Lapseton ja katkera

Semmoista se voi olla, et ole ainoa.

Vierailija kirjoitti:

Semmoista se voi olla, et ole ainoa.

Kiitos, tämä oikeasti lohduttaa. Onneksi saan myös välillä hoitooni kavereiden lapsia, vaikkei se millään sama asia olekaan.

Ap

Myötätuntoni sinulle AP. Muistathan että lasten saamisen suhteen ihan kaikki on arpapeliä.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3284913/vihaan-elamaa-erityislasten-ait…

Paljon onnellisempi olet ilman lapsia ja heidän taholtaan tulevia murheita ja huolia. Ja katso ympärillesi, oikeastikin haluaisit lapsia tällaiseen maailmaan?

Ikävää todellakin. Saat tosiaankin olla katkera ja vihainen. Mäkin olen, vaikka mulla on yksi lapsi, mutta hän ei ole normaali ja kärsii siitä valtavasti. Ainoa mitä haluaisin on, että lapseni olisi onnellinen. Arpapeliä, niin kuin toi kolmonen kirjoitti..

Minä olen katkera aplle, ole onnellinen kun et joudu käyttämään ehkäisyä! Itsellä takana pari vuosikymmentä hormoniehkäisyä, kaikki mahdolliset sivuoireet kärsittynä. Helppoa se sinulla on!

Se helpottaa iän myötä. Susta tuntuu pahalta että sanon näin, mutta omalta osaltani ainakin totta. Omaan elämään tottuu, eikä hyvä parisuhde kaadu siihen. Pienessä lähipiirissäni on useampi erityislapsi, joten tiedän, että elämä voi olla rankkaa. Mikään ei takaa, että lapsesi olisi terve tai elämäsi sen ihanampaa perheellisenä. Mä lähinnä harmittelen ja ahdistun näiden perheiden puolesta ja mietin, miten hyvä on ilman sitä taakkaa.

Anna anteeksi. Mutta tuo helpottaa ajan kanssa, jos et katkeroidu. Ajattelin nuorena myös noin.

Halaus sinulle, ap. Elämä on pohjattoman epäreilua. Monta vuotta sitten lapseni kuoli kohtuuni raskauden myöhäisessä vaiheessa. Jouduin sen jälkeen käymään lukuisissa tutkimuksissa. Kerran laboratorion odotushuoneessa sinne tuli harhailemaan täysin huumepäissään oleva viimeisillään raskaana ollut nainen. En koskaan unohda, miten sietämätön olo minulla sitä näkyä katsellessani oli.

Vierailija kirjoitti:

Katkera kaikille niille alkoholisteille, narkkareille, teiniäideille, psykopaateille ja ihmisille, jotka laiminlyövät lapsiaan. Miksi he saavat lapsia, mutta minä, työssäkäyvä ja vakaa, pitkässä ja hyvässä parisuhteessa oleva ja raitis sekä tupakoimaton nainen niitä en voi saada? Kyllä, tiedän, että on olemassa huostaanotto, adoptio ja näin. Mutta huostaanotto ei siltikään ole sama asia, koska on todennäköistäkin, etten saa pitää lasta kuin hetken aikaa. Adoptio kyllä kiinnostaa, mutta harmittaa silti, etten koskaan saa olla raskaana. Lisäksi adoptio kestää kauan, ja sisarusten ikäero olisi luultavasti verrattain suuri tällä menetelmällä. Ehkä tulevaisuudessa tämä ei ole niin iso asia, mutta juuri nyt tuntuu kuin maa katoaisi alta.

paljon tuttua. Tosin jotain erojakin elämän tilanteessamme on. Itselläni esimerkiksi ei ole kumppania, jonka kanssa jakaa haave laps(i) saamisesta. Ja jos sinkkumiehenä erehdyn sanomaan väärässä paikassa, että haluaisin saada lapsia mutta onneksi voin ja saan toisinaan hoitaa ja viettää aikaani kummilasteni ja sisarusteni lasten kanssa, niin aina toisinaan joidenkin kulma tuntuvat kutristuvan ja tai saan aikaan vaivaantuneen hiljaisuuden. - Ikään kuin olisin tullut kertoneeksi jostain sairaudesta. 

Tulee varmaan paskaa niskaan, mutta ei se raskauskaan herkkua ole. Naiset aina hehkuttaa miten ihanaa oli olla raskaana ym. mutta itse en pitänyt siitä kummallakaan kertaa. En osannut iloita raskaudesta enkä tuntenut mitään äidillisiä tunteita alkiota kohtaan jne. Lapsiani rakastan, mutta raskausaika oli ihan kamalaa.

