Mistä johtuu, jos ihmiselle ei kehity identiteettiä?

Outoa. En ole kuullutkaan.

Traumoja?

Buddhalainen munkki/nunna saavuttanut täydellisyyden eli valaistunut.

Juuri minättömyys on ihanne, mutta helpommin sanottu kuin tehty.

En usko, että tuo on täysin mahdollista; silloinhan olisi kyse vähän niinkuin siitä vanhasta tv-sarjasta "Kameleontti", jossa oli päähenkilönä tällainen 'tyhjä taulu'. Hyvä sarja muuten, suosittelen! Enkuksi nimi on The Pretender.

Esim. tiukassa uskonnollisessa yhteisössä se, mitä oikeasti itse tahtoo, voi jäädä yhteisön määrittämän tahdon ja oikean elämän mallin alle.

Olen yrittänyt etsiä kirjallisuutta, joka käsittelisi identiteetin muodostumisen vaiheita. Sitähän kai lapsuus ja nuoruusikä pitkälti on. Olisiko kellään suositella mitään hyvää psykologiaan liittyvää teosta?

Palstalla jankkaava terapeuttiin ihastunut tapaus on loistoesimerkki ihmisestä jolla ei ole minkäänlaista identiteettiä tai persoonallisuutta. Ei mitään omaa.

Olenkohan minä sitten tällainen tapaus. Elämässä ei ole mitään kunnianhimoa tai tavoitteita, kunhan seilaan päivästä toiseen suorittaen rutiinejani. Alan myös helposti matkimaan jotain tiettyjä eleitä muilta ihmisiltä, joita pidän jollain tapaa "hyvinä". Eli kun ei oikein sitä omaa persoonaa ole, pitää kopioida muilta?

Vierailija kirjoitti:

Identiteetti (latinan sanasta idem ’sama’) tarkoittaa psykologiassa ihmisen yksilöllistä käsitystä itsestään (Wikipedia).

Jos ei ole muodostunut minkäänlaista käsitystä siitä kuka on tai mitä haluaa elämältään. Millaisessa tapauksessa niin voi käydä ja voiko identiteetin muodostaa vasta aikuisiässä?

Identiteetti voi olla hajanainen, mutta kyllä käsittääkseni se kaikilta jossain muodossa löytyy. Jopa vakavasta dissosiaatiohäiriöstä kärsiviltä. Niitä voi olla useitakin.

Luulisi, että jos vanhempi ja ihmiset ympärillä on välinpitämättömiä ja arvaamattomia vastaamaan lapsen viestintään. Lapsen pitäisi saada joku vahvistus, että hän on oikeassa päätelmässään itsestä. Esim. Jos lapselle sanotaan aina, että hän on hyvä piirtäjä, niin melkeinpä hänestä kehittyy piirtäjä, kun saa viestin, että tämä on se asia mistä saan kiitosta. Jos tarpeeksi tehokkaasti ehdollistaa tarpeeksi varhain, niin lapsen saa harrastamaan mitä vain. Se ei tietenkään ole kovin reilua, jos niin tekee tietoisesti.

Jos lapselle viestitään, että hän on tärkeä ja hänen tunteillaan on väliä, kehittyy hyvä itseluottamus. Jos viestitään, että lapsi on huono ja tekee kaiken väärin, niin siihen lapsi alkaa uskoa. Mutta jos viesti on välillä sitä ja välillä tätä eikä logiikkaa ja yhtenäisyyttä löydy, ihminen jää hakemisen ja kokeilemisen olotilaan. Borderlinet ovat tällaisia.

Mahdollista (naisen) diagnosoimattomassa aspergerissa. Vuosikausien ajan tajuamattaan vetää erilaisia rooleja, kun pyrkii sopeutumaan ympäristöön ja sen sosiaalisiin vaatimuksiin.

Yksi syy siihen, että naisten as on alidiagnosoitu.

Roolia/rooleja voi pitää yllä vuosia ja vuosikymmeniä, ennen kuin jokin laukaisee tajuamaan, että todellinen identiteetti on hautautunut ja hiipunut sosiaalisen suorittamisen alle.

Sellaisen ihmisen identiteetti on se, ettei hän tunne itseään. 

