Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Sinä noin 50v nainen. Minkä ikäisiä lapsia sinulla on ja asuvatko he vielä kotona?
Mulla ikää 49v ja löytyy kaksi poikaa 19v ja kohta 12v. Kotona asuu edelleen myös tuo vanhempi, mutta on tällä hetkellä armeijassa.
Kommentit (389)
huikui kirjoitti:
Te jotka olette siinä viidenkympin molemmin puolin niin miten koette sen, että teillä olisi/on kotona joku alle kouluikäinen tai alakoululainen?
Jaksaisitteko seisoskella vielä puistoissa töiden jälkeen, viedä perhejumppaan yms. Rullata rattailla lapsi aamuisin puoli seitsemään hoitoon tai leikkiä ja leikkiä ja leikkiä iltapäivisin töiden jälkeen?
Tai jaksaisitteko esikoisen harrasterumbaa ja kuopuksen yllämainittuja tarpeita?
Kaikki tämä ilman tukiverkkoja ja omista vanhemmista huolta kantaen. Ilman mitään lapsivapaita viikonloppuja tai edes lapsivapaita iltoja.
Vai oletteko/tuletteko olemaan tyytyväisiä kun lapset ovat jo isompia ja työpäivän päätteeksi saa huilata tai käydä vaikka lenkillä.
En ihan osaa nähdä pienen vauvan tai taaperon äitinä enää, ikää on 49v ja lapset yhtä (20v) lukuunottamatta muuttaneet jo pois kotoa. Kolme jo lähtenyt, ja tuo kuopuskin lähtökuopissa. Töissä hirveä kiire ja paine johdon puolesta, en todellakaan jaksaisi enää sitä tarhaan-töihin-kauppaan-kotiin-hiekkalaatikolle-rumbaa. Iltaisin kun tulen puolikuolleena kotiin, niin suunnilleen sohvalle putoan ja siinä se. Omat vanhempani kuolleet, anoppi elää ainoana isovanhempana, mutta hyväkuntoinen, että pärjää yksin omakotitalossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
52v ja yksi lapsi, 16v asuu kanssani.
54v äiti täällä; ei asuta Suomessa.
Lapset 24 ja 22, nuorempi asuu Englannissa. Täällä teinit 16 ja 14.
50-v., yksi lapsi 24 asuu Helsingissä ja opiskelee yliopistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 52v ja lapseni ovat 21v, 18v, 15v, 10v. Hyvin jaksan olla vielä alakoululaisen äiti, ei mun mielestä normaalisti viiskymppisenä vielä pidä olla niin huonossa kunnossa etteikö pieniäkin lapsia jaksaisi hoitaa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 51, lapseni 15 ja asuu kotona. Toivon, että käy opiskelijanakin kotona vaikka edes kerran kuussa. Olisin valtavan surullinen, jos hän muuttaisi niin kauas, että näkisimme vain kerran vuodessa. Yrittäisin itse päästä lomilla sinne päin käymään, jos vain olisi yhtään varaa lentolippuihin. Söisin sitten kaurapuuroa loppuvuoden.
51 vuotias olen itse ja lapset 29 ja 7. Ihana iltatähti tuolla touhuaa yläkerrassa ja minä miehen vieressä tässä onnesta soikeana vilkuilen viereeni ja mietin miten paljon rakastankaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen 52v. minulla 29v tytär ja 27v poika ja 2v lapsenlapsi. Lapset eivät ole asuneet kotona piiitkään aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huikui kirjoitti:
Te jotka olette siinä viidenkympin molemmin puolin niin miten koette sen, että teillä olisi/on kotona joku alle kouluikäinen tai alakoululainen?
Jaksaisitteko seisoskella vielä puistoissa töiden jälkeen, viedä perhejumppaan yms. Rullata rattailla lapsi aamuisin puoli seitsemään hoitoon tai leikkiä ja leikkiä ja leikkiä iltapäivisin töiden jälkeen?
Tai jaksaisitteko esikoisen harrasterumbaa ja kuopuksen yllämainittuja tarpeita?
Kaikki tämä ilman tukiverkkoja ja omista vanhemmista huolta kantaen. Ilman mitään lapsivapaita viikonloppuja tai edes lapsivapaita iltoja.
Vai oletteko/tuletteko olemaan tyytyväisiä kun lapset ovat jo isompia ja työpäivän päätteeksi saa huilata tai käydä vaikka lenkillä.
Mulla on ollut ja on juuri näin. Totaaliyh, harrastusrumbat ja nuorempi vielä alakoulussa, itse 50v. Ei tukiverkkoja. Töiden jälkeen otan joka päivä torkut, ja jaksan illan. Mulla oli kiva ja pitkä nuoruus, ja nyt on ihan kiva keski-ikä. Jossittelemalla ei mikään parane.
