Lue keskustelun säännöt.
Miksi täällä ei saa keskustella (kristin)uskonasioista? Siis edes henkilökohtaisesta hengellisestä näkökulmasta?
30.09.2018 |
Yritin tuloksetta viritellä keskustelua ateistin kääntymyksestä takaisin uskoon, koska olen sen nyt itse kokenut ja halusin kuulla, onko muille käynyt niin.
En käännyttänyt, tuputtanut enkä yrittänyt vakuutella kenellekään mitään. Minun suhteeni uskoon on sillä lailla henkilökohtainen, että en koe tarpeelliseksi perustella sitä muille.
Mutta olisin ollut kiinnostunut siitä, mistä syystä muut entiset ateistit ovat alkaneet taas uskoa, jos heitä siis palstalla olisi.
Nämä aloitukset poistuvat, mutta miksi? Tänään aiempaan ketjuun tuli lähinnä asiaan liittymättömiä kommentteja ja jopa suoranaista haukkumista. Sitten se poistettiin.
Mistä oikein on kyse? Onko kristinuskosta ja omasta henkilökohtaisesta uskosta puhuminen palstan säännöissä kiellettyä silloinkin, kun ei tuputa eikä spämmää?
Ymmärrän, että aihe on herkkä ja herättää tunteita, mutta ihmettelen miksi jotkut palstalla haluavat estää keskustelun henkilökohtaisista kokemuksista.
Kommentit (29)
Esim. radioamatööreillä on sellainen sääntö, että uskonnosta ja politiikasta ei puhuta.
Näin pysytään paremmin kavereina.
Ehkä palstan yll äpidolla on sama periaate.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä voin keskustella sun kanssa. Kirjoitin sinne ketjuun olevani ateismiin tullut entinen uskis. Kerro kokemuksistasi, mikä sai sut kääntymään?
Saanko muuten kysyä saman kysymyksen takaisin? AP
Oikeastaan vähän sama. Olen kärsinyt ahdistuksesta ja mielialaongelmista, takana terapiaa ja lääkitystä. Minulla vain prosessi meni toisin päin, eli uskominen ja seurakunta estivät minua voimaantumasta, kohtaamasta aidosti itseäni ja löytämästä apua. Elämä ei todellakaan ole täydellistä nytkään, parempaa, aidompaa kuin ennen.
T. Se ateismiin tullut
Mielenkiintoista, olitko siis luterilainen vai jossain muussa seurakunnassa? En ole itse ollut uskonnollinen oikeastaan koskaan enne, joten lähtökohtani ovat ilmeisesti erilaiset kuin sinulla. Voin kuitenkin hyvin ymmärtää, kuinka kirkko ja usko ovat voineet estää menemästä eteenpäin. Olen iloinen tervehtymisestäsi, kaikkea hyvää sinulle! AP
Olin helluntailainen. Ja kiitos samoin, kaikke hyvää myös sinulle!
Sanon sivusta, että netistä löytyy kirja nimeltään Uusi viini juovuttaa, mua auttoi paljon. Tosin sanoma siinä on edelleen kristillinen, vaikka siinä kritisoidaan hellareiden ym lahkojen toimintaa.
Assburger kirjoitti:
Esim. radioamatööreillä on sellainen sääntö, että uskonnosta ja politiikasta ei puhuta.
Näin pysytään paremmin kavereina.
Ehkä palstan yll äpidolla on sama periaate.
Tai aloituksessa oli joku sana, joka johti automaattiseen poistoon ilmiannon jälkeen. Pakkohan moderoinnin on täällä olla osin automatisoitua, ainakin joskus on juuri viikonloppuisin ollut.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä. Jokaisen usko on täysin heidän oma asia. Voi olla vaikka mitä mieltä muista uskonnoista mutta jokaisen omaa uskontoa tulee kunniottaa. Kristinuskoisena vain ärsyttää, kun useasti kuulee näitä että ”Jumala on täyttä paskaa” tai ”Kuka enää uskoo Jumalaan” yms. Tarviiko sitä sanoa ääneen?
Miksi ihmeessä kenenkään uskontoa pitäisi kunnioittaa, kun kaikki uskonnot perustuvat alistamiseen, orjuuttamiseen, massojen hallintaan ja rahojen kuppaamiseen? Mielestäni on oikein hyvä että uskonnot tunnistetaan sinä mitä ne ovat: tämän planeetan suurin syöpä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä. Jokaisen usko on täysin heidän oma asia. Voi olla vaikka mitä mieltä muista uskonnoista mutta jokaisen omaa uskontoa tulee kunniottaa. Kristinuskoisena vain ärsyttää, kun useasti kuulee näitä että ”Jumala on täyttä paskaa” tai ”Kuka enää uskoo Jumalaan” yms. Tarviiko sitä sanoa ääneen?
Miksi ihmeessä kenenkään uskontoa pitäisi kunnioittaa, kun kaikki uskonnot perustuvat alistamiseen, orjuuttamiseen, massojen hallintaan ja rahojen kuppaamiseen? Mielestäni on oikein hyvä että uskonnot tunnistetaan sinä mitä ne ovat: tämän planeetan suurin syöpä.
Uskonnollinen ajattelu on ihmiselle hyvin ominainen piirre.
Luonnonkassoilla on/oli uskonnolliset käsiytyksensä.
Siispä suuri osa ihmisistä mahtanee aina olla jollain tavalla uskonnollisia.
Siksi tuollainen hyökkäävyys ei johda mihinkään.
