Te noin 4-kymppiset, onko teidän elämä 'seesteistä'?

2-3 kertaa viikossa arkisin, lomilla päivittäin. Kaikki keinot käytössä eli ei perinteisellä lähetyssaarnaajalla välttämättä mennä. Parasta tässä on juuri vapautuneisuus ja se, että pystyy kertomaan omista (vähän pervoistakin) haluistaan. Niitä toteutetaan yhdessä.[/quote]

Hui. Hyvä jos 2-3 krt vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena kuvittelin että 4-kymppisenä vietän seesteistä ja rauhallista elämää mutta ei mennyt ihan noin. Olen enemmän sekaisin kuin teininä.

Oon naimisissa ja on lapsia ja työpaikka mutta muuten, voi hyvänen aika... Olen ihan järjettömän ihastunut toiseen mieheen. Itken tämän miehen takia 2-3 kertaa viikossa, suutun ja kiukuttelen kuin pikkukakara. Koko ajan on puhelin lähellä että jos vaikka tämä mies laittaa viestiä ja tosiaan jos ei joka päivä kuulu niin suutun ja itken. Kuitenkin heti kun yhteyttä ottaa olen kuin sulaa vahaa...

Miten ihmeessä tässä näin pääsi käymään?

40 vuotias ei kirjoita tuollaista tekstiä, ellet sitten ole hieman vähä-älyisempi ikäryhmässäsi.

En ymmärrä kommrnttiasi. Ihan normaalia tekstiä. Olisin voinut itsekin kirjoittaa noin.

T. Akateeminen viisikymppinen

Vierailija kirjoitti:

Te, joilla on pitkät parisuhteet ja kuvailette elämää seesteiseksi ilman ihastumisia vieraisiin - millainen on seksielämänne? Onko sekin täydellistä intohimoa 4 krt viikossa ja kemiaa löytyy vai mitä?

N48

Sekin on seesteistä. Ei ehkä niin usein, mutta rauhallista, pitkää ja paljon paljon tyydyttävämpää kuin nuoruuden intohimon huipulla.

Olen 38 ja käyttäydyn todellakin kuin teini. Vahtaan ulkonäköäni ja ihastun työkavereihin. Olen naimisissa ja 2 lasta, talo melkein maksettu, reilusti säästöjä. Tää ihastuminen on jotain uutta, menin nuorena naimisiin enkä ensimmäiseen 10 vuoteen edes ajatellut muita miehiä. En haaveile seksistä vaan paremminkin yhdessäolosta yhden työkaverin kanssa, hänellä on jotenkin maaginen vaikutus minuun. En ole kuitenkaan koskaan pettänyt miestäni enkä usko, että edes pystyisin siihen. Ulkoa päin elämä on varmaan suht seesteistä mutta sisälläni toisinaan kuohuu. Elämä on kuitenkin hyvää. Töissä on välillä liikaa stressiä, se ahdistaa välillä.

Oon NIIn hukassa työssä ja vapaalla. 20 vuotiaana oli sentään yritystä elää. Joka päivä henkiset ja fyysiset voimavarat kovilla. Elämänilo puuttuu, ei valoa näkyvissä. Huonompaan kohti vaan koko ajan menossa. 

Kymmenen vuotta sitten iski masennus: kaikki jäi-duuni, 2 sivua gradua, ystävät ja sukulaiset.

Olen kasailemassa itseäni 40plussana. Sukulainen delasi juuri- hoidin yksin kaikki. Mutsi ja Faija saivat molemmat muistihäiriödiagnoosin. Eri paikkakunnilla luonnollisesti.

En repeä kahtia yleisillä.

Itsekin huonossa kunnossa.

Ei ideaali-Instagram-tilanne ja kaukana seesteisyydestä.

Haluaisin olla taas 22 vee poikanen.

Melko seesteistä. Teen työtä, jota rakastan. Siinä on tiukkoja aikatauluja ja rahalllista vastuuta, mutta pidän kovasti työstäni.

Lapseni on pian 20. Parisuhteeni on 18 vuotta vanha ja erittäin hyvä.Joskus nuorempana arki oli vain sitä, että odotin viikonloppua. Nyt arkeni on ihanaa.

