Onko teillä ystäviä, jotka eivät koskaan kutsu kotiinsa?
Minulla on pari pitkäaikaista ystävää, jotka eivät koskasn kutsu kylään. Tulevat kyllä milellään meille iltaa istumaan ja lähtevät esim. keikoille tai leffaan. Mistä tämmöinen voi johtua?
Kommentit (204)
Mä en kutsu kotiini ihmisiä sisustuksen puutteellisuuden, yleisen epäjärjestyksen ja mieheni läsnäolon takia.
Eräskin vanha ja luotettava ystävä jonka erehdyin vihdoin kotiini päästämään alkoi ensi töikseen arvostella keittiöni epätrendikästä laatoitusta ja käsipyyhkeitäni. Menin aika sanattomaksi tuollaisesta käytöksestä, varsinkin kun on jo valmiiksi epävarma siitä ettei oma koti näytä samalta kuin somessa ja sisustuslehdissä.
Ennen vanhaan oli vanhempieni mukaan tapana pyytää porukkaa kylään ihan riippumatta siitä, miltä koti näyttää, ihmisten seura oli tärkeämpää. Kun tiedän ettei nykyisin asia enää ole näin ja näin ajattelevia ihmisiä on vaikea löytää, tapaan ihmisiä mieluummin muualla.
Mutta tuota emännöinti-kysymystä en ymmärrä ollenkaan, ei kai sinne kylään nyt ilman tuliaisia mennä?
Jos on tiedossa että yhdessä kokataan vaikka tiettyä ruokaa niin onhan minulla yhdessä sovitut ainekset mukanani kun toisen kotiin menen, yleensä vielä lisäksi muutakin. Ei se mielestäni ole oikein että toinen joutuu yksin puurtamaan meille tarjoilut, vaan ihan yhdessä teemme ja myös ostamme.
Tämä koskee siis ihmisiä joilla ei ole lapsia eikä miehiä mukana, eli kun kahden kesken nähdään ystävän kanssa. Ystäväni ei siis tarvitse keittää minulle esim. kahvia tai teetä, jos minun tekee niitä mieli niin tiedän missä niitä säilytetään, menen ja keitän. Jos haluan jotain fiiniä makeaa kahvini kanssa niin tuon sen mukanani. Helppoa ja yksinkertaista. Aterioinnin jälkeen tiskaamme astiat yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Mutta tuota emännöinti-kysymystä en ymmärrä ollenkaan, ei kai sinne kylään nyt ilman tuliaisia mennä?
Jos on tiedossa että yhdessä kokataan vaikka tiettyä ruokaa niin onhan minulla yhdessä sovitut ainekset mukanani kun toisen kotiin menen, yleensä vielä lisäksi muutakin. Ei se mielestäni ole oikein että toinen joutuu yksin puurtamaan meille tarjoilut, vaan ihan yhdessä teemme ja myös ostamme.
Tämä koskee siis ihmisiä joilla ei ole lapsia eikä miehiä mukana, eli kun kahden kesken nähdään ystävän kanssa. Ystäväni ei siis tarvitse keittää minulle esim. kahvia tai teetä, jos minun tekee niitä mieli niin tiedän missä niitä säilytetään, menen ja keitän. Jos haluan jotain fiiniä makeaa kahvini kanssa niin tuon sen mukanani. Helppoa ja yksinkertaista. Aterioinnin jälkeen tiskaamme astiat yhdessä.
En pitäisi, jos joku menisi meillä ilman lupaa kaapeille. Uudestaan ei enää tarvitsisi tulla.
Vierailija kirjoitti:
Mä en kutsu kotiini ihmisiä sisustuksen puutteellisuuden, yleisen epäjärjestyksen ja mieheni läsnäolon takia.
Eräskin vanha ja luotettava ystävä jonka erehdyin vihdoin kotiini päästämään alkoi ensi töikseen arvostella keittiöni epätrendikästä laatoitusta ja käsipyyhkeitäni. Menin aika sanattomaksi tuollaisesta käytöksestä, varsinkin kun on jo valmiiksi epävarma siitä ettei oma koti näytä samalta kuin somessa ja sisustuslehdissä.
Ennen vanhaan oli vanhempieni mukaan tapana pyytää porukkaa kylään ihan riippumatta siitä, miltä koti näyttää, ihmisten seura oli tärkeämpää. Kun tiedän ettei nykyisin asia enää ole näin ja näin ajattelevia ihmisiä on vaikea löytää, tapaan ihmisiä mieluummin muualla.
