Syitä miksi lopetit miehen/naisen tapailun?
Muistelin deittailuaikojani ja tuli mieleen yksi mies joka puhui taukoamatta itsestään tai saavutuksistaan. Tuntui että hän halusi vain jonkun jolla on korvat. Myös kaikki sanomani piti jotenkin vääntää niin että hän pääsi pätemään jostain.
Mies: Hei ootkos seurannut tuota (joku ajankohtainen asia)
Minä: Joo olenhan mä aika paljonkin, kyllä minusta....
Mies alkaa selittää juurta jaksaen mistä koko ajankohtaisessa jutussa on kyse vaikka juuri sanoin että olen seurannut sitä :DDD
Kommentit (9708)
Hälytyskellojen pitäisi aina soida, jos naisesta ei ole kokovartalokuvaa.
Nätti, meikattu naama, mutta oli hirveä ryhävalas IRL
Ei todellakaan jatkoon.
Hiukan ujo, mukavan oloinen mies joka ei uskaltanut suudella, ennenkuin tein aloitteen paljastui pornosta oppinsa ottaneeksi. Kinusi nyrkkinaintia ja peppuseksiä, halusi laueta naamalleni, esileikit käsitti tissien kovakouraista puristelua , selosti silmät kiiluen yksityskohtia katsomistaan sairaista pornofilmeistä mm miten nainen puuhaillut hevosen kanssa ja äitipuoli tyttären kanssa. Voisi luulla, että kyse on jostain peräkamarin pojasta joka on ollut vain kätensä kanssa mutta ei, mies oli ollut naimisissakin. En tiedä mitä exänsä oli tykännyt, minä en ainakaan syttynyt! :(
En saanut seksistä muuta kuin kipeät mustelmaiset tissit ja aristavan toosan... Kun koetin kertoa mistä minä tykkäisin, miehellä ei enää seissyt ja hän alkoi murjottaa!
Tapasin ihanan miehen, jolla ei ollut lapsia. Minulla oli yksi, enkä silloin halunnut lisää lapsia. Jätin miehen ennen kuin suhde eteni liian pitkälle, koska halusin hänen kokevan isyyden. Sittemmin olen tätä välillä katunut... Oikean miehen kanssa myös toinen lapsi voisi tulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset haukkuu miesten lemuavia elimiä, mutta jos naisen elin haisee inhottavalta härskiltä silliltä, niin loukkaannutaan. Totuus on, että monen naisen alapää HAISEE. .
Eipä ole minulle tullut tällaista vastaan. Terve värkki ei haise, ominaistuoksu siellä kuuluukin olla. Sen olen kyllä huomannut, että jos ei heti mennä pesulle, niin oma tuotokseni alkaa haista siellä naisen sisällä kun jotain kemiallisia reaktioita tapahtuu.
Jep. Siemennesteen pH on emäksisempi kuin normaali ja terve hapan vagina. Jos naisen anatominen rakenne on sellainen, ettei neste valu ulos, joten se alkaa haista kun päiväkausia siellä muhii ja aiheuttaa vaginoosin eli tulehduksen. Joidenkin kannattaa siis erikseen poistamalla poistaa siemenneste sisuksistaan. Tätä ei kyllä opeteta missään, sen oppii vain kokemuksen kautta.
Aivan,siksi poistankin siemennesteen tällä: https://www.sillasiisti.fi/media/catalog/product/cache/image/700x560/e9…
Lisäksi siemenneste on vaarallista hedelmöittyvälle lapselle.
Muistan kun kerran yks mies tuli asuntooni tollasella viemäriavaajalla, ja kysy multa tarvinko tätä? Tyyppi oli muutenkin ihan tärähtänyt. Pistin hänet ovesta ulos. Se siitä tapaamisesta. Ter. Nainen
Sovittiin miehen kanssa treffit life yritykseen, mutta en tiennyt, että mies alkaa pitämään luentoa terveys tuotteista mikä terveellistä ja mikä ei? Sama jatkui kahville käydessä, että mies paasoo terveys asioista mitä saa syödä ja mitä ei. Kysyy minulta mitä syön eli vaikka tofua, niin alkaa paasaus, että etkö ajattele millä tavalla tofua valmistetaan ym. En jaksanut enää mitään luentoa! Ei ollut kiinnostunut minun mielipiteistäni vain omastaan ja omasta äänestään.
