Uusi työkaveri ei kysy!

Et sinäkään taida olla kovin fiksu, koska kyselet asiasta vauvapalstalta.

Näistä tarinoista tulee mieleen yksi asia: työpaikan ilmapiiri.

Oletteko itse sellaisia, että teiltä on helppo tulla kysymään? Onko työpaikallanne sellainen ilmapiiri, että kysyminen "sallittua"? Miettikääpä ensin sitä ihan rehellisesti. Näiden kirjoitusten perusteella vaikuttaa siltä, että ainakin osalla voisi olla näissä asioissa parantamisen varaa.

Toiseksi tulee mieleen perehdytyksen ammattitaitoisuus. Perehdytys ei ole sitä, että kerran sanotaan asiat ja sitten pitää osata ja jos ei osaa niin kysy. Hyvä perehdyttäjä on myös itse aktiivinen ja kannustava ja osaa rohkaista kysymiseenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko jotain ajanhenkeä myös? Meillä on ollut tässä vuoden aikana yksi, joka ei ymmärtänyt ohjeita lainkaan. Sanoi joo hiukan hädissään, mutta yksinkertaisinkaan ohje ei mennyt perille. Hillittömän ahkera oli kyllä, mutta jonkun olisi pitänyt olla vieressä näyttämässä ja oikomassa, ja olisi ahdistunut siitä.

Toinen ei ollut kuulevinaan ohjeita. Ei vastannut mitään, ja jatkoi vanhaan tyyliin.

Kolmas otti ohjeen, kuunteli siitä puolet ja ymmärsi senkin väärinpäin. Eli teki juuri niinkuin sanottiin ettei pidä. Ja sama joojoo kun yritettiin korjata.

Neljäs teki kaksi päivää hyvää jälkeä, ja sitten tippui työteho puoleen ja alkoi valua siitäkin alaspäin.

Viides oli liian kärsimätön kuuntelemaan ohjeita lainkaan. Otti mallia ja huiteli menemään, ymmärtämättä ettei mallista opettelemalla tavoita niitä juttuja, jotka eivät näy. Eikä sitä, miksi jotain tehdään kuten tehdään.

Yksi ainoa kuunteli ohjeet tarkkaan ja yritti toteuttaa niitä sitten pilkun päälle, mutta oli sitten liiankin pikkutarkka ja hidas, ja ahdistui ohjeesta, että pitää sitten kuitenkin soveltaakin eikä jäädä taputtelemaan jo valmista työtä vielä nätimmäksi. Ei ymmärtänyt ajan kuluvan samalla.

Itse asiassa juuri kukaan ei tuntunut ymmärtävän, mistä heidän palkkansa tulee, ja mitä heiltä odotetaan. Ja mitä tarkoittaa aika. Ja yhdelläkään ei siis ollut valmista mallia päässään, miten opetellaan itselle uusi taito, joka toisilla jo on. Eihän siitä voi tulla mitään, jos ei ole valmiutta ja halua antautua opetettavaksi.

Kaksi näistä osasi kantaa kahdella kädellä jo tullessaan. Kolmas oppi. Yhdellä saattoi olla jokin oppimista vaikeuttava itsestä riippumaton juttu, lopuilla tiellä tuntui olevan vain aivan omituinen asenne. Ja täydellinen harjaantumattomuus ohjattavana olemiseen.

Noin s*atanan paljon selitystä ja kaikki pelkkää diibadaabaa ja silkkaa pskaa. Teidän työmallissa se itse tekeminen ja "seniorien ohjeiden" mukaan tekeminen on tärkeintä, kaikesta muusta viis. Voi v*ttu että laittaa vihaksi tuollainen, valitettavasti suomalaiselle työelämälle tyypillinen, täysin keinotekoinen vahingossa syntyneistä prosesseista ja metodeista autistisesti kiinnipitäminen. Sairasta itsetarkoituksellista pätemistä se on, ei muuta.

Tämä pitää paikkansa, se lopputulos ratkaisee, eikä se miten siihen päästään.

