Mieheni alkoholinkäyttö
Hei!
Haluaisin apua vaikeaan elämäntilanteeseeni ja toivonkin ainoastaan asiallista kommentointia.
Olen vuoden verran seurustellut 35 vuotiaan miehen kanssa. Tapailuvaiheessa kävi minulle kyllä ilmi, että mies juo normaalia enemmän, mutta lupasi minulle, että se vain johtui siitä kun on ollut pitkään sinkku ja juominen ulkona on ollut lähinnä sosialisoitumista ja ystävien näkemistä, ettei tuntisi olonsa yksinäiseksi. Lupasi minulle ennen yhteenmuuttoa, että parisuhteessa alkoholin käyttö olisi erilaista ja sitä olisi reippaasti vähemmän.
Olemme nyt asuneet n 6kk yhdessä ja mieheni on käynyt n. 3 kertaa kuukaudessa ulkona juomassa. Joskus jopa 4 kertaa kuukaudessa. Juominen on ollut raskasta ja aina tullut 4-5 aikoihin kotiin aivan humalassa. Aluksi siedin sitä, mutta viime aikoina se on alkanut haittamaan minun arkea. Kun minulla on vapaita viikonloppuja, hän saattaa herättää minua öisin rupattelemaan kännisiä juttujaan. Ja silloin kun olen ollut viikonloppuina töissä, hän ei ole kunnioittanut rauhaani. Hän pahoittelee kovin aina seuraavana päivänä krapulassa asiatonta käytöstään ja lupaa parannusta ja että ajattelee seuraavalla kerralla minua. Annan anteeksi, mutta viime aikoina olen ollut niin väsynyt tyhjiin lupauksiin, niin purkaan turhautumistani myöhemmin nalkutuksena ja valittamisena. Meillä on nyt sellainen kierre että minä jatkuvasti valitan siitä.juomisesta, hän menee juomaan ja tulee kännissä kotiin ja haukkuu ja käyttää rumaa kieltä minua kohtaan. Loukkaa minun tunteita ja taas seuraavana aamuna pyytää anteeksi.
Tämä mies osaa olla myös ihana ja rakastan häntä. Arki hänen kanssaan sujuu hyvin.
Mitä minun pitäisi tehdä.. onko meille oikeasti tulevaisuutta? Annanko vielä mahdollisuuden vai annanko vaan mennä...
Kommentit (73)
Miehelläsi on alkoholiongelma, aika selvästi. Haluatko jäädä ja sairastua tavalla tai toisella itsekin? Sinne tuo tie vie? Eihän lapsia ole kuvioissa? Ei siis yhteisiä vaan jommankumman. Älkää tehkö lapsia. Ainoa tapa jolla itse suostuisin jäämään suhteeseen olisi, että mies hakisi apua ongelmaansa. Tuskin hakisi, juopot harvoin muuttuu. Lähtisin.
Kai sinä tajuat että et ole miehesi äiti, pidä huoli omista tekemisistäsi nainen.
Pitäisikö minun uskoa, kun hän sanoo että nyt lupaa vähentää. Olen käynyt tässä pari päivää hänen kanssa vakavaa keskustelua.. minuun sattuu tämä. Minä todella rakastan tätä miestä.
No huoh. Eli joi paljon heti alusta lähtien. Eli ihan itse olet itsesi tähän tilanteeseen saattanut. Miksi olit niin miehenkipeä, että alkoholistikin kelpasi?
Ei meillä ole lapsia. Tiedän vastauksen. Tiedän että pitää erota. Miten tästä selviää kun minusta tuntuu että kerrankin rakastun toiseen ja tämä kaikki onkin vain turhaa.
Lyödäänkö vetoa että seuraavaksi tehdään lapsi joka korjaa tämän suhteen
Ei se vähennä juomista, pitäisi mennä hoitoa hakemaa. Parempi nyt erota vaan.
Pari kertaa viikossa kunnon perskänni on vielä ihan normaalia.
No eihän tuo nyt kovin lupaavalta vaikuta. Varsinkin kun miehellä ikään jo 35, ei ole enää keskenkasvuinen. Olisi pitänyt jo parin mokaamisen jälkeen loppua. Ja vaikka mikä olisi, kuinka suuttunut tai humalassa tahansa, niin ketään ei saisi noin henkisesti loukata! Valitan, mutta tuskin enää tulee muuttumaan... Ellei sitten siinä vaiheessa kun ilmoitat lähdöstäsi....
Ajattele itseäsi tuossa samassa tilanteessa monen vuoden päästä pohtimassa, miksi et lähtenyt aiemmin.
Voisitko sinä ottaa kuppia miehesi kanssa? Kaksin kännissä aina parempi.
Joko pelastat itsesi lähtemällä suhteesta tai otat sen riskin, että alkoholisti nujertaa sinut.
