Lue keskustelun säännöt.
Raskas elämäntilanne, voimat ei enää riitä
Umpikujassa
17.10.2018 |
En edes tiedä, mistä aloittaa. Vuoden sisällä on kuollut sekä läheisin ystäväni että molemmat vanhempani. Myös heidän kanssaan olin todella läheinen. Itse olin keväällä onnettomuudessa, josta kuntoutuminen vie parhaimmillaankin vuosia. Kokonaan en todennäköisesti kuntoudu koskaan.
Puolisoni sairastui kesällä masennukseen, ja myös oma vireystila on ollut masennuksen suuntaan kallellaan kuluneina kuukausina. Ja nyt myös meidän koiralla epäillään vakavaa sairautta.
Ja nyt sitten parisuhde alkaa kaatua tämän kaiken alle. Eropaperit tulostettu, allekirjoitusta vailla.
Joka päivä toivon, että heräisin tästä painajaisesta. Tuntuu, että ei tämä voi enää olla totta, että hajoan ja muserrun kohta palasiksi. Kaiken muun vielä jaksan kestää, mutta perheen hajoaminen tässä vaiheessa on liikaa. Mitään muuta ei ole enää jäljellä, mutta ei ole voimia tähän jäädäkään, eikä myöskään lähteä. Olen niin ahdistunut, että en osaa pukea sitä edes sanoiksi. Tuntuu, että myös ne harvat kaverit ovat ottaneet kuluneen vuoden aikana etäisyyttä, koska onhan tämä ihan käsittämätön helvetti ja olen varmasti raskasta seuraa. Itsekin varon rasittamasta kavereita, ja sitten ei tule otettua yhteyttä, kun ei niitä hyviä uutisia ja päiviä vain nykyään ole, enkä jaksa nähdä ja tehdä mitään tai kutsua ketään edes kylään. Oman kuntoutuksenikin jouduin laittamaan tauolle, koska jaksaminen ei enää riitä siihenkään. ☹️
En halua valittaa turhasta, mutta nyt tuntuu, että tämä kuorma on mulle liikaa. En jaksa muuta kuin itkeä ja miettiä, että kuolema olisi helpotus.
Mitä enää voi tehdä? 😭
Kommentit (39)
Älkää erotko vaikeassa elämäntilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla vei pitkään toipua isän, äidin ja veljen kuolemista. Rakkaan lemmikkivanhuksen kuolema lähes romahdutti mut. Jos noi kaikki olis tapahtunut kerralla, en tiedä miten olisin kestänyt. Nyt totuttelen sairauden runtelemaan kehooni ja olen kiitollinen miehelleni, joka on väsymätön hoitaja ja vankka tukimuuri. Määkin olen aina sitkeesti kaiken kestänyt ilman valituksia, mutta ei se kannata. Romahdus tulee jossain vaiheessa, ellei ota apua ja tukea vastaan. Halaukset Ap ja voimia tulevaan.
Voihan hitsi!
Kirjoitin sulle ap pitkän kommentin, joka sen.suroitiin. Ei hajuakaan miksi.
Vinkki kaikille, kopioikaa postauksenne ennen lähettämistä. Ärsyttää jo koko tää palsta!!
En osaa nyt tiivistää mitä halusin sanoa enkä jaksa kirjoittaa uudelleen.
Voimia sulle, ap !
Olen pahoillani kokemistasi asioista. Elämä on joskus viheliäistä.
Löytäisitkö paikkakunnaltasi tai netistä ryhmän, josta saisit vertaistukea? Vastaavassa tilanteessa olevien kanssa keskusteleminen auttoi minua, kun sairastuin vakavasti, läheisiäni oli sairaana ja useampi lähiomainen menehtyi.
Vierailija kirjoitti:
Kun ystävälle sattuu pahasti, älkää hylätkö ihmiset.
Älkääkä sanoko, että ette pysty kuuntelemaan, kun itselle tulee paha olo.
Mulle yks kaveri/ystävä sanoi, että hanki spr.n ystävä. Olin muutenkin tarkkana, etten puhunut hänelle usein enkä paljon hädästäni.
Vasta vuoden päästä kun oli jo vähän helpompaa, tajusin miten pahalta tuo kehotus tuntui ystävän suusta kuultuna.
Tajusin, että kelpasin hänelle vain iloisena ja terveenä.
Ainakin tiedän nyt, mitä kärsivälle ystävälle ei saa sanoa.