Chilipähkinäpulla kirjoitti:
Hiukan ujo, mukavan oloinen mies joka ei uskaltanut suudella, ennenkuin tein aloitteen paljastui pornosta oppinsa ottaneeksi. Kinusi nyrkkinaintia ja peppuseksiä, halusi laueta naamalleni, esileikit käsitti tissien kovakouraista puristelua , selosti silmät kiiluen yksityskohtia katsomistaan sairaista pornofilmeistä mm miten nainen puuhaillut hevosen kanssa ja äitipuoli tyttären kanssa. Voisi luulla, että kyse on jostain peräkamarin pojasta joka on ollut vain kätensä kanssa mutta ei, mies oli ollut naimisissakin. En tiedä mitä exänsä oli tykännyt, minä en ainakaan syttynyt! :(
En saanut seksistä muuta kuin kipeät mustelmaiset tissit ja aristavan toosan... Kun koetin kertoa mistä minä tykkäisin, miehellä ei enää seissyt ja hän alkoi murjottaa!
Noi pornotyypit on pahimpia mitä tiedän. Joka asennossa ja väärinpäin pääalaspäin ja jalat kattoon. Älkää nuoret naiset menkö seksiin tällaisen miehen kanssa.

Niin periaatteessa sitä voikin heittäytyä villiksi ja kokeilla monelaista, mutta intohimon taustalla tulee olla aito, eikä mikään ulkoinen pakko ts. pornosta suoraan kopioitu. eri.

Yhden tällaisen jouduimme aikoinaan poliisille ilmiantamaan, kun ei riittänyt äiti, piti yrittää saada mut kimppaan. Olin 14.
Oli varattu. Jälkeenpäin paljastui, että pyörittää muitakin naisia kumppaninsa selän takana. Nainen on kuulema kaiken lisäksi raskaana tälle miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista naisten kuvauksissa on se kuinka aina kun kerrotaan miehen sikamaisesta käytöksestä, perään tulee kuvaus miehen ulkonäöstä perusteluna sille miksei se ollut ok.
"Mies yritti väkisin saada seksiä. Ja mies oli sellainen lyhyt ja ruma" (lue: kuinka lyhyt ja ruma mies kuvitteli voivansa käyttäytyä noin? Pitkältä ja komealta sen olisi ymmärtänyt ja sietänyt)
Hyvä huomio.
Naisilla on käytännössä eri säännöt eri tasoisille miehille.
Vaatimattoman näköisiltä odotetaan että ollaan aina vain parisuhteen perässä.
Hyvännäköisiltä sallitaan myös se että ollaan irtoseksin perässä.
Muistan kun kerran nainen ihmetteli treffeillä miten tinderissä niin moni vaatimattoman näköinen mies halusi vain seksiä. Kuvastaa hyvin naisten ajatusmaailmaa että jos mies ei omaa top10% ulkonäköä niin hän ei saisi haluta seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipas kiireellä kirjoitettu tuo IS:n juttu! (mikä nyt ei sinänsä yllätä yhtään...) Tässä ketjussa on nimittäin tullut esille monia vakaviakin asioita, joiden takia hälytyskellojen tulisi soida heti, mutta niitäpä ei näköjään nostettu kunnolla esiin. Yhtenä esimerkkinä päihdeongelmat:
"seurustelu-ajan esitti maltillista juojaa, yhteen kun muutettiin, joi joka päivä itsensä humalaan, töihin krapulassa"
"tullessaan luokseni iltaisin hänellä oli tapana tuoda mukanaan sikspäkki olutta ja juoda se yksin ripeään tahtiin keittiön pöydän ääressä, koskaan ei tarjonnut minulle"
"ensitreffeille ilmestyi päissään kuin pelikaani"
"alkoholi menee ajoittain päiväkausien ajaksi kaiken muun edelle, aina piti olla varautunut siihen, että sovitut tapaamiset peruuntuvat viime tingassa tai olla huolissaan, kun puhelimeen ei vastata"
"oli etsinytkin sopivaa huolehtijaa elämäänsä, helppo juoda kun toinen hoivaa ja yrittää raitistaa"
"poltti aivan liikaa pilveä ja taisi muutaman kerran ajaa pilvessä autoa"
"hän totesi, että lopettaa juomisen ja ryhdistäytyy kunhan löytyisi joku nainen jonka takia sen tekisi, eli aikoo ulkoistaa vastuun omasta raittudestaan ja pärjäämisestään jonkun naisen harteille"
"lievä alkkis/narkkarityyppi, josta paljastui vasta myöhemmin ongelmien laajuudet - perus katoilut, ylistys/alistus-kommentit, myöhästymiset, naiskommentit myöhemmissä vaiheissa, erektio-ongelmat, porno - kaikki klassisen alkkis-narsistin jutut, rahanpummaamiset, höynäytykset ym."
