Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapset eivät enää kunnioita aikuisia

Vierailija
13.10.2018 |

En yleensä kirjoittele keskustelupalstoille, mutta tämä aihe on alkanut vaivata minua yhä enemmän. Siksi kysyn ovatko muut huomanneet samansuuntaista, ja mitä siitä yleisesti ajatellaan. Ensinnäkin haluan korostaa että pidän kovasti lapsista ja olen ehdottomasti sitä mieltä että jokaisen aikuisen tehtävä on kohdella heitä hyvin, auttaa ja neuvoa tarvittaessa. Mutta vastuu kasvatuksesta ja sopivista käytöstavoista on vanhemmilla, ja minun näkemykseni on että tämä vastuu laiminlyödään nykyään liian usein.

Alakoulu ikäiset lapset puhuvat vieraille aikuisille röyhkeään sävyyn, vaativat ja haistattelevat. Kyläillessä ovat täysin rajattomia kahvipöydässä, kerjäävät jos näkevät jotain mitä haluaisivat mutta ei ole laitettu tarjolle, käyvät kaapeilla, sotkevat mutta eivät siivoa jälkiään, puhuvat aikuisten päälle jne.

Tänä aamuna kaupassa edessäni kassajonossa oli arviolta noin 10-vuotias poika, ehkä nuorempikin. Hän piti karkki-ostoksiaan kädessään joten laskin omat painavat ostokseni tyhjälle hihnalle. Tästä poika suivaantui ja kiukkuisesti tokaisi minulle "hei, älä kiilaa!". No ei siinä mitään, hyvä että pitää puoliaan, mutta jo tuossa vaiheessa ajattelin etten kyllä omassa lapsuudessani olisi sellaiseen sävyyn kehdannut/ uskaltanut puhutella vierasta aikuista. Tilanteesta riippumatta. Minä sitten ystävällisesti selitin pojalle etten toki ole häntä kiilaamassa, laskin vain ostokset alas kun tilaa oli ja ne painoivat aika paljon. Neuvoin myös poikaa laittamaan omat pienet ostoksensa hihnalle, ja palikan väliin jotta myös kassa huomaa että hän ei ole kenenkään aikuisen mukana vaan hänellä on ihan omat ostokset. Kun sitten pojan vuoro tuli, kävi ilmi että häneltä puuttui joitain kymmeniä senttejä. Maksoin puuttuvat rahat, poika otti karkkinsa, häipyi, ei edes kiittänyt.

Kassa sitten totesi että kyseisessä kaupassa tätä tapahtuu paljon. Useat lapset toimivat ilmeisen tietoisesti näin että ostavat yli varojensa huomattuaan että aina joku tarjoutuu maksamaan loput. Eipä nuo sentit paljoa minulta pois olleet, mutta olen kyllä huolissani nykylasten asenteesta ja röyhkeydestä. Silti ajattelen että he ovat vasta lapsia ja toimivat ja käyttäytyvät oppimansa mukaan, vastuu on vanhemmilla. Eräänlainen laiminlyönnin muoto tämäkin. Vaikka ruokaa olisi pöydässä, sänky missä nukkua ja vaatteet päällä, se ei riitä. Lapset tarvitsevat aikaa, läsnäoloa, opettamista ja yhteisiä kokemuksia perheensä kanssa jotta voisivat kasvaa kunnollisiksi muita kunnioittaviksi huomaavaisiksi ihmisiksi.

Kommentit (44)

Vierailija
1/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhempien ideologia lasten kasvatuksessa lähtee siitä että koska maailma kuitenkin on kova ja täynnä kovia ihmisiä, niin antaa lapsen kasvaa myös samanlaiseksi että pärjää. Eli kova kovaa vasten.

Vierailija
2/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En olisi maksanut puuttuvia senttejä huonosti käyttäytyvälle kakaralle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien ideologia lasten kasvatuksessa lähtee siitä että koska maailma kuitenkin on kova ja täynnä kovia ihmisiä, niin antaa lapsen kasvaa myös samanlaiseksi että pärjää. Eli kova kovaa vasten.

Niin kai sitten. Luulen kyllä että pohjimmiltaan ihmiset on edelleen hyviä, ja todellisuudessa hyvällä toisia huomioivalla käytöksellä edelleen pärjäisi paremmin. Kai jokainen viihtyy paremmin ystävällisen, kohteliaan ja muut huomioivan ihmisen kanssa kuin itsekkään, röyhkeän ja aina omaa etuaan ajattelevan öykkärin kanssa. Tai sitten olen vaan auttamatta vanhanaikainen ajattelutavaltani.

Vierailija
4/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei nykyään enää kunnioiteta ketään eikä mitään, muutenkaan.

Vierailija
5/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Päiväkodeissa ollaan helisemässä näiden lasten kanssa.