Vika on perehdytyksessä ja ohjeistuksessa ja ehkä myös yleisesti työpaikan hengessä. Joillain työpaikoilla kysymiseeen ei ole suotuisa ilmapiiri, vaikka kuinka siihen kehotettaisiin. Epäilen myös, että näissä jutuissa on hieman värikynää mukana. Ei noin moni työelämässä mukana oleva tavallinen aikuinen ole niin uuno, ettei oppisi. Poikkeuksia toki on, mutta useimmiten vika on työpaikassa ja perehdytyksessä. 

Usein kuvitellaan, että perehdytys on sitä kun ensimmäisenä päivänä selitetään joku asia. Perehdyttäminenkin on taito ja sitä melko harva osaa hyvin. Työpaikoilla laitetaan perehdyttämään ihan kuka vain, huolimatta siitä onko ko. henkilöllä taitoja siihen vai ei. Perehdyttäminen on opettamista. Opetukselliset taidot ovat suurimmalla osalla perehdyttämään laitetuista täysin hakusessa, jolloin ei ole mitenkään ihme, jos uudelle työntekijälle ei kaikki ole kristallinkirkasta vielä useamman viikonkaan päästä. Myös se on erittäin yleistä, että jätetään uuden työntekijän oman kyselemisen  varaan asiat. 

Monesti on myös sitä, että kokeneemmat työntekijät saavat siitä jotain mielihyvää, kun voivat tuntea itsensä paremmaksi ja ylemmäksi. Se on yllättävän yleinen syy siihen, ettei - tietoisesti tai tiedostamatta - haluta ohjeistaa uutta työntekijää kunnolla ja että työpaikalla ei ole sellainen ilmapiiri, että kysyminen olisi helppoa. 

Ai laura on tullut teille töihin. Meiltä sai lähteä koeajan loppupuolella. 

Varsinkin pätkätyöaloilla on yleistä, ettei edes haluta perehdyttää uutta ihmistä kunnolla, koska sehän voi napata seuraavan pitkän määräaikaisuuden tai jopa vakipaikan. On itselle etu, jos uusi mokailee mahdollisimman pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Te korjaatte hänen tekemänsä virheet ettekä kerto niistä hänelle? Ymmärsinkö oikein?

Miksi toimitte noin?

Tähän kiinnitin myös huomiota. Menette perse edellä puuhun jos kuljette hänen perässään ettekä puhu mitään ja pakko virheistä on sanoa. 

Vierailija kirjoitti:

Te korjaatte hänen tekemänsä virheet ettekä kerto niistä hänelle? Ymmärsinkö oikein?

Miksi toimitte noin?

Nimen omaan näin. Virheistä oppii. Enkä tarkoita ilkeässä mielessä.

Miksi hän ei joudu vastuuseen omista virheistään? Miksi ette tue ja ohjaa häntä niiden korjaamisessa tarpeen vaatiessa, vaan otatte hommat itsellenne ja hoidatte asian? Näinkö hän oppii?

Me ihmiset olemme varsin erilaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko jotain ajanhenkeä myös? Meillä on ollut tässä vuoden aikana yksi, joka ei ymmärtänyt ohjeita lainkaan. Sanoi joo hiukan hädissään, mutta yksinkertaisinkaan ohje ei mennyt perille. Hillittömän ahkera oli kyllä, mutta jonkun olisi pitänyt olla vieressä näyttämässä ja oikomassa, ja olisi ahdistunut siitä.

Toinen ei ollut kuulevinaan ohjeita. Ei vastannut mitään, ja jatkoi vanhaan tyyliin.

Kolmas otti ohjeen, kuunteli siitä puolet ja ymmärsi senkin väärinpäin. Eli teki juuri niinkuin sanottiin ettei pidä. Ja sama joojoo kun yritettiin korjata.

Neljäs teki kaksi päivää hyvää jälkeä, ja sitten tippui työteho puoleen ja alkoi valua siitäkin alaspäin.