Ja rahaongelmat!
* selvisi että on ulosoton asiakas
* yritti maksattaa minulla ihan kaiken jos olimme jossakin, jopa omat tupakkinsa
* ei siis ikinä rahaa mihinkään vaan jatkuvaa minulta lainaamista
* selitteli maksuhäiriömerkintöjään jollain ihan kummallisilla tekosyillä
* oli ihan mahdoton pummi, julkisilla kulkiessa piti aina väijyä että jos tarkastajat tulee niin ulos ratikasta, tai jos oltiin syömässä niin minähän ne aina maksoin
* väärensi mun allekirjoituksen, pummasi rahaa, varasti koruja, väärensi isänsä allekirjoituksia --- maksatti kaiken minkä pystyi minulla ja muilla
* kun kaikki rahat menivät alkoholiin ja huumeisiin, kehtasi pyytää minulta että maksaisin hänenkin vuokransa ja laskunsa (asuttiin yhdessä)
* ulosottolaskuja postilaatikko täynnä
* eli mun siivellä, pelas kaikki rahansa ja otti vippiä
* sovittiin, että hän hoitaa tarjoilut ja minä vuokraan elokuvat, perille päästyäni tajusin, ettei hän ollut ostanut mitään syötävää, elokuvien aikana en olisi saanut syödä ostamiani tarjottavia, koska muuten hänelle ei jäisi jääkaappiin mitään, lähtöä tehdessäni hän pyysi, että jättäisin hänelle vähän rahaa.
on muuten hyvä lukea eri tyyppien kirjoittamia kommentteja peräjälkeen listattuna, aiheet hahmottuu hirmuisen selkeästi. aiemmin kun luin koko ketjun yhteen putkeen, niin kaikki tärkeä hukkui yleiseen sekamelskaan. kyllä, ilta-sanomien toimittajakin olisi voinut nähdä enemmän vaivaa, kirjoittaa vain tärkeimmistä syistä. no takertuminen sentäs oli yksi väliotsikko. henk koht on tästä ketjusta se mielikuva, että tapailut loppuneet monesti ahdistaviin seksikokemuksiin?
Voi että, kun olisi lisää samanlaisia yhteenvetoja tärkeimmistä teemoista. Sopivat erinomaisesti kaikille meille, jotka emme ehdi lukea kokonaan näin pitkää ketjua.
Yksi vastaaja ylempänä: mielikuvasi on oikea, ketjusta löytyy paljon vastauksia, joissa syynä lopettamiseen on ongelmallinen seksikäyttäytyminen, kuten seksiriippuvuus tai epäkunnioitus seksikumppania kohtaan.
Tässä joitakin vastauksia aiemmilta sivuilta ylläolevasta aiheesta:
”jatkoi tahallista retuuttamistani senkin jälkeen, kun olin ilmaissut, että se tekee kipeää enkä pidä siitä”
”kävi huorissa useamman kerran (ja salakuvasti teot), näin videoidun materiaalin tehdessäni poikaystävän luona koulujuttuja”
”mies imi kaulani aivan täyteen fritsuja, vaikka kielsin”
”peiton alle päästyään lausahduksella "nyt saat tyttö kyytiä" ja rynkytti niin, että sänky rutisi, ei merkitystä, vaikka toivoin meidän etenevän rauhallisemmin, lisäksi kinusi toistuvasti että otetaan ilman kortsua”
”puhui vaan koko ajan seksistä ja kuinka mun pitäisi sitoa hänet jne, kerroin olevani neitsyt ja että haluaisin mielelläni ekan kerran olevan ns. rauhallinen ja normi, jatkoi paasausta sitomisesta ja muista rajuista leikeistä ja suorastaan alkoi painostamaan”
”ilman mitään suuteluja, hän kysyi haluaisinko panna, kieltäydyin, ja hän sanoi, että voi ihan hyvin nuolla minua ilman vastapalvelusta tai muuta seksiä, kieltäydyin taas”
”ei auta keskustelu, ei auta suorat ohjeet, kun miesten mielestä jokainen on vastuussa omasta orgasmistaan ja heidän osuutensa siinä on pelkän kepin tarjoaminen”
”halusi melko usein puhua ns. tuhmia seksin aikana, onhan se kiihottavaa jos oikealla tavalla puhuu, mutta hän puhui aivan käsittömättömiä lauseita, kiroili paljon, "saat kunnolla senkin pulunnussija", "jippijaijee motherfucker", "täältä tulee sun pomomies" jne.”
