Kun ystävä perhettä koskettaa tragedia
Tutustuin hyvään ystävääni ja hänen poikaansa pojan ollessa kuusi. Poika oli niin hurmaava pikkuinen vesseli! Muistan aina kuinka hän istutti pihamaalle herneitä ja sadepäivinä napytteli isänsä kanssa vanhalla IBM:n pöytämikrolla. Iloista kirkassilmäistä poikaa oli niin liikuttavaa seurata. Koulussa poika oli kiltti ja ahkera, opettaja povasi hänelle loistokasta tulevaisuutta. Pojan tultua murrosikään, hänen äitinsä uskoutui minulle kertoen, että poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa matkustaa Helsinkiin Luonnontieteelliseen museoon ja käydä yöuinnilla. Nämä sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Yläasteella poika oli kiinnostuneempi tietokoneista kuin mopoista ja sai siksi seurata sivusta, kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Lukion alussa pojan elämä muuttui... Hän ei ollut enää oma iloinen itsensä, vaan synkkä ja hiljainen. Yksi toisensa jälkeen pojan luokkalaiset alkoivat seurustelemaan, pojan ollessa yksin... Ylioppilaspäivänä poika joutui vastailemaan uteliaiden tätien kysymykseen tyttöystävästä, näin tuskan pojan silmissä... Armeijan jälkeen poika aloitti tietotekniikan opinnot, hetken aikaa elämä näytti valoisammalta kunnes poika syrjäytyi lopullisesti naisettomuuden takana. Nykyään tuo ennen niin lahjakas nuorimies on elänyt jo vuosia vuoteen omana... Hiljaiseksi vetää
Yhyy, naisten vika taas tämäkin.