Vierailija
6/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No itsehän juuri palkitsit hänen röyhkeytensä maksamalla ostoksista puuttuvan osan. Tarinan opetus = vittuile aikuisille niin aikuiset nöyrtyvät edessäsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ei siinä ole mitään röyhkeää, jos sanoo "hei älä kiilaa" vieraalle aikuiselle, jos hän todella luuli että aiot tehdä niin. Olisi kyllä pitänyt kiittää, kun maksoit puuttuvat sentit.

Vierailija
8/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No itsehän juuri palkitsit hänen röyhkeytensä maksamalla ostoksista puuttuvan osan. Tarinan opetus = vittuile aikuisille niin aikuiset nöyrtyvät edessäsi.

O!et ihan oikeassa. Ajattelemattomuuttani tulin vielä tukeneeksi tuota huonoa käytöstä. Tosin en vielä siinä vaiheessa tiennyt että tämä on ihan tapana, kun kassa vasta jälkeenpäin asiasta valisti. En myöskään tiennyt ettei poika aijo edes kiittää. Mutta joo, ei olisi pitänyt maksaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Me elämme rappion aikoja. Nuoret eivät enää kunnioita vanhempiaan. He ovat röyhkeitä ja kärsimättömiä. He luuhaavat jatkuvasti kapakoissa, eikä heillä ole itsehillintää."

(Hautakirjoitus Egyptistä 6000 vuoden takaa)

"Mitä on tapahtumassa meidän nuorisollemme? He eivät kunnioita vanhempia ihmisiä, he rikkovat vanhempiensa käskyjä. He eivät piittaa laista. He mellakoivat kaduilla, kiihottuneina villeistä päähänpistoista. Heidän moraalinsa on rapistunut."

(Platon)

"Nykynuoriso ei ajattele muuta kuin itseään. Heillä ei ole kunnioitusta vanhempiaan tai iäkkäämpiä ihmisiä kohtaan. He eivät malta hillitä itseään. Ja tytöt, he ovat röyhkeitä, säädyttömiä ja epänaisellisia puheessaan, käyttäytymisessään ja pukeutumisessaan."

(1000-luvulla elänyt ristiretkeilijä Peter the Hermit, eli Pietari Erakko)

Vierailija
10/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No ei siinä ole mitään röyhkeää, jos sanoo "hei älä kiilaa" vieraalle aikuiselle, jos hän todella luuli että aiot tehdä niin. Olisi kyllä pitänyt kiittää, kun maksoit puuttuvat sentit.

Niinhän ap sanoi! Kyse oli sävystä miiten sen sanoi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No ei siinä ole mitään röyhkeää, jos sanoo "hei älä kiilaa" vieraalle aikuiselle, jos hän todella luuli että aiot tehdä niin. Olisi kyllä pitänyt kiittää, kun maksoit puuttuvat sentit.

"hei nu2likka, jotain käytöstapoja ja nyt tu"rpa kii"

12/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistuttaisin heille, että hekin tulevat vanhoiksi. Heidän lapsensa ovat vielä töykeämpiä. Jo nyt monet vanhukset kärvistelevät yksin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapset myös kerjäävät rahaa muuallakin usein. Bussimatkoihin yleensä. Jopa nuoret aikuiset julkisia varten. 

Vierailija
14/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, minusta tuollanen yleistäminen on kammotavaa. Iso osa lapsista on hyväkäytöksisiä ja hyvin kasvatettuja, ei pidä jokusen mädän omenan antaa leimata koko sakkia.

Tuskin sinäkään pidät siitä, jos joku puhuu sinun omasta ikäryhmästäsi tuolla tavalla negatiivisesti yleistäen? Niinpä. Sinä kutsuisit sitä ikärasismiksi, mutta syyllistyt silti aivan samaan.

Ketään ei tarvitse KUNNIOITTAA siinä mielessä, että nöyrästi ja mielistellen suhtautuisi tai ottaisi tämän kommentit jumalansanana, kyseenalaistamatta.

Mutta jokaista kanssaihmistä pitää kohdella hyvin. Kohtele muita kuten toivoisit muiden kohtelevan itseäsi! Tätä olen ainakin omille, jo lukiossa oleville lapsilleni opettanut ja hyvin on mennyt oppi perille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei vanhatkaan ihmiset kunnioita ketään. Noi etuilee, ajaa kärryillä päälle, huutaa myyjille ja on törkeän röyhkeitä.

16/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Alakoulu ikäiset lapset puhuvat vieraille aikuisille röyhkeään sävyyn, vaativat ja haistattelevat. Kyläillessä ovat täysin rajattomia kahvipöydässä, kerjäävät jos näkevät jotain mitä haluaisivat mutta ei ole laitettu tarjolle, käyvät kaapeilla, sotkevat mutta eivät siivoa jälkiään, puhuvat aikuisten päälle jne.

Oletko henkilökohtaisesti törmännyt tällaiseen? Oletko paljon tekemisissä eri lasten kanssa, useamman kuin vain muutaman?

