Lue keskustelun säännöt.
Miten auttaa itseään, kun apua ei saa?
14.10.2018 |
En pääse kuin juttelemaan kerran kuussa sairaanhoitajalle (joka saattaa olla joka kerta eri), Kelan tukemaan terapiaan en ole oikeutettu. Minulla ei ole varaa maksaa itse psykologille, saati psykiatrille. Lääkkeitä en halua aloittaa, sillä joka kerta kun sitä joskus kokeiltiin, oloni paheni myös fyysisesti pitkäksi aikaa.
Olen jo valmiiksi ulkona työelämästä, joten ei mitään väliä, kukaan ei odota missään. Mutta oma oloni on kamala. Pitäisi tehdä asioiden lista on pitkä. Pitäisi laihtua, pitäisi liikkua, pitäisi, pitäisi, pitäisi.
Yritän mennä ajoissa nukkumaan, siinä kymmenen pintaan, viimeistään ennen yhtätoista. Heräilen öisin monta kertaa, aamulla olen aina väsyneempi kuin nukkumaan mennessä. Yritän muistaa juoda vettä, ja joka päivä otan lisärautaa ja vitamiineja. Yritän edes kävellä kauppaan, yhdestä reissusta kertyy neljä kilometriä kävelyä. Yritän kirjoittaa murheet pois, yritän kannustaa itseäni, mutta ainoa mitä saan aikaiseksi, on alkeellisimmat kotityöt. Kaikki ylimääräinen on ponnistelujen takana, ja ponnisteluja joudun tekemään joka päivä, että meillä olisi suurin piirtein normaali arki.
Ystäviä ei ole, sukulaisia ei ole auttamassa. On mies ja lapsia. Koulutusta ei ole, ikää on liikaa. Huomaan välttäväni muiden seuraa, en jaksa selittää enää mitään. En jaksaisi hävetä, mutta häpeä seuraa aina.
Kommentit (31)
Mene kouluun ja töihin. Hanki opamoxia ahdistukseen, mutta käytä sitä vain alkuun jos on pakko sosiaalisissa tilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkea hyvää sinulle. Pitkä on tie ja varmaan kivinenkin kerta olet jo paljon vaihtoehtoja kokeillut.
Itse olen ollu samassa tilanteessa ja onneksi aika auttoi. Lopetin itseltäni turhat vaatimukset ja tein sen verran kuin jaksoin. Hiljalleen helpotti.
Niin miksi et pääse oman kuntasi psykiatrian poliklinikalle? (joka on ilmainen)
Vierailija kirjoitti:
Ja sieltähän se taas tuli, on mies ja lapsia.
NEXT!
Miten ne tähän liittyy?
Vierailija kirjoitti:
Ja sieltähän se taas tuli, on mies ja lapsia.
NEXT!
Niin? Parisuhteissa olevat äiditkö eivät voi ahdistua ja masentua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin miksi et pääse oman kuntasi psykiatrian poliklinikalle? (joka on ilmainen)
Siellähän minä olenkin. Mutta sieltä tarjotaan vain lääkitystä (jota lääkäri seuraisi kahden kuukauden välein) ja psykiatrian sairaanhoitajan juttelua kerran kuussa. Ennen oli enemmän aikoja, mutta oli kyllä paremmat ajatkin. Nyt säästetään taas kaikessa. Psykoterapiaan ei mennä noin vain, eikä sinne työkyvyttömyyseläkeläisiä oteta. Voisin tietenkin luopua eläkkeestä, mutta se tietäisi taloudellista epävarmuutta. Sitä en varmaan enää kestäisi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mene kouluun ja töihin. Hanki opamoxia ahdistukseen, mutta käytä sitä vain alkuun jos on pakko sosiaalisissa tilanteissa.
Kas kun et neuvonut saunomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsi joku vertaistukiryhmä, onko mitään toimintaa aluellasi työttömille/mielenterveys kuntoutujille, kannataa rohkeasti osallistua toimintaan, kotoa lähteminen on tärkeää, siitä saa oikeasti sisältöä arkeen, mikä auttaa voimaan paremmin.
