En usko että suurin osa ihmisistä on parisuhteissa optimaalisen kumppanin kanssa
Uskon, että suurin osa ihmisistä tavallaan "tyytyy" johonkin kumppaniin, ei todellakaan välttämättä ns. parhaaseen. Miksi uskon näin? Siksi, koska suurin osa ihmisistä on parisuhteissa, enkä toisaalta pidä mitenkään todennäköisenä, että juuri kaikki ne miljardit parit olisivat onnistuneet löytämään sen "puuttuvan puoliskonsa". Ehei. Uskon, että yksinolevat, sinkut jne. saattavat olla vaativia, ja siksi eivät "tyydy" kuin omasta mielestään optimaaliseen kumppaniin. Ja karua on, että sitä "parasta" kumppania ei välttämättä ole. Sori lainausmerkkien viljely mutta mielestäni ne ovat välttämättömiä.
Kommentit (17)
Harvapa sitä itsekään optimaalinen on, saatika sitten optimaalinen kumppani.
Varsinkin tavoitelluimmat naiset ovat käytännössä lähes koko aikuisikänsä parisuhteessa jonkun kanssa. Jos odottaa vuoroa saa odottaa pitkään.
Mikä on optimaalinen kumppani? Rakastuimme ja menimme naimisiin. 30 v oltu. Vikoja on molemmissa, ei olla täydellisiä.
Oletko tavannut ihmisiä, jotka on oikeesti ihan joka suhteessa täydelliset toisilleen? Millaisia ne ovat? Tykkääkö ne samoista autoista, ruuista, musiikista vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan kokenut rakastumista?
Rakastuminen on sma kuin vetäisi huumeita. Silloin tekee tyhmiä päätöksiä.
Minusta on tekopyhää ensiksi olla niin rakastunut ja heittää aivot narikkaan. Ja sitten tulla valittamaan kun on onneton avioliitossa. Olisikohan kannattanut miettiä asiaa loogisesti ja järjellä ENNEN kuin meni naimisiin?
Olet aivan oikeassa. Sielunparin löytää vain harva ihminen, ja usein nekään liitot eivät koskaan toteudu koska molemmat on jo lähtökohtaisesti varattuja.
"Paras" kumppani on varmasti olemassa, mutta suurin osa ei jaksa odottaa sellaista. Vaan tyytyy johonkin vähemmän parempaan. Sellaiseen, jonka kanssa on turvallista ja mukavaa.
Joskus voi myös nuorena pitää ihanteellisena eri asioita kuin vanhempana.
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin tavoitelluimmat naiset ovat käytännössä lähes koko aikuisikänsä parisuhteessa jonkun kanssa. Jos odottaa vuoroa saa odottaa pitkään.
Parhaat eli kauniit ja mukavat varataan jo nuorena. Ei jää ketään jos jää odotteleen pitkäksi aikaa. Hyvät ei vapaana kuljeksi ja ei vapaudukkaan helposti.
Kyllähän se parisuhde ihan väistämättä vaatii joustamista ja sopeutumista toisen epätäydellisyyteen. Joskus vain toinen joustaa, mutta ideaalitapauksessa molemmat joustavat yhtä paljon.
Olet ihan täysin oikeassa ap. Valtaosa ihmisistä ei kestä yksinoloa nimeksikään, vaan lyöttäytyvät vaan jonkun kanssa yhteen ja kuvittelevat että sellaista se parisuhde nyt vaan on ja ei se voi olla mitään tunteiden ilotulitusta. Tottakai pidemmässä suhteessa on kiintymystä, joka sitten sekoitetaan rakkauteen.
Kunnes vastaan kävelee sielunkumppani..
Vierailija kirjoitti:
Joskus voi myös nuorena pitää ihanteellisena eri asioita kuin vanhempana.
Juuri näin.
Nuorena hakee enemmän sitä toisenlaista ihmistä kuin itse. Vanhempana enemmän samanlaista.
Se samanlainen olisi kuitenkin se parempi, mutta sitten ihmisten pitäisi pariutua vasta nelikymppisinä. Nuorena arvostaa muuta kuin samankaltaisuutta.
Niin, mitä se rakkaus on? Kuukauden tapailun jälkeen sanotaan rakastavansa ja muutetaan yhteen. Ensimmäinen kuukausi menee niin huumassa ja fyysisyydessä, että tunteeko siinä edes vielä toista ihmistä millään tasolla oikeasti. Rakkaus tulee ajansaatossa, ihastuminen hetkessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus voi myös nuorena pitää ihanteellisena eri asioita kuin vanhempana.
Juuri näin.
Nuorena hakee enemmän sitä toisenlaista ihmistä kuin itse. Vanhempana enemmän samanlaista.
Se samanlainen olisi kuitenkin se parempi, mutta sitten ihmisten pitäisi pariutua vasta nelikymppisinä. Nuorena arvostaa muuta kuin samankaltaisuutta.
Minulla se meni kyllä juuri päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Olet ihan täysin oikeassa ap. Valtaosa ihmisistä ei kestä yksinoloa nimeksikään, vaan lyöttäytyvät vaan jonkun kanssa yhteen ja kuvittelevat että sellaista se parisuhde nyt vaan on ja ei se voi olla mitään tunteiden ilotulitusta. Tottakai pidemmässä suhteessa on kiintymystä, joka sitten sekoitetaan rakkauteen.
Kunnes vastaan kävelee sielunkumppani..
Näin se menee. On harhaanojohtavaa sanoa, että pariduhteissa olisivat parhaat. Todellisuudessa suhteissa ovat ne, jotka eivät osaa olla yksin. Toki jollain voi olla se sielunkumppanikin, mutta hyvin harvalla.
Ehkä moni onkin epätyydyttävään kumppaniin tyytynyt, riippuu varmaan pitkälti ihmisen omista lähtökohdista onko varaa etsiä elämänsä rakkautta. Suomessa hyvinvointiyhteiskuntana taitaa ihmisillä yleisemmmin kuitenkin olla sen verran varaa, että rakkauden ehtii hyvinkin löytää ja kun toista rakastaa niin eikö kyseessä ole jo aika optimaalinen kumppani?
Elämäntilanteet toki vaihtelee kuten myös oma ja kumppanin täydellisyys. Omassa ystäväpiirissä ihmiset ainakin ovat ihan rakkaudesta alkujaan pariutuneet, osa eronneet, osa edelleen rakastavat. Ja kaikkihan me joskus olemme olleet sinkkuja. Ikisinkkuuteenkin on varmasti yhtä monta syytä kuin pariutumiseen.
Mustavalkoinen ajattelu on usein erheellistä, ap. Mutta toki jos tuo ajatusmalli sinua lohduttaa niin se sinulle sallittakoon. Jos kuitenkin toivot löytäväsi optimaalisen kumppanin niin kannattaa tarkastella ensin peilin kanssa sitä omaa optimaalisuutta. Jos taas nautit yksinolosta niin nauti siitä.
Oletko koskaan kokenut rakastumista?