Mutta tuota emännöinti-kysymystä en ymmärrä ollenkaan, ei kai sinne kylään nyt ilman tuliaisia mennä?
Jos on tiedossa että yhdessä kokataan vaikka tiettyä ruokaa niin onhan minulla yhdessä sovitut ainekset mukanani kun toisen kotiin menen, yleensä vielä lisäksi muutakin. Ei se mielestäni ole oikein että toinen joutuu yksin puurtamaan meille tarjoilut, vaan ihan yhdessä teemme ja myös ostamme.
Tämä koskee siis ihmisiä joilla ei ole lapsia eikä miehiä mukana, eli kun kahden kesken nähdään ystävän kanssa. Ystäväni ei siis tarvitse keittää minulle esim. kahvia tai teetä, jos minun tekee niitä mieli niin tiedän missä niitä säilytetään, menen ja keitän. Jos haluan jotain fiiniä makeaa kahvini kanssa niin tuon sen mukanani. Helppoa ja yksinkertaista. Aterioinnin jälkeen tiskaamme astiat yhdessä.
Tulipa mieleen eräs tutkimus jonka luin siirtokarjalaisten kohtaamisesta länsisuomalaisten kanssa ( en muista oliko kyse Pohjanmaasta vai Varsinais- Suomesta). Karjalaiset vieraili matalalla kynnyksellä ja kohteliaisuutta oli kohdella vierasta kuin omaan väkeen kuuluvaa, sillä osoitettiin läheisyyttä. Lännessä esitettiin muodollisen vierailykutsu ja vierasta kestittiin vimpan päälle, sillä osoitettiin arvostusta. Ja puolin ja toisin sitten loukkaannuttiin .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks ei kutsu, hänen kotinsa on "kaatopaikka".
Eikä sellaista joka ajattelee hänen kodistaan noin kannatakaan kutsua .
Hän on itse kertonut. Ei ole päästänyt näkemään. Käännyttää ovelta takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on muutenkin kovin ihmeellisiä. Meillä vierailee säännöllisesti kaksilapsinen perhe, joka tulee kolmen tunnin ajomatkan päästä. Kutsumme heitä lomilla tai viikonloppuina ja he tulevat noin klo 13 aikaan, jolloin meillä tietysti on ruoka tarjolla. Perheen äiti on tyytyväinen, että lapset saavat heti ruokaa, kun alkaa olla jo nälkä. Kun meidät kerran kutsuttiin vastavierailulle, aikuisille iskettiin käteen viinilasi ja lapsille ei mitään. Kun klo tuli parin tunnin päästä 15, perheen äiti nousu ylös ja yllättäen totesi, että lähtisivätkö miehet kauppaan ostamaan jotain grillattavaa. Meidän lapset olivat jo aivan näännyksissä, mutta saatiin kuin saatiinkin ruokaa klo 18. Päätimme, että jos meidät vielä kutsutaan kylään sinne, menemme ensin Mäkkärin kautta.
No voi ihmettä. Jotkut ihmiset elää eri tavalla kuin te. Kyllä meilläkin on ruoka-ajat n. Klo 11 ja klo 17-18. Jos ei tule noihin aikoihin ,kannattaa tosiaan matkalla syödä.
Et ota vieraita mitenkään huomioon, jos kutsut heidät luoksesi? 👀
En. Enkä sitä paitsi pyydä ihmisiä luokseni. Jos nyt joku tunkee meille , hänelle tarjotaan sitä mitä itsekkin syötäisiin tai juotaisiin. Jos tulee kahvi aikaan saa kahvia jos tulee ruoka-aikaan saa ruokaa. Talo elää tavallaan , vieras käy ajallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks ei kutsu, hänen kotinsa on "kaatopaikka".
Eikä sellaista joka ajattelee hänen kodistaan noin kannatakaan kutsua .
Hän on itse kertonut. Ei ole päästänyt näkemään. Käännyttää ovelta takaisin.
Siis oletko mennyt ovelle kutsumatta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kutsu kotiini ihmisiä sisustuksen puutteellisuuden, yleisen epäjärjestyksen ja mieheni läsnäolon takia.
