Muita, jotka ovat ennen menkkoja kömpelöitä ja ulosanniltaan huonoja?
Itselläni on ollut vuosia kierukka ja elämä on tasaisen innotonta. Tuntuu, että tunteet ovat olleet latteita. (Vaikka väitetään, että vaikuttaa vain paikallisesti.
Nyt kun kierukka otettiin pois, niin olen paljon tunteellisempi ja vähemmän jyrkkä, eikä minun tarvitse tuoda mielipidettäni jokaiseen asiaan.
Mutta nykyisin ennen menkkoja minusta tulee suoraan sanottuna tyhmä. Törmäilen ja pudottelen tavaroita ja päåstelen sammakoita suustani 🙃.
Eilen oli yksissä juhlissa selvinpäin ja mm vedin kastikkeet kömpelyydessäni puserolleni ja ulosantini oli todella huonoa. Kerroin mm., että ensihoitoa opiskelevasta lapsestani tulee ambulanssikusi 🙄😂. Kyseessä terveyspuolen johtavassa oleva henkilö, jonka kanssa juttelin.
Nyt nauraa räkätän itselleni. Ambulanssikuski 🙈. En ole koskaan ennen edes käyttånyt moista 🤩. Hienoa olla nainen.
Nuorempana en saanut koskaan hakemaani työpaikkaa, jos haastattelut oli just ennen menkkoja 🙄
Kommentit (2)
Silloin kun olin luomuna menkoilla, tiesi jo aamusta että ihan just alkaa. Kahvit pöydälle, haarukka roskikseen, avaimet unohtui, hiukset hapsotti, myöhästyin töistä, en selvinnyt yksinkertaisista jokapäiväisistä tehtävistä ja sitä rataa. Onneks ei enää, lääke löytyi.
Joo, minusta tuntuu että jalat on ihan lyijyä ja on sellainen raskas ja kömpelö olo. Välillä tuntuu että päässä lyö ihan tyhjää kun yrität vaikka laskea jotain.