”hekumissaan mies ei nähnyt, ei kuullut mitään vaikka huusi että sattuu, kun rinnat ja alakerta on tarpeeksi usein mustelmilla, on mitta täysi”
”alkoi tulla ilmi että mies oli maannut keskimäärin sadan eri naisen kanssa ja kertoi runkkaavansa pornolle päivittäin, näitä molempia puolusteli sillä että oli ollut pitkään sinkkuna”
”ei muuta mielessä ollut kun kalja ja tissit”
”esitti päin naamaani kysymyksen:”voitaisko mennä mun kämpälle p-nemaan? tai edes tavata usein sen merkeissä?” jutut muuttuivat lähinnä maanisen keinoseksin harrastajan höpinöiksi ja tajusin, että mies on aivan syrjäytynyt peräkammarin poika”
”hänen elämänsä pyöri naisten ja seksin ympärillä, vonkui peppuseksiä ja tiesi pornotähtien top 10 järkän”Ja vielä lisää vastauksia ketjun aiemmilta sivuilta samasta aiheesta:
”kertoi suupielet vaahdoten kuinka hän on intohimoinen elokuvien katsoja ja erityisen kiinnostuksen kohteena ovat alaston- ja seksikohtaukset”
”puhui pornoja seksin aikana, googletteli pornoa ja runkkaili useita kertoja päivässä”
”välillä huusin kesken aktin että sattuu ja koetin opastaa hellempään menoon, mutta kohta taas rytkytti kuin ompelukone ja tökki pohjaan asti”
”olemattoman esileikin jälkeen äijä riisuu vaatteensa ja käy makaamaan selälleen puolilöysän munan kanssa että tässä olen, palvele minua”
”aggressiiviset miehet joille EI ei ole ei”
”alkoi vonkaamaan kakkosta & muutenkin muuttui ällöttäväksi pornonmatkijaksi”
”aktin aikana takana ollessaan ilmoitti että haluaa tehdä jotain mitä ei ennen ole tehnyt, ja pyrki heti perään liukkaritta sisään”
”herra "aattele ittes märäksi", esileikit ihan tuntematon käsite”
”annoin ymmärtää että nyt ei olisi jaksanut harrastaa seksiä niin se ei ollutkaan automaattinen "ei", se piti sitten usein myös toistaa hänelle, jotenkin ärsyttävää että jos toinen sanoo ettei ole nyt halukas niin silti pitää kuiskia toisen korvaan erektiostaan ja yrittää kosketella”
”innostui 'harmittelemaan' että Suomessa on niin korkeat suojaikärajat, hänen mielestään 15-vuotiaat jo ovat täysin naisia”
”seksi oli pornofilmien matkimista”
”alkoi vonkaamaan kakkosreikää, jatkoi jankuttamista useista kielloista huolimatta ja lopulta yritti tunkeutua sinne, lopetti vasta kun aloin itkeä, (olin tuolloin 16)”
”pornopanija, olisi pitänyt kostua 3 sekunnin kovakouraisesta hinkuttamisesta, vuorosanat opittu videoista ja yritti vääntää minua asentoihin, jotka ehkä tietokoneella näyttää hyvältä, muttei tunnu hyvältä oikeassa elämässä”
”toinen pornopanija, kaikilla naisilla on kuulemma squirttaamisen taito, joka tulee esille vaan taidokkaan rakastajan kanssa, siispä hän videoista opitulla tavalla tunki puolta kouraansa sisääni niin syvälle ja kovalla tahdilla kuin vain kykeni, sitten kehtasi suuttua, kun minua sattui ja halusin lopettaa”
”kertoi ostavansa seksiä säännöllisesti, koska se oli hänen mukaansa ihan normaali asia ja kaikki miehet sitä tekevät”
Seksiaddikteista puheen ollen. Oma lukunsa ovat myös nämä tyypit, jotka haluavat seksielämässä kaiken kaikkien kanssa, eli yrittävät keplotellen järjestää elämäänsä olosuhteet, joissa saavat maksimaalisen paljon seksiä, eri henkilöiden kanssa tietenkin, ja yksi heistä saattaa olla oma puoliso. Heistäkin monta esimerkkiä tässä ketjussa.