Olen 48v, lapset 16v lukiolainen ja 8v tokaluokkalainen. Molemmat asuvat kotona, kuten myös heidän 52v isänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tuore viisikympinen. Kotona asuu kuopus, joka täytti juuri 18v. Isommat lapset 21v ja 23 v asuvat jo omillaan mutta kyläilevät säännöllisesti :-)
47. Lapseni 3-vuotias. Asuu kotona, ehhheheh.
Vierailija kirjoitti:
huikui kirjoitti:
Te jotka olette siinä viidenkympin molemmin puolin niin miten koette sen, että teillä olisi/on kotona joku alle kouluikäinen tai alakoululainen?
Jaksaisitteko seisoskella vielä puistoissa töiden jälkeen, viedä perhejumppaan yms. Rullata rattailla lapsi aamuisin puoli seitsemään hoitoon tai leikkiä ja leikkiä ja leikkiä iltapäivisin töiden jälkeen?
Tai jaksaisitteko esikoisen harrasterumbaa ja kuopuksen yllämainittuja tarpeita?
Kaikki tämä ilman tukiverkkoja ja omista vanhemmista huolta kantaen. Ilman mitään lapsivapaita viikonloppuja tai edes lapsivapaita iltoja.
Vai oletteko/tuletteko olemaan tyytyväisiä kun lapset ovat jo isompia ja työpäivän päätteeksi saa huilata tai käydä vaikka lenkillä.
Mulla on ollut ja on juuri näin. Totaaliyh, harrastusrumbat ja nuorempi vielä alakoulussa, itse 50v. Ei tukiverkkoja. Töiden jälkeen otan joka päivä torkut, ja jaksan illan. Mulla oli kiva ja pitkä nuoruus, ja nyt on ihan kiva keski-ikä. Jossittelemalla ei mikään parane.
Musta olisi kamalaa, jos olisi aikuiset tai teinit lapset. (Mä siis tuo, joka 47 ja 3-vuotias lapsi) On ihanaa viedä lapsi päikkyyn ja olla hiekkalaatikolla, olen todlela onnellinen lapsesta. Isän kanssa erottu, mutta on mukana kuvioissa vaikka päävastuu mulla, asuu lähellä. Lapsi on ihana, helppo, toivottu. Väsynyt olen. Mutta onnellinen. Olen kiinni koko ajan ja rahasta on tiukkaa, mutta en vaihtaisi lapsettomiin vuosiini, en millään. Opiskelen uutta alaa, mulla ei ole oikien yhteistä niiden ikätoverien kanssa, jotka painaneet yhdellä uralla saadakseen asuntolainat maksettua ja kokevat jotain tyhjyyttä elämässään ja kokevat itsensä vanhoiksi, siis itse sanallistavat tuntonsa näin ja tylsältä minullekin heidän elömänsä ja uskaltamattomuutensa vaikuttaa. Mun henkkojt ikäkokemuksessa ei ole mitään eroa siihen, kun olin 30, ei myöskään ulkonäössäni tai asenteissani. Ikänäköä on silmälaseissa ja olen hieman vösyneempi kuin ennen, mutta muuten, ihana elämänvaihe. Omat vanhemmatkin hyväkuntoisia ja mukana isovanhempina iloisesti, joskaan ihan samoin eivät jaksa kuten 20v sitten siskon lasten kanssa. Olisin halunnut lapsia aiemmin, niitä ei tullut, sitten tuli yllärinä tämä ihana pieni ihminen.
47. Lapset 23v jo huushollista ulkona nelisen vuotta sitten. 17v asuu vielä kotona. Bonuslapsi jo 29 miehen edellisestä liitosta, asunut poissa kotoa jo kymmenen vuotta.
Vierailija kirjoitti:
47. Lapset 23v jo huushollista ulkona nelisen vuotta sitten. 17v asuu vielä kotona. Bonuslapsi jo 29 miehen edellisestä liitosta, asunut poissa kotoa jo kymmenen vuotta.
Ja juu en todella jaksaisi enää pikkulapsiarkea. Johtunee varmaan siitä että sen jo kahdesti kokenut enkä voi sanoa varsinaisesti ikävöiväni, vaikka helpot muksut olikin. Esikoisen kanssa jäin yksin aikoinaan ja ensimmäiset 5 vuotta oli aika raakoja ja yksinäisiä ennen kuin tapasin kuopuksen isän.
Kyllä isot lapset on minusta kivoja. Voidaan yhdessä tehdä ja mennä ja niillä on oma elämä ja saa ihmetellä miten ne porskuttaa vaan eteenpäin vaikka vastahan ne oli ihan vauvoja vaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
huikui kirjoitti:
Te jotka olette siinä viidenkympin molemmin puolin niin miten koette sen, että teillä olisi/on kotona joku alle kouluikäinen tai alakoululainen?