Ikävä kyllä tuollainen on hyvin tyypillistä. Todella monen syöpää sairastavan naisen on avo- tai aviomies jättänyt. Lapsuudenystäväni hylkäsi minut, kun sairastuin syöpään. Toisaalta moni vieraampi ihminen auttoi minua sairauslomani aikana.
ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epätoivoin tunne on luonnollinen osa suruprosessia. Se tulee menemään omalla painollaan ohi. Ole lempeä itsellesi. Sanon tämän molemmille, myös tuolle alle 30 vuotiaalle. Tunteet täytyy elää läpi, mutta niitä ei saa uskoa kuitenkaan. Elämässä on edessä vielä valoisia aikoja.
Voimia! Rohkaistukaa hakemaan apua.
Vain harva meistä on rautaa niin moni taipua saa.......................
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ystävälle sattuu pahasti, älkää hylätkö ihmiset.
Älkääkä sanoko, että ette pysty kuuntelemaan, kun itselle tulee paha olo.
Mulle yks kaveri/ystävä sanoi, että hanki spr.n ystävä. Olin muutenkin tarkkana, etten puhunut hänelle usein enkä paljon hädästäni.
Vasta vuoden päästä kun oli jo vähän helpompaa, tajusin miten pahalta tuo kehotus tuntui ystävän suusta kuultuna.
Tajusin, että kelpasin hänelle vain iloisena ja terveenä.
Ainakin tiedän nyt, mitä kärsivälle ystävälle ei saa sanoa.Ikävä kyllä tuollainen on hyvin tyypillistä. Todella monen syöpää sairastavan naisen on avo- tai aviomies jättänyt. Lapsuudenystäväni hylkäsi minut, kun sairastuin syöpään. Toisaalta moni vieraampi ihminen auttoi minua sairauslomani aikana.
ohis
Jotkut möläyttävät typeryyksiä.
Ajattelen miten hiuskarvan varassa henkinen henkinen terveys oli eräässä kriisisumassa, uskoin että kirjaimellisesti k. uo.len. Tuli rytmihäiriöitä yms. En nukkunut, en syönyt. Olin sumu.ssa, ja pelkäsin, että sekoan, menetän järkeni.
Siinä sitten jokunen tuttu sanoi asioita, joita onneksi en kunnolla siinä tilanteessa ymmärtänyt. Joillain on kova tarve keventää ja vertailla. Selvästi muistan vain sisareni, jonka käytös oli niin käsittämätön, että katkaisin välit enkä ole katunut sitä.
Näistä syistä ammattiapu on hyvä, ap.
On myös kriisipuhelin.
Kyllä Jeesus auttaa usko vain Jumalaan pelastajaamme niin päiväsi kirkastuvat kertaheitolla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa. Itse sairastuin pahasti ja jouduin leikkaukseen alkuvuodesta ja sen seuraksena tuli pahat komplikaatiot ja mikään ei mennyt kuin piti. Olin pitkään sairaalassa ja sen jälkeen pitkä kuntoutuminen. Kumppani menehtyi keväällä äkisti ja se oli jo niin kova isku tämän kaiken päälle että en ole vieläkään mitenkään toipunut. Mulla ei ole edes oikeen ketään kenelle puhua, on muutama pinnallinen ystävyys ja sitten vanhemmat joilla molemmilla alkoholi ongelma ja heille ei edes voi mitään puhua. Oma äitini on jo niin huonossa kunnossa että ei tiedä koska voi menehtyä tai milloin tekee itselleen jotain.
Oon ite menettänyt toivon ja elämänhalun täysin. Olen vielä nuori, alle 30 ja tuntuu että elämä oli tosiaan tässä.
Olen pahoillani. Totean todella rankan ja hankalan vaiheen jälkeen, että ainoa, joka auttaa, on aika.
Toivon, että jaksat jatkaa elämääsi suuren surusi keskellä. Elämässä on hyviä hetkiä ja tulet vielä kokemaan niitä.
ohis
Vierailija kirjoitti:
Voihan hitsi!
Kirjoitin sulle ap pitkän kommentin, joka sen.suroitiin. Ei hajuakaan miksi.
Vinkki kaikille, kopioikaa postauksenne ennen lähettämistä. Ärsyttää jo koko tää palsta!!