Tässä joitakin aiempia kommentteja sitoutumisongelmaisista henkilöistä:
”oli unohtanut olevansa naimisissa, muisti vasta kuukauden kuluttua”
”sain vahingossa netin kautta selville, että tapailemani mies oli naimisissa ja pikkulapsen isä, hyi mikä äijä! ”
”sanoi että haluaa kaiken, siis mies, oli jäänyt kiinni pettämisesstä ja halusi minut ja jatkaa myös muiden iskemistä”
”jätkä paljastui mustamaalaavaksi patologiseksi valehtelijaksi joka tapaili salaa exäänsä yhtä aikaa”
”mies ilmoitti, että hän ei sitten halua tästä jutusta kehittää mitään vakavaa, mutta seksisuhde kuulemma kelpaisi, no päätin sen "suhteen" sitten siihen, kun ei huvittanut toimia minään pumpattavan Barbaran korvikkeena”
”mies halusi "tapailla" muitakin eli haluessaan viedä naikkosen baarista kotiinsa, hän "rehellisesti" tämän myönsi, ei toki noilla sanoilla, mutta sanoi ettei ole "valmis vielä vakavaan suhteeseen"”
”postaili someen jonkun toisen naisen kanssa otettuja yhteiskuvia, laittoi jopa sellaisen reviirinmerkkauskuvan, jossa nainen otti selfietä miehen kännykällä ja mies näkyi taustalla”
”deittaili muita vaikka olimme tapailleet jo pidempään (itse keskityn yhteen kerrallaan)”
”olisi halunnut olla sinkku ja seurustella samaan aikaan”
”miehen mielestä "pikkujouluissa sattuu ja tapahtuu", joten uskoton mies ei kiinnostanut”
”mies ei vastannut viikkoon mun viestiin, viikon jälkeen tuli viesti että nähtäskö pitkästä aikaa, hän umpipäissään alkaa kertomaan ”tiiätkös miksi en viikkoon vastannu sulle? no siksi kun tapasin yhen paremman näkösen, mutta ei siitä tullu mitää””
”ex-poikaystävä puhui usein siitä, että rajoitetaanko toisiamme, kun ei voida tapailla muita ihmisiä, itse oli todella mustasukkainen syyttä”
”mies ei halunnut sitoutua vakavasti, mutta olisi halunnut seksiä ja yhdessäoloa, olisi siis halunnut rusinat pullasta”
”halutaan parisuhteen kaltaiset olosuhteet kuitenkaan ilman mitään "vakavaa", koko ajan halutaan pitää verkot vesillä jos saisikin jonkun paremman”

Seksi mahdollisimman monen kanssa on miehelle hyväksi, niin itsetunnolle kuin naisentyydytystaidolle. Vaimo hyötyy tietenkin molemmista. Toki keplottelu on perseestä. Herrasmiehen pitää pystyä rehdisti vaimolleen ennen aktia kajauttamaan, että taas tuli muuten harjoiteltua uusia taitoja "motellissa työreissulla", annas kun vähän näytän ja sut nautinnolla täytän...
Olisiko sulla antaa sähköpostiosoite tai puh.nro?

Kätevää lukaista parhaimmat kommentit muutamasta viestistä, kun ei ehdi kaikkia kahlata, jokainen työssäkäyvä eronnut lapsiperheellinen tietää, että tässä elämäntilanteessa arki on usein aamusta iltaan yhtä juoksua... Mutta nyt juuri sattui kohdalle pieni tauko minuuttiaikataulusta niin onnistui käynti täälläkin ja pääsi vilkaisemaan onko mitään mielenkiintoista keskustelua meneillä, ja olihan täällä... Mutta kohta on valitettavasti taas mentävä, jospa ehtisi vielä uudestaan myöhempään illalla. Kiinnostavaa luettavaa, sopii kaikille eronneille, jotka jossakin sopivassa elämänkohdassa suuntaavat vuosien tauon jälkeen uudestaan deittimarkkinoille.
