Kuinka nopeasti olette muuttaneet saman katon alle

Ei koskaan

Vähän päälle vuoden seurustelun jälkeen.

Noin neljän vuoden seurustelun jälkeen. Kummallakaan ei ole enää alaikäisiä lapsia.

Uusperhettä en olisi koskaan perustanut. Seurustelin kyllä lapseni asuessa kotona mutta tein alusta alkaen selväksi, että yhteenmuutto ei ole ajankohtainen ennen kuin kummankin lapset ovat muuttaneet kotoa. Se suhde päättyi sittemmin (ei siihen että asuttiin erillään).

Muutimme teineinä huomaamatta n. neljän päivän sisään tapaamisesta. Tai mies siis alkoi yöpyä luonani (vaikkei heti sänkyyn hypätty) ja siihen se sitten jäi. :D Ei varmaan mikään loistoneuvo kellekään, en itsekään enää vanhempana sopeutuisi ehkä ihan noin nopeisiin liikkeisiin, mutta silloin kerrankin riski kannatti.

Viikon kuluessa muutettiin yhteen kun alettiin tapailemaan ja lapsia ei ollut kuvioissa.

Vierailija kirjoitti:

Noin neljän vuoden seurustelun jälkeen. Kummallakaan ei ole enää alaikäisiä lapsia.

Uusperhettä en olisi koskaan perustanut. Seurustelin kyllä lapseni asuessa kotona mutta tein alusta alkaen selväksi, että yhteenmuutto ei ole ajankohtainen ennen kuin kummankin lapset ovat muuttaneet kotoa. Se suhde päättyi sittemmin (ei siihen että asuttiin erillään).

Hei, haluan kysyä sinulta, että heräsikö tuossa aiemmassa suhteessa kummallekaan halua muuttaa saman katon alle? Itse olen hieman vastaavassa tilanteessa, sillä erotuksella, että kumppanillani ei ole lapsia, minulla on (vuoroviikoin). Olemme seurustelleet kolme vuotta ja vaikka tämä on pitkään toiminut hyvin näin, ja vaikka alussa olin vakaasti sitä mieltä, että ei koskaan saman katon alle niin kauan kuin lapseni ovat kotona, olen kuitenkin nyt alkanut haluta enemmän. Arjen jakamista, muutakin kuin rusinat pullasta. Mies ynmärrettävästi ei halua jakaa arkeani, mutta ne rusinat kyllä kelpaa. Pelkään, että katkeroidun. Mitenköhän saisin takaisin tuon saman tunteen, että tämä riittää?

Joku puoli vuotta siihen meni. Tiedettiin aika nopeasti jo alusta, että tässä on se ihminen, jonka kanssa haluan katsoa elämän loppuun. Nyt ollaan oltu kuusi vuotta yhdessä, toivottavasti saadaan ainakin 50 vuotta. <3

Puolitoista vuotta jotakuinkin, heti kun olin saanut lukion loppuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin neljän vuoden seurustelun jälkeen. Kummallakaan ei ole enää alaikäisiä lapsia.

Uusperhettä en olisi koskaan perustanut. Seurustelin kyllä lapseni asuessa kotona mutta tein alusta alkaen selväksi, että yhteenmuutto ei ole ajankohtainen ennen kuin kummankin lapset ovat muuttaneet kotoa. Se suhde päättyi sittemmin (ei siihen että asuttiin erillään).

Hei, haluan kysyä sinulta, että heräsikö tuossa aiemmassa suhteessa kummallekaan halua muuttaa saman katon alle? Itse olen hieman vastaavassa tilanteessa, sillä erotuksella, että kumppanillani ei ole lapsia, minulla on (vuoroviikoin). Olemme seurustelleet kolme vuotta ja vaikka tämä on pitkään toiminut hyvin näin, ja vaikka alussa olin vakaasti sitä mieltä, että ei koskaan saman katon alle niin kauan kuin lapseni ovat kotona, olen kuitenkin nyt alkanut haluta enemmän. Arjen jakamista, muutakin kuin rusinat pullasta. Mies ynmärrettävästi ei halua jakaa arkeani, mutta ne rusinat kyllä kelpaa. Pelkään, että katkeroidun. Mitenköhän saisin takaisin tuon saman tunteen, että tämä riittää?