En osaa nyt tiivistää mitä halusin sanoa enkä jaksa kirjoittaa uudelleen.Voimia sulle, ap !
jos olet vielä paikalla, niin tekstin saa takaisin "edellinen" nuolesta, se avautuu siihen tekstikirjoitusikkunaan ja se teksti on tallella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveän raskas taakka on osallesi tullut. Ihan kauhea ajatellakin. Olet ihan oikeilla jäljillä siinä, kun olet päättänyt panostaa omaan vointiisi nyt. Minäkin olen sitä mieltä, että älä eroa nyt, vaan katsokaa sitä tilannetta sitten, kun muut asiat helpottavat. Ehkä ette sitten enää edes halua erota. Koira varmasti auttaa monin tavoin.
Opettele olemaan armollinen itsellesi. Se tarkoittaa sitä, että jos et jaksa etkä pysty, niin sitten hyväksyt sen etkä moiti itseäsi siitä. Jos sinulla on siinä asiassa vaikeuksia, niin tämän kaiken merkitys voi osittain olla se, että oppisit olemaan armollinen itsellesi ja samalla sitten muillekin. Jos tällä hetkellä et oikein jaksakaan rakastaa, niin sitten kun helpottaa, huomaat rakastavasi enemmän ja helpommin.
Jos kavereille juttelu tuntuu hankalalta tai et tiedä, miten he suhtautuvat, niin voisitko sopia jonkun kanssa vaikkapa viikottaisesta kahvittelusta? Mieluiten jos silloin kerran viikossa jaksaisit vähän laittautua ja lähteä jonnekin kodin ulkopuolelle kahville tai lounaalle. Mutta jos et pysty, niin aluksi vaikka kotonasi. Voisi olla parempikin, että silloin juttelisitte mistä tahansa muusta kuin niistä ikävistä aiheista, joita voit purkaa sen terapeutin kanssa. Silloin sun ei tarvis pelätä, että kuormitat kaveria liikaa, mutta vielä tärkeämpänä saisit kerran viikossa vähän muuta ajateltavaa puolen tunnin tai tunnin ajaksi. Se jo voisi riittää siihen, että pysyt pää pinnalla ja elämässä kiinni etkä mökkiydy täysin. Huomaat tai muistat, että elämässä voi olla vielä kivojakin asioita. Aiheet siis kevyitä tuolloin ja kun vähän laittaudut, niin se tuo vähän sellaista ihmisarvontunnetta, mikä on tärkeää.
(Jos viesti jää sen.suurin kynsiin, niin kannattaa mennä nuolella taaksepäin. Yleensä se löytyy vielä ja sitten voi käyttää vaikka "pistekirjoitusta" kaikkien niiden sanojen kohdalla, jotka voisi olla syynä. Tosi typ.erä systeemihän tämä on. Uudiskieltä meille kai opetetaan jo. Tuplaplusepäkiva tilanne ap:llä, mutta halaus täältäkin!)
Vierailija kirjoitti:
(Jos viesti jää sen.suurin kynsiin, niin kannattaa mennä nuolella taaksepäin. Yleensä se löytyy vielä ja sitten voi käyttää vaikka "pistekirjoitusta" kaikkien niiden sanojen kohdalla, jotka voisi olla syynä. Tosi typ.erä systeemihän tämä on. Uudiskieltä meille kai opetetaan jo.
Millä nuolella? Tuleeko se näkyviin vain silloin kun se.nsuu.ri on is.keny.t?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lämmin haluaa sinulle ap
Nyt olisi todella tärkeää että pystyisit nukkumaan kunnolla sekä saisit tarvittaessa otettavan lääkkeen rauhoittumiseen.
Minä olen luomuihminen mutta kun elämässä tapahtui myös monta kuolemaa lähipiirissä, tarvitsin lääkkeen nukkumiseen sekä kamaliin ahdistustiloihin.
Todella hyvä että sinulla on psykiatrikontakti.
Aivan järkyttävä surutaakka. Olen tosi pahoillani puolestasi. Rukoilen puolestasi.
Ap. tarvitset kaiken mahdollisen tuen.
Halaus!!
Umpikujassa kirjoitti:
Lisäys vielä, että terapiaan olen menossa, kunhan löydän terapeutin. Hirveästi on jonoa traumaterapeuteille täällä päin. Sellaista siis suositeltiin tähän minun taoaukseeni. Mulla on onneksi aivan mahtavan ihana psykiatri, joka ymmärtää ja näkee tilanteen. Valitettavasti myös törkeän kallis, koska on yksityinen, mutta siinä olen röyhkeästi nyt ajatellut itseäni ja päättänyt pysyä hänen hoidossaan.