Jaksaisitteko seisoskella vielä puistoissa töiden jälkeen, viedä perhejumppaan yms. Rullata rattailla lapsi aamuisin puoli seitsemään hoitoon tai leikkiä ja leikkiä ja leikkiä iltapäivisin töiden jälkeen?
Tai jaksaisitteko esikoisen harrasterumbaa ja kuopuksen yllämainittuja tarpeita?
Kaikki tämä ilman tukiverkkoja ja omista vanhemmista huolta kantaen. Ilman mitään lapsivapaita viikonloppuja tai edes lapsivapaita iltoja.
Vai oletteko/tuletteko olemaan tyytyväisiä kun lapset ovat jo isompia ja työpäivän päätteeksi saa huilata tai käydä vaikka lenkillä.
Mulla on ollut ja on juuri näin. Totaaliyh, harrastusrumbat ja nuorempi vielä alakoulussa, itse 50v. Ei tukiverkkoja. Töiden jälkeen otan joka päivä torkut, ja jaksan illan. Mulla oli kiva ja pitkä nuoruus, ja nyt on ihan kiva keski-ikä. Jossittelemalla ei mikään parane.
Musta olisi kamalaa, jos olisi aikuiset tai teinit lapset. (Mä siis tuo, joka 47 ja 3-vuotias lapsi) On ihanaa viedä lapsi päikkyyn ja olla hiekkalaatikolla, olen todlela onnellinen lapsesta. Isän kanssa erottu, mutta on mukana kuvioissa vaikka päävastuu mulla, asuu lähellä. Lapsi on ihana, helppo, toivottu. Väsynyt olen. Mutta onnellinen. Olen kiinni koko ajan ja rahasta on tiukkaa, mutta en vaihtaisi lapsettomiin vuosiini, en millään. Opiskelen uutta alaa, mulla ei ole oikien yhteistä niiden ikätoverien kanssa, jotka painaneet yhdellä uralla saadakseen asuntolainat maksettua ja kokevat jotain tyhjyyttä elämässään ja kokevat itsensä vanhoiksi, siis itse sanallistavat tuntonsa näin ja tylsältä minullekin heidän elömänsä ja uskaltamattomuutensa vaikuttaa. Mun henkkojt ikäkokemuksessa ei ole mitään eroa siihen, kun olin 30, ei myöskään ulkonäössäni tai asenteissani. Ikänäköä on silmälaseissa ja olen hieman vösyneempi kuin ennen, mutta muuten, ihana elämänvaihe. Omat vanhemmatkin hyväkuntoisia ja mukana isovanhempina iloisesti, joskaan ihan samoin eivät jaksa kuten 20v sitten siskon lasten kanssa. Olisin halunnut lapsia aiemmin, niitä ei tullut, sitten tuli yllärinä tämä ihana pieni ihminen.
Tämä kuulostaa hyvältä elämältä, teille sopivalta. Tässä iässä on kovasti eroa siinä, mitä kuvaat hyvin sanalla ikäkokemus. Jotkut kokevat olevansa vanhoja, jotkut aika nuoria, jotkut eivät sen kummemmin mieti ikäänsä. Myös ulkonäkö ja tyyli vaihtelevat kovasti. Minä olen vuoden vanhempi kuin sinä ja ikätovereissa on ihan mummoja ja sitten sellaisia, joista ei just tiedä, alkaako ikä kolmosela vai nelosella. Joillakin on tyyli sama kuin ysärialussa eli levikset ja bandanahuivi, joillakin taas persoonallinen tyyli ja joitain ei tosiaan erota nuorista millään ainakaan tyylivalinnoista ja heistä osalla se on luontaista, joillakin kiusallista yrittämistä, joka alleviivaa nuoruuden yrittämistä. Makeinta ehkä on, kun kannetaan oma ikä yrittömättä naamioitua nuoreksi, mutta tyyli ei ole jämähtänyt omiin nuoruusvuosiin tai muuttunut tätimäiseksi.
Mun lapsi on seitsemän ja koin jonkin verran yksinäisyyden tunteita, kun omilla kavereilla vanhempia lapsia ja tuntui, että olin vähän erilainen, kun olin nelikymppinen äiti. Ei kukaan ollut epäystävällinen äitikuvioissam mutta välillä tuntuu, että ajattelen eri lailla. Millainen kokemus sinulla on?
Lapset -96 ja -99 muuttaneet pois kotoa, -02 halusi pk-seudulle lukioon, asuu Helsingissä miehen äidin (=mummonsa) luona. -01, -04 ja -06 asuvat kotona.