Mikä ärsyttää tai kummastuttaa kanssamatkustajissa julkisessa liikenteessä?
Kolmekymmentä vuotta on tullut käytettyä Helsingin julkista liikennettä eikä se lakkaa hämmentämästä. Tälläkin viikolla on jopa ärsytyskynnys ylittynyt.
Miksi ihmiset työntää metroihin sisään vaikka kaikki poistumassa olevat eivät ole päässeet ensin ulos?
Onko pakko tuoda polkupyörä metroon ruuhka-aikaan? Kun vaunut ovat muutenkin tupaten täynnä ja joku vaatii pyörille varattua tilaa itselleen, alkaa keittää. Pyöriä saa siis kuljettaa vain ruuhka-aikojen ulkopuolella mutta melkein joka aamu 7-8 välillä niitä joku tunkee väkisin tungokseen.
Hiusten harjaaminen on todella ällöttävää bussissa, kun irtonaisia hiuksia pölähtelee takana istuvan syliin. Älkää tehkö sitä, pliis.
Metrossa kärrynpyörien tekeminen tankojen avulla tai housuun kuseminen ratkaisuna vessahädälle kun "ei se penkkiin imeydy" eivät ole ihan hirveän hauskoja juttuja metrossa. Nämä niinikään tältä viikolta.
Kertokaa omia kokemuksia.
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Asuin 70-luvulla Tukholmassa ja sen jälkeen vasta aloin hämmästellä suomalaisten käytäntöä rynniä juniin karjalauman tavoin.
siellä metrossa aina oli oikeanpuoleinen liikenne. Oikealta jonona siään ja silloin voi sisältä tulla jonona toiselta puolen ulos. Liikkuminen oli sujuvaa, mutta ei se vieläkään näille junteille ole mennyt jakeluun.
Sama meno liukuportaissa, ei kerta kaikkiaan eroteta oikeaa vasemmasta.
Joko valehtelet tai meno on muuttunut täysin. Nykymeno on selvästi Helsinkiä pahempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyöriä saa kuljettaa ilman aikarajoja..
Miksi tätä alapeukkutetaan, koska se on fakta?
Ainoastaan jos on tarpeeksi tilaa. Ihmiset ajavat pyörien ohitse jos tulee tilanpuute.
Julkisissa ärsyttää yleisesti kaikki. Muistui elävästi mieleen miksi mä vihaan julkista liikennettä. Mä niin rakastan autoani, en luovu siitä koskaan!
Montakin tässä mainittua asiaa, mutta yksi itseä ärsyttävä: sitrushedelmät eväänä. Kyllä se sitrusallergisena (ei vakava, mutta oireita tulee) ärsyttää, kun kaukojunan vaunussa joku kaivaa sen eväsappelsiinin esiin ja koko hemmetin vaunu haisee sen jälkeen loppumatkan appelsiinille ja niille roskiksessa hautuville appelsiinin kuorille. Neutraalimpiakin vaihtoehtoja mahdollisesti löytyisi...
Pyörät metrossa ärsyttää suunnattomasti. Kuljen myös aamu- ja iltapäiväruuhkassa väliä Kulosaari-Kamppi ja melkein poikkeuksetta täpötäydessä metrossa aamulla on aina joku pyörän kanssa siinä pyöräpaikalla, johon mahtuisi monta ihmistä turvallisesti pitämään kiinni tangoista. Sen sijaan siinä on pyörä poikittain ja ihmiset joutuvat pahimmillaan huojumaan ilman mitään tukea tangoista keskellä käytävää. Jos kerran on se pyörä, miksei voi ajaa sitä matkaa sillä? Täysin käsittämätöntä. Toisinaan se pyörä taas työnnetään sisään metroon ja jätetään ihan keskelle väylää niin, että jouhevasti ei pysty poistumisvirta tai sisääntulijat liikkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymmentä vuotta on tullut käytettyä Helsingin julkista liikennettä eikä se lakkaa hämmentämästä. Tälläkin viikolla on jopa ärsytyskynnys ylittynyt.
Miksi ihmiset työntää metroihin sisään vaikka kaikki poistumassa olevat eivät ole päässeet ensin ulos?