Lisäksi vartalo muuttui ja tuli muitakin ongelmia sen jälkeen, eli hyvin olisin voinut jättää raskausajan väliin.

Sympatiani. Itseäni ahdistaa, että en oikein löydä elämälle mitään merkitystä. Ymmärrän loogisella ajattelulla, että perhe voisi muuttaa asian, mutta en vain koskaan ole halunnut olla biologisesti äiti. Lapset herättää valtavasti empatiaa ja myötätuntoa ja suututtaa ihmiset, jotka kohtelee lapsia huonosti tai hankkii huvikseen. Jostain syystä ajatus raskaudesta tai äitiydestä tuntuu samalta kuin itsensä tappaminen, koko psyyke sanoo EI. (jos siis asiaa pakotan itseni ajattelemaan, spontaanisti perheellistyminen ei mieleeni tule)

Olisipa helppoa olla normaali.  No, onneksi oma parastaennen päivä on jo aika lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen katkera aplle, ole onnellinen kun et joudu käyttämään ehkäisyä! Itsellä takana pari vuosikymmentä hormoniehkäisyä, kaikki mahdolliset sivuoireet kärsittynä. Helppoa se sinulla on!

En ole kirjoittaja enkä alapeukuttaja, mutta en tajua myöskään minkä takia tätä on alapeukutettu. Ihminen, jolle hormonaalinen ehkäisy ei sovi, voi kärsiä siitä helvetillisesti. En vähättele kumpaakaan yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Tulee varmaan paskaa niskaan, mutta ei se raskauskaan herkkua ole. Naiset aina hehkuttaa miten ihanaa oli olla raskaana ym. mutta itse en pitänyt siitä kummallakaan kertaa. En osannut iloita raskaudesta enkä tuntenut mitään äidillisiä tunteita alkiota kohtaan jne. Lapsiani rakastan, mutta raskausaika oli ihan kamalaa.

Lisäksi vartalo muuttui ja tuli muitakin ongelmia sen jälkeen, eli hyvin olisin voinut jättää raskausajan väliin.

Raskaus kestää 9kk, mutta lapsettomuus koko elämän. Eli olet kohtuuton siitä valittaessasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee varmaan paskaa niskaan, mutta ei se raskauskaan herkkua ole. Naiset aina hehkuttaa miten ihanaa oli olla raskaana ym. mutta itse en pitänyt siitä kummallakaan kertaa. En osannut iloita raskaudesta enkä tuntenut mitään äidillisiä tunteita alkiota kohtaan jne. Lapsiani rakastan, mutta raskausaika oli ihan kamalaa.

Lisäksi vartalo muuttui ja tuli muitakin ongelmia sen jälkeen, eli hyvin olisin voinut jättää raskausajan väliin.

Raskaus kestää 9kk, mutta lapsettomuus koko elämän. Eli olet kohtuuton siitä valittaessasi.

Vastaus oli Ap:lle, joka valitti ettei saa kokea sitä. Suksi sinä v-ttuun.

Vierailija kirjoitti:

Sympatiani. Itseäni ahdistaa, että en oikein löydä elämälle mitään merkitystä. Ymmärrän loogisella ajattelulla, että perhe voisi muuttaa asian, mutta en vain koskaan ole halunnut olla biologisesti äiti. Lapset herättää valtavasti empatiaa ja myötätuntoa ja suututtaa ihmiset, jotka kohtelee lapsia huonosti tai hankkii huvikseen. Jostain syystä ajatus raskaudesta tai äitiydestä tuntuu samalta kuin itsensä tappaminen, koko psyyke sanoo EI. (jos siis asiaa pakotan itseni ajattelemaan, spontaanisti perheellistyminen ei mieleeni tule)

Olisipa helppoa olla normaali.  No, onneksi oma parastaennen päivä on jo aika lähellä.

Ei lapsia ole pakko hankkia ollakseen normaali. Nauti siitä mitä sulla on, sanoi muut mitä haluaa.

Eihän se sama asia ole, mutta auttaisiko, jos ottaisi koiran tai kissan? Koirat ovat taitavia lohduttajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sympatiani. Itseäni ahdistaa, että en oikein löydä elämälle mitään merkitystä. Ymmärrän loogisella ajattelulla, että perhe voisi muuttaa asian, mutta en vain koskaan ole halunnut olla biologisesti äiti. Lapset herättää valtavasti empatiaa ja myötätuntoa ja suututtaa ihmiset, jotka kohtelee lapsia huonosti tai hankkii huvikseen. Jostain syystä ajatus raskaudesta tai äitiydestä tuntuu samalta kuin itsensä tappaminen, koko psyyke sanoo EI. (jos siis asiaa pakotan itseni ajattelemaan, spontaanisti perheellistyminen ei mieleeni tule)

Olisipa helppoa olla normaali.  No, onneksi oma parastaennen päivä on jo aika lähellä.