Eräskin vanha ja luotettava ystävä jonka erehdyin vihdoin kotiini päästämään alkoi ensi töikseen arvostella keittiöni epätrendikästä laatoitusta ja käsipyyhkeitäni. Menin aika sanattomaksi tuollaisesta käytöksestä, varsinkin kun on jo valmiiksi epävarma siitä ettei oma koti näytä samalta kuin somessa ja sisustuslehdissä.
Ennen vanhaan oli vanhempieni mukaan tapana pyytää porukkaa kylään ihan riippumatta siitä, miltä koti näyttää, ihmisten seura oli tärkeämpää. Kun tiedän ettei nykyisin asia enää ole näin ja näin ajattelevia ihmisiä on vaikea löytää, tapaan ihmisiä mieluummin muualla.
Mutta tuota emännöinti-kysymystä en ymmärrä ollenkaan, ei kai sinne kylään nyt ilman tuliaisia mennä?
Jos on tiedossa että yhdessä kokataan vaikka tiettyä ruokaa niin onhan minulla yhdessä sovitut ainekset mukanani kun toisen kotiin menen, yleensä vielä lisäksi muutakin. Ei se mielestäni ole oikein että toinen joutuu yksin puurtamaan meille tarjoilut, vaan ihan yhdessä teemme ja myös ostamme.
Tämä koskee siis ihmisiä joilla ei ole lapsia eikä miehiä mukana, eli kun kahden kesken nähdään ystävän kanssa. Ystäväni ei siis tarvitse keittää minulle esim. kahvia tai teetä, jos minun tekee niitä mieli niin tiedän missä niitä säilytetään, menen ja keitän. Jos haluan jotain fiiniä makeaa kahvini kanssa niin tuon sen mukanani. Helppoa ja yksinkertaista. Aterioinnin jälkeen tiskaamme astiat yhdessä.
Tulipa mieleen eräs tutkimus jonka luin siirtokarjalaisten kohtaamisesta länsisuomalaisten kanssa ( en muista oliko kyse Pohjanmaasta vai Varsinais- Suomesta). Karjalaiset vieraili matalalla kynnyksellä ja kohteliaisuutta oli kohdella vierasta kuin omaan väkeen kuuluvaa, sillä osoitettiin läheisyyttä. Lännessä esitettiin muodollisen vierailykutsu ja vierasta kestittiin vimpan päälle, sillä osoitettiin arvostusta. Ja puolin ja toisin sitten loukkaannuttiin .
Toi on kyllä jännä juttu, miten erilaisia länsi-ja itäsuomalaiset voikaan olla. Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi! :) Tuostahan on tehty tutkimuksiakin, miten Suomen eri osien välillä ihmiset ovat jopa erilaisempia keskenään kuin suomalaiset ja ulkomaalaiset keskimäärin.
Huomaa kai siitäkin että itsellä on puoliksi karjalaiset juuret kun tuollaiset muodolliset kutsut ja emännän raataminen yksinään keittiössä ovat ihan vieraita ajatuksia. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks ei kutsu, hänen kotinsa on "kaatopaikka".
Eikä sellaista joka ajattelee hänen kodistaan noin kannatakaan kutsua .
Hän on itse kertonut. Ei ole päästänyt näkemään. Käännyttää ovelta takaisin.
Siis oletko mennyt ovelle kutsumatta?
Siis, onko susta tuo kamalaa? Hän tulee itsekkin meille kutsumatta, ja aina on tervetullut. Miksi muuten aina tarttis ilmoitella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta tuota emännöinti-kysymystä en ymmärrä ollenkaan, ei kai sinne kylään nyt ilman tuliaisia mennä?
Jos on tiedossa että yhdessä kokataan vaikka tiettyä ruokaa niin onhan minulla yhdessä sovitut ainekset mukanani kun toisen kotiin menen, yleensä vielä lisäksi muutakin. Ei se mielestäni ole oikein että toinen joutuu yksin puurtamaan meille tarjoilut, vaan ihan yhdessä teemme ja myös ostamme.
Tämä koskee siis ihmisiä joilla ei ole lapsia eikä miehiä mukana, eli kun kahden kesken nähdään ystävän kanssa. Ystäväni ei siis tarvitse keittää minulle esim. kahvia tai teetä, jos minun tekee niitä mieli niin tiedän missä niitä säilytetään, menen ja keitän. Jos haluan jotain fiiniä makeaa kahvini kanssa niin tuon sen mukanani. Helppoa ja yksinkertaista. Aterioinnin jälkeen tiskaamme astiat yhdessä.