Uskonnollisen julistajan kanssa voin inttää asia-argumentein ja saatanpa irvaillakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä. Jokaisen usko on täysin heidän oma asia. Voi olla vaikka mitä mieltä muista uskonnoista mutta jokaisen omaa uskontoa tulee kunniottaa. Kristinuskoisena vain ärsyttää, kun useasti kuulee näitä että ”Jumala on täyttä paskaa” tai ”Kuka enää uskoo Jumalaan” yms. Tarviiko sitä sanoa ääneen?
Miksi ihmeessä kenenkään uskontoa pitäisi kunnioittaa, kun kaikki uskonnot perustuvat alistamiseen, orjuuttamiseen, massojen hallintaan ja rahojen kuppaamiseen? Mielestäni on oikein hyvä että uskonnot tunnistetaan sinä mitä ne ovat: tämän planeetan suurin syöpä.
Samaa voisi sanoa vaikka sodasta tai teollisuudesta. Mutta on itsestään selvää, ettei noiden kohdalla kritiikkiä kannata hukata yksittäiseen varusmieheen tai tehdastyöläiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen entinen ateisti, joka on sittemmin löytänyt rauhan uskosta ja rukouksesta.
Meidän perhe ei kuulunut kirkkoon, eikä mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Päiväkodissa ja koulussa tietysti uskonto näkyi jollain tavalla. Kun ala-asteella kerran kuussa vieraili pappi tai pastori, minulle tuli tunne, että heillä - näillä uskonnollisilla ihmisillä - oli jotain, mitä meillä muilla ei, mutta murrosiän alussa aloin kokea minäkin jonkin sorttista kapinahenkeä.
Uskonasioita en sitten miettinyt ennen kuin yläasteen jälkimmäisellä puolikkaalla. Aloin miettiä, voisiko Luoja, jonka olemassaolon olin niin itsepäisesti kiistänyt, sittenkin olla todellinen. Olisiko maailma syntynyt itsekseen, sattumalta? Eikö elämällä ollut mitään tarkoitusta? Aloin kokea vahvemmin, että se pinnallinen ja oman edun tavoitteluun perustuva arvomaailmaa, jota olin nähnyt ja kuullut, oli jotenkin viallista ja toimimatonta. Näin, että uskonto oli jotain parempaa kuin se.
Näiden aatosten kanssa sitten kamppailin, kunnes toisen asteen opinnot alkaessani olin jo siinä pisteessä, että saatoin todeta, ettei ole muuta palvomisen arvoista kuin Jumala, joka on lähettänyt profeetat meitä opettamaan. He eivät keksineet asioita, vaan välittivät Luojansa viestiä. Evankeliumin kanssa tullut Jeesus (rauha hänelle) oli heistä toisiksi viimeinen ja hänen jälkeensä tuli vielä yksi jatkamaan samaa tehtävää. Joku aivan erityinen, joka teki lopun kansansa pitkäaikaisesta perinteestä haudata tyttövauvat elävältä ja määräsi naisille äänioikeuden noin 1500 vuotta ennen kuin Sveitsi, joka vapautti orjia ja ilmoitti köyhien auttamisen olevan yksi ihmiselämän tärkeimmistä velvollisuuksista.
Minulla on samantyyppinen kokemus. Ennen olin oikeastaan sellainen kiihkoateisti. Mullakin on vähän kurjempi tausta. Eräs hetki myönsin, että ehkäpä Jumala on olemassa. Se oli aika suuri tapahtuma minulle. Koin siinä jotain, mikä kantoi kuukausia. Siitä alkoi minun polku uskovaisena.
Jumalakäsitykseni on kokenut monta muotoa. Alussa olin (valitettavasti) sellainen todella kypsymätön radikaali, ehdoton Raamatulla päähän -säksättäjä. Enempi ehkä oireilin sillä käytöksellä rikkonaisuuttani. Oli paljon enemmän intoa kuin ymmärrystä, kunnioitusta tai rakkautta. Eksyin sellaisena pieneen ja outoon lahkoon, jossa puhuttiin kyllä myös kristillisin termein, mutta meno ei ollut todellakaan sellaista mitä vaikka Raamattu srk:lta edellyttää. Oli rahan kerjäämistä ja muuta. Se oli todella sekavaa aikaa. Irtaannuin sieltä onneksi.
Jossain vaiheessa Jumalakäsityksessäni oli mukana itämaisuutta ja näkemykseni kävi panteistisessa muodossa. Taisin siinä harjoittaa jonkun aikaa kundalismiakin. Sitten katsomus kuitenkin siirtyi yhä enemmän kristinuskoon päin, ja nykyään olen ihan perus kristitty ja hylännyt noi itämaiset hommatkin, vaikka niissäkin voimat ovat todellisia. Joillekinhan on ihan sama mikä voima vaikuttaa ja mikä "taho" vastaa rukoukseen kunhan joku vastaa, mutta minä olen sellainen että haluan touhuta vain Kristillisiä asioita (nykyään).
Uskon nykyään, näin 14 vuotta Jumalan olemassaolon myöntämisen jälkeen, siis syntien anteeksiantoon ja Jeesuksen ristintyöhön. Eli siihen, mistä viimeistään noustaan takajaloille jos ei vielä "pelkästä" Jumalasta noustu :D
Minun hengellinen koti löytyy Raamatusta, rauhoitun aina kun luen sitä ja jotenkin palaan juurilleni. En tiedä osasinko kertoa ymmärrettävästi. Opettajista pidän mm. David Pawsonista.
Rukoilu on auttanut minuakin, olen myös kokenut yliluonnollisia asioita niin hyvässä kuin pahassa jokaisessa Jumal-kuvan muotoutumisvaiheessani. Se on kuitenkin mainittava, että rauhan sain vasta kun "löysin Jeesuksen" vai miten se sanotaan.
Korostan, että tämä oli mun kokemuksen kertominen, mikä tämän ketjun aihe olikin.