Vierailija
17/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harmittelin vuosia samaa asiaa kaikissa julkisissa paikoissa, kunnes väsyin, mitta tuli täyteen jne. Sen jälkeen olen sanonut suorat sanat, mikäli kyseisen lapsen käytös suoraan minuun vaikuttaa. Kirjastossa olen käskenyt panemaan nokan tukkoon, kun keskustelu kaverin kanssa pitää käydä maksimivolyymilla hiljaisessa työskentelytilassa. Kesällä yritti minultakin kioskilla poika pummia kolikoita. Sanoin, ettei ole minun hommani jakaa sinulle rahaa, pyydä vanhemmiltasi. Meni aika hämilleen poika siitä.

Eikä tämä rajoitu edes lapsiin. En puutu kaikkeen typerään, mitä kadulla näen, mutta jos joku on suoraan minua itseäni kohtaan epäkunnioittava, ikään ja mihinkään muuhunkaan katsomatta puutun asiaan. Maahanmuuttajanaiselle sanoin, että katsoo eteensä sen sijaan että jyrää lastenvaunullansa päälleni, kun kaverin kanssa keskustelu nollaa ympäristön huomioimisen. Hän pyysi anteeksi.

Vierailija
18/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä siihen on kyllä ihan syy miksi aikuisia ei kunnioiteta. Kasvatus on huomattavalla osalla keski-ikäisistä sitä, että viikolla katotaan joskus telkkaria yhdessä ja viikonloput otetaan kaljaa. Ruoka tuodaan työpäivän jälkeen valmiina pöytään ja mitään ei vaadita kun "ei ne kuitenkaan mitään tee". Mun mielestä syy huonoon käytökseen on ehdottomasti siinä, että se sallitaan kotona ja kaikessa joustetaan niin kauan ettei sääntöjä ole enää ollenkaan. Kun eihän ne mitään kuuntelis kuitenkaan. Niissä perheissä joissa okeasti on asiat hyvin, kasvaa fiksuja aikuisia. Ja se on yleensä ihan vanhempien ansiota.

Muutama päivä sitten oli juttua että Suomessa on huomattava määrä nuoria jotka joutuvat pitämään huolta vanhemmistaan mielenterveysongelmien ja alkoholismin vuoksi. Näillä nuorilla on ikäänsä nähden aivan liikaa vastuuta ja en ihmettele, jos ketuttaa kun koulu ja oma elämä menee penkin alle vanhempien takia. Ei niistä nuorista yksinkertaisesti tule ilkeitä ilman esimerkkiä. Ja sen esimerkin antavat aikuiset

Vierailija
19/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen eri mieltä. Minusta lapset pääsääntöisesti osaavat hyvin käyttäytyä, ja osaavat ottaa muut paremmin huomioon kuin omass lapsuudessani 1970-luvulla.

Uskon, että tämä johtuu siitä, että lapset oppivat toimimaan ryhmässä jo päiväkodissa. Kun minä olin lapsi, päivähoitoa oli huonosti saatavilla ja useimmat lapset (minä mukaanlukien) kasvoivat kotona. He oppivat toimimaan muiden kanssa vasta koulussa.

Toinen asia on sitten kunnioittaminen. Minusta on ajalle tyypillistä ja vain hyvä asia, ettei ketään KUNNIOITETA siinä mielessä, ettei osattaisi arvioida kriittisesti tai kyseenalaistaa tämän mielipiteitä. Auktoriteetti pitää ansaita!

Jos joku lapsi ei osaisi käytöstapoja ja esimerkiksi rohmuaisi herkkuja kyläillessä, sanoisin suoraan hänen vanhemmilleen, että "sinun pitäisi nyt kieltää lastasi". Jos se ei menisi jakeluun, kieltäisin itse. Lapsi ei osaa sellaista, jota hänelle kukaan ei opeta. Ei huono käytös ole mikään ikään kuuluva asia, vaan vanhempien puutteelisen kasvattamisen tulosta.

Onneksi en ole tuollaiseen ikinä, siis oikeasti ikinä törmännyt. Siksi väitän, että ap yleistää ja liioittelee. Ei hyvä piirre, ap.

N51

Vierailija
20/44 |
13.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmastikaan ei kunnioita. Tämä johtuu siitä miten aikuiset ihmiset käyttäytyvät ja millaista esimerkkiä näyttävät. Sen huomasin jo kun lapset alle kouluikäisiä, yritä siinä nyt sitten opettaa esim. liikennesääntöjä kun aikuiset törttöilevät oikein kunnolla. Minusta tuo kunnioitus täytyy ansaita. 

14-vuotiaan kanssa ollaan käyty pitkiä keskusteluja heidän koulun opettajistaan jotka käytöksellään eivät ansaitse kunnioitusta. On rasisteja ja niitä jotka kohtelevat muuten vaan epäoikeudenmukaisesti. Onneksi nuoret osaavat kyseenalaistaa nykypäivänä opettajien ja vanhempien mielipiteitä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän neljä