Vierailija kirjoitti:

Luulisi, että jos vanhempi ja ihmiset ympärillä on välinpitämättömiä ja arvaamattomia vastaamaan lapsen viestintään. Lapsen pitäisi saada joku vahvistus, että hän on oikeassa päätelmässään itsestä. Esim. Jos lapselle sanotaan aina, että hän on hyvä piirtäjä, niin melkeinpä hänestä kehittyy piirtäjä, kun saa viestin, että tämä on se asia mistä saan kiitosta. Jos tarpeeksi tehokkaasti ehdollistaa tarpeeksi varhain, niin lapsen saa harrastamaan mitä vain. Se ei tietenkään ole kovin reilua, jos niin tekee tietoisesti.

Jos lapselle viestitään, että hän on tärkeä ja hänen tunteillaan on väliä, kehittyy hyvä itseluottamus. Jos viestitään, että lapsi on huono ja tekee kaiken väärin, niin siihen lapsi alkaa uskoa. Mutta jos viesti on välillä sitä ja välillä tätä eikä logiikkaa ja yhtenäisyyttä löydy, ihminen jää hakemisen ja kokeilemisen olotilaan. Borderlinet ovat tällaisia.

Vähän ot, mutta käsittääkseni Williamsin tennissiskokset saatettiin jopa alulle ihan siitä syystä, että isänsä oli tajunnut, että lapsista olisi mahdollista muokata tennisammattilaisia, kunhan alkaa treenauttaa heitä ihan heti. Aika karmivaa mielestäni, mutta hänen uhkapelinsä kai sitten onnistui.

Valaistunut ei tarvitse identiteettiä. Identiteetti on somepellejen nolo ideologia.

Vierailija kirjoitti:

Olenkohan minä sitten tällainen tapaus. Elämässä ei ole mitään kunnianhimoa tai tavoitteita, kunhan seilaan päivästä toiseen suorittaen rutiinejani. Alan myös helposti matkimaan jotain tiettyjä eleitä muilta ihmisiltä, joita pidän jollain tapaa "hyvinä". Eli kun ei oikein sitä omaa persoonaa ole, pitää kopioida muilta?

Sama homma. Kun ei ole käsitystä itsestä, alkaa ottaa vaikutteita toisilta. Eri ihmisten seurassa on aina vähän eri henkilö. Minulla on sellainen olo ettei kukaan lähipiiristäkään oikein tunne minua kun en osaa olla "oma itseni" mitä se sitten tarkoittaakin. Olo on tyhjä ja ontto, hieman kuin ei olisi olemassa ollenkaan.

Pahinta on jos tämän tiedostaa, mutta ei kykene muuttumaan.

Haastakaahan vähän itseänne, vaikka sitten matkustelemalla yksin. Kyllä se oma minä sieltä löytyy kun saa etäisyyttä arkeen ja rutiineihin ja on aikaa ajatella. Ja kuunnelkaa herkällä korvalla itseänne. Jos vaikka haluaisitte pyöräillä töihin, tai ihailette jotakin joka näin tekee, niin ei muuta kuin fillarin selkään. Tehkää ne pienet asiat todeksi.

Minulla on usein sellainen olo, etten ole oikeasti olemassa, vaan pelkästään olemassa toisten heijasteena. En silti sanoisi ettei minulla ole mitään omaa identiteettiä, vaan se on jossain määrin kehittymätön. Elämä on sellaista, että toisinaan on helpompi pitää yllä selkeää minäkuvaa kuin jonain muuna hetkenä. Ehkä tuo on yksi herkän ihmisen ongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisi, että jos vanhempi ja ihmiset ympärillä on välinpitämättömiä ja arvaamattomia vastaamaan lapsen viestintään. Lapsen pitäisi saada joku vahvistus, että hän on oikeassa päätelmässään itsestä. Esim. Jos lapselle sanotaan aina, että hän on hyvä piirtäjä, niin melkeinpä hänestä kehittyy piirtäjä, kun saa viestin, että tämä on se asia mistä saan kiitosta. Jos tarpeeksi tehokkaasti ehdollistaa tarpeeksi varhain, niin lapsen saa harrastamaan mitä vain. Se ei tietenkään ole kovin reilua, jos niin tekee tietoisesti.