Eikö siellä psyk. polilla ole muka tarjota kuin sh:n kanssa jutustelua? Sulla on oikeus pyytää terapeutin vaihtoa ainakin kerran. Sano ensi kerralla, että et saa tästä hoitosuhteesta mitään irti ja kysy miten hän voisi auttaa sinua saamaan paremaa hoitoa. Sulla on kuitenkin jo hoitokontakti, niin nojautuisin ensisijaisesti jo siihen kun etsisin parempaa ratkaisua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sieltähän se taas tuli, on mies ja lapsia.
NEXT!
Niin? Parisuhteissa olevat äiditkö eivät voi ahdistua ja masentua?
- Rouva hyvä, papereissanne lukee että teillä on mies ja muutama lapsi, pitääkö paikkansa?
- Kyllä.
- No siinä tapauksessa ohjaamme teidät yksityisen mielenterveyshuollon piiriin, sillä meidän ohjeistuksemme mukaan perheelliset eivät voi kokea seuraavia: masennus, ahdistus, yksinäisyys.
- Mutta...
- Seuraava!
Voisiko sun miehesi osallistua niihin terapeutin kustannuksiin? En minäkään älyttömän lääkemyönteinen ole, mutta ehkä sinuna kertaalleen jotain lääkitystä kokeilisin, esim puoli vuotta, se voisi auttaa tuossa ns alkuun. Muuten ei voi kyllä mitään, mitä täällä ei ole jo mainittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et saisi ainakaan soimata itseäsi. Teet paljon jo. Tänne kirjoittaminenkin oli hyvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Niin miksi et pääse oman kuntasi psykiatrian poliklinikalle? (joka on ilmainen)
Psyk polille on nykyään todella vaikea päästä, vaikka olisi esim. itsetuhoinen
- ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin miksi et pääse oman kuntasi psykiatrian poliklinikalle? (joka on ilmainen)
Psyk polille on nykyään todella vaikea päästä, vaikka olisi esim. itsetuhoinen
- ei ap
Ainakin uudellamaalla. Muissa maakunnissa tilanne on onneksi vähän eri.
Mulla oli monta lähetettä uudellamaalla vetämässä, mutta en päässyt edes itsetuhoisuuden vuoksi, kuten sanoit. Sitten vaihdoin maakuntaa. Lähetteen teki yksityinen lääkäri. Pääsin välittömästi.
t. psyk.polin entinen asiakas
Hei ap, tunnen myötätuntoa sinua kohtaan, olen ollut itsekin samanlaisessa tilanteessa. Olisiko kotikaupungissasi tai lähelläsi jotain kouluksessa olevaa terapeuttia, esim. ryhmäterapeuttia, jonka palvelun saa edullisemmin? Oletko kysynyt esim. perheneuvolasta, olisiko heillä tiedossa tällaista tai tarjota muuta palvelua tueksesi / tueksenne?
Vaikka tänään ei tunnu siltä, asiat muuttuvat ja tilanteet helpottuvat, palaset loksahtelevat paikoilleen.
Masentuneena on tosiaan vaikea saada tehtyä perusasioitakaan, ja paradoksaalista on, että hyvinvointiakin tukevat asiat (ulkoilu, liikunta, terveellinen ravinto ym) tuntuvat vaikeilta. Ota riittävän pieniä askeleita. Iloitse, että saat otettua ne. Ei siksi, että muut odottavat ja koska täytyisi olla jonkinlainen, vaan oman itsesi takia. Sinä ja hyvinvointisi olette tärkeitä.
Seurakunnan diakonin kanssa keskustelut, sieltä voi saada monenlaista apua ja ei ole mikään pakko olla uskovainen seurakunnan avun piiriin hakeutuakseen! Laita vaikka sähköpostia oman seurakuntasi diakonille, Googlella löytynee. Seurakunnilla oli myös erilaisia pien- ja tukiryhmiä.
Älä nyt ainakaan häpeä, tuollainen asioihin uupuminen on niin yleistä. Mutta toivottavasti selviät siitä. Anna armoa itsellesi.
Vit*u että se on joillekin vaikeaa tämä elämän perusasioiden hallinta. Ensinnäkin se koulutus hankitaan ENNEN KUIN ruvetaan vääntämään niitä äpäröitä. Tällaiset luksusladyt sitten siirtävät näitä jaloja geenejään eteenpäin, kun eivät muuhunkaan kykene kuin sikiämään.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja nosta.
Ja sieltähän se taas tuli, on mies ja lapsia.
NEXT!