siellä potilaiden seassa, tukena, turvana, ja apuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Potilaat ovat säilössä,annetaan lääkkeet ja vahditaan ettei satuteta itseä. Keskusteluapua tms.ei saa,hoitajat ovat lähes kaiken ajan ovien takana omassa rauhassa ja vahtivat potilaita kameroiden,ikkunoiden ym.kautta. Monet hoitajat naureskelevat potilaille ja tekevät pilaa heidän kustannuksellaan jaksaakseen raskasta työtä. Kiva hoitajille että löytyy huumorinaiheita,vähemmän kiva potilaille.

No eipäs pidä tämäkään paikkaansa. Meidän työmme on nimen omaan siellä potilaiden seassa, tukena, turvana, ja apuna.

Kyllä se kahvin imeminen on se pääjuttu hoitsuilla. Niin ja tietysti ”pakolliset kovat otteet” aina kun siihen tulee mahdollisuus ilman oikeustoimipelkoa. Jatkuvasti puoliksi kiihottuneena tuosta mahdollisuudesta lailliseen sadismiin.

Sori, tuplat.

Vierailija kirjoitti:

No eipäs pidä tämäkään paikkaansa. Meidän työmme on nimen omaan siellä potilaiden seassa, tukena, turvana, ja apuna.

Mun on pakko sanoa sen oman työharjoitteluni pohjalta, että kaunis ajatus teoriassa, mutta ei toteutunut käytännössä. Siellä oli muutama aivan ihana psyk. sh jotka todella jaksoivat paneutua sen oman nuoren asioihin, kävivät pitkiä keskusteluja, yrittivät ymmärtää ja luoda sitä ymmärtämystä myös vanhemmille.

Osa sitten käsitti roolinsa joksikin ihme nuorisokodin vahtikoiriksi, jotka jaksoivat räkyttää nuorten tupakanpoltosta sun muusta epäolennaisesta. Asenne oli todella kylmä ja nuoret leimattiin "ongelmanuoriksi" joiden kuuluisi olla koulukodissa, ei sairaalassa. Voin vain kuvitella, millaiseen seuraan siellä joutuu, kun sairaalassakin huonoon seuraan joutuminen oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Jotain toiminta- ja taideterapeutin kanssa vietettyjä hetkiä oli, mutta siinä se "hoito" sitten olikin. Tuntui, että nuoret olivat lähinnä säilössä, ja aiheuttivat traumoja toisilleen kaoottisella ja sekavalla käytöksellä. Säälin osaston fiksuja ja rauhallisempia nuoria, joita nämä aggressiiviset kiusasivat. Yksikin ihan päästään sekaisin oleva poika kävi käsiksi tyttöihin, puhui jotain ahdistavia pornojuttuja ym. Ja hoitajat lähinnä naureskelivat. Ja todellakin viihtyivät siellä kahvihuoneessa suljetun oven takana "toimistotöissä".

Oksetti koko paikka. 

https://keskustelu.suomi24.fi/t/10364966/ihmisoikeudet-sairaalassa

https://blogbook.fi/juhakurvinen/tositarinoita-hullujenhuoneelta/

Yritä päästä mukaan ns hoitokokouksiin. Niissä on hänen hoitajansa, lääkärinsä, sossun täti ja omaisia otetaan mielellään kuultavaksi ja selvittämään tilannetta, joka johti osastolle joutumiseen. Niitä pidetään joka päivä.

Sitten näet itse millaista siellä on ja poikkis tuntee olonsa edes vähän turvallisemmaksi, kun tietää, että edelleen välität.

Mun sukulainen oli muutaman viikon Auroran psyk. Sairaalassa vaikean masennuksen takia. Hän itse valitti, että vrk:ssa hän pysyy hereillä vaan 3-4h.