Ei lapsia ole pakko hankkia ollakseen normaali. Nauti siitä mitä sulla on, sanoi muut mitä haluaa.

Höh. Nyt en ymmärrä miten luit kirjoituksen. Ei mua muiden jutut kiinnostakaan, tai normaalius. Vaan se että elämäni on aika merkityksetöntä ja tylsää, ja tiedän järjen tasolla, että lapsen saaminen muuttaisi sen. Mutta kun ei pysty tai halua niin ei. Se olisi vaan maailman normaalein ja "helpoin" keino. Nyt olen pyörinyt ympäri maailmaa ja lukenut itselleni vaikean ammatin jne.. Mutta elämä on vaan yhdentekevää.

Lue avaus: Vihaan elämää erityislasten äitinä. Ehkä helpottaa vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sympatiani. Itseäni ahdistaa, että en oikein löydä elämälle mitään merkitystä. Ymmärrän loogisella ajattelulla, että perhe voisi muuttaa asian, mutta en vain koskaan ole halunnut olla biologisesti äiti. Lapset herättää valtavasti empatiaa ja myötätuntoa ja suututtaa ihmiset, jotka kohtelee lapsia huonosti tai hankkii huvikseen. Jostain syystä ajatus raskaudesta tai äitiydestä tuntuu samalta kuin itsensä tappaminen, koko psyyke sanoo EI. (jos siis asiaa pakotan itseni ajattelemaan, spontaanisti perheellistyminen ei mieleeni tule)

Olisipa helppoa olla normaali.  No, onneksi oma parastaennen päivä on jo aika lähellä.

Ei lapsia ole pakko hankkia ollakseen normaali. Nauti siitä mitä sulla on, sanoi muut mitä haluaa.

Höh. Nyt en ymmärrä miten luit kirjoituksen. Ei mua muiden jutut kiinnostakaan, tai normaalius. Vaan se että elämäni on aika merkityksetöntä ja tylsää, ja tiedän järjen tasolla, että lapsen saaminen muuttaisi sen. Mutta kun ei pysty tai halua niin ei. Se olisi vaan maailman normaalein ja "helpoin" keino. Nyt olen pyörinyt ympäri maailmaa ja lukenut itselleni vaikean ammatin jne.. Mutta elämä on vaan yhdentekevää.

Lapsen saaminen voi ehkä antaa sisältöä, mutta olisiko se silti sellaista sisältöä mitä haluat? Parempi silloin pysyä päätöksessä jäädä lapsettomaksi. Elämä lasten kanssakin voi tuntua yhdentekevältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sympatiani. Itseäni ahdistaa, että en oikein löydä elämälle mitään merkitystä. Ymmärrän loogisella ajattelulla, että perhe voisi muuttaa asian, mutta en vain koskaan ole halunnut olla biologisesti äiti. Lapset herättää valtavasti empatiaa ja myötätuntoa ja suututtaa ihmiset, jotka kohtelee lapsia huonosti tai hankkii huvikseen. Jostain syystä ajatus raskaudesta tai äitiydestä tuntuu samalta kuin itsensä tappaminen, koko psyyke sanoo EI. (jos siis asiaa pakotan itseni ajattelemaan, spontaanisti perheellistyminen ei mieleeni tule)

Olisipa helppoa olla normaali.  No, onneksi oma parastaennen päivä on jo aika lähellä.

Ei lapsia ole pakko hankkia ollakseen normaali. Nauti siitä mitä sulla on, sanoi muut mitä haluaa.

Höh. Nyt en ymmärrä miten luit kirjoituksen. Ei mua muiden jutut kiinnostakaan, tai normaalius. Vaan se että elämäni on aika merkityksetöntä ja tylsää, ja tiedän järjen tasolla, että lapsen saaminen muuttaisi sen. Mutta kun ei pysty tai halua niin ei. Se olisi vaan maailman normaalein ja "helpoin" keino. Nyt olen pyörinyt ympäri maailmaa ja lukenut itselleni vaikean ammatin jne.. Mutta elämä on vaan yhdentekevää.

Lapsen saaminen voi ehkä antaa sisältöä, mutta olisiko se silti sellaista sisältöä mitä haluat? Parempi silloin pysyä päätöksessä jäädä lapsettomaksi. Elämä lasten kanssakin voi tuntua yhdentekevältä.

Näin on. Tosin minulla on vahva huolehtimisvietti ja muista huolehtiminen oikeastaan on ainutta sisältöä ja tuo mielekkyyttä. Ehkä olen luontainen adoptioäiti....