Viides oli liian kärsimätön kuuntelemaan ohjeita lainkaan. Otti mallia ja huiteli menemään, ymmärtämättä ettei mallista opettelemalla tavoita niitä juttuja, jotka eivät näy. Eikä sitä, miksi jotain tehdään kuten tehdään.

Yksi ainoa kuunteli ohjeet tarkkaan ja yritti toteuttaa niitä sitten pilkun päälle, mutta oli sitten liiankin pikkutarkka ja hidas, ja ahdistui ohjeesta, että pitää sitten kuitenkin soveltaakin eikä jäädä taputtelemaan jo valmista työtä vielä nätimmäksi. Ei ymmärtänyt ajan kuluvan samalla.

Itse asiassa juuri kukaan ei tuntunut ymmärtävän, mistä heidän palkkansa tulee, ja mitä heiltä odotetaan. Ja mitä tarkoittaa aika. Ja yhdelläkään ei siis ollut valmista mallia päässään, miten opetellaan itselle uusi taito, joka toisilla jo on. Eihän siitä voi tulla mitään, jos ei ole valmiutta ja halua antautua opetettavaksi.

Kaksi näistä osasi kantaa kahdella kädellä jo tullessaan. Kolmas oppi. Yhdellä saattoi olla jokin oppimista vaikeuttava itsestä riippumaton juttu, lopuilla tiellä tuntui olevan vain aivan omituinen asenne. Ja täydellinen harjaantumattomuus ohjattavana olemiseen.

Noin s*atanan paljon selitystä ja kaikki pelkkää diibadaabaa ja silkkaa pskaa. Teidän työmallissa se itse tekeminen ja "seniorien ohjeiden" mukaan tekeminen on tärkeintä, kaikesta muusta viis. Voi v*ttu että laittaa vihaksi tuollainen, valitettavasti suomalaiselle työelämälle tyypillinen, täysin keinotekoinen vahingossa syntyneistä prosesseista ja metodeista autistisesti kiinnipitäminen. Sairasta itsetarkoituksellista pätemistä se on, ei muuta.

Tämä pitää paikkansa, se lopputulos ratkaisee, eikä se miten siihen päästään.

No ei välttämättä. Esim. etuuspäätösten pitää olla yhteismitallisia ja lakineuvoissa ei riitä et neuvo on oikein, vaan perusteidenkin pitää. Teknisiä ratkaisuja tehdessä pitää pitää mielessä, että valittua ratkaisua sit tuetaan esim. seuraavat viisi vuotta.

Monissa asioissa vain lopputuloksella on väliä, kaikissa ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te korjaatte hänen tekemänsä virheet ettekä kerto niistä hänelle? Ymmärsinkö oikein?

Miksi toimitte noin?

On sekä annettu listoja hänen tekemistään virheistä ja annettu korjata, että korjattu itse perässä. Silloin kun on jouduttu korjaamaan itse, ei ole ollut aikaa muuhun. Ja siis tottakai olemme silloin maininneet, että missä kohtaa ei mennyt putkeen, ja hän vastaa, että "Joo, joo".

Kerran pyysin häntä korjaamaan virheen, joka liittyi erääseen poikkeustapaukseen. Seuraavana päivänä huomasin, että oli korjannut myös kaikki ei-poikkeustapaukset tämän poikkeustapauksen mukaan. Häneltä ikään kuin puuttuu normaali maalaisjärki.

Oletteko jutelleet tarkemmin mitä hänelle kuuluu noin ymeensä? Onko hän yksinäinen, masentunut ym? Tämä voisi selittää tilannetta. Itse olen pitkäaikaismasentunut eikä voisi vähempää kiinnostaa, tulerko joku virhe siellä täällä.

Jutteleeko hän ylipäätään muiden työntekijöiden kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vika on perehdytyksessä ja ohjeistuksessa ja ehkä myös yleisesti työpaikan hengessä. Joillain työpaikoilla kysymiseeen ei ole suotuisa ilmapiiri, vaikka kuinka siihen kehotettaisiin. Epäilen myös, että näissä jutuissa on hieman värikynää mukana. Ei noin moni työelämässä mukana oleva tavallinen aikuinen ole niin uuno, ettei oppisi. Poikkeuksia toki on, mutta useimmiten vika on työpaikassa ja perehdytyksessä. 