Olen nyt 40+ tullut hirveän levottomaksi. Minulla on komea ja seksikäs mies ja teinilapsi, mutta on alkanut tuntua, että meneekö elämä ohi ja kaduttaako, jos en hanki enemmän kokemuksia muiden miesten kanssa. Periaatteessa on vastustanut pettämistä, mutta nyt olen alkanut harkita sitä. Mies ei ole suostunut avoimeen suhteeseen tai parinvaihtoon, joita olen ehdottanut. Olen koko ajan sillä rajalla, että petänkö. Tuntuu että nyt olisi vielä ulkonäkö siinä kunnossa, että saisin iskettyä kuumia miehiä tai ihan tiedänkin sen, koska on ollut sellaista flirttiä ilmassa.

Vierailija kirjoitti:

Itse lähentelen neljääkymppiä mutta tunnen itseni melkein teiniksi. Pieni lapsi on, toisesta haaveilemme. Seesteisyys tuntuu hyvin kaukaiselta, vaikka periaatteessa moni asia on hyvin. Kuvittelin kyllä nuorena että nelikymppinen on jo ihan ikäloppu...nyt tuntuu että elämähän on vasta alkanut!

Olen menettänyt elämässäni melkein kaikki tärkeät ihmiset (omat vanhemmat, parhaan kaverin, nuoruuden rakkauden ja avioliiton hänen kanssaan) ja olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut koko aikuisikäni.

Silti - tai ehkä juuri siksi - elämä on juuri nyt oikein hyvää. Olen itsevarma, monia tavoitteitani saavuttanut enkä välitä enää yhtään mitä muut minusta ajattelevat. Rakastan miestäni, lastamme, työtäni ja meillä on varaa elää niin kuin haluamme. Silti minulla on unelmia myös tulevaan, ja minusta on mahtava nähdä oman lapsen kasvavan.

Ehkä seuraava kriisi iskee kun todella täytän sen 40.

Koen niin paljon erilailla elämäni, vaikkakin masennuksen mainitsitkin. Minä (yli40) koen olevani ikäloppu. Elämä on loppu. Tuntuu pahalta henkisesti ja fyysisesti. Kroppa ja mieli on huonommassa kunnossa kuin monella 60-70-vuotiaalla. Itsevarmuutta ei ole. Ajattelen jatkuvasti mitä musta ajatellaan. Ei ole tavoiteltavia unelmia. Ei hyvältä näytä.

Olen köyhästä perheestä kotoisin ja nyt 37v tunnen eläväni sitä elämää, mitä olen halunnutkin. Olen yrittäjä ja tienaan hyvin ja löysin ihanan kumppanin 3v sitten. Lapsia ei ole eikä tule ja nautitaan elämästä täysillä esim. syömällä ravintoloissa ja lomailemalla lapissa yms.

Elämäni on tylsää kuin viivaa vetäisi. Työkyvyttömyyseläkkeellä ja jokainen päivä on ihan samanlainen kuin edellinen. Eli kaippa se tavallaan on seesteistä kun ei ole nousuja eikä laskuja. Kaippa tässä joku järki on?

Ei ole seesteistä.Minulla ei ole lapsia,omistusasuntoa tai perinteistä työtä (lue:huonot tulot ja järjetön maisteri-tutkinto).Nämä eivät haittaa,olen hyväksynyt.Työ erityisesti kuitenkin kiinnostava ja siitä kiitollinen.Teen harvinaisella alalla työtä.

Mutta avioliitto..ihan kauheassa jamassa!Nyt jos tulee ero,niin mitä,apua!Eikö tämän pitänyt nyt just seesteistyä!Opinnot takana,parisuhde...kaikki piti olla ok.Joudunko taaaas siihen johonkin vuokrayksiöön suru puserossa.Kauheaa!Lohdutan itseäni,että jos näin käy niin selviän pitämällä itseni salilla ja työn syrjässä.Yritän viritellä ystävyys-suhteita...

Toivottavasti asiat selviää...eikä ole taas samassa alkupisteessä :(

Minä olen nyt 37 vuotta. Kaksi ala-asteikäistä lasta, pitkä parisuhde, omakotitalo ja kaksi hienoa autoa. Molemmat isovanhemmat asuvat lähellä ja muitakin lastenvahteja tarvittaessa yleensä saatavilla. Meillä hyvät työt, miehellä suorastaan huippu-ura. Matkustellaan.

