Lue keskustelun säännöt.
Ajattelin, että parin kuukauden erillään asuminen tekee meille hyvää. Hauku mut!
11.10.2018 |
Muutettiin yhteen kun olin 20v. Nyt oon 35 ja kriiseilen.
Parisuhde on epävakaa, ollut jo pitkään. Oon ihastunut/rakastunut toiseen (onneksi ehkä vähitellen helpottaa). Tuntuu, että ne erot, joita meillä puolison kanssa on aina olleet, alkavat olla ylitsepääsemättömiä. En tiedä, kuka olen yksin.
Puoliso on nyt ymmärtänyt et tarvitsen tilaa ja suostui siihen, et asutaan lasten kans vuoroviikoin kotona ja vuoroviikoin etäasunnossa pari kuukautta. Olen suostunut siihen, että kokeilulla on takaraja, ja kolmansia osapuolia ei tietenkään kuulu tähän kumminkaan puolin.
Olenko hullu ja huono äiti? Onko tämä toiminut kellään? Toivon, että erossa oleminen tekisi selväksi, tuleeko ikävää lainkaan tai onko kyseessä vain oma typerä ja levoton luontoni.
Kaikki viisaus otetaan vastaan, en lupaa olla samaa mieltä mutta kuuntelen.
Kommentit (12)
Meillä auttoi miehen kanssa kahden kuukauden tauko. Menin työharjoitteluun toiselle paikkakunnalle ja asuin siskoni luona sen ajan. Emme nähneet miehen kanssa sinä aikana, mutta viestejä sai lähettää jos tuli ikävä. Suhde oli ollut tylsä ja kuollut jo pitkään, mutta erossa ollessa molemmat miettivät miten suhteen voisi herättää eloon. Kun palasin, meillä oli pitkästä aikaa seksiä ja jatkoimme onnellisempina kuin pitkään aikaan. Meillä ei ole lapsia kuitenkaan, joten tuohon äitikysymykseen en osaa vastata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällainen empiirinen kokemus mulla on, että tuollaiset väliaikaiset asumuserot ovat usein merkki tulevasta lopullisesta erosta. En ikävä kyllä näe onnellista loppua, kun tulee tarve ottaa etäisyyttä kumppanista. Ehkä se hyvä puoli tuossa on, että voit ehkä paremmin jäsenellä ajatuksiasi suhteenne tilasta ja päätyä sopuisaan eroon, jos et näe tulevaisuutta teillä.
Totta tämä. Toisaalta olen aina ollut vähän rasittava kriiseilijä ja oikeasti en osaa sanoa, onko ero vai yhteiselämä parempi meille (eroaisin jos tietäisin sen olevan parasta), olin vähän liian nuori kun päädyttiin yhteen. Uskoisin, että yksinolon jälkeen tietäisin sen paremmin. Kiitos kuitenkin sanoistasi!
Vierailija kirjoitti:
Meillä auttoi miehen kanssa kahden kuukauden tauko. Menin työharjoitteluun toiselle paikkakunnalle ja asuin siskoni luona sen ajan. Emme nähneet miehen kanssa sinä aikana, mutta viestejä sai lähettää jos tuli ikävä. Suhde oli ollut tylsä ja kuollut jo pitkään, mutta erossa ollessa molemmat miettivät miten suhteen voisi herättää eloon. Kun palasin, meillä oli pitkästä aikaa seksiä ja jatkoimme onnellisempina kuin pitkään aikaan. Meillä ei ole lapsia kuitenkaan, joten tuohon äitikysymykseen en osaa vastata.
Kiitos sinullekin, ihana kuulla, että erossa olo voi myös toimia! (tämäkin oli siis ap).
Harva palaa enää yhteen jos kerran on muutettu erilleen. Varsinkaan jos jommallakummalla tai molemmilla on jo valmiiksi tai tulee sinä aikana jotain uusia ihmissuhdekuvioita. Monelle on vaan helpompaa perustella eroa itselleen ja ehkä tutuillekin kun sanoo että tää on nyt ensin tällainen mietintäkausi.
Pari kuukautta on kyllä erittäin lyhyt aika, mahtaako olla riittävä?
Muuten en ota kantaa, jokaisella on polkunsa. Te sentään jotain ratkaisua yritätte, ettekä ihan heti ole laittamassa niitä lusikoita jakoon.