Usein kuvitellaan, että perehdytys on sitä kun ensimmäisenä päivänä selitetään joku asia. Perehdyttäminenkin on taito ja sitä melko harva osaa hyvin. Työpaikoilla laitetaan perehdyttämään ihan kuka vain, huolimatta siitä onko ko. henkilöllä taitoja siihen vai ei. Perehdyttäminen on opettamista. Opetukselliset taidot ovat suurimmalla osalla perehdyttämään laitetuista täysin hakusessa, jolloin ei ole mitenkään ihme, jos uudelle työntekijälle ei kaikki ole kristallinkirkasta vielä useamman viikonkaan päästä. Myös se on erittäin yleistä, että jätetään uuden työntekijän oman kyselemisen  varaan asiat. 

Monesti on myös sitä, että kokeneemmat työntekijät saavat siitä jotain mielihyvää, kun voivat tuntea itsensä paremmaksi ja ylemmäksi. Se on yllättävän yleinen syy siihen, ettei - tietoisesti tai tiedostamatta - haluta ohjeistaa uutta työntekijää kunnolla ja että työpaikalla ei ole sellainen ilmapiiri, että kysyminen olisi helppoa. 

Varmasti joillain työpaikoilla näin, mutta henkilö, joka työkaverini perehdytti, on läpikäynyt myös opettajankoulutuksen, joten en nyt ensimmäisten joukossa epäilisi hänen didaktisia taitojaan. Vierihoitoa annetiin 2 viikkoa, ja lisäksi on olemassa kirjalliset ohjeet. Ongelma on edelleenkin se, että kollega uskoo osaavansa ratkaista poikkeustilanteet ilman muiden apua 2 kuukauden työkokemuksella, mutta ei osaa. Kyllä me senioritkin kaipaamme välillä muiden näkemyksiä, kun on niin erikoisia juttuja osa. Jos ongelman ydin on ilmapiiri, niin miten ihmeessä me sen muutamme? Ei ilmapiiriä paranna se, että saa joka päivä kuulla tehneensä mokia.

Taas eilen oli tällainen tilanne. Oli omin päitensä päättänyt tehdä oman näkemyksensä mukaan, ja lopputulos oli, että muut tiimissä joutuivat holdaamaan omaa työtänsä, kun piti pakittaa ja tehdä uudestaan se, mikä olisi pitänyt tehdä jo ensimmäisenä, koska hänen työnsä oli pohjana sille, mistä seuraava olisi jatkanut. Pärjää perustyössä, mutta heti kun tulee poikkeustilanne, menee metsään, koska ei kysy/varmista, kannattaako tehdä näin. Näitä poikkeustilanteita on toki tullut parin viime viikon aikana poikkeuksellista enemmän, joten siksi myöskään se perusvarmuus ei pääse hänellä loistamaan. Mutta kun kysyisi! Niin selitettäisiin. Useamman esimerkin kera. Tämä eilinenkin juttu oli sellainen, ettei todellakaan voitu odottaa sellaisen tulevan, eikä etukäteen osattu varoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te korjaatte hänen tekemänsä virheet ettekä kerto niistä hänelle? Ymmärsinkö oikein?

Miksi toimitte noin?

On sekä annettu listoja hänen tekemistään virheistä ja annettu korjata, että korjattu itse perässä. Silloin kun on jouduttu korjaamaan itse, ei ole ollut aikaa muuhun. Ja siis tottakai olemme silloin maininneet, että missä kohtaa ei mennyt putkeen, ja hän vastaa, että "Joo, joo".

Kerran pyysin häntä korjaamaan virheen, joka liittyi erääseen poikkeustapaukseen. Seuraavana päivänä huomasin, että oli korjannut myös kaikki ei-poikkeustapaukset tämän poikkeustapauksen mukaan. Häneltä ikään kuin puuttuu normaali maalaisjärki.

