Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Minulta on perheenjäseniäni kuollut ja tunnen oloni tosi yksinäiseksi tässä perhekeskeisessä maailmassa. Onko kohtalotovereita? Ystäviä on, mutta enhän minä heille kenellekään ole se tärkein tai edes top 3:ssa. Minusta pidetään, mutta muut ovat tärkeämpiä. Sama kuin olisin kuollut.

  • ylös 41
  • alas 1

Sivut

Kommentit (45)

Vierailija

Vapaus tulla ja mennä, eikä ole tilivelvollinen kenellekään eikä vastuussa toisista. Täytyy ottaa positiiviset asiat käyttöön eikä jäädä kieriksimään negatiivisuudessa.

  • ylös 44
  • alas 4
Vierailija

Hanki puoliso keneltä löytyy sukulaisia paljon. Ehkä auttaa omaan yksinäisyyteesi

  • ylös 7
  • alas 12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vapaus tulla ja mennä, eikä ole tilivelvollinen kenellekään eikä vastuussa toisista. Täytyy ottaa positiiviset asiat käyttöön eikä jäädä kieriksimään negatiivisuudessa.

Mihin tulla ja mennä, jos sitä ei voi jakaa läheisten kanssa? Mitä iloa siitä saa? -ap

  • ylös 24
  • alas 9
Vierailija

Pakkohan se on selvitä. Yksinäinen vanhuus pelottaa, etenkin terveyskeskuksen vuodeosastolle joutuminen ja siihen liittyvät alistavat käytännöt, esim. vaipan käyttöön pakottaminen, vaikka pystyy pidättämään. 

Toivon että vielä löydän läheisen ihmisen. 

  • ylös 26
  • alas 1
Mees35aastat

Mulla ei oikeastaan ole muita kuin vaimoni ja lapseni.

Nautin heille omistautumisesta, enkä koe tarvitsevani ympärille suurta laumaa ihmisiä.

  • ylös 21
  • alas 0
Vierailija

Sama, ei kai sille voi mitään ettei oo kellekään nii tärkeä, mut sit mietin onko kukaan mulle? Oikeesti tärkeä vaa koska on, nii en tiiä taidan olla ihan samanlainen kuin muutki..

Vierailija

Mulla on äiti, isä ja neljä sisarusta. Ne on ilmeisesti "virallisesti" mun läheisiä. Vanhemmat alkoholisteja ja sisarukset muuten vaan rasittavia, tyhmiä muista riippuvaisia ihmisiä. Itseäni vituttaa kun on huonot läheiset, jotka on enemmänkin taakka kuin siunaus. Muutakin sukua on, jopa yksi mummo vielä elossa, serkkuja ja vanhempien sisaruksia. En tykkää, liian juntteja ja yksinkertaisia ihmisiä. En tunne oloani yksinäiseksi.

En ymmärrä sua ap, miten läheisten puute vaikuttaa selviämiseen? Vai oletko itse muita tarvitseva eli ripustautuva ja apua vaativa ihminen? No voimia kuitenkin, etsi mies ja jos olet vielä lisääntymisiässä niin hanki pari lasta niin et ole yksin tässä maailmassa.

  • ylös 4
  • alas 13
Vierailija

Vaihtoehdot ovat vähissä, on vain selvittävä. Ystävyyssuhteita pystyy solmimaan varttuneemmallakin iällä eikä mikään estä ottamasta yhteyttä vanhoihin ystäviin jotka ovat syystä tai toisesta jääneet elämän virrassa pois kuvioista. Joku saattaa olla siellä samassa tilanteessa kuin sinä, kannattaa ottaa selvää. Jokin harrastus auttaa myös selviämisessä ja sieltä voi löytyä samanhenkisiä ihmisiä. Rohkeasti vain maailmalle, murehtimalla ei pitkälle potkita vaan kannattaa verkostoitua aktiivisesti eri suuntiin.

  • ylös 15
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaus tulla ja mennä, eikä ole tilivelvollinen kenellekään eikä vastuussa toisista. Täytyy ottaa positiiviset asiat käyttöön eikä jäädä kieriksimään negatiivisuudessa.

Mihin tulla ja mennä, jos sitä ei voi jakaa läheisten kanssa? Mitä iloa siitä saa? -ap


Ei juuri mitään.
Jotkut yksinäiset ei vaan kestä myöntää sitä.
Jotkut myös valittavat olevansa yksin, vaikka olisi sukua ja perheenjäseniä, joilta saa apua.

Joo tiedän. Yksinäisyydentunne, kyllä!
On silti eri asia, jos perhettä ei ole!
Sulla ei ole ketään, kelle soittaa.

Itse havahduin tajuamaan, että jos mut kolkattaisiin kadulla, kukaan ei jäisi ihmettelemään ja kaipaamaan.
Sama juttu, jos katoaisin ulkomaille.
Se oli aika kylmäävää tajuta.

  • ylös 33
  • alas 0
Vierailija

Ei ole yhtään ystävää, vain mies ja lapsi. Vanhempiin välit huonot. Olen vaan jo tottunut tähän niin ei osaa sillein kaivata muuta paitsi kunnollisia vanhempia joiden kanssa olisi ilo olla vielä tekemisissä. Onneksi kuitenkin anoppi on aika mukava minullekin.