Onko pakko tuoda polkupyörä metroon ruuhka-aikaan? Kun vaunut ovat muutenkin tupaten täynnä ja joku vaatii pyörille varattua tilaa itselleen, alkaa keittää. Pyöriä saa siis kuljettaa vain ruuhka-aikojen ulkopuolella mutta melkein joka aamu 7-8 välillä niitä joku tunkee väkisin tungokseen.
Hiusten harjaaminen on todella ällöttävää bussissa, kun irtonaisia hiuksia pölähtelee takana istuvan syliin. Älkää tehkö sitä, pliis.
Metrossa kärrynpyörien tekeminen tankojen avulla tai housuun kuseminen ratkaisuna vessahädälle kun "ei se penkkiin imeydy" eivät ole ihan hirveän hauskoja juttuja metrossa. Nämä niinikään tältä viikolta.
Kertokaa omia kokemuksia.
Pyöriä saa kuljettaa ilman aikarajoja..
Saa mutta kait vähän maalaisjärkeä voisi näissä hommissa käyttää
Onneksi Suomessa vielä harvemmin on sitä että kännykästä soitetaan jotain ghetto räppia niin et koko bussi kuulee.
Varmaan on ilmiö tulossa tosin.
Tekisi mieli laittaa Jaakko Teppo tai juha Tapio vastakilpailijaksi yhtä kovalle
Se, jos bussiin mahtuisi aivan hyvin porukkaa, mutta aikuiset ihmiset seisoo tyhmänä eikä tajua siirtyä taaksepäin, ennen kuin sanotaan.
Se, jos ihmiset ei auta jos lastenvaunujen kanssa tuleva/lähtevä on pulassa. Kerran oli hirveät kinokset, eikä nainen saanut millään lastenvaunuja sisään siitä pysäkiltä. Kukaan keskialueen lähellä olevista ei auttanut vaikka yritti varmaan 5 kertaa rykiä niitä vaunuja sisään. Minä sit juoksin ihan toiselta puolelta bussia auttamaan.
Että, se ärsyttää, kun aikuiset ihmiset keskittyy vaan omaan napaan.
Monikin asia. Vaikka se että istutaan lähes päälle, kun ahteri on liian leveä ettei omalle istuimelle mahdu. Sitten se että toljotetaan sitä vieruskaverin luuria uteliaana. Muutenkin sellainen turha epäkohtelias tuijottaminen jos ei ole mitään sanottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku ihminen tulee viereeni istumaan, vaikka bussissa olisi vielä vapaita penkkejä joissa ei istu kukaan?
Koska kuljen vain muutaman pysäkinvälin, ja haluan päästä helposti ulos.
Tiedän, että käyttämäni bussi täyttyy usein ääriään myöten pidemmälle menijöistä. Eipähän tarvitse kenenkään juuri viereeni kasseineen ja pussukoineen istahtaneen nousta saman tien ylös minua ulos päästämään.
Bussit ovat julkisia kulkuneuvoja, ja ne penkit on tarkoitettu käyttöön. Kannattaa sisäistää tämä asia.
Ärsyttävimpiä ovat ne, jotka puolityhjässä bussissa menevät seisoskelemaan ovelle niin, että a) pois lähtijä ei saa otetta oven vieressä olevasta tolpasta keikkuvassa bussissa b) ovella seisoskelijat täytyy kiertää, kun bussi viimein pysähtyy. Mikä teidän ovella jumittavien päässä on oikein vialla?
Julkisilla matkustaminen on kyllä yleisesti ihan perseestä. Harmi vaan että työpaikan sijainnin takia (keskustassa) joutuu käyttämään niin paljon. Vapaa-ajalla sitten on luksusta ajella omalla autolla.
Vanha ketju mutta menköön: pelien äänet , kaiutinpuhelut ja se Whatsappin VAVAVAVAVA kun vastapuoli on lähettänyt bussissa istuvalle viestin. MIKSI niitä ääniä pitää pitää täysillä?!
Tyypit jotka kaivavat nenää ja pyyhkivät tuotoksen penkkiin.