Oletteko jutelleet tarkemmin mitä hänelle kuuluu noin ymeensä? Onko hän yksinäinen, masentunut ym? Tämä voisi selittää tilannetta. Itse olen pitkäaikaismasentunut eikä voisi vähempää kiinnostaa, tulerko joku virhe siellä täällä.

Jutteleeko hän ylipäätään muiden työntekijöiden kanssa?

Hän ei juurikaan puhu itsestään tai lähipiiristään. Osallistuu kyllä ruokatauolla keskusteluun, mutta ottaa kantaa lähinnä muiden sanomisiin, eikä kerro itsestään. Varmaan vieraskoreutta vielä, tai sitten se on hänen tyylinsä. Emme me ole sitä sen kummemmin noteeranneet, eihän kaikki halua olla tuttavallisia työporukassa. Sen verran tiedän, että on yksineläjä.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisen tapauksen meilläkin. Työ perustuu lainsäädäntöön, ohjeisiin ja linjauksiin ja yleensä vuodessa oppii suht itsenäiseen työskentelyyn, vaikka toisaalta tapaukset ovat niin monimutkaisia, että kokeneetkin kyselevät toisiltaan mielipidettä harva se päivä.

Sitten tulee uusi, jota perehdytetään mahdollisimman hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti ja aika nopeasti huomataan ettei hän keskity vaan olettaa osaavansa kaiken heti ja sen seurauksena tekee koko ajan virheitä. Kun toistuvasti ystävällisesti kertoo mikä meni pieleen ja pyytää korjaamaan ja toinen sanoo joojoo ja jatkaa väärin tekemistä on vitsit aika vähissä.

Muistakaa, että todella moni on masentunut ja totaaliyksinäinen. Silloin käyttäytyminen on usein välinpitämätöntä ja apaattista.

Perehdytyksestä:

Meillä huomattiin ajan myötä, että työntekijä ei oikein ymmärrä sanallisia ohjeita, vaikka ihan suomenkielinen on. Alettiin lisäämään ohjeisiin piirtämistä ja kuvia, sillä niistä hän saa todella hyvin kiinni. Kaikkea ei pysty piirtämään, mutta tuosta on apua. Perehdytystä on siis parannettu.

Mutta ongelma on se, että työntekijä ei puhu, ei kysy eikä edes piirrä takaisin päin. Ohjeet annetaan sanoina ja kuvina. Mutta työntekijä ei kerro, jos ei ole ymmärtänyt jotain. Eikä hän kysy tai varmista, jos on kesken työn epävarma. Eikä hän kerro miten työ meni. Edes kysyttäessä ei kerro, vaan aina meni "ihan hyvin", vaikka tehdessä olisi kaikki hajonnut ja mennyt muuten pieleen.

Väitän, että kyllä vika voi joskus olla myös työntekijässä. Joku ei vain sopeudu tavanomaiseen työkulttuuriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisen tapauksen meilläkin. Työ perustuu lainsäädäntöön, ohjeisiin ja linjauksiin ja yleensä vuodessa oppii suht itsenäiseen työskentelyyn, vaikka toisaalta tapaukset ovat niin monimutkaisia, että kokeneetkin kyselevät toisiltaan mielipidettä harva se päivä.

Sitten tulee uusi, jota perehdytetään mahdollisimman hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti ja aika nopeasti huomataan ettei hän keskity vaan olettaa osaavansa kaiken heti ja sen seurauksena tekee koko ajan virheitä. Kun toistuvasti ystävällisesti kertoo mikä meni pieleen ja pyytää korjaamaan ja toinen sanoo joojoo ja jatkaa väärin tekemistä on vitsit aika vähissä.

Muistakaa, että todella moni on masentunut ja totaaliyksinäinen. Silloin käyttäytyminen on usein välinpitämätöntä ja apaattista.