En pitäisi, jos joku menisi meillä ilman lupaa kaapeille. Uudestaan ei enää tarvitsisi tulla.
En tietenkään ilman lupaa menisi vaan ystävän kanssa on ihan selvät sävelet että näin toimitaan ja ollaan aina toimittu. Mutta ihan uteliaisuudesta, mitä ihmettä sinä keittiönkaapeissasi oikein säilytät? :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä on kyse kustannustenkin jakautumisesta. Jos toinen aina näkee vaivaa, ostaa ja laittaa, on erittäin epäkohteliasta ehdottaa vastavuoroon, että tavataan seuraavan kerran ravintolassa. Suomessa kun ei ole tapana maksaa toisten laskua.
Hyvätuloinen ystäväni vieraili luonani
(huonotuloinen) ja joka kerta tullessaan muistutti, että on niin kiva tulla hyvän ystävän luo, kun hyvien ystävien kesken ei tarvita tuliaisia. Juu, mutta ruokaa ja juomaa tarvittiin ja minä aina maksoin. Nykyään törmätään enää sattumalta ja jouluna lähetetään kortit. Ei se hyvä ystävyyskään ihan kaikkea kestä.Kuka sanoo että ei ole tapana maksaa toisen laskua? Kyllä mun kavereista joidenkin kanssa voidaan maksaa. Ei Suomi oo tässä asiassa mikään yhden toimintatavan maa. Luulen, että muutenkin ongelmia tässä tulee eniten niille joiden mielestä on vain yksi tapa toimia oikein.
Ei kukaan sano, mutta näin nyt vain on. Olen asunut Suomen lisäksi ulkomailla, jossa olikin tapana, että vuoroon tapailtiin perheiden kanssa ravintoloissa ja perheet maksoivat laskut vuorokerroilla. Suomessa kukaan koskaan ei ole jotain yksittäistä kahvikupposta lukuunottamatta maksanut toistensa laskuja. Ja olen jo 50-vuotias eli elämää on nähtynä aika paljon.
En kyllä ikinä näkisi ketään jos "vieraita" (ystäviä) pitäisi oikein jollain tavalla "kestitä" (eli vääntää aikuisille ihmisille ruoat ja juomat nenän eteen). Kulut puoliksi ja jokainen serveeraa itse itsensä on toimiva käytäntö. Tärkein asia on kuitenkin mehukkaat ja luottamukselliset keskustelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta tuota emännöinti-kysymystä en ymmärrä ollenkaan, ei kai sinne kylään nyt ilman tuliaisia mennä?
Jos on tiedossa että yhdessä kokataan vaikka tiettyä ruokaa niin onhan minulla yhdessä sovitut ainekset mukanani kun toisen kotiin menen, yleensä vielä lisäksi muutakin. Ei se mielestäni ole oikein että toinen joutuu yksin puurtamaan meille tarjoilut, vaan ihan yhdessä teemme ja myös ostamme.
Tämä koskee siis ihmisiä joilla ei ole lapsia eikä miehiä mukana, eli kun kahden kesken nähdään ystävän kanssa. Ystäväni ei siis tarvitse keittää minulle esim. kahvia tai teetä, jos minun tekee niitä mieli niin tiedän missä niitä säilytetään, menen ja keitän. Jos haluan jotain fiiniä makeaa kahvini kanssa niin tuon sen mukanani. Helppoa ja yksinkertaista. Aterioinnin jälkeen tiskaamme astiat yhdessä.
En pitäisi, jos joku menisi meillä ilman lupaa kaapeille. Uudestaan ei enää tarvitsisi tulla.
En tietenkään ilman lupaa menisi vaan ystävän kanssa on ihan selvät sävelet että näin toimitaan ja ollaan aina toimittu. Mutta ihan uteliaisuudesta, mitä ihmettä sinä keittiönkaapeissasi oikein säilytät? :)
Seksilelujani tietysti, mitäpä muutakaan! Ei, vaan kyse on henkilökohtaisen tilan ja omaisuuden kunnioittamisesta. Toisen yksityisyyttä arvostetaan eikä pengota uteliaisuudesta kaappeja.
Minä en kutsu ystävääni kylään, koska asuntomme on minimaalinen ja vierasparkin saaminen lottoarvontaa.