Nostan vanhaa ketjua. Pakko avautua. Ne vanhemmat 60+ ihmiset, joilla on kännykässä soittoäänenä se Samsung-perusäänen jousisoitinversio täysillä. Kun se soi, sitä tuijotetaan ensin 30 sekuntia ja sitten kestää 10 sekuntia vastata, kunnes kailotus alkaa.
- tupakalle ja /tai viinalle ja dödölle, hajuvedelle ja hielle haisevat aikuiset
- huutavat pikkulapset
- musiikkia liian kovaa kuuntelevat
- laukkujaan istuimilla pitävät jos on täyttä
Vierailija kirjoitti:
Idiootit jotka pitävät kuraisia kenkiään istuimilla. Etenkin teinitytöt harrastaa tätä. Hierooko ne kotonaankin kengänpohjia olkkarin sohvaan ja tuoleihin?
On kiva istua sirosti vinottain että saan jalkani nostettua ylös. 4 paikkaa saan näin varattua sulosäärilleni.
Puhelimeen kailottavat.
Olis taas aika "Älä kailota" - kampanjalle.
Ja useammalla eri kielellä!
Kaikkiin teidän ongelmiin on ratkaisu, ostakaa auto!! Mersu vaikka. On varmasti kiva istua ällämin räässä ja kusessa
*"istu irma-perttiina nätisti siinä nyt" -lapsi nostaa jalat penkille. "Oikeesti irma-perttiina, istu nätisti nyt, älä nosta jalkoja penkille" -lapsi alkaa potkia ympäristöään niillä penkillä olevilla jaloilla. "Älä irma-perttiina viitti potkia, istu nätisti nyt" -irma-perttiina alkaa pyöriä penkillä ja nousta sille polvilleen. "Irma-perttiina älä viitti, ei voi nousta seisomaan penkille" -lapsi nousee seisomaan ja seisoo loppumatkan hönkien edessäistuvan niskaan, kiskoen hiuksista/kauluksesta. Arght! Miksi te naputatte niille lapsille hirveää älääläeieiei-listaa jos ette tarkoita sillä mitään!
*Taapero/pikkulapsi yrittää jutella vanhemman kanssa, kyselee asioita, on oikein nätisti ja kiltisti. Vanhempi selaa ilta-sanomia kännyllään tai juoruaa puhelimessa kaverilleen kuinka Reiska on taas illalla tulossa käymään, mitäköhän sitä keksisi tekemistä, eikä huomioi sitä lasta yhtään. No, lapsi alkaa parkua/potkia penkkiä/kailottaa jotain älämölöä itseään viihdyttääkseen niin sitten vanhempi aktivoituu vihaisena "olisit nyt sinäkin siinä kunnolla" No sehän oli! Kuljen päivittäin bussilla ja parin vuoden sisään olen yhden naisen bongannut joka juttelee rattaissa istuvan lapsensa kanssa bussimatkan ajan, vastaa kysymyksiin lapselle ja selittää asioita muutenkin. On muuten lapsellakin ikäisekseen hyvä sanavarasto ja keskustelutaidot.
*Naiset jotka omivat jollekin pikkulaukulleen viereisen penkin eivätkä nosta laukkua syliin vaikka bussi alkaa olla ääriään myöten täynnä, parhaimmat esittää kuuroa ja katselee vaan ikkunasta kun pyytää päästä istumaan.
*Jotain peliä puhelimella/tabletilla pelaavat aikuiset/lapset. Raskas päivä töissä ja sitten ruuhkabussissa kotiin. Parin penkkirivin päästä kuuluu kovalla "tsup-whiuuuuh-BÄNG-poks-tsup-whiuuuuh-BÄNG-poks-tsup-whiuuuuuh..... koko 30min matkan ajan.
*Se kun vaunut on verhottu peitoilla ja vaunuverhoilla niin että takuuvarmasti ei ilma kierrä yhtään siellä vaunukopassa. Näille vanhemmille tekisi mieli antaa muovipussi käteen ja pyytää vetämään se päähän ja solmimaan kaulalta kiinni. Varmasti alkaisi aikuistakin nukuttaa hyvin kun happi loppuu...
Yleensä ei juuri mikään ärsytä mutta nämä kyllä.