Niin. Ja minulla on sitten kokemusta siitä, kuinka työterveydessä masentunut arvioidaan työkykyiseksi. Perusteena oli ilmeisesti se, että tulee töihin ja tekee tehtävänsä näennäisesti. Mutta työnlaatu on hyvin vaihtelevaa ja vastuunotto omasta työnjäljestä on nolla. Ei siinä kyllä täydestä työkyvystä puhuta. Mitä sitten tehdään?

Työnhaussa painotetaan itsenäistä työotetta ja hakijan oletetaan osaavan työ jo valmiiksi. Usein työpaikoilla saa kuittailua jos uusi työntekijä uskaltaa kysyä neuvoa tai ohjeita. Lopputuloksena on se että tällaiset itsevarmat ja kaikkitietävät pärjäävät työnhaussa ettekä te voi asialle mitään. Miksi korjaatte työntekijän jälkiä? Antakaa tehdä sutta ja sekundaa niin pääsette hänestä nopeammin eroon. Ei teidän kai kuulu tehdä hänen töitään hänen puolestaan?

Minäkin kyselin alkuperehdytyksen jälkeen tosi vähän kun en halunnut häiritä muita.. Yritin ottaa itse selvää asioista. Ja samalla huomasin, että yhtälailla ne kokeneemmatkin mokailee. Aluksi otin stressiä omista virheistä, mutta sitten olin asenteella "opitaan kantapään kautta". Anteeksi työkaverit ==))

Ja juu, kyllä olin mielestäni valmis heti haastavampiinkin tehtäviin :D

Vierailija kirjoitti:

Olisiko jotain ajanhenkeä myös? Meillä on ollut tässä vuoden aikana yksi, joka ei ymmärtänyt ohjeita lainkaan. Sanoi joo hiukan hädissään, mutta yksinkertaisinkaan ohje ei mennyt perille. Hillittömän ahkera oli kyllä, mutta jonkun olisi pitänyt olla vieressä näyttämässä ja oikomassa, ja olisi ahdistunut siitä.

Toinen ei ollut kuulevinaan ohjeita. Ei vastannut mitään, ja jatkoi vanhaan tyyliin.

Kolmas otti ohjeen, kuunteli siitä puolet ja ymmärsi senkin väärinpäin. Eli teki juuri niinkuin sanottiin ettei pidä. Ja sama joojoo kun yritettiin korjata.

Neljäs teki kaksi päivää hyvää jälkeä, ja sitten tippui työteho puoleen ja alkoi valua siitäkin alaspäin.

Viides oli liian kärsimätön kuuntelemaan ohjeita lainkaan. Otti mallia ja huiteli menemään, ymmärtämättä ettei mallista opettelemalla tavoita niitä juttuja, jotka eivät näy. Eikä sitä, miksi jotain tehdään kuten tehdään.

Yksi ainoa kuunteli ohjeet tarkkaan ja yritti toteuttaa niitä sitten pilkun päälle, mutta oli sitten liiankin pikkutarkka ja hidas, ja ahdistui ohjeesta, että pitää sitten kuitenkin soveltaakin eikä jäädä taputtelemaan jo valmista työtä vielä nätimmäksi. Ei ymmärtänyt ajan kuluvan samalla.

Itse asiassa juuri kukaan ei tuntunut ymmärtävän, mistä heidän palkkansa tulee, ja mitä heiltä odotetaan. Ja mitä tarkoittaa aika. Ja yhdelläkään ei siis ollut valmista mallia päässään, miten opetellaan itselle uusi taito, joka toisilla jo on. Eihän siitä voi tulla mitään, jos ei ole valmiutta ja halua antautua opetettavaksi.

Kaksi näistä osasi kantaa kahdella kädellä jo tullessaan. Kolmas oppi. Yhdellä saattoi olla jokin oppimista vaikeuttava itsestä riippumaton juttu, lopuilla tiellä tuntui olevan vain aivan omituinen asenne. Ja täydellinen harjaantumattomuus ohjattavana olemiseen.

