Lue keskustelun säännöt.
Miksi haaveilen huomion saamisesta ja lohdutuksesta?
04.10.2018 |
Onko täällä muita, jotka haaveilevat huomion saamisesta ja lohdutetuksi tulemisesta? Haaveilen esim. sellaisesta, että itken ja joku tulee halaamaan ja silittelemään ja kuiskaamaan lohduttavia sanoja. En toivo sairastuvani, mutta salaa pidän siitä, kun lääkärissä ollessani saan hetken aikaa huomiota. Kiinnyn helposti hoitajiin tai muihin, jotka ammattinsa puolesta antavat huomiota. Se ei ole ihastumista vaan tuntuu vain hyvältä, kun joku huomioi. Lapsena kiinnyin opettajiin ja kerhonohjaajiin. Olen nainen ja kiinnyn vain toisiin naisiin, mutta haaveisiini ei liity mitään seksuaalista. Lapsena haaveilin tällä tavalla myös jostain laulajista ja edelleenkin kiinnyn joihinkin tv-sarjojen hahmoihin.
Haaveilen kosketuksesta, halaamisesta, silitetyksi tulemisesta yms. jos on paha mieli tai herään painajaiseen yöllä. Joskus haaveilen, että olisin lapsi, jota joku pitää sylissä.
Olen ajatellut, että tämä johtuu yksinäisyydestä ja lapsuuden kokemuksista. Lapsuudenperheeseeni on hyvät välit, mutta meillä ei halailtu koskaan eikä näytetty mitään tunteita eikä puhuttu tunteista tai kuulumisista. Vanhempani eivät näyttäneet tunteitaan ja välittämistään edes toisilleen. Perheessäni oli alkoholiongelmia, vaikka en ole alkoholistiperheestä. Olin useita vuosia pahasti koulukiusattu, mutta vanhempani eivät tiedä siitä vieläkään.
Kuulostan varmaan todella oudolta ja hävettää kirjoittaa tästä. Ajattelin silti kysyä, jos löytyisi kohtalontovereita.
Kommentit (28)
Mulla sama! Varsinkin jos on ihastunut johonkin, niin toivon että tapahtuisi jotain kamalaa ja ihastus lohduttelisi. En haaveile ikinä perheenjäsenten, ystävien yms säälistä vaan aina jonkun miehen, noloa 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukavaa löytää samoin tunteva. Minäkin haaveilen, että tapahtuisi jotain kamalaa, vaikka en tietenkään oikeasti toivo mitään kamalaa sattuvan. Haaveilen vaan, että tulisin lohdutetuksi.
Kissaa ei ole, koska kissani kuoli kesällä, mutta kissa sai kyllä osakseen kaiken hellyyteni.
ap.
Niin minäkin. Olin pitkään huonossa parisuhteessa jossa en saanut kuin negatiivista huomiota.
Mäkin aina haaveilen, että joku ottais halauksen ja lohduttaisi. Sitten ajattelen, että älä hupsi, ei kukaan tuntematon oikeesti niin tee.
Oikeasti en kuitenkaan kestä kehumista tai empatiaa. Mua alkaa heti itkettämään. Siihen haukkumiseen kai tottui liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Hommaa kissa.
No eikä, vaan koira. Koiralta saa huomiota, kissaa ei vähempää voisi kiinnostaa. Mutta ei oikeasti koiraakaan tuosta syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se on sitä, kun ei ole ollut tilaisuutta- tai tarvetta - kasvaa aikuiseksi normaalisti. Jostain syystä te kuvittelette, että onni, järjestys, lohtu ja kaikki hyvä tulee ulkopuolelta ja joku muu antaa sen teille. Niin kuin vanhempi lapselle. Mutta ei se niin mene. Jo ihan puolivuotiaan pitäisi oppia vähän kerrallaan lohduttamaan itse itseään. TÄmän käytösjanan toisessa päässä on persoonallisuushäiriöitä ja munchausenin syndroomaa. EI hyvä, yritä pyristellä takaisin.
Ota uusi kissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se siitä laantuu kun täytät 40.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se siitä laantuu kun täytät 40.
Ei laantunut. Ei edes terapiassa kun trauma on tarpeeksi syvä.
N45
En ole puhunut koskaan tästä kenellekään. Ei ole varmaan yllättävää, että kärsin myös ahdistuksesta ja masennuksesta. Kävin juttelemassa siitä vuosia sitten, mutta nykyään en ole avun piirissä. Silloinkaan en puhunut tästä hellyyden tarpeestani, koska häpeän puhua siitä.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin haluaisin tulla lohdutetuksi ja huomioiduksi, mutta lähinnä miesten taholta. Oma mieheni ei ikinä lohduta, jos on paha olla. Enkä muutenkaan varmaan ole koskaan saanut kummemmin lohdutusta miehiltä. Isänikin on autistinen omien juttujensa parissa viihtyvä, sosiaalisesti lahjaton, vaikka olikin ja on edelleen äitini kanssa yhdessä. Tuntuu, että mitään muuta en kaipaa niin palavasti kuin huomiota. Enkä tosiaan sitä yritä mistään kerjätä, vaan käyttäydyn yleensä ihmisten seurassa yliasiallisesti ja estoisesti.
Tiedän tunteen. Haaveilen salaa siitä että joutuisin onnettomuuteen jonka seurauksena makaisin teholla niin että ympärillä olisi kokoajan ihmisiä jotka edes työnpuolesta huolehtisivat minusta.
Kuitenkin kammoan avuttomuutta ja edellämainittu fantasia tuntuu myös ahdistavalta, en käy lääkärissäkään muuten kun pää kainalossa. Tiedän että salaa kaipaan juuri sitä mitä eniten pelkään, olin lapsuudessa pakon edessä itsenäinen ja vastuussa kaikesta. Todennäköisesti kumpuaa sieltä.
T. N30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta nuo kirjoituksenne. Minäkään en kerjää huomiota muilta vaan olen pikemminkin estynyt ihmisten seurassa. Jään aina sivuun ja puhun aika vähän omista asioistani.
Ap.
Täällä sama juttu. Olen aina miettinyt olenko ihan normaali tämän fantasiani kanssa mutta ainakaan en sitten ole yksin. Uskon omalla kohdallani tämän johtuvan rankasta lapsuudesta, henkisestä väkivallasta ja yksinäisyydestä jota olen kokenut. Jouduin selviämään tilanteista joita lapsen eikä aikuisenkaan kuuluisi kokea.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta nuo kirjoituksenne. Minäkään en kerjää huomiota muilta vaan olen pikemminkin estynyt ihmisten seurassa. Jään aina sivuun ja puhun aika vähän omista asioistani.
Ap.
Mä oon samantyylinen. Ja nyt kun oon ollut sairaana niin oon haaveillut että mies olisi paikalla ja silittelemässä ja paijaamassa mua. Muulloin hellyydenkipeys on yleensä heikompi.
Kuinka voi sääliä kerjätä? Lääkitys kohdalleen.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka voi sääliä kerjätä? Lääkitys kohdalleen.
Minä en kerjää sääliä. Kukaan ei tiedä tästä. Oikeasti en edes pystyisi vastaanottamaan lohdutusta, koska en ole tottunut siihen.
Mutta kerro nyt millä täsmälääkkeellä tällainen fantasia lähtee?
16
Vierailija kirjoitti:
Kuinka voi sääliä kerjätä? Lääkitys kohdalleen.
Ei sitä kerjätäkään. Eikä kukaan ole puhunut _säälistä_ . Fantasioidaan ja kaivataan lohtua ja syliä. Turvaa, tukea, luottamusta.
Hommaa kissa.