Ei herännyt koska oli tosiaan alusta asti selvää ettei lasten elämåå sekoiteta. Heidän kanssaan vietettiin kyllä aikaa ja tehtiin mm yhteisiä lomamatkoja koko porukalla, mutta missään vaiheessa ei edes harkittu enempää.

Nykyisessä suhteessa yhteenmuutosta alettiin keskustella joskus kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen. Minä olisin ollut siihen valmis jo silloin, mieheltä meni vuosi asian kypsyttelyyn.

Pari viikkoa ensi tapaamisesta. Ei ollut lapsia kummallakaan.

Yli 20 vuotta yhdessä, eikä vieläkään asuta yhdessä. Ei lapsia.

Neljän kk:n seurustelun jälkeen suunnilleen. Ei ollut lapsia kummallakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin neljän vuoden seurustelun jälkeen. Kummallakaan ei ole enää alaikäisiä lapsia.

Uusperhettä en olisi koskaan perustanut. Seurustelin kyllä lapseni asuessa kotona mutta tein alusta alkaen selväksi, että yhteenmuutto ei ole ajankohtainen ennen kuin kummankin lapset ovat muuttaneet kotoa. Se suhde päättyi sittemmin (ei siihen että asuttiin erillään).

Hei, haluan kysyä sinulta, että heräsikö tuossa aiemmassa suhteessa kummallekaan halua muuttaa saman katon alle? Itse olen hieman vastaavassa tilanteessa, sillä erotuksella, että kumppanillani ei ole lapsia, minulla on (vuoroviikoin). Olemme seurustelleet kolme vuotta ja vaikka tämä on pitkään toiminut hyvin näin, ja vaikka alussa olin vakaasti sitä mieltä, että ei koskaan saman katon alle niin kauan kuin lapseni ovat kotona, olen kuitenkin nyt alkanut haluta enemmän. Arjen jakamista, muutakin kuin rusinat pullasta. Mies ynmärrettävästi ei halua jakaa arkeani, mutta ne rusinat kyllä kelpaa. Pelkään, että katkeroidun. Mitenköhän saisin takaisin tuon saman tunteen, että tämä riittää?

Yritä asettua sen miehen asemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin neljän vuoden seurustelun jälkeen. Kummallakaan ei ole enää alaikäisiä lapsia.

Uusperhettä en olisi koskaan perustanut. Seurustelin kyllä lapseni asuessa kotona mutta tein alusta alkaen selväksi, että yhteenmuutto ei ole ajankohtainen ennen kuin kummankin lapset ovat muuttaneet kotoa. Se suhde päättyi sittemmin (ei siihen että asuttiin erillään).

Hei, haluan kysyä sinulta, että heräsikö tuossa aiemmassa suhteessa kummallekaan halua muuttaa saman katon alle? Itse olen hieman vastaavassa tilanteessa, sillä erotuksella, että kumppanillani ei ole lapsia, minulla on (vuoroviikoin). Olemme seurustelleet kolme vuotta ja vaikka tämä on pitkään toiminut hyvin näin, ja vaikka alussa olin vakaasti sitä mieltä, että ei koskaan saman katon alle niin kauan kuin lapseni ovat kotona, olen kuitenkin nyt alkanut haluta enemmän. Arjen jakamista, muutakin kuin rusinat pullasta. Mies ynmärrettävästi ei halua jakaa arkeani, mutta ne rusinat kyllä kelpaa. Pelkään, että katkeroidun. Mitenköhän saisin takaisin tuon saman tunteen, että tämä riittää?

Määrittele arjen jakaminen? Haluat, että mies kantaisi vastuuta sinun lapsista? Kerro mitä teette yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin neljän vuoden seurustelun jälkeen. Kummallakaan ei ole enää alaikäisiä lapsia.

Uusperhettä en olisi koskaan perustanut. Seurustelin kyllä lapseni asuessa kotona mutta tein alusta alkaen selväksi, että yhteenmuutto ei ole ajankohtainen ennen kuin kummankin lapset ovat muuttaneet kotoa. Se suhde päättyi sittemmin (ei siihen että asuttiin erillään).