Väittäisin perimmäiseksi syyksi tässä perehdyksen tasoa. Jos perehdyttäjä antaa ohjeet ylimalkaisesti ja sitten uudelleen kysyttäessä vittumaisella äänensävyllä selostaa ne uudelleen epäselvästi niin voit olla varma että perehdytettävä tekee sitten vaikka mielummin väärin kun että huomauttaisi että antamasi ohjeet on edelleen epäselvät. Siinäkin tapauksessa jos perehdytettävä menee näin huomauttamaan niin perehdyttäjällä menee pahasti tunteisiin ja tiuskien tulee kädestä pitäen näyttämään että miten asia tehdään. Sitten samaiset perehdyttäjät itkee kun jonkun muun työvaiheen ohessa et käy konsultoimassa heitä ja teet jonkun virheen sen takia. Kannattaisi varmaan olla vähemmän kusipää ja antaa selkeitä neuvoja niin kynnys kysyä olisi huomattavasti matalampi.

Itse kirjaan aina kaiken ylös, kun neuvotaan jotain uutta, esimerkiksi ohjelman käyttöä, prosessia tms. Ja kirjaan vaikka olisi olemassa ohjeet, jos koen ne ohjeet huonoksi.. eli teen itselleni merkinnän, toimi tässä tilanteessa näin tästä syystä. Kun ymmärtää, mikä asia vaikuttaa mihinkin, on työtä helpompi tehdä ja osaa tehdä myös niitä itsenäisiä ratkaisuja...

Ilmeisesti tässä tapauksessa työntekijä ei välitä tai ole kiinnostunut, kun ei kysy? Hän ei ymmärrä, mistä virheet johtuvat. tarvitsee selvästi lisää perehdytystä. Kyllä meillä on usea työsuhde päätetty (koeajalla) sen takia, että henkilö ei kysy neuvoa vaan tekee työn päin persettä ja samalla saattaa mennä koko tiimin työ uusiksi. Kovin montaa hukkaan mennyttä päivää ei yksityinen firma kestä...

Eräässä aiemmassa tehtävässäni perehdytin useita kesälomittajia monenlaisiin työtehtäviin ja olivat oikein hyviä ja päteviä. Oppivat nopeasti. Kyseessä hektinen toimistotyö liittyen logistiikkaan.

Sain sitten pitempiaikaiseksi työkaveriksi minua vanhemman insinöörimiehen jota perehdytin samoin kuin aiempia kollegoita. Ei onnistunut. Mietin kuvion uusiksi, ei onnistunut. Mietin taas uuden tavan, kysyin tyypiltäkin mikä hänellä on paras oppimistapa, ei apua. Vietin elämäni rankimman 1,5 työelämässä enkä saanut hommaa toimimaan, en sitten millään.

Hän ei kuunnellut lainkaan vaikka selitin samoja asioita miten monta kertaa tahansa. Teki usein juuri päinvastoin mitä sanoin. En tiedä muuta syytä kuin se, että hän ei hyväksynyt matalammin koulutetun nuoremman naisen opettavan häntä. Työntekijät polttivat hihansa useaan kertaan, koska joutuivat hänen sekoilujensa takia tekemään turhaa työtä todella usein. Minulla vastaavaa ongelmaa ei koskaan ollut työntekijöiden kanssa vaan sain hyvää palautetta, joten oma tyylini tehdä ei voinut olla ihan huono.

Lopulta työnantaja sai tarpeekseen huonosta palautteesta eikä jatkanut hänen työsuhdettaan kun se oli katkolla. Koskaan hän ei ymmärtänyt mikä meni pieleen, piti syyllisenä minua että olin savustanut hänet ulos, mikä ei ollut totta. Annoin kuitenkin tilanteenmukaisen palautteen kun sitä kysyttiin. Muualta palautetta tuli enemmän.

Kesti toipua aika kauan siitä ylikuormituksesta mikä tuosta aiheutui, mutta selvisin.

Koen epäonnistuneeni, mutta en pidä itseäni yksin syyllisenä, koska tunnetusti olen onnistuneesti perehdyttänyt useamman ko. tehtävään.