Kaiken pitäisi siis olla niin hyvin kuin vain voi. Mutta itselläni iskenyt suuri myllerrys elämään. Mies tekee pitkää päivää töissä, vapaa-aikaa ei ole. Jatkuvan väsymyksen ja vuosien suorittamisen jälkeen miehellä ei ole seksihaluja juurikaan jäljellä. Tämän vuoden puolella on tainnut olla seksiä n. 2-3 kertaa, joista jokainen kerta lopetettu kesken kun miehellä loppuu voimat eikä hänellä enää seiso. Koskaan en ole miehen kanssa saanut orgasmia.

Muutama vuosi sitten aloin ihastua muihin miehiin ja homma jatkuu edelleen. Uskon sen johtuvan siitä, että mieheltäni en saa enää ihailua ja halutuksi tulemista. Minulla on kova tarve todistaa itselleni että edes joku voisi haluta minua. Pettänyt en ole koskaan enkä tiedä voisinko niin edes tehdä. Jos oikeasti tulisi kunnon tilaisuus, niin luultavasti antaisin palaa.

Elämä on alkanut tuntumaan tyhjältä. Tuntuu, että kaikki mitä on tavoiteltu, on saavutettu. Ei ole enää mitään odotettavaa. Ainoa mistä haaveilen on seksi. Mietin suunnilleen joka toisen miehen kohdalla millaista seksi hänen kanssaan olisi. Katson vahvoja käsivarsia ja käsiä ja haaveilen miltä tuntuisi kun ne koskettaisivat ja pitelisivät minua. Tunnen itseni oikeaksi rakkauden kerjäläiseksi.

Niin että onko seesteistä? Pintapuolisesti kyllä, sisältä ei todellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen nyt 37 vuotta. Kaksi ala-asteikäistä lasta, pitkä parisuhde, omakotitalo ja kaksi hienoa autoa. Molemmat isovanhemmat asuvat lähellä ja muitakin lastenvahteja tarvittaessa yleensä saatavilla. Meillä hyvät työt, miehellä suorastaan huippu-ura. Matkustellaan.

Kaiken pitäisi siis olla niin hyvin kuin vain voi. Mutta itselläni iskenyt suuri myllerrys elämään. Mies tekee pitkää päivää töissä, vapaa-aikaa ei ole. Jatkuvan väsymyksen ja vuosien suorittamisen jälkeen miehellä ei ole seksihaluja juurikaan jäljellä. Tämän vuoden puolella on tainnut olla seksiä n. 2-3 kertaa, joista jokainen kerta lopetettu kesken kun miehellä loppuu voimat eikä hänellä enää seiso. Koskaan en ole miehen kanssa saanut orgasmia.

Muutama vuosi sitten aloin ihastua muihin miehiin ja homma jatkuu edelleen. Uskon sen johtuvan siitä, että mieheltäni en saa enää ihailua ja halutuksi tulemista. Minulla on kova tarve todistaa itselleni että edes joku voisi haluta minua. Pettänyt en ole koskaan enkä tiedä voisinko niin edes tehdä. Jos oikeasti tulisi kunnon tilaisuus, niin luultavasti antaisin palaa.

Elämä on alkanut tuntumaan tyhjältä. Tuntuu, että kaikki mitä on tavoiteltu, on saavutettu. Ei ole enää mitään odotettavaa. Ainoa mistä haaveilen on seksi. Mietin suunnilleen joka toisen miehen kohdalla millaista seksi hänen kanssaan olisi. Katson vahvoja käsivarsia ja käsiä ja haaveilen miltä tuntuisi kun ne koskettaisivat ja pitelisivät minua. Tunnen itseni oikeaksi rakkauden kerjäläiseksi.

Niin että onko seesteistä? Pintapuolisesti kyllä, sisältä ei todellakaan.

Onko miehesi yrittäjä vai palkkatöissä? Jos palkkatöissä on kyllä hulluntouhua tehdä pitkää päivää ja koko ajan töitä.

Edelliselle vastaukseksi: mies on yrittäjä.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena kuvittelin että 4-kymppisenä vietän seesteistä ja rauhallista elämää mutta ei mennyt ihan noin. Olen enemmän sekaisin kuin teininä.

Oon naimisissa ja on lapsia ja työpaikka mutta muuten, voi hyvänen aika... Olen ihan järjettömän ihastunut toiseen mieheen. Itken tämän miehen takia 2-3 kertaa viikossa, suutun ja kiukuttelen kuin pikkukakara. Koko ajan on puhelin lähellä että jos vaikka tämä mies laittaa viestiä ja tosiaan jos ei joka päivä kuulu niin suutun ja itken. Kuitenkin heti kun yhteyttä ottaa olen kuin sulaa vahaa...