Parasta tässä on tosiaan se että ei tarvitse verrata itseään muihin tai välittää muiden mielipiteistä. Aikaa jää perheelle kun ei ole hirveästi omia menoja ja myös siihen lepäämiseen ja omaan itseen. Jos ei joskus jaksa siivota niin ei haittaa koska kukaan ei kuitenkaan ole tulossa kylään todennäköisesti.

  • ylös 18
  • alas 2
Vierailija

Elämää voi elää valitsemillaan arvoilla, ei tarvitse tavoitella aina sitä, mitä muilla on. Moni haluaakin elää erillään sukulaisistaan tai läheisistään, arvostaen vapautta ja riippumattomuutta. Jos aina surkuttelee sitä, mitä itsellä ei ole ja muilla on, saa surkutella loppuikänsä, koska aina jollakulla on jotakin mitä itsellä ei. Parempi siis helliä sitä, mitä on.

  • ylös 21
  • alas 1
Vierailija

Tosiaan on vaan pakko selvitä. Mussa on semmoinen vika, etten vaan pysty luottamaan kehenkään, enkä osaa lukea ihmisiä yhtään. Olen joko todella epäluuloinen tai sitten liian sinisilmäinen. Oma ilmaisunikin on jotenkin puutteellista, eikä muut osaa lukea mua. Puhun kyllä suoraan asioista, mutta ei se toimi kun nonverbaalinen viestintä on puheen kanssa ristiriidassa. On vaan turvallisempaa olla luottamatta.

En enää kärsi yksinäisyydestä ja olen oppinut pärjäämään omillani. Mulla on vain yksi ihminen, jota tapaan joskus, mutta en oikeastaan luota häneenkään. Olen vain onnistunut kartoittamaan sellaiset turvalliset alueet.

Tunnen olevani turvassa yksin. Kukaan ei sotke asioitani. Monet asiat on vaikeampia yksin, mutta silti jonkun muun sekaantuminen asiaan stressaisi niin paljon, ettei se ole kokemukseni mukaan sen arvoista.

Vanhuudesta en tällä hetkellä vielä murehdi. En edes tiedä, selviänkö hengissä sinne asti.

  • ylös 15
  • alas 0
Vierailija

Mees35aastat kirjoitti:
Mulla ei oikeastaan ole muita kuin vaimoni ja lapseni.

Nautin heille omistautumisesta, enkä koe tarvitsevani ympärille suurta laumaa ihmisiä.

Siinähän on jo paljon, olet onnekas! :)

  • ylös 16
  • alas 0
Vierailija

Olen syntynyt lukumäärältään niukkaan sukuun. Pidän heitä rikkaina, joilla on runsaasti sisaruksia, serkkuja, tätejä yms.
Itse en voi sellaisia itselleni hankkia ja esim suuret sukujuhlat saan unohtaa -ei onnistu. Mutta eipä siinä ajatuksessa kannata alkaa velloa. Eihän määrä sitäpaitsi ole tae laadusta ja monenmoisia murheitakin sukulaiset kait voivat tuottaa. Ymmärrän kyllä harmituksen jos sinulla ei ole ketään. Nykytrendin mukaisesti perhehän voi olla paljon muutakin kuin biologinen ryhmä. Kehottaisin sinua elämään itsellesi, nauti luonnosta ja vapaudesta. Hanki elämääsi jotain muuta kiinteää. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan jotka ovat samassa tilanteessa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt lukumäärältään niukkaan sukuun. Pidän heitä rikkaina, joilla on runsaasti sisaruksia, serkkuja, tätejä yms.
Itse en voi sellaisia itselleni hankkia ja esim suuret sukujuhlat saan unohtaa -ei onnistu. Mutta eipä siinä ajatuksessa kannata alkaa velloa. Eihän määrä sitäpaitsi ole tae laadusta ja monenmoisia murheitakin sukulaiset kait voivat tuottaa. Ymmärrän kyllä harmituksen jos sinulla ei ole ketään. Nykytrendin mukaisesti perhehän voi olla paljon muutakin kuin biologinen ryhmä. Kehottaisin sinua elämään itsellesi, nauti luonnosta ja vapaudesta. Hanki elämääsi jotain muuta kiinteää. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan jotka ovat samassa tilanteessa.

Mistä löytyy heitä, jotka ovat samassa tilanteessa? Tunnen ja tiedän paljon ihmisiä mutten ketään kaltaistani. Lähden heti sinne, mistä heitä löytyy. -ap

  • ylös 13
  • alas 0
Vierailija

No tässähän tämä menee...Olen vielä suht nuori ja terve. Kun vanhenen, pitää varmaan maksaa avusta ja seurasta. En ole kenellekään tärkein...paitsi itselleni. Se on tärkeintä, yritän olla itseni paras ystävä. Onhan minulla myös joitain kavereita ja työkavareita seurana. Ja AV-palsta. t. N 45v

  • ylös 13
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No tässähän tämä menee...Olen vielä suht nuori ja terve. Kun vanhenen, pitää varmaan maksaa avusta ja seurasta. En ole kenellekään tärkein...paitsi itselleni. Se on tärkeintä, yritän olla itseni paras ystävä. Onhan minulla myös joitain kavereita ja työkavareita seurana. Ja AV-palsta. t. N 45v

Mitä juttelet kavereillesi, kun he kertovat läheisistään? Missä ja kenen kanssa vietät juhlapyhät? Minun on vaikeaa osallistua keskusteluun, kun puhutaan vanhemmista ym.

Sivut

Sisältö jatkuu mainoksen alla