Jos lapselle viestitään, että hän on tärkeä ja hänen tunteillaan on väliä, kehittyy hyvä itseluottamus. Jos viestitään, että lapsi on huono ja tekee kaiken väärin, niin siihen lapsi alkaa uskoa. Mutta jos viesti on välillä sitä ja välillä tätä eikä logiikkaa ja yhtenäisyyttä löydy, ihminen jää hakemisen ja kokeilemisen olotilaan. Borderlinet ovat tällaisia.

Vähän ot, mutta käsittääkseni Williamsin tennissiskokset saatettiin jopa alulle ihan siitä syystä, että isänsä oli tajunnut, että lapsista olisi mahdollista muokata tennisammattilaisia, kunhan alkaa treenauttaa heitä ihan heti. Aika karmivaa mielestäni, mutta hänen uhkapelinsä kai sitten onnistui.

Vielä karmaisevampi esimerkki ns. grooming, jolla pahantekijä saa lapsen mielen kehittymään luulemaan kieroutunutta menoa normaaliksi ja kehittämään positiivisia tunteita hyväksikäyttäjää kohtaan. Tämä menee jo enemmän ot:ksi eikä siitä kai sen enempää, että ketju ei poistu.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on usein sellainen olo, etten ole oikeasti olemassa, vaan pelkästään olemassa toisten heijasteena. En silti sanoisi ettei minulla ole mitään omaa identiteettiä, vaan se on jossain määrin kehittymätön. Elämä on sellaista, että toisinaan on helpompi pitää yllä selkeää minäkuvaa kuin jonain muuna hetkenä. Ehkä tuo on yksi herkän ihmisen ongelmista.

Minusta tuntuu välillä, että kun muutun (iän ja olosuhteiden takia), niin on kauhean vaikea pysyä mukana. Alan epäillä, että en koskaan ollutkaan se, mikä viimeksi luulin olevani. Lisäksi pelkään, että en osaa olla se uusi minä uudessa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on usein sellainen olo, etten ole oikeasti olemassa, vaan pelkästään olemassa toisten heijasteena. En silti sanoisi ettei minulla ole mitään omaa identiteettiä, vaan se on jossain määrin kehittymätön. Elämä on sellaista, että toisinaan on helpompi pitää yllä selkeää minäkuvaa kuin jonain muuna hetkenä. Ehkä tuo on yksi herkän ihmisen ongelmista.

Minusta tuntuu välillä, että kun muutun (iän ja olosuhteiden takia), niin on kauhean vaikea pysyä mukana. Alan epäillä, että en koskaan ollutkaan se, mikä viimeksi luulin olevani. Lisäksi pelkään, että en osaa olla se uusi minä uudessa tilanteessa.

Eikö sinusta ole hienoa huomata että olet aina vain parempi versio vanhasta minästä. Minä olen ainakin ylpeä itsestäni, lähinnä henkisen kapasiteetin kasvusta. On mahtavaa kun on tilanteessa että voi luottaa itseensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on usein sellainen olo, etten ole oikeasti olemassa, vaan pelkästään olemassa toisten heijasteena. En silti sanoisi ettei minulla ole mitään omaa identiteettiä, vaan se on jossain määrin kehittymätön. Elämä on sellaista, että toisinaan on helpompi pitää yllä selkeää minäkuvaa kuin jonain muuna hetkenä. Ehkä tuo on yksi herkän ihmisen ongelmista.

Minusta tuntuu välillä, että kun muutun (iän ja olosuhteiden takia), niin on kauhean vaikea pysyä mukana. Alan epäillä, että en koskaan ollutkaan se, mikä viimeksi luulin olevani. Lisäksi pelkään, että en osaa olla se uusi minä uudessa tilanteessa.

Eikö sinusta ole hienoa huomata että olet aina vain parempi versio vanhasta minästä. Minä olen ainakin ylpeä itsestäni, lähinnä henkisen kapasiteetin kasvusta. On mahtavaa kun on tilanteessa että voi luottaa itseensä.

Koetko olevasi aina parempi versio itsestäsi aiempaan verrattuna? Minä en pidä kaikesta siitä, mitä ikä tuo minussa esiin. - eri