Miten ihmeessä tässä näin pääsi käymään?

Minulla oli ihan kiva elämä. Kiireistä kyllä, vanhimmat lapset teini-iässä ja työtehtävät asiantuntijatasolla jonka vuoksi ei paljon miehen viesteihin ehtinyt vastailla.

Kiva oli siihen asti, kunnes kaltaisesi nainen päätti alkaa mieheni kanssa tuollaiseen viestittelysuhteeseen. Varmaan täyttivät kumpikin toisella sellaisen kivan viestittelyn tarpeen. Kiva oli siihen asti, kunnes kerran satuin kaltaisesi naisen viestin näkemään ponnahtavan miehen puhelimen näytöllä.

Kiva oli siihen asti, kunnes tapasin tuon naisen ja hän kertoi toden teolla rakastuneensa mieheeni.

Kiva oli siihen asti, kunnes aloin halveksua miestä joka missään muodossa voi iloita kaltaisesi varatun naisen kanssa pelin pitämisestä. Että missä ihmeessä meidän yhteinen 20 vuotinen moraalipohja nyt on?

Kiva oli siihen asti, kunnes eroajatukset. Kiva siihen asti, kunnes lapset alkoivat oireilla ja kuka käy kuraattorilla, kuka psykologilla purkamassa kun äiti voi pahoin ja isä vielä huonommin kun tajuaa mitä kaikkea kivaa tässä menetettiin.

Vierailija kirjoitti:

Edelliselle vastaukseksi: mies on yrittäjä.

Olen itsekkin yrittäjä ja työni loppuu tasan 17:00 ja en takuulla vapaa-aikaani pilaa työasioilla. Minkä alan yrittäjä miehesi on? Itse olen kaupallisella alalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelliselle vastaukseksi: mies on yrittäjä.

Olen itsekkin yrittäjä ja työni loppuu tasan 17:00 ja en takuulla vapaa-aikaani pilaa työasioilla. Minkä alan yrittäjä miehesi on? Itse olen kaupallisella alalla.

En nyt tässä viitsi kertoa millä alalla on, mutta yrittää kovasti saada työtaakkaansa pienemmäksi. Ala vain on sellainen, jossa perinteisesti töitä on paljon. Ja mies on lisäksi erittäin kunnianhimoinen. Mutta kyllä minusta pettyneeltä tuntuu, että tallaista avioelämää nut vietetään ja ollaan vietetty jo pitkään. Tätäkö se tulevaisuus tulee olemaan eläkeikään asti? Menettää parhaat vuotensa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelliselle vastaukseksi: mies on yrittäjä.

Olen itsekkin yrittäjä ja työni loppuu tasan 17:00 ja en takuulla vapaa-aikaani pilaa työasioilla. Minkä alan yrittäjä miehesi on? Itse olen kaupallisella alalla.

En nyt tässä viitsi kertoa millä alalla on, mutta yrittää kovasti saada työtaakkaansa pienemmäksi. Ala vain on sellainen, jossa perinteisesti töitä on paljon. Ja mies on lisäksi erittäin kunnianhimoinen. Mutta kyllä minusta pettyneeltä tuntuu, että tallaista avioelämää nut vietetään ja ollaan vietetty jo pitkään. Tätäkö se tulevaisuus tulee olemaan eläkeikään asti? Menettää parhaat vuotensa?

Toivotaan, että miehesi ymmärtää sen, että elämä on tässä ja nyt. Joo ja siis olen sama yrittäjä ja tienaan jo nyt tosi hyvin enkä tarvitse enemmän rahaa meidän hyvinvointiin ja vapaa-aikaakin on riittävästi. Tottakai tienaisin enemmänkin, jos panostaisin kaiken työhöni, mutta koen ja rakastan kumppaniani paljon, niin haluan viettää laatuaikaa hänen kanssaan.

Mikä on seesteistä?

Ehkä tätä pitkäaikaistyöttömän ja kroonisesti yksinäisen elämää voisi joku seesteiseksikin kutsua. Ei ole velvollisuuksia, ei ole lapsia huutamassa, ei ole kumppania, eikä ole työstressiä tai aikatauluja. On vain päivästä toiseen toistuva monotonisuus ja tylsyys. Elämä on helppoa, mutta myös turhaa. Tähän on jo tottunut, mutta ei kai tämä kuitenkaan ole sitä mitä odotin tämän ikäisenä olevani.