Nimimerkillä Alkoholisti-isä nujersi äitini. Toinen on nyt haudassa ja se ei ole alkoholisti.
Miehesi kuulostaa aivan mun edesmenneeltä isältäni. Hän oli just tuollainen, lupasi vähentää juomistaan mutta tosiasiassa juominen vaan lisääntyi vuosi vuodelta. Hän herätti myös äitini öisin ja halusi höpötellä äidilleni kännisiä juttujaan, ja äitini oli usein tosi väsynyt, koska ei voinut nukkua kunnolla jne. Juominen ja vähentämisen lupaaminen ja muu siihen liittyvä hallitsi perheemme elämää vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän, oli kuin alkoholi olisi ollut neljäs perheenjäsenemme.
Äitini ja isäni kyllä rakadtivat kovasti toisiaan ja arjessa oli myös hyviä asioita mutta kyllä se alkoholi kuitenkin vei lopulta voiton rakkaudestakin.
Äärimmäisen surullista ja rankkaa.
Jos vaan miehesi mitenkään pystyy, hänen kannattaisi hakea ammattilaisapua alkoholin käyttöön nyt, eikä vasta myöhemmin. Hänelle itselleenkin on älyttömän raskasta elää jatkuvan krapulakatumusten ja vähentämishalun kanssa ja sitten taas toistaa sama juominen ja katuminen jne. vaikka ei vielä tuon useammin joisikaan. Alkoholi hallitsee tuolla tavalla koko muutakin elämää, ei vain niitä juomisiltoja ja krapulapäiviä.
Tsemppiä teille molemmille.
Kun katson netflixistä sarjoja niin ärsyttää että jenkit ja britit ovat koko ajan lasi kädessä joka ilta ja päivälläkin. Ja bileitä on vähintään viikoittain.
En tiedä mikä on normaalia, en juo ollenkaan.
Mutta jos sua ärsyttää niin kai kerran viikossakin on liikaa.
Sinähän sen päätät.
Itsellä ei ole miestä enkä osaa sanoa mikä mua ärsyttäis, varmaan kaikki..
Kuulostaa ikävältä. Minkä ikäinen itse olet? Onko miehellä joku fyysisesti rankka työ, jossa on tapana "rentoutua poikien kanssa" vetämällä kunnon känni?
Jos vaikka tuo yöllinen herättely on ongelma, voitteko sopia että mies menee nukkumaan eri huoneeseen kuin sinä. Mahdollisesti vaikka jonkun kaverinsa luokse, riippuu tietysti miten elätte.
Jos arki kerran sujuu hyvin, mielestäni suhteessa on jo paljon mahdollisuuksia. Jos mies ei muuten juo lainkaan, tuo 3-4 kertaa kuukaudessa on aika vähän. Ongelma taitaa olla se, että kerralla vedetään liikaa.
Alkoholiongelma kirjoitti:
Pitäisikö minun uskoa, kun hän sanoo että nyt lupaa vähentää. Olen käynyt tässä pari päivää hänen kanssa vakavaa keskustelua.. minuun sattuu tämä. Minä todella rakastan tätä miestä.
Kyllä hän varmasti on aivan vilpitön tuossa sanomisessaan, että lupaa vähentää, sen uskon. Mutta se ei välttämättä kuitenkaan onnistu kovin helposti, vaikka hän niin itsekin varmasti toivoo. Miehellesi on varmasti raskasta koettaa pitää lupauksensa ja samalla tapella mielessään juomishalua vastaan joka päivä itsekseen.
Toivottavasti miehesi on rohkea ja hakisi apua, voitte yhdessä sitä hakea.
Lähde menemään. Nyt on se lähteminen on vielä helppoa verrattuna siihen mitä se on myöhemmin, kun annat ajan kulua.
Alkoholiongelma kirjoitti:
Ei meillä ole lapsia. Tiedän vastauksen. Tiedän että pitää erota. Miten tästä selviää kun minusta tuntuu että kerrankin rakastun toiseen ja tämä kaikki onkin vain turhaa.
Miksi sinun nyt heti erota pitäisi? On aivan mahdollista, että miehesi saa alkavan alkoholiongelman kuriin, jos hän ottaa tilanteen vakavasti, haluaa ja hakee apua.
Eroat ja laitat seuranhakupalstalle ilmoituksen että haet miestä joka juo vain max kerran kuussa ja silloinkin hillitysti.
Laita uskovien sivustolle, sieltä voi löytyä.
Ja ilmoita että nalkutat juomisesta.
Voisin kertoa kaikenlaista, mutta jätä se nyt, niin olet tehnyt sen ennemmin kuin myöhemmin. Ei tule sitä turhautunutta oloa, kun tajuaa tuhlanneensa vuosia ihmisen kanssa, jolle alkoholi on aina ykkönen.