Hän siis asui Varsinais-Suomessa ja mies kävi hänet joka perjantai hakemassa autolla ja viemässä sunnuntaina takaisin, kun hän ei viitsinyt mennä junalla, vaikka rautatieasema sijaitsee ihan Sairaalan lähellä

Mulle hoitajat sanoivat kun vuosi sitten olin psykoosin takia sairaalassa että nykyään ei ole enää suljettuja osastoja. Ainoastaan oikeuspsykiatriset ovat suljettuja. Osastolle tullessa katsoivat ettei mulla ole lääkkeitä/shampoita/kynsisaksia tms joilla voisin mahollisesti vahingoittaa itseäni. Muuten sain käppäillä osastolla vapaasti. Ulos piti aluksi mennä hoitajan kanssa ja koko osasto ja hoitajat pelotti aluksi kauheesti. Sekasessa tilassa vaan ajattelin että haluavat mulle vain pahaa. Oli huiput hoitajat ja lääkärit ja kunhan oikea lääkitys löyty viihdyin sairaalassa(käppäilin aika paljon itekseni ulkona) ja pääsin kolmen viikon jälkeen kotiin. Tietysti jos potilas on vaarallinen itselleen/muille niin voidaan joutua laittamaan eristyshuoneeseen(kaakeloituja huoneita, ikkunoissa kalterit, lattialla patja ja paksu rautaovi). Ne ei mukavia ole mutta niissä pidetään vaan silloin kun on pakko potilaan turvallisuuden kannalta. Ainakin siellä missä itse olin ajateltiin vain potilaan parasta ja kuunneltiin rauhassa hulluja psykoosijuttuja ja annettiin tarvittaessa rauhottavia.

Kyllä ymmärrän ystävääsi hyvin. Lääkkeet on vaarallisia ja niitä oikeesti laitetaan vaikka väkisin...minusta kyllä pitäis edes yrittää löytää lääke, joka ei tee zombiksi tai kyvyttömäksi liikkkua ja ajatella,se verran edes voisivat yrittää

Olen ollut useaan otteeseen osastolla, itsestä riippumattomista syistä pakkohoidossa, vaikka olen terve. Ovet on tosiaan lukossa ja muistikuvien mukaan potilaita hoidetaan vähän eriarvoisesti sen mukaan miten sisällä suomalaisessa järjestelmässä ne ovat ja miten hyvin tulee toimeen hoitajien kanssa.

Itse olin siis terveenä osadtolla ja olihan se haastavaa tulla toimeen kaikenlaisyen kanssa itse terveenä ollessaan, mutta minkäs näille voi. Tupakkaa paljon polttaa mt-potilaat keskimäärin ja liekkö syy huono oman elämän hallinta ja tuntemustensa käsittelyn kyvyttömyys, johon ratkaisuna pidetään "hermosauhuja". Tai nuorena opittua ja vanhemmiten osastolla.

Melko rauhallisia potilaita ollut kun lääkityksellä ja yleensäkin suomen mt-hoito taitaa suuressa määrin olla sitä, että lääkkeillä hoidetaan. Ainakin tämän lääkeuskovaisuuden olen huomannut, että siihen uskotaan kaikki psykiatria myöten. Itsellä siis pakkolääkitys nyt.

Kun potilas käyttäytyy hyvin ja sovitusti, niin vapaampaa kulkua saa sairaalaympäristössä ja esim kahviossa käyntiä tai kävelyllä tai asioillaan. Myös viikonloppu vapaita kotona voi sopia. Mutta tämä sitten kun on hoitomyönteinen lääkkeitä myöten.

Ihan normaaleja sairaalaympäristöjä olleet, siistejä ja valoisia, missä teeveen katselumahdollisuus ja muita virikkeitä mm. videopelit, radio, kuntosali, käsityö yms. Ruokailut 4x päivässä ja vaikka anniskoot hyvin maltilliset, niin siihenkin tottuu.

Myös kahvin saa joka päivä.

Kaikenkaikkiaan on ainakin kainuussa ollut hyvät olot ja ei paljoa valittamista, paitsi tuo pakkohoito.