Edelleen kiitos teille lohdutuksesta. Täällä itken, mutta siksi kun teidän välittäminen tuntuu tänne saakka.
Ap
Hienoa, että olet menossa terapiaan. Itse olen käsitellyt lapsuuden ja nuoruuden traumoja, kun elämä on tuntunut vaikealta. Itseasiassa olen vuosien varrella tavannut kolme eri terapeuttia 2 - 5 krt/terapeutti ja kahdelta terapeutilta olen saanut uusia näkökulmia ja hyviä ehdotuksia elämäntilanteeseeni. Vaikka nyt tuntuisi, että seinät kaatuvat niin usko pois kyllä se ajan kanssa helpottaa. Siihen voi mennä viikkoja, kuukausia tai vuosia, mutta olo helpottaa. Meillä on kuitenkin vain yksi ainutlaatuinen elämä. Mun tärkeimpänä mottona on ollut vaikeina hetkinä, että älä vaivu itsesääliin, maailmassa on ihmisiä, jotka elävät vieläkin vaikeammissa olosuhteissa. Niillä korteilla, mitkä on saanut, täytyy yrittää pelata parhaansa mukaan. Noiden mottojen avulla mä oon selvinnyt päivästä seuraavaan.
Tsemppiä!!!
Kuulostaa varmasti aivan hirveän huonolle ehdotukselle, mutta onko elämässäsi mitään, josta voisi edes vähän iloita? Sellaista, joka ottaisi hetkeksi ajatukset pois kaikesta muusta ja saisit hengähtää, vaikka edes minuutin tai kaksi? Koira sinulla ainakin on ja koiran kautta saat näitä hengähdystaukoja, pieniä positiivisia pilkahduksia (tai isoja pilkahduksia).
Mutta, olisi jotain muuta siihen lisäksi? Mielimusiikkia? Kirja, jos onnettomuus ei vaikuta lukemiseen? Vaikka 1 minuutti musiikkia ja pari lausetta kirjasta per päivä. Joillakin on auttanut mindfulness ja meditaatio, jossa rauhoitutaan just vain ja ainoastaan tähän hetkeen hengityksen kautta vaikka kahdeksi minuutiksi, jos ei pidempään pysty. Minä nukuin itse hirveimpinä kausina mahdollisimman paljon ja yritin jaksaa päivittäin pienen hetken yksinkertaisen harrastuksen parissa. Joskus pelasin nettipelejä (ei rahapelejä) saadakseni hetken hiljaisen tauon päähäni ja itseni irti kaikesta kaaoksesta.
Kun kaikki kura tulee niskaan kerralla, sitä ei ensimmäisenä lähde ajattelemaan, että mitähän positiivista sitä keksisi, kun moinen tuntuu turhalle. Silti olen sitä mieltä, että pieniä hengähdystaukoja - vaikka tosiaan vain sen yhden minuutin ajan - olisi hyvä saada otettua. Pystyisit näin tukemaan omaa psyykkistä hyvinvointiasi terapeutin ammattiavun lisäksi.
Hyviä ajatuksia taas tullut, kiitos. Se olisikin tärkeää muistaa, että ihan pienikin asia riittää katkaisemaan surua, ei tarvitse lukea kerralla koko kirjaa, jos ei siihen voimat riitä. Erinomainen muistutus siis!
Tänään kävin koiran kanssa taas eläinlääkärissä, ja siellä onneksi selvisi, että sen ensin vakavammaksi luultu vaiva on hoidettavissa ja parannettavissa. Se uutinen on tuonut voimaa ja paljon iloa tähän päivään!
Ap
Lisäys vielä, että terapiaan olen menossa, kunhan löydän terapeutin. Hirveästi on jonoa traumaterapeuteille täällä päin. Sellaista siis suositeltiin tähän minun taoaukseeni. Mulla on onneksi aivan mahtavan ihana psykiatri, joka ymmärtää ja näkee tilanteen. Valitettavasti myös törkeän kallis, koska on yksityinen, mutta siinä olen röyhkeästi nyt ajatellut itseäni ja päättänyt pysyä hänen hoidossaan.
Edelleen kiitos teille lohdutuksesta. Täällä itken, mutta siksi kun teidän välittäminen tuntuu tänne saakka.
Ap