Lue keskustelun säännöt.
Miksi haaveilen huomion saamisesta ja lohdutuksesta?
04.10.2018 |
Onko täällä muita, jotka haaveilevat huomion saamisesta ja lohdutetuksi tulemisesta? Haaveilen esim. sellaisesta, että itken ja joku tulee halaamaan ja silittelemään ja kuiskaamaan lohduttavia sanoja. En toivo sairastuvani, mutta salaa pidän siitä, kun lääkärissä ollessani saan hetken aikaa huomiota. Kiinnyn helposti hoitajiin tai muihin, jotka ammattinsa puolesta antavat huomiota. Se ei ole ihastumista vaan tuntuu vain hyvältä, kun joku huomioi. Lapsena kiinnyin opettajiin ja kerhonohjaajiin. Olen nainen ja kiinnyn vain toisiin naisiin, mutta haaveisiini ei liity mitään seksuaalista. Lapsena haaveilin tällä tavalla myös jostain laulajista ja edelleenkin kiinnyn joihinkin tv-sarjojen hahmoihin.
Haaveilen kosketuksesta, halaamisesta, silitetyksi tulemisesta yms. jos on paha mieli tai herään painajaiseen yöllä. Joskus haaveilen, että olisin lapsi, jota joku pitää sylissä.
Olen ajatellut, että tämä johtuu yksinäisyydestä ja lapsuuden kokemuksista. Lapsuudenperheeseeni on hyvät välit, mutta meillä ei halailtu koskaan eikä näytetty mitään tunteita eikä puhuttu tunteista tai kuulumisista. Vanhempani eivät näyttäneet tunteitaan ja välittämistään edes toisilleen. Perheessäni oli alkoholiongelmia, vaikka en ole alkoholistiperheestä. Olin useita vuosia pahasti koulukiusattu, mutta vanhempani eivät tiedä siitä vieläkään.
Kuulostan varmaan todella oudolta ja hävettää kirjoittaa tästä. Ajattelin silti kysyä, jos löytyisi kohtalontovereita.
Kommentit (28)
Mulla sama. Haluaisin turvaa, huolenpitoa ja tyynnyttelyä, että kaikki on hyvin. Nämä fantasiat on kylläkin romanttisia ja kohdistuu mieheen. Itse olen N 40v. Näitä fantasioita on ollut lapsesta asti, eikä ne ole mihinkään hävinneet. Luulen, että tämä on jotenkin sisäsyntyistä, ja tunnekylmä isä ja kiivas mies ovat vahvistaneet tätä puolta minussa.
Olen kerran saanut juuri tarvitsemaani huomiota eräältä harrastuspiirissäni olevalta mieheltä. Hän vain jotenkin näki suoraan lävitseni, vaikka emme aluksi edes puhuneet kahdenkesken. En ole koskaan aiemmin tuntenut, että tämä puoli minussa tyydyttyisi. Ihan taivas! Ehkä avuntarpeeni ja herkkyyteni osui johonkin hänen tarpeeseensa. Ikävä kyllä hän tajusi menneensä liian pitkälle, vaikka mitään fyysistä kosketusta ei ollut, vain juttelimme. Olimme siis kumpikin varattuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaista huomiota voi opetella antamaan myös itse itselleen. Itsemyötätunnoksi kutsutaan. Toisilta ihmisiltä lohdun ja turvan hakeminen on pidemmän päälle todella rasittavaa sekä lohduttajalle, että kohteelle, joskin kaikki sen mallin tarvitsevat kyetäkseen taitoa elämässään soveltamaan.
Tuntemattomiin etenkään lääkäreihin en kyllä kiinny tai kuvittele tuollaista, mutta välillä kuvittelen omaa miestä joka lohduttaisi ja kantaisi, pitäisi sylissä yms. Kai se on ihan normaalia läheisyydenkaipuuta?
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista huomiota voi opetella antamaan myös itse itselleen. Itsemyötätunnoksi kutsutaan. Toisilta ihmisiltä lohdun ja turvan hakeminen on pidemmän päälle todella rasittavaa sekä lohduttajalle, että kohteelle, joskin kaikki sen mallin tarvitsevat kyetäkseen taitoa elämässään soveltamaan.
22 vastaa: Joo olen yrittänyt ja lukenut jokusen self help kirjan aiheesta. Ei vaan ole sama asia kuin ihmiskontakti. Pahin pelkoni onkin juuri se, että olen rasittava, ja kaikki kyllästyy muhun. Enkä halua, että mua kääritään mihinkään pumpuliin, koska niin ei vaan voi elää. Joten yleensä en puhu ongelmallisista asioista kuin ehkä parille ystävälle. Muille näyttelen vahvaa ja tasapainoista.
Vierailija kirjoitti:
Tuntemattomiin etenkään lääkäreihin en kyllä kiinny tai kuvittele tuollaista, mutta välillä kuvittelen omaa miestä joka lohduttaisi ja kantaisi, pitäisi sylissä yms. Kai se on ihan normaalia läheisyydenkaipuuta?
Mielestäni tämä on ihan normaalia. Yllättävän harva saa tuollaista huomiota parisuhteessaan, joten enpä ihmettele, että osalla fantasiat alkaa kohdistua muuallekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu, enkä ole havainnut itsemyötätunnosta olevan apua. Mekaanisesti sitä voi toteuttaa muttei se tunnu miltään. Terapiassa olen myös ollut kauan.
Kuulostaa tutulta. On suorastaan hölmöä että elämäni parhaiden tunteiden joukossa on se huolehtimisen tunne jota sain lääketieteen ammattilaisilta murrettuani luuni varsin pahasti. Yhtäkkiä vaikuttikin siltä että minun hyvinvoinnilla on jotain merkitystä, edes hetken.
Terapiassa olen tutustunut termiin "invalidaatio". Se tarkoittaa että ihmisen tunteita ja tunneviestintää vähätellään, jätetään huomioimatta jne. Olen huomannut nyt aikuisena että lapsena olen kokenut juuri noita asioita. Ilmeisesti osa tämänhetkisestä huomionkaipuustani liittyy juuri tähän: minua ei kohdattu, tuettu, hyväksytty ja rakastettu tarpeeksi lapsena ja nyt lähes nelikymppisenä olen sen takia edelleen yllättävän romuna monissa tilanteissa.
Minäkin olen aina luullut olevani ainoa näin tunteva. Nuorena tämä haaveiluni oli vielä voimakkaampaa kuin nykyään. Silloin minulla oli paljon kaukoihastuksia julkkiksista ja koulun vanhemmista oppilaista.
Kirjoitin aloituksessa, ettei näihin haaveisiini liity mitään romanttista, mutta ihastun kyllä romanttisessakin mielessä ja enimmäkseen toisiin naisiin. Tuo esim. hoitajiin kiintymiseni on erilaista ja se on enemmän sellaista hoivan ja turvan hakemista.
Ap.