Hei, haluan kysyä sinulta, että heräsikö tuossa aiemmassa suhteessa kummallekaan halua muuttaa saman katon alle? Itse olen hieman vastaavassa tilanteessa, sillä erotuksella, että kumppanillani ei ole lapsia, minulla on (vuoroviikoin). Olemme seurustelleet kolme vuotta ja vaikka tämä on pitkään toiminut hyvin näin, ja vaikka alussa olin vakaasti sitä mieltä, että ei koskaan saman katon alle niin kauan kuin lapseni ovat kotona, olen kuitenkin nyt alkanut haluta enemmän. Arjen jakamista, muutakin kuin rusinat pullasta. Mies ynmärrettävästi ei halua jakaa arkeani, mutta ne rusinat kyllä kelpaa. Pelkään, että katkeroidun. Mitenköhän saisin takaisin tuon saman tunteen, että tämä riittää?

Yritä asettua sen miehen asemaan. 

Osaam asettua miehen asemaan. Siksi sanoinkin, että ymmärrettävästi. Se ei silti auta mua, kun koen että mies saa kaiken mitä haluaa ja minä joudun tyytymään niihin rippeisiin, mitä on tarjolla. Eikä tässä asiassa taida olla hyvää kompromissia. Harmi.

Reilu vuosi seurusteltiin ennen yhteenmuuttoa. Muutettiin molemmat lapsuudenkodeistamme yhteen. Olimme silloin 19v. ja 20v. Samalla tiellä olemme edelleen, 15 vuotta yhdessä, joista 14 saman katon alla🙏

Ekan kans meni 3v. Tokan kanssa samantien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin neljän vuoden seurustelun jälkeen. Kummallakaan ei ole enää alaikäisiä lapsia.

Uusperhettä en olisi koskaan perustanut. Seurustelin kyllä lapseni asuessa kotona mutta tein alusta alkaen selväksi, että yhteenmuutto ei ole ajankohtainen ennen kuin kummankin lapset ovat muuttaneet kotoa. Se suhde päättyi sittemmin (ei siihen että asuttiin erillään).

Hei, haluan kysyä sinulta, että heräsikö tuossa aiemmassa suhteessa kummallekaan halua muuttaa saman katon alle? Itse olen hieman vastaavassa tilanteessa, sillä erotuksella, että kumppanillani ei ole lapsia, minulla on (vuoroviikoin). Olemme seurustelleet kolme vuotta ja vaikka tämä on pitkään toiminut hyvin näin, ja vaikka alussa olin vakaasti sitä mieltä, että ei koskaan saman katon alle niin kauan kuin lapseni ovat kotona, olen kuitenkin nyt alkanut haluta enemmän. Arjen jakamista, muutakin kuin rusinat pullasta. Mies ynmärrettävästi ei halua jakaa arkeani, mutta ne rusinat kyllä kelpaa. Pelkään, että katkeroidun. Mitenköhän saisin takaisin tuon saman tunteen, että tämä riittää?

Määrittele arjen jakaminen? Haluat, että mies kantaisi vastuuta sinun lapsista? Kerro mitä teette yhdessä?

Kyllä mä olen itse lapseni hoitanut tähänkin asti, ja niillä on hyvä isä, joka hoitaa niitä muun ajan. Olen myös taloudellisesti itsenäinen (paljon parempituloinenkin kuin miesystäväni) joten en mitään elättäjääkään ole etsimässä. Mutta haluaisin nukahtaa mieheni viereen ja herätä siitä aamulla. Olla läsnä ihan joka päivä, ei ainoastaan joka toinen viikonloppu. Ihan tavallisia asioita me tehdään yhdessä. Käydään kaupassa ja tehdään ruokaa, katsotaan leffoja. Käydään lenkillä ja uimassa. Joskus reissuissa, jos on aikaa. Yhtä juhlaahan se on kun me nähdään. Mä vaan haluaisin myös sitä arkea. Ehkä oon vaan hullu ja tyhmä, mutta haaveisiinsa on vaikea altiivisesti vaikuttaa. Mutta sitähän mä tässä yritän. Tiedostan, että haaveeni ei tule toteutumaan. En kuitenkaan haluaisi katkeroitua, vaan löytää sen tunteen, että tämä riittää ja näin on hyvä.

Kaksi vuotta tapaamisesta yhteen.

Miksei tää taas näytä kaikkia vastauksia?