Jos asuisimme isommassa ja viihtyisämmässä asunnossa, jonka taloyhtiön pihassa olisi inhimillisesti tilaa parkkeerata, ilman muuta kutsuisin.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ikinä näkisi ketään jos "vieraita" (ystäviä) pitäisi oikein jollain tavalla "kestitä" (eli vääntää aikuisille ihmisille ruoat ja juomat nenän eteen). Kulut puoliksi ja jokainen serveeraa itse itsensä on toimiva käytäntö. Tärkein asia on kuitenkin mehukkaat ja luottamukselliset keskustelut.
Olet lapseton sinkku?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä on kyse kustannustenkin jakautumisesta. Jos toinen aina näkee vaivaa, ostaa ja laittaa, on erittäin epäkohteliasta ehdottaa vastavuoroon, että tavataan seuraavan kerran ravintolassa. Suomessa kun ei ole tapana maksaa toisten laskua.
Hyvätuloinen ystäväni vieraili luonani
(huonotuloinen) ja joka kerta tullessaan muistutti, että on niin kiva tulla hyvän ystävän luo, kun hyvien ystävien kesken ei tarvita tuliaisia. Juu, mutta ruokaa ja juomaa tarvittiin ja minä aina maksoin. Nykyään törmätään enää sattumalta ja jouluna lähetetään kortit. Ei se hyvä ystävyyskään ihan kaikkea kestä.Kuka sanoo että ei ole tapana maksaa toisen laskua? Kyllä mun kavereista joidenkin kanssa voidaan maksaa. Ei Suomi oo tässä asiassa mikään yhden toimintatavan maa. Luulen, että muutenkin ongelmia tässä tulee eniten niille joiden mielestä on vain yksi tapa toimia oikein.
Ei kukaan sano, mutta näin nyt vain on. Olen asunut Suomen lisäksi ulkomailla, jossa olikin tapana, että vuoroon tapailtiin perheiden kanssa ravintoloissa ja perheet maksoivat laskut vuorokerroilla. Suomessa kukaan koskaan ei ole jotain yksittäistä kahvikupposta lukuunottamatta maksanut toistensa laskuja. Ja olen jo 50-vuotias eli elämää on nähtynä aika paljon.
No mä olen nuorempi ja viimeksi viime viikolla maksoin ystäväni ruuan. Ja kyllä muistan jo lapsuudessani vanhempieni toimineen samoin. Ootko kaupunkilainen ja keskiluokkaan kuuluva? Niissä piireissä olen Suomessa tottunut maksamaan aina vain oman laskuni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta tuota emännöinti-kysymystä en ymmärrä ollenkaan, ei kai sinne kylään nyt ilman tuliaisia mennä?
Jos on tiedossa että yhdessä kokataan vaikka tiettyä ruokaa niin onhan minulla yhdessä sovitut ainekset mukanani kun toisen kotiin menen, yleensä vielä lisäksi muutakin. Ei se mielestäni ole oikein että toinen joutuu yksin puurtamaan meille tarjoilut, vaan ihan yhdessä teemme ja myös ostamme.
Tämä koskee siis ihmisiä joilla ei ole lapsia eikä miehiä mukana, eli kun kahden kesken nähdään ystävän kanssa. Ystäväni ei siis tarvitse keittää minulle esim. kahvia tai teetä, jos minun tekee niitä mieli niin tiedän missä niitä säilytetään, menen ja keitän. Jos haluan jotain fiiniä makeaa kahvini kanssa niin tuon sen mukanani. Helppoa ja yksinkertaista. Aterioinnin jälkeen tiskaamme astiat yhdessä.
En pitäisi, jos joku menisi meillä ilman lupaa kaapeille. Uudestaan ei enää tarvitsisi tulla.
En tietenkään ilman lupaa menisi vaan ystävän kanssa on ihan selvät sävelet että näin toimitaan ja ollaan aina toimittu. Mutta ihan uteliaisuudesta, mitä ihmettä sinä keittiönkaapeissasi oikein säilytät? :)
Seksilelujani tietysti, mitäpä muutakaan! Ei, vaan kyse on henkilökohtaisen tilan ja omaisuuden kunnioittamisesta. Toisen yksityisyyttä arvostetaan eikä pengota uteliaisuudesta kaappeja.