Äitini oli useamman kerran mielen takia osastolla.

Suljetulla ja muilla osastoilla.

Oli aina kotiin päästyään todella hyvässä kunnossa kunnes päätti että nyt menee niin hyvin ettei tarvitse lääkkeitä jolloin alkoi taas alamäki.

Kotona söi kaikkia epäterveellistä ja sairaalassa kunnon ruokaa ..oli monet kerrat jopa laihtunut osastolla.

sai viikonloppu lomia ja vapaata ulkoilua -hyvin se niitä noudatti kun lääkitys oli kunnossa.

Sanoi aina että sai hyvää hoitoa ja löysi jopa miesystävän sairaalasta :-)

Vierailija kirjoitti:

Potilaat ovat säilössä,annetaan lääkkeet ja vahditaan ettei satuteta itseä. Keskusteluapua tms.ei saa,hoitajat ovat lähes kaiken ajan ovien takana omassa rauhassa ja vahtivat potilaita kameroiden,ikkunoiden ym.kautta. Monet hoitajat naureskelevat potilaille ja tekevät pilaa heidän kustannuksellaan jaksaakseen raskasta työtä. Kiva hoitajille että löytyy huumorinaiheita,vähemmän kiva potilaille.

Tämä. Hoitajat olivat inhottavia, tiuskivat ja olivat tympääntyneitä. Menin vapaaehtoisesti psykoosin takia. Minua lääkittiin lääkkeellä mikä ei sopinut minulle ja jo hiipuva psykoosi alkoi palaamaan lääkkeen myötä. Sain kouristuskohtauksia ja kasvojeni nykiessä kun kykenin jo liikkumaan hain apua yöhoitajien kansliasta. He olivat todella inhoittavia. Naisyökkö vain toisteli:"No, mitä sä ajattelit ennen sitä, kun sait kohtauksen?" En osannut sanoa ja hän vain toisteli tuota. Otin kaikki lääkkeet mitä määrättiin, mutta pyysin tuon väärän lääkkeen tilalle vaikka jotakin muuta. He eivät uskoneet minua, sillä olinhan hullu. Kertoessani miehelleni asiasta, kun viimein lääkkeen vaikutus alkoi hiipumaan ja uskalsin soittaa. Hoitaja uskoi vasta miestäni ja lääke lopetettiin. Siellä olet siis ihmisarvosi menettänyt hullu, ei sananvaltaa. Minulle ei myöskään annettu pukukaapin avainta, enkä päässyt ulos. Tätä he sitten ihmettelivät, kun tein lähtöä 9 pvn päästä. Pyysin keskusteluapua ja en sitä saanut. Seinällä oli omahoitajien nimiä, mitkä eivät pitäneet paikkaansa. Kun sain sydänoireita ja verenpaineeni oli 170, he eivät millään olisi halunneet viedä minua päivystykseen. Kun itkin ja vaadin päästä hoitoon, he lähtivät saattamaan minua huokausten kera. Enkä ole ihminen joka itkee m uiden nähden saati valittaa "turhasta".Minua pidettiin päivystyksessä tutkimuksissa aamuun asti ja olisi pidetty kauemminkin, mutta halusin mennä osastolle. Hoitajilta tuli sitten sellaista ilmettä, että taisivat tajuta etten teeskennellyt tai pyytänyt apua turhaan. Hoitoa ei siis saanut kuin itkemällä ja vaatimalla. Ja ainoa hoito oli lääkkeet. Ja minä olin se helppo tapaus osastolla. Kun sitten vaadin päästä jo pois, normaalisti psykoosin takia ei edes taideta pitää noin kauaa potilasta suljetulla pakkohoidossa, niin hoitaja "suuttui"minulle, kun kehtasin vaatia lääkäriin pääsyä. Hän tiuski minulle inhottavasti, kun tyhjensin petivaatteitani likapyykkipussiin. Kun kysyin laitanko peitonkin siihen, niin mulkoili ja vataili, että tietysti, mitä oikein ajattelit!?Ne mulkoilut satutti, kun en ollut tehnyt heille mitään väärää ja kohtelu oli epäasiallista. Varsinkin tuollaisella osastolla, jossa ihmiset ovat avun tarpeessa, haavoittuneita ja riippuvaisia hoidosta tarvitaan empaattisia ihmisiä. Harkitsin tekeväni jälkikäteen valituksen ja pystyisin sen vieläkin tekemään, mutta en halua palata niihin muistoihin enää sen enempää kuin tämän verran. Veikkaanpa, että heidän olisi pitänyt tehdä minulle myös jonkinlainen tarkistus alussa, sillä kaikki tavarat tarkastettiin vierailun päätteeksi. Minulla oli tikkuaski tupakointia varten ja he äkkäsivät tämän vasta, kun olin heittänyt tikkuaskin roskikseen. Itse en tajunnut, että se oli kiellettyä vaikka ihmettelinkin, että tupakkapaikalla oli sytkäri pultattu seinään. Mutta siis todella tylsää oli ja se, että se oli jonkinlainen "tervehtyneen" merkki kuinka paljon vietti aikaa yleisissä tiloissa. Jos ei muutenkaan viihdy ihmisten parissa, niin olihan se aika ahdistavaa pakosti istua siinä ja tuijottaa telkkua väkisin. 