Aikanaan aloitin operaatio "typyjahdin." Jos tuli pienintä kitkaa, lopetin heti. 11. yrityksellä tärppäsi ja ollaan aviksessa. Ainoa rajoite oli, etten ryhtyisi isäksi enkä isäpuoleksi.
Paxxat päättäjät oli lapsettomuusvalinnan syy ja oikeaan se arvio todella osui.
Avioliittoa ei tästä onnellisemmaksi saa, kun ei huomioi yhteiskunnan luteiden tekosia. Sanavarastoa kuvaamaan niiden pahuutta ei ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset haukkuu miesten lemuavia elimiä, mutta jos naisen elin haisee inhottavalta härskiltä silliltä, niin loukkaannutaan. Totuus on, että monen naisen alapää HAISEE. .
Eipä ole minulle tullut tällaista vastaan. Terve värkki ei haise, ominaistuoksu siellä kuuluukin olla. Sen olen kyllä huomannut, että jos ei heti mennä pesulle, niin oma tuotokseni alkaa haista siellä naisen sisällä kun jotain kemiallisia reaktioita tapahtuu.
Jep. Siemennesteen pH on emäksisempi kuin normaali ja terve hapan vagina. Jos naisen anatominen rakenne on sellainen, ettei neste valu ulos, joten se alkaa haista kun päiväkausia siellä muhii ja aiheuttaa vaginoosin eli tulehduksen. Joidenkin kannattaa siis erikseen poistamalla poistaa siemenneste sisuksistaan. Tätä ei kyllä opeteta missään, sen oppii vain kokemuksen kautta.
Miten peset kohdun spermasta? Vaginan pesu kyllä hoituu ulkokautta, mutta sisään on vaikea päästä. Anna neuvo jos tiedät miten?
- Oltiin netissä juteltu ja ekat treffit sovittu johonkin baariin. Huomasin jo ovelta, että mies on umpikännissä, joten käännyin takaisin ja mies jäi perään soittamaan
- 40v mies ja koko kämppä ihan törkyinen, selitti miten on korjannut samat Ikea-tuolit neljä kertaa ja silti olivat taas rikki. Todella pihi tai köyhä siis, itse olen hyvätuloinen niin ei sytyttänyt
- Vaikutti narsistilta ja alkoi syyttämään mua kun sanoin että ehkä jätetään tää tähän
- Selitti miten ostaa aina kaikille naisille kenkiä ja laukkuja, leijui materialla ja yritti suudella ekojen treffien lopuksi (kyseessä lenkkitreffit enkä antanu ymmärtää mitään)
Päihdeongelma/työtön/lääkeriippuvainen/maksuvaikeuksia (useita eri miehiä)
- 38v eikä ollut ikinä seurustellut, sitoutumiskammo paljastui pian
- Ei ollut kertonut lapsista mitään ja anoppikin asui naapurissa. Yleensäkin jos ihminen piilottelee lapsiaan niin kertoo jo jotain.
- Lihava/ ei harrasta urheilua / ei ole ikinä käynyt ulkomailla
- Tokien treffien jälkeen lähetti jonkun törkyviestin miten haluis panna perseeseen ja nuolla reiän sen jlk. Tuli aivan puskista, kun ei oltu edes pussattu vielä tai ollut mitään seksuaalista juttua.
- 162cm, pikkurillini kokoinen vehje ja vaatekoko XS. Nämä vielä meni, kun oli komea ja kunnianhimoinen jne. Oli kuitenkin usein vkonloput mielummin yksin kotona kuin mun kanssa eikä ollut yhtään aloitteellinen näkemisten suhteen niin en jaksanut tuhlata aikaa
- Tuli ekalla työnnöllä joka kerta. Kaikki luottokortit tapissa, kaverit maksoivat ruoat
- sitten nää perus miehet, jotka pyörittää montaa naista samaan aikaan tai valehtelevat päästäkseen sänkyyn, paljastuvat varatuksi jne.
Onhan näitä huonoja kokemuksia näköjään paljonkin. Nykyinenkin meni melkein eka kiertoon, kun puhui vaan itsestään ekoilla treffeillä eikä kyllä edelleenkään hirveästi multa kysele, mutta muutoin luotettava, komea, rehellinen ja älykäs mies.
Mies jaaritteli tasoteoriasta ja jykeväleukaisista alfoista.
No voijje, hän haluaa ihan hirveesti sinun sääliä ja minä sinun empatiaa.