Minkä ammatin edustajan kanssa et voisi aloittaa vakavaa suhdetta?
Mä en ainakaan jonkun mallipojun. Mies joka peilaa enemmän kuin mä on yök...
Kommentit (26)
en ole niin härskejä pettämis-juttuja kuullut, vaimoilla ei ole aavistustakaan mitä puuhaavat.
En myöskään nyrkkeilijän kanssa, eivät ole mitenkään älyn lahjoja maailmalle.
Mutta kotiini en sellaista haluaisi. Heillä kun ei tuota suurpiirteisyyttä yleensä löydy.
Työn puolestani olen myös seurannut myyntimiesten ja -naisten kohelluksia. Eivät ole todellakaan mitään uskollisuuden perikuvia ... Sääliksi käy heidän puolisoitaan, joko he hyväksyvät sen jollain tasolla tai sitten sulkevat silmänsä, vaikka varmasti tietävät mitä tapahtuu, ainakin jollain tasolla.
Omien kokemusten perusteella suurin osa heistä on alkoholin suurkuluttajia. Ja tässäkin pätee se, ettei suutarin lapsilla ole kenkiä; nimittäin harvemmin riittää intoa enää kodin remppoihin :)
Haluan keskustelutaitoisen, humaanin, suvaitsevaisen, ekoasioista kiinnostuneen, yhteiskunnallisesti valveutuneen ja älykkään miehen.
T:akateeminen itsekin
Ajattelen nyt, että siis sillä tavalla vakavaa, että perhettä aletaan perustamaan. Silloin ratkaisee raha ja luonne. Toisinsanoen mikä tahansa ammatti käy kunhan siitä maksetaan hyvin. Vain kaikki seksialalla työskentelevät listan ulkopuolella.
joka olisi aina tien päällä eikä koskaan kotona :(
Myös aiemmin listassa mainittuja.
Maanviljelijää en haluaisi, nykyään tilat on niin isoja ettei miestä juuri kotona näy kun on niin paljon työtä, varsinkin näin keväisin.
Palkkamurhaaja, pyöveli, teurastaja, miesprostituoitu, parittaja, huumediileri, asediileri, jonkun ällöfirman lobbaaja (esim. tupakkayhtiöt), pappi/rabbi tms.
Nuo nyt tuli äkkiseltään mieleen.
Vierailija:
Haluan keskustelutaitoisen, humaanin, suvaitsevaisen, ekoasioista kiinnostuneen, yhteiskunnallisesti valveutuneen ja älykkään miehen.T:akateeminen itsekin
Kovinpa sinä itse tunnut humaanilta ja suvaitsevaiselta... ;)
Sanokaa mitä sanotte, mutta en näe siihen mitään mahdollisuuksi. En myöskään maanviljelijän t. karjatalollisen kanssa. Minusta ei saa maalla asujaa millään enää (olen maalta kotoisin, asunut 20v. kaupungissa enkä pois muuta).
Älykäs mies hankkii itselleen kunnon koulutuksen. Jos sinulla ei sitä ole, se kertoo jo jotain kapasiteetistasi sekä päämäärätietoisuudestasi.
Kyllä osa minunkin vanhoista luokkakavereista ihmetteli aina " että miten sä jaksa opiskella, mä en viittis lukee niin paljon" . Nyt ovat hanttihommissa kaikki.
joka kokoajan analysois mun tekemisiä ja sanomisia.
Ei se koulutus kerro ihmisen älykkyydestä juur mitään. Itsellä äo virallisesti 135 ja olen duunariammatissa. En varmaankaan ole ainoa... Enkä edes hakenut yliopistoon tänä keväänä, vaan toisiin kouluihin.
En ole järkin uskovaista tyyppiä.
Vierailija:
Haluan keskustelutaitoisen, humaanin, suvaitsevaisen, ekoasioista kiinnostuneen, yhteiskunnallisesti valveutuneen ja älykkään miehen.T:akateeminen itsekin
Olet muuten säälittävä, kun olet noin ennakkoluuloinen ja kapeakatseinen.
Onko aina älykkyyttä lukea ns hyvä ammatti, joka useimmiten johtaa erittäin stressaavaan työhön, jossa vapaa-aikaa vain vähän, ja silläkin vähällä vapaa-ajalla työ seuraa mukana kotiin/lomille.. Hmm... Ja jotkut duunarit todellakin vetelevät parempia rahoja kuin " älykkäät" , vuosien koulutuksen omaavat.
Akateeminen piti olla miehen, ulkonäöllä ei niin väliä
t luonnonkaunis nainen
Oman alani akateemiset (tekniikka) ovat ainakin kaukana keskustelutaitoisista (joku täällä mainosti akateemisten keskustelutaitoa), ellei keskusteluna pidä jotain tietoturvavuotoa jossain ohjelmistossa, mutta jos yrittää jotain ajankohtaista esim. " katsoitko sen a-talkin?" niin tuijottavat sua kuin vähä-älyistä..
Eli DI:t on ja aika kaukana mun ihannemiehestä.