Minua ei ainakaan kuunneltu pätkääkään hoitokokouksissa. Sairaanhoitaja jankkasi vain että olen sairauden tunnoton. Joka helvetin asiassa olin hänen mukaan sairauden tunnoton. 3kk pitivät vankina siellä paskaosastolla. Se oli Max silloin 2008 vuonna aikuispuolella suljetulla. Kävin kyllä viikonloppuja kotona. Olisin hyvin voinut lähteä 2viikon jälkeen kotiin. Lääkkeet lopetin heti kotona ja voin nykyään erittäin hyvin.

Mitään muuta siellä ei ole kuin lääkkeitä hoitoja.

Olen ollut kaksi kertaa siellä ja todella toivon, että kolmannetta kertaa en sinne joudu. Osasto täynnä todella huonokuntoisia ihmisiä, jotka vellovat omassa pahassa olossaan ja kohtelevat toisiaan todella huonosti oman huonon olonsa takia. Henkistä väkivaltaa jouduin kokemaan ja fyysisen väkivallan uhka oli läsnä. Monet potilaat oli lääkitty kuolaaviksi zombiksi, jotka vain laahustivat pitkin käytäviä tai istuivat ja makailivat kuka missäkin. Hoitajilla meni suurin osa päivästä kahvittelemisessa, juoruamisessa ja paperitöiden tekemisessä tietokoneilla. Monet hoitajat kohtelivat potilaita huonosti ja jos valitti huonosta hoidosta, niin sitä pidettiin vain mielisairaan harhoina, joita pyrittiin lääkitsemään pois. Mitään muuta hoitoa kun lääkkeitä ei juuri ollut ja milloin tahansa saattoi joutua eristyksiin ihan yllättäen ilman mitään selitystä. Kotiin pääsystä ei saanut mitään tietoa, kunnes se sitten ihan yllättäen tuli ja muutenkaan mitään tietoa ei oikein tahdottu antaa, esimerkiksi lääkkeiden nimistä tai mitä oireita niillä hoidetaan, käskettiin vain ottaa lääkkeet ja vahdittiin, että niin todella tehdään. Eikä tästä ole edes kovin pitkään aikaan eli vieläkin mielenterveyspotilaita kohdellaan usein todella huonosti, huonommin kuin rikollisia tai edes eläimiä. Silloin viimeistään menetin uskoni siihen, että Suomi on hyvinvointivaltio ja että täällä kaikkia kohdellaan tasa-arvoisia. Kun sairastut mielenterveysongelmiin, niin menetät samalla ihmisarvosi.