Toivottavasti lapset ovat pieniä, etteivät mielessään pohdi näitä kuvioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pari kuukautta on kyllä erittäin lyhyt aika, mahtaako olla riittävä?
Muuten en ota kantaa, jokaisella on polkunsa. Te sentään jotain ratkaisua yritätte, ettekä ihan heti ole laittamassa niitä lusikoita jakoon.
Toivottavasti lapset ovat pieniä, etteivät mielessään pohdi näitä kuvioita.
Lapset tajuaa jo jotain, mut varmaan myös sen, että tilanne on väliaikainen ja heille halutaan hyvää.
Itsekin oon sitä mieltä, että 2 kk on minimi.
Ap nostelee tän vielä. Kaikki kokemukset olisivat suuresti arvostettuja! Ja näkökulmat siihen, mikä on riittävä eroaika. Tai etäisyys? Näkisin itse, että samalla alueella olisi hyvä pysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kieltämättä kaikki tuntemani eron kokeilijat ovat sitten lopulliseen eroon päätyneet. Toisaalta olen monesta näistä kuullut vasta sitten kun homma on virallista. Keskeneräisiä asioita ei varmaan laajalti huudella, joten eiköhän niitäkin ole jotka saavatkin paketin kasaan. Sen sijaan varma eron enne on viikonloppulupa "tehdä mitä vaan" eli onkin vuosien jälkeen siirrytty avoimeen suhteeseen. En osaa sanoa onko tuo järkevää vai ei, mutta kuulostaa siltä että on ainoa vaihtoehto. Käytä "harkinta-aika" huolella. Suosittelisin terapiaa, vaikka yksinkin
Oltiin 3 vkoa erossa. Mutta ei se mitään vaikuta, kun tietää sen olevan tilapäistä.
Oikea eroaminen ja yhteisen kodin purkaminen on ihan eri asia. Lapsia kun ei ole, niin se läheisin ja rakkain häviää kokonaan elämästä. Se on kauheaa. Ei olla enää lainkaan tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä kaikki tuntemani eron kokeilijat ovat sitten lopulliseen eroon päätyneet. Toisaalta olen monesta näistä kuullut vasta sitten kun homma on virallista. Keskeneräisiä asioita ei varmaan laajalti huudella, joten eiköhän niitäkin ole jotka saavatkin paketin kasaan. Sen sijaan varma eron enne on viikonloppulupa "tehdä mitä vaan" eli onkin vuosien jälkeen siirrytty avoimeen suhteeseen. En osaa sanoa onko tuo järkevää vai ei, mutta kuulostaa siltä että on ainoa vaihtoehto. Käytä "harkinta-aika" huolella. Suosittelisin terapiaa, vaikka yksinkin
Itsekin olen tästä puhunut vain parille hyvin läheiselle ystävälle. Perhe taas on ihan liian lähellä. Samaa mieltä olen siitä, että vieraat pedit rikkovat perheet, ja terapia voi olla hyvä suositus, kiitos! Ap.
Meillä toimi se, että asuttiin jonkun aikaa erillään. Oltiin pitkään riidelty, koko aika tuli vain uutta riitaa entisen lisäksi. Meillä oli muutenkin muutto suunnitelmissa, niin päädyttiin ratkaisuun, että mies muuttaa ensin yksin ja ollaan kuukausi kokonaan erillään. Sen jälkeen oli tarkoitus katsoa tilannetta uudelleen. Pidettiin tuon kuukauden aikana yhteyttä pelkästään viesteillä, ikävä oli kamala, se tuli heti kun mies lähti. Kuukauden päästä muutettiin yhdessä loputkin tavaramme uuteen asuntoon, eikä isompia riitoja ole sen jälkeen ollut. Tuosta nyt reilu vuosi aikaa, kihloihin ollaan menty ja vauva tulossa. Meillä siis toimi oikein hyvin vaikka itsekin sitä alkuun isosti epäilin.
Tällainen empiirinen kokemus mulla on, että tuollaiset väliaikaiset asumuserot ovat usein merkki tulevasta lopullisesta erosta. En ikävä kyllä näe onnellista loppua, kun tulee tarve ottaa etäisyyttä kumppanista. Ehkä se hyvä puoli tuossa on, että voit ehkä paremmin jäsenellä ajatuksiasi suhteenne tilasta ja päätyä sopuisaan eroon, jos et näe tulevaisuutta teillä.