Miedän ystäväpiirissä ei yksityisyydensuoja nyt ihan ulotu ruokapakkauksiin ja kahvipurkkeihin, niitä on itse kukin nähnyt ennenkin, mutta kukin tavallaan.
En kutsu ketään luokseni, itse kovin harvoin menen myöskään kenenkään luo. Edes oma äitini ei ole käynyt meillä.
Yleensä näemme kaupungilla kahvilassa tai ravintolassa.
Se on mukava kompromissi, kenenkään ei tarvitse kokata, siivota ja matka sinne on kaikilta about yhtä pitkä.
On.
Meillä on omakotitalo, iso piha, saunaosasto, palju. Kutsumme mielellään ystäviä kylään ja joskus perheitä tulee yöksikin. Olen mielellään vieraanvarainen mutta jos viisihenkinen perhe tulee yöksi eikä tarjoa apua missään ruuanlaitossa tai edes pelien laitossa eikä vastakutsuja tule, kyläily ei taatusti muutu perinteeksi.
Yksi ystäväperhe oli pari kertaa kylässä mutta kun vastakutsua ei tullut, se loppui, tämän perheen emäntä kyllä sanoo että tavallaan olisi kiva kutsua joskus ihmisiä kylään mutta ei saa aikaiseksi. Aha.
On sitten tiettyjä ystäviä joiden kanssa kyläilylle sopiminen on sujuvaa ja molemminpuolista ja vierailut toimii vuosikausia, vaikka olisi tullut ero niin uuden silti tavataan ja ajan myötä sitten uusi kumppani on mukana.
Joskus on kiva tavata kahvilassa mutta läheisempien ystävien kanssa riittää niin paljon puhuttavaa että jos ovat vaikka viikonlopun luonamme niin tuntuu että alkuun vasta päästiin kuulumisissa :D
Minusta kutsuminen kotiin ei ole mikään velvoite, ihmiset saavat kukin elää tavallaan. Mutta vastavuoroisuus pitäis olla itsestäänselvää. Kun itsellä on työ, perhe ja talo, rahkeet ei riitä yksipuoliseen passaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä on kyse kustannustenkin jakautumisesta. Jos toinen aina näkee vaivaa, ostaa ja laittaa, on erittäin epäkohteliasta ehdottaa vastavuoroon, että tavataan seuraavan kerran ravintolassa. Suomessa kun ei ole tapana maksaa toisten laskua.
Hyvätuloinen ystäväni vieraili luonani
(huonotuloinen) ja joka kerta tullessaan muistutti, että on niin kiva tulla hyvän ystävän luo, kun hyvien ystävien kesken ei tarvita tuliaisia. Juu, mutta ruokaa ja juomaa tarvittiin ja minä aina maksoin. Nykyään törmätään enää sattumalta ja jouluna lähetetään kortit. Ei se hyvä ystävyyskään ihan kaikkea kestä.Kuka sanoo että ei ole tapana maksaa toisen laskua? Kyllä mun kavereista joidenkin kanssa voidaan maksaa. Ei Suomi oo tässä asiassa mikään yhden toimintatavan maa. Luulen, että muutenkin ongelmia tässä tulee eniten niille joiden mielestä on vain yksi tapa toimia oikein.
Ei kukaan sano, mutta näin nyt vain on. Olen asunut Suomen lisäksi ulkomailla, jossa olikin tapana, että vuoroon tapailtiin perheiden kanssa ravintoloissa ja perheet maksoivat laskut vuorokerroilla. Suomessa kukaan koskaan ei ole jotain yksittäistä kahvikupposta lukuunottamatta maksanut toistensa laskuja. Ja olen jo 50-vuotias eli elämää on nähtynä aika paljon.
No mä olen nuorempi ja viimeksi viime viikolla maksoin ystäväni ruuan. Ja kyllä muistan jo lapsuudessani vanhempieni toimineen samoin. Ootko kaupunkilainen ja keskiluokkaan kuuluva? Niissä piireissä olen Suomessa tottunut maksamaan aina vain oman laskuni.
Kyllä olen. Mikä sinä olet?
Kuka sanoo että ei ole tapana maksaa toisen laskua? Kyllä mun kavereista joidenkin kanssa voidaan maksaa. Ei Suomi oo tässä asiassa mikään yhden toimintatavan maa. Luulen, että muutenkin ongelmia tässä tulee eniten niille joiden mielestä on vain yksi tapa toimia oikein.